Kannattaako Venäjän jatkaa sotimista Ukrainassa?

Mielestäni tilanne Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainassa on kehittymässä siihen suuntaan, ettei sotiminen ole Venäjälle kannattavaa juuri millään mittarilla. Ukrainan aseistus on muuttumassa yhä ulottuvammaksi ja taloudellisia tappioita Venäjälle aiheuttavaksi siinä mitassa, että talouden romahduksesta aletaan puhua. Juuri oli uutisia Ukrainan iskusta Uralin suunnalle öljyteollisuuskohteeseen.

Vaan kääntöpuolella on sitten Putinin henkilökohtainen tilanne, joka saattaa vaatia sotimista, että hän pysyisi vallassa eikä joutuisi vaikkapa Haagiin. Tätä omaa tilaansa kansalaisten silmissä Putin voi kohentaa puheillaan, joissa korostetaan Ukraiann muodostamaa uhkaa yms. Ja onhan se Ukrainan muodostama uhka oikeastikin kasvanut, kun sen aseiden ulottuvuus on parantunut, mutta tuskinpa Ukraina lähtisi sotimaan Venäjää vastaan, jos se saisi solmittavassa rauhassa pitää omat maansa.

Ehkä on vielä hyvä mainita, etteivät venäläiset sotilaat ole kovin arvokkaita, niin että niiden menetys olisi Venäjälle erityisen epäkannattavaa. Ongelma on pikemminkin Putinilla siinä, että yleinen liikekannallepano söisi uskottavuutta erikoisoperaation rajallisuudesta ja hänen taustajoukotkin alkaisivat epäillä sotimisen kannattavuutta. Sitten ilman liikekannallepanoa Venäjän sotilaat alkavat huveta rintamalla ja sehän taas lisää sotilaallisen tappion mahdollisuutta.
38229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Miettikää sitä jos joku natsi ajaisi stubbin pakoon suomesta ja julistautuisi pressaksi ja alkaisi sota natsisuomi venäjä, kuten natsiukraina venäjä????

Äänestä
  • Miksi Venäjä hyökkäisi natsisuomeen? Olisiko sillä siihen jokin kansainvälinen oikeus fasitivaltiona?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Miksi Venäjä hyökkäisi natsisuomeen? Olisiko sillä siihen jokin kansainvälinen oikeus fasitivaltiona?

    fasitivaltiona po. fasistivaltiona

    Äänestä

  • Ei tuo kuvaamasi toiminta, jota PutinVenäjällä on aktiivisesti tehnyt, mene vielä läpi Suomessa!

    Äänestä

9-51
Punaisia vastaan lahkot tekevät salaliiton,
Tuli, vesi, teräs, rauhan kautta köysi heikkenevät:
Kuolemassa ne, jotka juonittavat, paitsi se,
joka ennen kaikkea turmelee maailman.

Äänestä

Putin ei voi peräytyä. Venäläiset ja ukrainalaiset kärsivät. Ratkaisu saattaa syntyä talousromahduksen kautta.

Äänestä
  • Sodan häviää se osapuoli, jolta loppuvat ensiksi miehet. Koska Venäjällä asukasluku on yli 100 miljoonaa suurempi, niin todennäköisesti miehet loppuvat ensiksi Ukrainalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Sodan häviää se osapuoli, jolta loppuvat ensiksi miehet. Koska Venäjällä asukasluku on yli 100 miljoonaa suurempi, niin todennäköisesti miehet loppuvat ensiksi Ukrainalta.

    Älä jauha mitään hitsaripaskaa.....Venäjä on hävinnyt jo sodan ja ukkoa tulee venäjältä kuolemaan vielä massoittain...

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Älä jauha mitään hitsaripaskaa.....Venäjä on hävinnyt jo sodan ja ukkoa tulee venäjältä kuolemaan vielä massoittain...

    Tuskin venäläiset niin huonoja ovat. Onhan Suomen sankarihautausmaillakin 96.000 laattaa, tai ristiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Älä jauha mitään hitsaripaskaa.....Venäjä on hävinnyt jo sodan ja ukkoa tulee venäjältä kuolemaan vielä massoittain...

    Voitonpäivän paraatiin vaan terveisiä Ukrainasta ja muutama ilotulite sinne niin näkee mitä tapahtuu.Pistäisi vähän pakkaa sekaisin ja piippalakeille verenkiertoa paremmaksi jospa kierto yltäisi silloin puttepossun pääkoppaakin.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Älä jauha mitään hitsaripaskaa.....Venäjä on hävinnyt jo sodan ja ukkoa tulee venäjältä kuolemaan vielä massoittain...

    Siis mitä ei todellakaan ole päinvastoin koko mailma aseistaa ukrainaa mutta ei voita koskaan Venäjää ja hyvä niin

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Voitonpäivän paraatiin vaan terveisiä Ukrainasta ja muutama ilotulite sinne niin näkee mitä tapahtuu.Pistäisi vähän pakkaa sekaisin ja piippalakeille verenkiertoa paremmaksi jospa kierto yltäisi silloin puttepossun pääkoppaakin.

    Flamingo-täysosuma tiiviinä marssiviin paraatijoukkoihin,
    Katsojat saisivat säilyä hengissäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Sodan häviää se osapuoli, jolta loppuvat ensiksi miehet. Koska Venäjällä asukasluku on yli 100 miljoonaa suurempi, niin todennäköisesti miehet loppuvat ensiksi Ukrainalta.

    Viime aikoina Venäjä on menettänyt viisi sotilasta jokaista Ukrainan sotilasta kohti. Nykyinen hyökkäyssota on todella kuluttavaa, kun kaikki ovat "näkyvillä" ja dronet operoivat laajalla alueella. Puolustajan on helpompaa.
    Saattavat Venäjältä ukot loppua ennen.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Siis mitä ei todellakaan ole päinvastoin koko mailma aseistaa ukrainaa mutta ei voita koskaan Venäjää ja hyvä niin

    Viimeksi Venäjä on hävinnyt sodan 1600 luvulla Ruotsille.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Siis mitä ei todellakaan ole päinvastoin koko mailma aseistaa ukrainaa mutta ei voita koskaan Venäjää ja hyvä niin

    "koko mailma aseistaa ukrainaa"

    Suurin osa maista ei aseista kumpaakaan, mutta Pohjois-Korea, Iran varustavat Venäjää aivan avoimesti, sekä Kiina muutaman muun valtion, kuten Kazakstanin kanssa vähän vähemmän avoimesti.

    Venäjän tulee häviämään.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Sodan häviää se osapuoli, jolta loppuvat ensiksi miehet. Koska Venäjällä asukasluku on yli 100 miljoonaa suurempi, niin todennäköisesti miehet loppuvat ensiksi Ukrainalta.

    Kuinka moni näistä miljoonista venäläismiehistä on Putinin kanssa samaa mieltä, että lisää maata tarvitaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Viimeksi Venäjä on hävinnyt sodan 1600 luvulla Ruotsille.

    Sergei 💋🥰🥰

    Äänestä

  • Roskalehtiä ei lueta - kannattaa vain itse lueskella ja nauttia - meitä ei propa kiinnosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Roskalehtiä ei lueta - kannattaa vain itse lueskella ja nauttia - meitä ei propa kiinnosta.

    Igor 🥰🥰🥰💋

    Äänestä

Tuo on sinun mielipide, Putin on taas eri mieltä sinun kanssa ja Putinin mielipide ratkaisee enemmän kuin sinun mielipide siitä, että jatkuuko sota va ei.

Äänestä
  • No, aloittajanahan minun mielipiteeni oli, että Putinin mielestä kannattaa sotia, joten emmekö olekin samaa mieltä? Se on toki totta, ettei minun mielipiteeni vaikuta Venäjän poliittisiin ratkaisuihin, mutta tässähän oli lähinnä tarkoitus avata keskustelua ja tutkailla, mitä mieltä muut tällä foorumilla ovat.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    No, aloittajanahan minun mielipiteeni oli, että Putinin mielestä kannattaa sotia, joten emmekö olekin samaa mieltä? Se on toki totta, ettei minun mielipiteeni vaikuta Venäjän poliittisiin ratkaisuihin, mutta tässähän oli lähinnä tarkoitus avata keskustelua ja tutkailla, mitä mieltä muut tällä foorumilla ovat.

    Suomalaiset päät on niin hyvin pesuaineella kyllästetty ettei Suomi-Venäjä maaottelua voida enää välttää.
    Mielipiteeni on johtanut omaisuuteni myyntiin ja muuttoon pois. Puolessavälissä suunnitelmaa olen.

    Äänestä

  • Noin voi hyvinnii käyä!

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Noin voi hyvinnii käyä!

    Tuskin käy, eikä käykään. Venäjän eteneminen on miltei pysähtynyt ja silti tappiot kasvavat päivä päivältä.

    Äänestä

  • Konstantin 🥰🥰🥰💋

    Äänestä

Kannattaako EU:n jatkaa sodan pitkittämistä rahoittamalla tätä aivotonta toimintaa.
EU kannattaa ihmisten lahtaamista kuten oli myös mukana kannattamassa tappamista koronaruiskeilla muitten mukana...sairas maailma, eikös vaan?

Äänestä
  • No koronasalaliitto tästä vielä puuttuikin.

    Äänestä

Niin mikä on totta mutta sota ei ole koskaan oikein

Äänestä

Nythän tilanne kääntyy ja lisää vaan paukkuja ukrainalle ja vaatia venäjän kokonaan vetäytymistä , ei myönnytyksiä , silloin on puten pää lankulla .

Äänestä

Kohta nuket lentelee Ukrainan puolelle jos tilanne menee Venäjällä kovin huonoksi, tosin ei ole menossa edes. Tiedot kaatuneista, puolin ja toisin on kovasti liioiteltuja. Hyvä esimerkki juuri tänään kun ilta mediat kertoili että Pohjois-Korealaisia kuoli Kurskin vapauttamisessa 6000 vaikka oikea tutkittu ja vahvistettu luku onkin 2200, tästäkin oli artikkeli tällä viikolla...mutta ei Suomen mediassa! Myös taloudesta puhutaan mediassa puuta heinää, öljun hinta nyt 120$ joten Venäjälle sataa tuloja moninkertaisesti mitä Ukraina saa 90 miljardia, siihen päälle kaikki muut tulot raaka-aienista, kaasusta, maataloudesta ym ym. Kultaakin myytiin juuri 22 tonnia...

Äänestä
  • Tarkat tiedot tulevat, jos tulevat, sodan jälkeen. Tappioluvuissa myös menevät helposti sekaisin tappiot ja kaatuneet, jos edellisissä on mukana haavoittuneetkin.

    Öljyynhän Ukraina on viime aikoina paljon iskenytkin, joten Venäjällä on varmaan ongelmia myydä öljyään, viakka Ukraina sen hintaa onkin ollut nostamassa. Eikä Putin saa rahalla kovin helposti miehistövajetta paikattua. Ukrainalle taas 90 miljardia on jo isohko summa, että kyllä siinä taas jotain lentää Moskovaankin. Jännä juttu, jos lentäisi jo voitonpäivänä.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Tarkat tiedot tulevat, jos tulevat, sodan jälkeen. Tappioluvuissa myös menevät helposti sekaisin tappiot ja kaatuneet, jos edellisissä on mukana haavoittuneetkin.

    Öljyynhän Ukraina on viime aikoina paljon iskenytkin, joten Venäjällä on varmaan ongelmia myydä öljyään, viakka Ukraina sen hintaa onkin ollut nostamassa. Eikä Putin saa rahalla kovin helposti miehistövajetta paikattua. Ukrainalle taas 90 miljardia on jo isohko summa, että kyllä siinä taas jotain lentää Moskovaankin. Jännä juttu, jos lentäisi jo voitonpäivänä.

    Eu antaa rahaa jota ei ole
    Rahalla ostetaan Usasta aseita joita ei ole
    Aseet menee Ukrainan sotilaille joita ei juurikaan ole.

    Mahtavaa tulevaisuutta kaikille.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Eu antaa rahaa jota ei ole
    Rahalla ostetaan Usasta aseita joita ei ole
    Aseet menee Ukrainan sotilaille joita ei juurikaan ole.

    Mahtavaa tulevaisuutta kaikille.

    Vladimir 🥰🥰🥰💋

    Äänestä

On täysin selvää, että Venäjän olisi kannattanut koettaa pitää yllä rauhaa Ukrainan kanssa. Se olisi voinut jo alunperin koettaa hoitaa asiaa vaikkapa vain olemalla hyvä naapuri ja toimimalla niin, että ei olisi uhka Ukrainalle.

Se vain ei sopinut Putinille. Hän haluaa ehdottomasti määrätä Ukrainan asioista ja rakentaa Neuvostoliittoa uudelleen. Hän ei myöskään missään tapauksessa kestä ajatusta siitä, että Ukraina liberalisoituisi, demokratisoituisi saati varsinkaan vaurastuisi. Jos Ukrainalla alkaisi mennä liian hyvin, myös Venäjällä alkaisi nousta esiin hankalia kysymyksiä.

Jos USA ja Eurooppa olisivat alun alkaen tukeneet Ukrainaa kunnolla, Venäjä olisi jo alussa kärsinyt selkeän tappion. Sen menetykset olisivat olleet murskaavat. Esimerkiksi sen sodan alussa pitkään jumissa olleen kymmenien kilometrien mittaisen venäläiskolonnan tuhoaminen olisi romuttanut Venäjän kyvyn käydä sotaa. Ukrainalla vain ei ollut välineitä. Nyt olisi.

Putin ei lopeta sotaa, ellei koe voivansa väittää voittaneensa. Se on selvää.

Venäjä haluaa olla suurvalta ja päättää naapuriensa asioista. Siitä tässä kaikessa on kyse. Venäläiset itsekin kuvittelevat olevansa ainutlaatuisia ja ylivertaisia muihin nähden. Eivät kaikki, mutta riittävän moni äkkirikastunut tai äkkirikastuneen jälkeläinen on käyttäytynyt ulkomailla todella moukkamaisesti.

Kun Putin ja hänen toimiensa mahdollistaja Trump katoavat, maailma on paljon parempi paikka.

Äänestä
  • Valehtelun ja varastamisen suurvalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Valehtelun ja varastamisen suurvalta.

    Ikävä kyllä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mielestäni tilanne Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainassa on kehittymässä siihen suuntaan, ettei sotiminen ole Venäjälle kannattavaa juuri millään mittarilla. Ukrainan aseistus on muuttumassa yhä ulottuvammaksi ja taloudellisia tappioita Venäjälle aiheuttavaksi siinä mitassa, että talouden romahduksesta aletaan puhua. Juuri oli uutisia Ukrainan iskusta Uralin suunnalle öljyteollisuuskohteeseen.

Vaan kääntöpuolella on sitten Putinin henkilökohtainen tilanne, joka saattaa vaatia sotimista, että hän pysyisi vallassa eikä joutuisi vaikkapa Haagiin. Tätä omaa tilaansa kansalaisten silmissä Putin voi kohentaa puheillaan, joissa korostetaan Ukraiann muodostamaa uhkaa yms. Ja onhan se Ukrainan muodostama uhka oikeastikin kasvanut, kun sen aseiden ulottuvuus on parantunut, mutta tuskinpa Ukraina lähtisi sotimaan Venäjää vastaan, jos se saisi solmittavassa rauhassa pitää omat maansa.

Ehkä on vielä hyvä mainita, etteivät venäläiset sotilaat ole kovin arvokkaita, niin että niiden menetys olisi Venäjälle erityisen epäkannattavaa. Ongelma on pikemminkin Putinilla siinä, että yleinen liikekannallepano söisi uskottavuutta erikoisoperaation rajallisuudesta ja hänen taustajoukotkin alkaisivat epäillä sotimisen kannattavuutta. Sitten ilman liikekannallepanoa Venäjän sotilaat alkavat huveta rintamalla ja sehän taas lisää sotilaallisen tappion mahdollisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu