Trupin naama kansallispuistojen pääsylippuun

Usan kansallispuistojen sissäänpääsykorttiin on tullut George Washingtonin lisäksi Trumpin nassu. Monet peitti Trumpin naaman tarralla. Eivät päästäneet sisään!

Joihinkin passeihinkin on laitetti Trumpin kuva. Se on olevinaan joku Usan 250-vuotisjuhliin liittyvä tempaus.

Trump on teettänyt 5-metrisen patsaan itsestään, jossa hän poseeraa toinen käsi kohti taivasta. Muistuttaa kovasti Kim Jong Unin patsasta.
No tämä patsas sijoitetaan Trumpin omalle golfkentälle, joten se on ihan ok, vaikka onkin täysin mauton narsisimin osoitus.
2130
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suomeen tuollainen Trumpin turhamaisuus ei paljon vaikuta, mutta hänen aloittamansa Iranin sota vaikuttaa. Suomen talous on heikossa hapessa, ja Trumpin sodan takia se tulee ilmeisesti heikkenemään edelleen. Öljyn hinta on taas huippulukemissa, ja tulee nostamaan inflaatiota, kun muutenkin kuluttajat ovat tiukoilla.

Tämä vielä tullimaksusekoilun päälle, joka sekin on myrkkyä Suomen taloudelle, viennille.

Ei voi kuin ihmetellä niitä suomalaisia jotka vieläkin suhtautuvat Trumpiin positiivisesti, jopa ihailevasti.

Trump on toisen kautensa aikana keskittynyt lähinnä oman omaisuutensa kasvattamiseen, keinolla millä hyvänsä, useimmiten kyseenalaisilla keinoilla.

Viimeisin kyseenalainen juttu, josta kuulin on se kun Trumpin poika lähti mukaan johonkin puolustusalan yhtiöön, olikohan se drooniyhtiö, ja kas, yhtiö sai heti ison tilauksen Pentagonilta.

Äänestä
  • Persut palvovat Trumpia lähes jumalana. "Parasta mitä maailmalle ja Amerikalle on koskaan tapahtunut."

    Törkyturpaiset öykkärit joilla ei ole sivistystä eikä käytöstapoja ihailevat tietenkin kaltaisiaan.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Usan kansallispuistojen sissäänpääsykorttiin on tullut George Washingtonin lisäksi Trumpin nassu. Monet peitti Trumpin naaman tarralla. Eivät päästäneet sisään!

Joihinkin passeihinkin on laitetti Trumpin kuva. Se on olevinaan joku Usan 250-vuotisjuhliin liittyvä tempaus.

Trump on teettänyt 5-metrisen patsaan itsestään, jossa hän poseeraa toinen käsi kohti taivasta. Muistuttaa kovasti Kim Jong Unin patsasta.
No tämä patsas sijoitetaan Trumpin omalle golfkentälle, joten se on ihan ok, vaikka onkin täysin mauton narsisimin osoitus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu