Työttömien määrä on ennätys korkea. Jopa Kreikka on jäänyt toiseksi.
Onneksi olkoon Riikka Purra ja Perussuomalaiset teitte sen vain 3 vuodessa!
Onneksi olkoon Riikka Purra ja Perussuomalaiset teitte sen vain 3 vuodessa!
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 220
Vanhimmat
Perkeleen Persut.
Ja kehuvat vielä itseään kuinka ovat hoitaneet Suomen taloutta.
Kukas se onkaan Suomen pääministeri ja mistä puolueesta? Mitenkäs Kokoomus on ollut osallisena nykyhallituksen toimintaan ja päätöksiin??
No ei mitään hätää ei se niin paniikki tilanne oo.
Suomessa on paljon saamattomia tukipummeja.
.
Yrityksiä myöden
Puolet viher-kommunisteja ja puolet matuja, semmoinen paskalössi, ettei niihin auta kuin burana 9millimetrin kerta-annoksena niskakuoppaan rokotettuna.
.
Taidat itse olla sellainen.
Suomi on paras kaikessa myös työttömyydessä. Kohta täällä ei kukaan tee mitään. Mamujen ei tarvitse tehdä mitään wolttia vaan ja ruokaa lihaville.
.
Orpo varmaan iloitsee siitäkin. Mutta hei! Orpolla on vappunaamari jo ihan omasta takaa ja luomuna.
ja sinulla kun oot varmaan aa kerholainen.
Eikö kokoomuksen leikkaukset sosiaalitukiin ajaneetkaan työttömiä töihin?
Tinkikää lastenne harrastuksista jos palkka ei riitä enään kattamaan kohonneita elinkustannuksia.
Meille Perussuomalaisille vaalilupausten pitäminen on kunnia-asia.
Riikka Purra ja Perussuomalaiset
PRK!
Kyllä. Kaikkialla on ulkomaalaistaustasia tekemässä matalapalkka-alan työt eikä suomalaiset saa töitä. Niin reilu on suomalainen yrittäjä.
.
Persut pettää aina.
Riikka Purra on kymmenkertaistanut omat tulonsa ja ei tarvitse enään valittavien duunariperheiden sääliääniä.
Meille Perussuomalaisille vaalilupausten pitäminen on kunnia-asia.
Riikka Purra ja Perussuomalaiset
Riikka on jytkyttänyt hienosti.
Työttömille häädettyjen hylättyjä sohvia ym muuta pientä taloustavaraa ulosottolaitoksen kärryiltä jaossa paikka paikoin.
ClausOBrbgrl
Kummallista ettei leikkaukset kannusta töihin.
Esim. ansiosidonnainenhan kannattaisi leikata pois kokonaan kun sitä laskettiin työttömyyden pitkittyessä niin tuolloinhan pitäisi työllistyä nopeammin.
Näin ne meille valehtelevat ja tyhmät uskoo.
Yhtä työpaikkaa kohtaan on kymmenen työtöntä.
Riikka Purran matematiikalla menkää töihin ja lopettakaa valittaminen.
Riikka kun yrittää ajaa roskaväkeä pois Suomesta
Purra se ei meille käy
https://twitter.com/Dimmu141/status/1671488006283247617
https://www.tiktok.com/@laurilinden/video/7247128088671259931
Koska Riikka Purra on Riikka PURRA!!!
https://mega.nz/file/nL4mCQ6S#5nWWZMxcm29GkXk1T258WMxUp_G2Xgf_Vj87bD4G4Oo
Miksi syytätte Purraa vaalilupausten pettämisestä?https://www.tiktok.com/@laurilinden/video/7247128088671259931Suomen
Suomen kansa ei unohda koskaan Riikka Purran valehtelua
https://areena.yle.fi/1-65986800?seek=134Riikka
Purra lahjoitti suurituloisille tuhansien eurojen vuotuiset verohelpotukset.
https://twitter.com/BackhouseKnife/status/1673054474099720193
Ennen vaaleja
Riikka Purra: Pienituloisilta ei leikata, se ei meille käy"
Vaalien jälkeen
Riikka Purra pystytkö toistamaan "Pienituloisilta ei leikata”
https://twitter.com/BackhouseKnife/status/1673054474099720193
Kuka enää luottaa persuihin?https://www.uusisuomi.fi/uutiset/riikka-purra-kokoomus-haluaa-leikata-pienituloisten-etuuksista-se-ei-meille-kay/32df6afc-3f38-4bf4-9dd1-6f372ec557ca
Xxxxxxxx
Xxxxxxxx
Valtiovarainministeri Riikka Purra ajoi itselleen ja suurituloisille tuhansien eurojen verohelpotukset heti valtaan päästyään. 💰💵💸💸💶💶💶💰💰
Pienituloisille perheille annettiin neuvo Tinkikää lastenne harrastuksista jos palkkanne ei riitä kattamaan kohonneita elinkustannuksia 😂 ✂️
Purra se ei meille käy
https://twitter.com/Dimmu141/status/1671488006283247617https://www.tiktok.com/@laurilinden/video/7247128088671259931
Koska Riikka Purra on Riikka PURRA!!!
https://mega.nz/file/nL4mCQ6S#5nWWZMxcm29GkXk1T258WMxUp_G2Xgf_Vj87bD4G4Oo
Miksi syytätte Purraa vaalilupausten pettämisestä?
https://www.tiktok.com/@laurilinden/video/7247128088671259931Suomen
.
Xxxxxxxxx
Xxxxxxxxx
Me Perussuomalaiset emme suostu menemään sellaiseen hallitukseen joka leikkaa pienituloisilta perheiltä.
Meille Perussuomalaisille vaalilupausten pitäminen on kunnia-asia!
Riikka Purra ja Perussuomalaiset
Riikka Purra: ”Kokoomus haluaa leikata pienituloisten etuuksista – Se ei meille käy”
FAKTAT:
Työmatkakulujen omavastuu nousee 750 eurosta 900 euroon ja tilapäiset korotukset jäävät pois-
Määräaikainen työsopimus ilman perustetta-
Yt- ja lomautustilanteissa palkanmaksu katkaistaan viikossa-
Ensimmäinen sairauspäivä ilman palkkaa-
Potkut voidaan antaa ilman painavaa syytä-
Yt-velvoite pois alle 50 hengen yrityksistä-
Työntekijöitä sitova paikallinen sopimus ohi luottamusmiehen-
Työehtosopimusten vähimmäissuoja heikkenee ja yleissitovuus uhkaa poistua-
Pakkolait voimaan- estää sopimasta lakia parempia työehtoja.
Lakko-oikeuden rajoitukset estävät työntekijöitä puolustamasta etujaan-
Lakkosakkoja korotetaan- myös henkilökohtainen sakko-
Poliittisten lakkojen kesto enintään 1 päivän-
Tukilakkoja rajoitetaan- vahvat alat eivät voi tukea heikompia-
Ruuvia kiristetään vain työntekijäpuolelta-
Työnantajan TES- rikkomuksiin ei kiristyksiä- Ansiosidonnaisen työssäoloehto 12 kuukauteen-
Työssäoloehdon euroistaminen- heikentää osa-aikaisten ja pätkätyöläisten mahdollisuutta päästä ansioturvan piiriin-
Ansiosidonnaisen porrastus- 8 viikon jälkeen 20% leikkaus-
Omavastuu päivät 5 päivästä 7 päivään ja lomakorvaus jaksotetaan-
Suojaosat pois- ei lyhyitä keikkatöitä työttömänä- Lapsikorotukset pois-
Vuorotteluvapaat lakkautetaan-
Aikuiskoulutustuki lakkautetaan-
Hallitus asettaa lainsäädännöllä palkankotuksille katon-
Valtakunnansovittelijan kädet sidotaan, eikä sovittelusta voi saada viennin tason ylittäviä palkankorotuksia-
,
Xxxxx
Miljardi valtion budjettiin löytyisi jos hallitus peruisi keväällä päättämänsä veroalen suurituloisille ja suuryrityksille...
Tämä vasemmiston valittaminen on liikuttavaa ja samalla turhauttavaa. Erityisesti kun sotketaan kaikki asiat samaan soppaan.
......Ruuvia kiristetään vain työntekijäpuolelta- ...
Työnantajan ruuvia kiristetään joka päivä markkinoilla. Kilpailussa ei yrittäjä saa tukea AY liikkeeltä eikä oikein mistään muualtakaan. Kun palkat nousevat, niin ruuvi kiristyy ja tuotteelle on lähdettävä hakemaan parempaa hintaa.
Nyt kun esim. polttoaineiden hinnat nousivat yllättäen. Vienti Saksaan kallistui, mutta tuotteen hinta ei välttämättä nouse yhtään.
Eli kun valitatte, valittakaa edes omista asioistanne.
...Miljardi valtion budjettiin löytyisi jos hallitus peruisi keväällä päättämänsä veroalen suurituloisille ja suuryrityksille......
Miksi tämä pitäisi tehdä?
Lisää rahaa julkiselle sektorille pumpattuna, tarkoittaa myös toiminnan löystymistä.
Viime vuosina julkisen sektorin osuus Suomen BKT:sta on vaihdellut noin 55–58 % välillä. Vieläkö haluat sitä kasvattaa lisää?
Myös Suomen verotus on maailman huippua ja progressio erittäin kova.
Voisiko miettiä vanhaa viisautta: kohtuus se pitää olla kerjätessäkin!
Tuo lista on hyvä yhteenveto toimista, jotka ovat välttämättömiä tehdä. Olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten, kuten Ruotsi teki ja nyt viimeksi julkisuudessa kehuttu Puola. Viro ei Mokoma yhteiskunnan toimintaa jarruttavia päätöksiä ehtinyt onneksi tekemään.
Kiitos hyvästä yhteenvedossa, minulle hyvä tarkastus, että hallitus on tehnyt niitä toimia, joita hallitusohjelmassa on sovittu tehtäväksi .
Näillä saamme parannettua Suomessa monta asiaa, kuten kilpailukykyä ja uskottavuutta kansainvälisesti .
.....Suojaosat pois- ei lyhyitä keikkatöitä työttömänä...
Tuo on hyvä esimerkki.
Miksi piti maksaa että joku menee töihin? Jotenkin ihan kummallinen ajatus ylipäätänsä .
Miksi tällainen etu annettiin työnantajille, ei kaikki, jotka härskisti hyödynsivät sitä myös.
Suomessa tuettu työ, vaikka rakentaminen jota vasemmisto vaatii luettavaksi vaikka tarvetta ei ole, on julkisen työn eräänlainen jatke tai osa.
Emmekö saa mitään aikaiseksi ellei toimintaamme tueta eri tavoilla julkisin varoin?
....Aikuiskoulutustuki lakkautetaan..
Erinomainen juttu.
Veronmaksajat pitää maksaa yksi tutkinto per nuppi.
Työttömien koulutusta pitää tukea
Mutta miksi ihmeessä sairaanhoitajan ollessa kyllästynyt työhönsä, hänelle pitää maksaa uuden ammatin hankkimistukea.
Siihenhän tuokin sinällään oikealta tuntuvan tuki meni.
Julkisilla varoilla koulutettiin pois sairaanhoitajia.
....Potkut voidaan antaa ilman painavaa syytä-....
Jokainen pienessä työpaikassa ollut, jossa on yksi ihminen joka pilaa koko työyhteisön, pitää saada pois.
Vaikka sana "painava" poistui laista, irtisanominen ei edelleenkään ole täysin mielivaltaista. Syyn on oltava todellinen, eikä se saa perustua syrjiviin tai epäasiallisiin motiiveihin.
Erittäin hyvä päätös. Oikein hyvä.
.....Ansiosidonnaisen porrastus- 8 viikon jälkeen 20% leikkaus- ..
Jos säästää pitää, miksi ihmeessä ne jotka eivät mitään tee, eivät joutuisi säästämään.
Ja ei kai ole epäselvää, että tämä laittaa ihmisen pohtimaan hiukan muutakin kuin aiempi palkkaista työtä.
Oikein hyvä päätös.
Juu ei tule mitään, että "opiskellaan" useampia ammatteja veronmaksajien rahoilla ja lorvitaan sillä verukkeella jopa vuosikymmeniä. Näitä tapauksia on Suomessa paljon.
Menehän ryslandin gurbanov vithuun floodaamasta kremliläistä propagandaasi!
Kuka tuota valvoo?? Hallitusko vai?? Ammattiliitoilta otettu pois mahdollisuus vaikuttaa laittomiin potkuihin jatkossa vähemmän, eivät pysty enää auttamaan irtisanottua niinkuin aiemmin. Suomessa muutenkin on ollut alhaisemmat suojat irtisanomisilta, siksihän esim. Nokiakin irtisanoi Suomesta helpommin väkeä kuin Saksasta, jossa irtisanomisista nousi iso juttu ja Nokia joutui makselemaan isoja korvauksia irtisanotuille.
Perussuomalaiset jatkaa tavallista työtä tekevän kansan kusettamista.
Onko nyt mania päällä, kun persuista pitää kirjoittaa jatkuvalla syötöllä?
Persujen touhuista on syytäkin kirjoitella yötä päivää näin vaalien alla.
Persut syyttelee kaikkia persuista negatiivisesti kirjoittavia vasemmistoon ja oppositioon kuuluviksi, onpa Suomessa sitten melkoisesti vasemmistoon kuuluvia...mä kun luulin ett niiden määrä on paljon vähentynyt mitä on joskus ollut.
Suomi on nyt Euroopan johdossa työttömyysluvuissa.
Riikka Purra ja Petteri Orpo tekivät ennätyksen ainostaan 3 vuodessa.
Konkursseja on tullut taas ennätysmäärä.
Orpo ja Purra voivat juoda skumppaa sen kunniaksi!! Onhan se sekin melkoinen saavutus ett ollaan jossain listalla Euroopan kärkimaita!! Bileet pystyyn ja torille!!
Osaatko kertoo ainuttakaan oikeaa syytä työttömyyteen vasuri?
Ennätys määrä konkursseja taas tässä kuussa.
Nyt ovat Perussuomalaiset onnistuneet nostamaan Suomen konkurssit ennätyslukuihin.
Jopa Kreikka on jäänyt toiseksi.
Osaako persu kertoa oikeita syitä, siis OIKEITA syitä suurtyöttömyyteen nykyhallituksen aikana. Kerroppa nyt, Oi mahtava persu!
Riikka Purra ja Perussuomalaiset eivät tarvitse enään valittavien duunariperheiden sääliääniä.
Riikka Purra on kymmenkertaistanut omat tulonsa ja rahaa on. 💶💶💶💶
Kiitoskortit ja kukat voi lähettää persujen puoluetoimistoon.
Kyllähän persuäänestäjät varmaan on kukkia ja skumppaa lähetelleet puolueen johtajille, kiitokseksi isoista verohelpotuksista ja kela-korvausrahasta yksityisen terveydenhoitopalveluita varten. Osa kiittää siitäkin, kun persupuolue on pistänyt köyhät kyykkyyn.
Työttömien ja konkurssien määrän lisääminen onkin persujen parasta osaamisaluetta, tietysti valehtelemisen jälkeen.
Tähän ei ole pystynyt kukaan valtiovarainministeri ennen Riikka Purraa.
🙊🙉🙈
Päänaukominen menee niittenkin edelle.
.
Suomen työttömyysluvut ovat edelleen Euroopan surkeimpia.
EU-maiden tuoreet työttömyysluvut julkaistiin torstaina. Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist sanoo, että luvut seuraavat tuttua kaavaa.
Ja Hallitus aikoo vielä vuoden jatkaa samalla politiikalla ja vaatii seuraavaa Hallitusta jatkamaan samalla linjalla.
Onko kukaan miettinyt mitä seurauksia tällä kaikella on koko yhteiskuntaan?
Persulandia, jokainen pärjää miten pärjää ja veneiden alla on ruuhkaa.
Muuttoliike alkanut kantiksilla oikeisiin länsimaihin.
Mittari tullut täyteen Suomea jo kymmenille tuhansille ja kohta sadoille tuhansille ja työnperässä oikeaan elämään kiinni.
Suomi on luuseri maa...
Tirsk 🤣🚤🛶
Työttömien armeija on jo valmiina. Koska alkaa hyökkäys?
Vihervasemmiston logiikka on mahtava. Kuulemma 20.6.2023 asti kaikki oli plussan puolella, mutta kun Orpon hallitus sai työpöydälleen talous- yms. raportit, niissä suurin osa oli miinuksen puolella. Vihervasemmistoo syyttää siitä Orpon hallitusta takautuvasti. Melkoista, eikö?
☝️😆
Miksi perfect sinulla ei ole koskaan faktoja väitteillesi?
Ja voisitteko nyt viimeinkin kertoa miksi ihmeessä Riikka Purra ja Perussuomalaisten johto hyväksyy lapsipornosta tuomitut pedofiliarikolliset edustamaan Perussuomalaisia ja Suomea?
Tottapa nykyhallitus on kuitenkin parantanut lukemia, eikö vain?
Velkaantumistahti on kääntynyt, työttömyys alkanut laskea, talous on kasvaa mukavasti ja hyvinvointi lisääntyy.
Vai eikö?
Onko sittenkin niin, että sopeuttamistarve nykyhallituksen aloittaessa oli pikkuruinen verrattuna siihen, millaista tarvetta nyt periytetään tulevalle hallitukselle?
Olkiukkosi yrittää vetää mua kakkoseen, mutta kuten aina, tykkään tuikata niitä tuleen ja voi miten mahtavasti ne roihuaakaan.
Jos pysytään asiassa ja otetaan rehellinen ja objektiivinen näkökulma, niin mitä olet itse mieltä koko vaalikauden virittyneestä oppositioretoriikasta, jossa Orpon hallitusta syyllistetään kirjaimellisesti kaikesta, eikä koskaan puhuta asioista siinä näkökulmassa, että ongelma nähtäisiin ulottuvan myös aikaan ennen hallituksen vaihtumista? Sitkeästi annetaan ymmärtää, että ongelmaa ei tunnettu ennen 20.6.2023, vaan vasta sen jälkeen.
Onko se mielestäsi reilua ja rehellistä retoriikkaa, että näin luodaan mielikuva "kaikessa epäonnistuneesta oikeistohallituksesta", jolla on suora vaikutus demokratian laatuun ja henkeen? Minusta olisi todella kummallista, jos uskot pidäkkeettä oppositiiopopulistisiin tarinaversioihin, pureskelematta ja tarkistamatta. Ethän sentään niin toIIo ole? Ethän?
☝️😉
Perfect miksi sinulla ei ole koskaan faktoja väitteillesi?
Voisitteko nyt viimeinkin kertoa miksi Riikka Purra ja Perussuomalaisten johto hyväksyy pedofiliasta tuomitut riikolliset edustamaan Perussuomalaisia ja Suomea?
Teillä persuilla se kakkososasto tuntuu olevan kovin suosittua.
Totta. Ei päivääkään, etteikö vassari siitä haaveilisi.
Huomaan, ettet kyennyt vastaamaan kysymykseen.
Se vastaakin siihen äänekkäämmin kuin mitkään sanat.
Misteri on joku persuedustajista, se on paljastunut muutaman kerran " tirks"
Perussuomalaiset homoilee pervoilematta 💪
Hyvä huomio. Tulet huomaamaan jatkossakin, etten vastaile olkiukkoihin ja muihin vastaaviin tuhnuihin.
☝️😉
Perfect miksi sinulla ei ole koskaan faktoja väitteillesi?
Kommenttini ovat faktoja. Muuta kysyttävää?
☝️🤨
Purra tukka pystyssä.. https://www.youtube.com/watch?v=gnvO6mULuXg
Huomasitko, että postasit tukka pystyssä videon Suursaaren taistelusta, etkä Purrasta? Ai et? No sen ymmärrän. Tai ainakin yritän.
☝️😆
Riikka Purra pakotettiin valehtemaan.
Jos Riikka Purran ja Perussuomalaiset eivät olisi valehdelleet niin Suomen johdossa olisi nytkin vihervassarit.
Riikka Purra on tehnyt erinomaista työtä Perussuomalaisten hyväksi.
☝️😆
Suursaaren taistelusta? Älä ny! Oikeesti.
Riikka Purra on hinannut Suomen työttömyyden Euroopan korkeimmaksi
Talous on nyt muutenkin jo siinä jamassa, ettei minkäänlainen realistisesti mahdollinen talouskasvu voi enää katkaista kurjistumisen kierrettä. Tilanteeseen olisi pitänyt herätä vuosia sitten. Nyt ainoa mahdollinen tulevaisuus on jatkuva velan kasvu ja samanaikainen yhteiskunnan palveluiden alasajo.
Parhaat työttömät ei muuten tee juuri mitään.
Äänestä jotain haisevaa populistia ja ihmettele kun kaikki ympärilläsi luhistuu.
Kyllä aloittajan mainitsemista syistä, pitää Kiittää niitä jotka ovat äänestäneet nykyisen hallituksen puolesta, joka on suistanut Suomen talouden syöksykierteeseen ja Suomen ehdottomaan ykkösasemaan työttömyydessä - Euroopassa.
Todella mahtava saavutus!
Huulipunahallitus antoi Riikka Purralle ja Perussuomalaisille ainoastaan yhden mahdollisuuden nostaa työttömuusluvut tappiin
Mikä se mahdollisuus olikaan?
Sylttytehdas on vasemmistoaate.
Vasemmistoaate ei kannusta töihin. Se aate lupaa ihmiselle kaikki etuisuudet automaattisesti mutta ei pysty antamaan koska raha ei kasva puussa.. Tästä syystä ihminen katkeroituu ja vihaa omistavaa luokkaa.
Vasemmistohallituksen kaudella pääsimme ennätystyöllisyyteen ja oikeistohallituksen kaudella ennätystyöttömyyteen.
Miten on siis kannustimien laita? Toimiiko etuuksien leikkaaminen vai se, että työtä on tarjolla?
Tempuilla saadaan työllisyystilanne näyttämään hyvältä.
Olettehan kuulleet termin: tempputyöllistäminen? Tällä saadaan siis tilastot kauniiksi
Hei me ollaan jossakin maailman kärkiryhmää...
Ja Eu jelppaa meitä kiristämällä talouspakotteilla. Ne ne vasta on taloutta elvyttäviä toimia kun korkomenot nousee entisestään.
Vasemmistoaate syynä
Se aatteena ei kannusta töihin. Se kannustaa sohville
Kaikki mihin vasemmistoaate koskettaa, se tuhoutuu
Suomi on Euroopan vasemmistolaisin maa ja talous Euroopan kurjin
Tällä on suora yhteys
Jopa 80 prosenttia kansasta on eriasteisia vassuja. Älkää ihmetelkö miksi maa on kurjala.
Milloinkaan ei vasemmistoaate ole vaikuttanut mitään hyvää valtioille.
Sanokaa mulle yksinkin maa joka olisi vauras ja menestynyt maa vassuaatteen ansiosta. Sellaista ette voi osoittaa.
Odottelen vastausta
Mistä tietosi on peräisin?
Perussuomalaisten trolitehtaalta?
Käytän silmiäni ja korviani.
Annatko esimerkkejä vauraista ja menestyvistä sosialismeista jotka ovat varastuneet sosialismin, siis yhteiskunnan kokonaisvaltaisen sosialismin ansiosta? Pelkkä jonkun alan kansallistaminen ei tee valtiosta sosialistista sen perinteisessä mielessä. Norja tästä esimerkkinä.
Neukku, Kiina, pohjoiskorea, Venäjä, entiset itäeuroopan maat, eu, Kuuba ja mitä näitä onkaan ollut ja on.
Nämä siis ovat aatteen onneloita olleet. Mitenkä niinku meni näissä maissa taloudellisesti ja muutenkin?
Ei tuo eurostoliittokaan kovin kehuttava ole taloudeltaan, sosialistinen kun on.
Pitäisi jo alkaa ihmisten sisäistää että vasemmistoaatetta ei ole luotu vaurastuttamaan yhteiskuntaa. Jos näin on käynyt (silti hallinto voi kahmia myyntitulot pelkästään poliittisen eliitin ja hirmukoneiston hyväksi), tämä johtuu siitä että jossakin maassa on sellaisia luonnonvaroja joilla systeemi on saanut vaurautta. Ellei näitä vaurauksia jaeta koko yhteiskunnan hyväksi, kansa saa yhäkin elää kurjuudessa. Neukku ja osittain Kiina tästä esimerkkeinä. Neukku otti kaikki tuotot hirmukoneiston hyväksi. En tiedä paljonko Kiina antaa hilloa omalle kansalle heidän voitoista.
Neukku ei antanut öljytuottojaan kansan hyväksi, eikä pohjoiskorea myöskään. Tällä viimeksimainitulla ei juuri mitään merkittävää myytävää ulkomaille tietääkseni edes ole. Jos olisi, toki sen eliitti kahmisi kaikki tuotot itselleen.
Laiskat työtävieroksuvat loisii kotona, Purran syy kun ei järjestä pakkotyöhön näitä?
Yhtä työpaikkaa vastaan on kymmenen työtöntä.
Ei mene normaaliin jakeluun miten he voisivat mennä töihin Kum 9/10 jää ilman työpaikkaa.
Riikka Purra on oikeassa lopettakaa valittaminen ja menkää punikit töihin
Miten voi mennä töihin? Tarkoittaako se sitä, että mennään vaan jonkun friman ovesta sisään ja aletaan tekeen siellä töitä? mutta jos friman johto sanoo, että ei ole tarvetta palkata lisää työvoimaa niin eihän sinne sitten voi vain mennä!
Tämä on sitä helkkarin globalismia joka tuhoaa kaiken.
Vassuthan sitä ovat huutaneet
Vassujen aate suosii ylikansallisuutta ja tämä totisesti näkyy yhteiskunnassa.
Kuinka kauan tätä pitää tolkuttaa että menee jakeluun
He suosii kaikessa muita kuin omaa kansaa ja samaan aikaan syyllistävät omaa kansaa esimerkiksi ilmaston tiimoilta ikäänkuin ei muualla tuprutettaisi tuhansia kertoja enemmän kuin Suomessa.
Tämä Tampereen valtuuston empatiataulu on räikein esimerkki tästä muiden suosimisesta.
Kuka näitä oikein äänestää?
Joko uskotte että vassujen aate suosii ylikansallisuutta?
Puhun nyt Vasemmistoliiton naisten Norjan vierailusta jossa he ihaili kuinka paljon on tehty öljyrahoilla kaikkea kivaa yhteiskunnassa. Kuitenkin nämä naiset unohti tässä tapauksessa tuon ilmaston kernaasti.
Mutta kun puhutaan Suomesta ja sen valtavista turvevarannoista, silloin nämä samaiset vihervassut huutaa ilmaston puolesta että ei meillä saa vaurautta tuoda kansalle turvevarantoja hyväksi käyttäen. He siis sallii muille kuin omalle kansalle periaatteessa saman touhun.
Näin kaksinaamaisia ovat vassut. Tässä vain yksi näkökohta joka todistaa että se aate painottaa ylikansallisuutta, ei oman kansan etua.
Luulisi että vassut kilvan kannattaa uutta kaivoslakia ja luonnonvarojen käyttöä oman kansan hyväksi kuten Norja on tehnyt. Sehän olisi aatteen mukainen asia mitä suurimmassa määrin. Tulisi ilmaista hilloa ja etuisuuksia. Kuvitelkaa, ei tarvitsisi lähteä sohvilta töihin.
Sitten tulee iso mutta. Vassut vastustaa tätä sen takia että kansalla menisi liian hyvin. Silloin heidän unelmansa valtion konkasta menisi nurin eikä päästä eurostoliiton holhouksen alle lopulliseen kommunismin satamaan.
Tarkennus. Ainakaan siinä määrin ei tarvitsisi lähteä sohvilta johonkin työhön.
Tämä on vassuille jonkinasteinen dilemma.
Vassut ei halua että tämä maa tulisi Norjan kaltaiseksi hyvinvoivaksi maaksi (ei tarvitsisi olla niinkään rikas kuin Norja on), koska tosiaan silloin heidän lopullinen unelmansa kariutuu. He mieluummin näkisi kansan kurjana siinä lopullisessa kommunismissa jolloin kansaa olisi helpompaa hallita. Tämä samalla myös pönkittää heidän asemaansa samaan tapaan kuin PK:ssa tilanne on. Silloin kun kansa pidetään köyhänä, sitä on helppo hallita ja luvata ummet ja lammet.
Lisää vaan terapiaa, hoivaa ja kuuntelijoita surkeille itkuiikoille.
Suuri työttömyys ja valtavat eu'n aiheuttamat kustannukset.
Eu'n maksut ja eu'n maahanmuuttajat ovat noin 11 Miljardia vuosi.
Jopa 10.000 Virolaistakin on Suomen toimeentulotuella,
myös eu'n aikaan saamisia.
Onko joidenkin vaikea ymmärtää että kaikki nämä ja paljon muuta
on aivan liikaa vain 5.5 miljoonan kansan verokannalle?
Tämä on kestämätön yhtälö joka vain huononee!
Suuri työvoimapula on tulossa, nyt tarvitaan joka vuosi vähintään 50.000 maahanmuuttajaa perheineen töihin tänne .
Persut kusettaa Suomen tavallista työtä tekevää kansaa 👎
Eivätkös ne perustele nykyhallituksessa tuon osaajapulalla. Että tarvitsee niitä osaajia tuoda tänne huonoa kansaamme täydentämään.
Perussuomalaiset ovat tehneet hallituksessa ollessaan ennätyksen matujen tuonnissa Suomeen.
Ole onnellinen siitä. Mutta ei mitä tahansa väkeä. Vihervassut ottaa vaikka isis-ukkoja maahan
Loistamme työttömyydessä euroopan ykkösenä. Meitä on vain 5 miljoonaa ja kaikille ei löydy töitä. Missä vika?. Tämä hallitus on tietoisesti ajannut asiat tähän pisteeseen . Syy arvovanoista.Ahneus myös astuu kuvaan. Yhteenpuhallaltaminen hiileen ei tässä hallituksessa tule kuuloonkaan. Köyhienleikkauksilla ja rikkaita rikastuttaessa hallitus ei aja Suomen parasta vaan omaa etuaan. Vastuuutonta !. Valehtelu on aivan uskomatonta. Tämä hallitus on oman eduntavoittelija. Suomi tulee missä lienee listalla.
Ratkaisu on pakkotyömalli!!!
Kansa vaatii pakkotyötä!!!
Suomessa on paljon tekemätöntä työtä, kansa haluaa töihin. Kansa haluaa töihin niin kiihkeästi, että nyt olisi hyvä aika luoda suomeen pakkotyölmalli!!!
Turun tunnin juna, Naton rata, uudet moottoritiet ja katujen asfaltointi, nämä voitaisiin kaikki teettää pakkotyönä, suomi säästäisi pitkän pennin. Toki siellä olisi oikeat osaajat töissä tienaamassa ja ansaitsemassa rahaa kulutusjuhliin, mutta pakkotyöläisten avulla saataisiin vauhtia projekteihin ja säästettäisi pitkä penni.
Kaikki apumiehet olisi näitä Kelan maksamia pakkotyöläisiä. Työpaikan menettäisi jos laiskottelisi eikä uutta työtä heti saisi koska karenssi.
Ps. tämän SDP aikoo toteuttaa jos pääsee valtaan! Muista tämä kun äänestät!
Sannahan jo näitä järkkäsi, tukityöllistetyt oli pakkotöissä!
Rikkookohan Suomi törkeästi EU lakia maksaessaan Suomalaisille jotka
ovat tehneet töitä useita vuosia mutta ovat nyt työttömiä,
vain €600 työttömyyskorvausta kuukaudessa maassa jossa on korkeat verot
ja kallis hintataso?
Tanskassa joka on aika vastaava on kuulemma €1.600 kuukaudessa.
Puuttuva tonni menee eu'n ulkopuolelta tulleille maahanmuuttajille,
eikä sekään edes riitä.
Onnittelut kaikille persuja äänestäneille.
Suomi on myös Euroopan vasemmistolaisin maa.
Joko teillä sytyttää miksi täällä on Euroopan suurin työttömyys?
80 prosenttia kansasta on eriasteisia vassuja. Se aate ei kannusta töihin.
Vasemmistoaatteen mukaan ihmiselle kuuluu kaikki etuisuudet automaattisesti. Se ei kuitenkaan pysty antamaan niitä etuisuuksia koska raha ei kasva puussa. Se täytyy ensin tehdä se raha. Tämä on vassuille tietenkin tervanjuontia.
Jolla on ollut petollisten vaalilupausten takia äärioikeistolainen hallitus viimeiset kolme vuotta.
Jatkan.
Antakaa esimerkki maasta joka olisi vauras ja menestynyt maa sosialismin ansiosta. Minä en tiedä yhtään sellaista maata.
Olen kysellyt asiaa lukuisia kertoja. Vielä tähän päivään mennessä en ole saanut siihen vastausta.
Kiina ei kelpaa vastaukseksi siitä syystä että sen vaurauden takana on markkinatalous.
Ei myöskään Vietnam kelpaa. Senkin maan talouden on nostanut markkinatalous, ei mikään sosialismi.
Jos Suomi möisi tavaroita tuohon tahtiin maailmalle, Suomi olisi yhtä vauras maa.
Mutta miksi se ei myy? Ostajia olisi vaikkapa suunnattomille vesivarannoillemme. En tarkoita että varannot pitäisi myydä jollekin ulkomaalaiselle taholle, vaan että valtio hyödyntäisi niitä varantoja oman kansan hyväksi myymällä vettä ulos. Tulot oman kansan hyväksi. Norjan malli käyttöön. Kaivoslaki uusiksi välittömästi.
Suomen tyhmin sakki maan johdossa, paskaa jauhamalla omat massit täyteen ja kansa heitteille, suorastaan työntävät kansan bussin alle.
Näitä perkeleitä joku vielä mukamas komppaa, onkohan sama ilmiö kuin natseilla kun syntipukin roolin saa osa kansasta niin kaikki voi purkaa omaa pahaa oloa niihin ihmisryhmiin.
Suomessa on liikaa valtion työntekijöitä, niitä on vähennettävä, eli leikattava.
Valtion hallituksen täytyy heti luoda uusia työpaikkoja työttömille.
Just näin. Onko kyseessä oikeiston vai vasemmiston työllistämisideologia?
Toivottavasti persut olette nyt ylpeitä tästä saavutuksestanne tuhota täysin edellisen hallituksen aikainen ennätystyöllisyys. Te sen teitte.
Perussuomalaisten trollit paniikissa ja kannatus vaan laskee vaikka kuinka trollaavat...
Luokattoman huonolla trollauksella persutrollit tekevät vain hallaa itselleen. Kun pikkulusikalla on annettu jne...
Ei se ole ihme kun työttömiä tuodaan ulkomailta 50000 joka vuosi.
Näiden matujen puolustelijat saattavat hyvin olla matuja itse
jotka ovat oppineet puhumaan Suomea,
tai niiden jälkeläisiä?!
Riikka Purra ja Perussuomalaiset kusettaa Suomen tavallista työtä tekevää kansaa ja puhuu vain matuista.
PRK!
Orpo-Purran kannattaisi muistaa 90-luvun laman todellinen "dynaaminen vaikutus". Laman aikaan nuorten työttömyys kasvoi voimakkaasti ja korkeat työttömyysluvut seurasivat tätä ikäluokkaa sitkeästi myös laman jälkeisinä vuosina, kun muiden ikäluokkien työllisyys alkoi parantua. Pelastukoon ken voi ("menkä töihin").
Mikään puolue, ei edes Purra pysty työllistämään kuin korkeintaan kuin omia avustajia ja sekin on aika rajallinen määrä. Työllistäminen kuuluu yrityksille ja niillä ei nyt näytä olevan tarvetta lisäporukoille, päinvastoin joutuvat antamaan lopareita vakiporukallekin. Nykynen maailmantilanne näyttää siltä, että tekoäly ym. teknologia hoitanee yhä suuremman osan ihmistyöstä. Valitettavia tosiasioita, joille ei edes demarit voi yhtään mitään, vaikka kuinka huutaisille niitä apuun, niin kuin täällä useimmat kirjoittajat tekevät.
Massa työttömyys maa Suomi.
Euroopan suurin työttömyys Suomessa.
Euroopan korkein Alv Suomessa. Ja Toimeliaisuuden, yrittämisenn tyrmäänä verotus.
Suuria määriä ulkomailta tuotuja elättejä on lähiöt täynnä, ilman työ- tai sopeutumis velvollisuutta. Ja eu pakko dumppaa lisää elättejä vuotavalta etelä-rajalta.
Siis kela- Lomilla Suomessa ollaan jopa vuosikymeniä.
ulkomaalisille maksetaan täys ylläpito hoiva, asunnot, ilmainen terv. hoito ja vuosikymmenien kela-lomien jälkeen tulee ilmainen eläke !!
-- Ei ole ihme että rahat loppuu ja verorasitus kasvaa !!
Onneksi olkoon Riikka Purra 💪
Hallitus kusettaa Suomen tavallista työtä tekevää kansaa.
Onneksi vuoden päästä työllisyys nousee ja kaikki pääsevät töihin, se on tosi kova juttu!
Jo nyt yli sata tuhatta on vuosittain palkattomissa töissä veronmaksajien kustannuksella.
Tuo on ainoa joukko mikä tulee kasvamaan, koska kansa on poliittisella aivopesulla saatu hyväksymään kustantamaan omalla työllään tämä palkaton työ.
Työttömyys ja työllisyys on poliittinen pakkomielle. Ei siitä tarvitsisi puhua ollenkaan. Eiväthän puheet ole mitään auttaneetkaan. Useimissa maailman valtioissa ei työttömyydestä keksutella ollenkaan, eikä meilläkään ennen kuin Kekkonen julisti 200 000 työttömän jonkilaiseksi hätätilanteeksi. Työllisyydestä on tehty uskonnollinen pelastusanoma esitettyjen uhkakuvien jälkeen. Tätä metodia käytetään jatkuvasti.
Työllisyys on aina mitä on. Keskustelut palveluista ja infran ylläpidosta riittävät. Työllisyys seuraa automaattisesti mukana. Yrityksillekin on hyvät toimintaedellytykset eikä maailman suhdannevaihteluille mitään mahda. Yksilön näkökulmasta työsuhteet tarkoittavat vain korkeampaa aineellista elintasoa perusturvan sijaan. Jos sitä haluaa, on sen eteen tehtävä työtä.
Työllisyys on hyvällä tasolla, mutta osa siitä on keinotekoista, työsuhteita joita ei oikeastaan tarvita. Tekemätöntäkin työtä olisi, mutta sen järjestämiselle ei löydy siitä hyötyvää maksajaa.
Ei se ole ihme kun mamuja tuodaan ulkomailta 50000 joka vuosi.
Onneksi olkoon Riikka Purra ja Perussuomalaiset olette nostaneet Suomen työttömyyden Euroopan korkeimmaksi.
Vasemmistoaate ei kannusta töihin. Se lupaa ihmiselle kaikki etuisuudet automaattisesti eikä tällainen kannusta töihin. Juuri työllä talous nousisi. Se onkin toisaalta jo alkanut nousta kunnes seuraava äärimmäisen vasemmistolainen tuhohallitus lopettaa sen nousun.
Se hallitus palaa sorvin ääreen tekemään sitä mihin jäi.
Onhan Suomi Euroopan punikkisin maa. Melkein kuin pohjoiskorea
Tai puttela
Perussuomalaisten trollitehdas kiukkuaa kun kannatus vaan laskee vaikka kuinka trollaavat 🤣
Riikka Purra laittaa ennätykset uusiksi.
Jopa Kreikka on jäänyt toiseksi.
Kreikka vedettiin kölin ali niin jopa alkoi talous kukoistaa. Suomella tuo on vielä edessä.
Hannuilla on hommoo persuloissa.
Sebastian+Alan
♥️+🖤
Pervoilematta Perussuomalaisittain
Suomessa Euroopan paras työvoimatarjonta yrityksille. Kohta rupee varmaan investointeja tulemaan.
Surkeaam
Nyt trollataan täydellä teholla Suvivirrestä 💪
Riikka Purra rulaa..
Riikka Purra ja Perussuomalaiset kusettaa Suomen tavallista työtä tekevää kansaa 6-0 👎
PRK!
Suomen työttömyys on nyt Euroopan pahin.
PRK!
Saatan...
Työttömyys on nyt Euroopan vahvinta.
Onneksi olkoon Riikka Purra ja Perussuomalaiset.
💪💪💪
Suomessa on kuulemma valtava työvoimapula.
Suomessa on Euroopan vahvin työttömyys.
Riikka Purra ja Perussuomalaiset saivat Suomen EUn tarkkailuluokalle todella nopeasti valtaan päästyään.
😳😳😳
Trollataan täydellä teholla myös tänään 💪
Kuulemma Suomessa on työvoimapula, jonka vuoksi Suomeen tarvitaan rajattomasti maahanmuuttajia.
Kaikki halukkaat tulkaa Suomeen...!
Perussuomalaiset ovat vallassa ollessaan roudanneet ennätysmäärän matuja Suomeen. Enemmän kuin yksikään muu puolue.
Mamu funland. Eihän tämä ole edes mikään valtio enää.
Joku kokkareiden ja varkaiden kusetuslandia.
Persutrollit kiukkuaa kun kannatus vaan laskee ja laskee 🤣
Voi PRK!!!
🤬🤬🤬
Riikka Purra rulaa ja nostaa Suomen työttömyyden Euroopan korkeimmaksi 🤣🤣🤣
Onneksi olkoon 🤣
PRK!!!
Onneksi olkoon Riikka Purra ja Perussuomalaiset.
Riikka Purra ja Perussuomalaiset ovat päätöksillään vahvistaneet Suomen työttömyyttä ennätysmäisen nopeasti. Björn Wahlroos kehui ja kiitti henkilökohtaisesti Riikka Purraa ja Perussuomalaisia suurituloisia suosivasta politiikasta.
Meille Perussuomalaisille vaalilupausten pitäminen on kunnia-asia.
Riikka Purra ja Perussuomalaiset
tarvitaan maahanmuuttoa varsinkin somaliasta että saadaan tänne työpaikkoja
Perussuomalaiset ovat tuoneet mamuja Suomeen enemmän kuin yksikään muu puolue vallassa ollessaan.
Vasemmistoliiton kannattajat on saatava hätisteltyä sieltä uuninpankoiltansa alas.
Töihin pitää nuo Li Anderssonin hengenheimolaiset saada, ja äkkiä.
Perussuomalaiset ja kokoomus tietävät keinot tähän. Kaikenlaiset turhat sossutuet alas, ja väki töihin.
Onneksi olkoon Riikka Purra ja Perussuomalaiset.
Perussuomalaiset ovat tuoneet mamuja Suomeen enemmän kuin yksikään muu puolue vallassa ollessaan.
Perussuomalasten jäsenissä on eniten työttömyyttä ja sosiaalitukien nauttijoita.
Vieläkö ihmettelette miksi Perussuomalaisten kannatus laskee ja laskee 🤣
Riikka Purra on kymmenkertaistanut omat tulonsa 💪
Riikka Purra ei tarvitse enään valittavien köyhien duunariperheiden sääliääniä 💪
Työttömyys on ennätyskorkealla.
Sanna Marinin perintöä
Perussuomalaiset syyttää aina muita omista teoistaan!
Sanna Marinin syytä:
Purra se ei meille käy
https://twitter.com/Dimmu141/status/1671488006283247617
https://www.tiktok.com/@laurilinden/video/7247128088671259931
Koska Riikka Purra on Riikka PURRA!!!
https://mega.nz/file/nL4mCQ6S#5nWWZMxcm29GkXk1T258WMxUp_G2Xgf_Vj87bD4G4Oo
Miksi syytätte Purraa vaalilupausten pettämisestä?https://www.tiktok.com/@laurilinden/video/7247128088671259931Suomen
Suomen kansa ei unohda koskaan Riikka Purran valehtelua
https://areena.yle.fi/1-65986800?seek=134Riikka
Purra lahjoitti suurituloisille tuhansien eurojen vuotuiset verohelpotukset.
https://twitter.com/BackhouseKnife/status/1673054474099720193
Ennen vaaleja
Riikka Purra: Pienituloisilta ei leikata, se ei meille käy"
Vaalien jälkeen
Riikka Purra pystytkö toistamaan "Pienituloisilta ei leikata”
https://twitter.com/BackhouseKnife/status/1673054474099720193
Kuka enää luottaa persuihin?https://www.uusisuomi.fi/uutiset/riikka-purra-kokoomus-haluaa-leikata-pienituloisten-etuuksista-se-ei-meille-kay/32df6afc-3f38-4bf4-9dd1-6f372ec557ca
Xxxxxxxx
Xxxxxxxx
Valtiovarainministeri Riikka Purra ajoi itselleen ja suurituloisille tuhansien eurojen verohelpotukset heti valtaan päästyään. 💰💵💸💸💶💶💶💰💰
Pienituloisille perheille annettiin neuvo Tinkikää lastenne harrastuksista jos palkkanne ei riitä kattamaan kohonneita elinkustannuksia 😂 ✂️
Purra se ei meille käy
https://twitter.com/Dimmu141/status/1671488006283247617https://www.tiktok.com/@laurilinden/video/7247128088671259931
Koska Riikka Purra on Riikka PURRA!!!
https://mega.nz/file/nL4mCQ6S#5nWWZMxcm29GkXk1T258WMxUp_G2Xgf_Vj87bD4G4Oo
Miksi syytätte Purraa vaalilupausten pettämisestä?
https://www.tiktok.com/@laurilinden/video/7247128088671259931Suomen
.
Xxxxxxxxx
Xxxxxxxxx
Me Perussuomalaiset emme suostu menemään sellaiseen hallitukseen joka leikkaa pienituloisilta perheiltä.
Meille Perussuomalaisille vaalilupausten pitäminen on kunnia-asia!
Riikka Purra ja Perussuomalaiset
Riikka Purra: ”Kokoomus haluaa leikata pienituloisten etuuksista – Se ei meille käy”
FAKTAT:
Työmatkakulujen omavastuu nousee 750 eurosta 900 euroon ja tilapäiset korotukset jäävät pois-
Määräaikainen työsopimus ilman perustetta-
Yt- ja lomautustilanteissa palkanmaksu katkaistaan viikossa-
Ensimmäinen sairauspäivä ilman palkkaa-
Potkut voidaan antaa ilman painavaa syytä-
Yt-velvoite pois alle 50 hengen yrityksistä-
Työntekijöitä sitova paikallinen sopimus ohi luottamusmiehen-
Työehtosopimusten vähimmäissuoja heikkenee ja yleissitovuus uhkaa poistua-
Pakkolait voimaan- estää sopimasta lakia parempia työehtoja.
Lakko-oikeuden rajoitukset estävät työntekijöitä puolustamasta etujaan-
Lakkosakkoja korotetaan- myös henkilökohtainen sakko-
Poliittisten lakkojen kesto enintään 1 päivän-
Tukilakkoja rajoitetaan- vahvat alat eivät voi tukea heikompia-
Ruuvia kiristetään vain työntekijäpuolelta-
Työnantajan TES- rikkomuksiin ei kiristyksiä- Ansiosidonnaisen työssäoloehto 12 kuukauteen-
Työssäoloehdon euroistaminen- heikentää osa-aikaisten ja pätkätyöläisten mahdollisuutta päästä ansioturvan piiriin-
Ansiosidonnaisen porrastus- 8 viikon jälkeen 20% leikkaus-
Omavastuu päivät 5 päivästä 7 päivään ja lomakorvaus jaksotetaan-
Suojaosat pois- ei lyhyitä keikkatöitä työttömänä- Lapsikorotukset pois-
Vuorotteluvapaat lakkautetaan-
Aikuiskoulutustuki lakkautetaan-
Hallitus asettaa lainsäädännöllä palkankotuksille katon-
Valtakunnansovittelijan kädet sidotaan, eikä sovittelusta voi saada viennin tason ylittäviä palkankorotuksia-
,
Xxxxx
Miljardi valtion budjettiin löytyisi jos hallitus peruisi keväällä päättämänsä veroalen suurituloisille ja suuryrityksille...
Se ei meille käy...
https://www.facebook.com/watch/?v=1622242992186409&vanity=kovanviikonilta
Niinkö vaan. Persuille käykin kaikki , kuten 35 miljoonalla Garden hallihankeen tukeminen, kunhsn lehmänkauppoista sovitaan. Vielä ei ole paljastunut, millä Petteri sai Riikan hyväksymään tuon mielipuolisen Garden hallihankkeen.
Mutta kyllä se persuille nyt käy, sekin.
Suomen työttömyys on marraskuusta 2025 ollut EU/OECD-maiden korkein ensimmäistä kertaa mittaushistoriassa ja se on myös Suomen korkein 2000-luvulla vuodesta 1998. Kesäkuussa työttömyys ja pitkäaikaistyöttömyys kasvoivat edelleen.
PRK!
Menkää töihin!
Riikka Purra ja Perussuomalaiset
Miksi suomalaiset eivät poimi marjoja? No Purran ei tarvitse kun järjestivät itsellensä 70 000 euron laiskottelurahan karenssia varten.
Moktako sankollista marjoja saa kerätä että tienaa 70 000? Purra saa sen tekemättä mitään
Riikka Purra ajoi itselleen ja suurituloisille tuhansien eurojen verohelpotukset heti valtaan päästyään.
Nalle Wahlroos kehui ja kiitti henkilökohtaisesti Riikka Purraa ja Perussuomalaisia suurituloisia suosivasta politiikasta 💪
Marinin kaudella Suomen työttömyys oli EU/OECD-tasolla n. 6 prosentissa, nyt ensimmäistä kertaa mittaushistoriassa Suomen edelleen kasvava työttömyys on EU/OECD-maiden korkein, ollut marraskuusta 2025 alkaen ja korkein Suomessa 2000-luvulla vuodesta 1998. Työttömyyden EU/OECD-taso 4,9 prosenttia, Suomen työttömyys 10,8 prosenttia. Kyllä porvari osaa tuhota työmarkkinat ja työnteon kannattavuuden 💙
Ei oo kauaa nyt kun talous lähti vetämään. Pian alkaa yritykset rekrytä kilpaa.
Ennätys määrä konkursseja. Ei konkurssiin mennyt yritys työllistä.
🙈🙈🙈
Suomessa on nyt enemmän työttömiä kuin Kreikassa.
🙈🙈
Suomessa on Euroopan korkein työttömyys.
Onneksi olkoon Riikka Purra ja Perussuomalaiset