Lieksaan 160 thaimaalaista marjanpoimijaa

Onko nyt ihan oikeasti thaimaalaisten asiat kunnossa kun eivät tunnu olleen kunnossa tähänkään asti? Ei huvita syksyllä lukea uutisista että Lieksassa on taas orjuutettu, nähty nälkää syöty yliajettua koiraa ja
moneen kertaan keitettyä lohenpäälientä ja nukuttu jossain saastaisessa kopperossa.
15261
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

No sitäpä se taas on sitten.

Äänestä

Syksyllä uutiset kertoo että on syöty yliajattuja lieksalaisia, joita on hankittu tietyn saksalaisen automerkin omistajilta. 😮

2Äänestä

Taas viranomaiset menee pyörimään vasta sitten kun touhu on saanut jatkua jo hyvän aikaa ja poimijat jo ehkä palanneet takaisin Thaimaahan sitten päivitellään miten tässä taas näin pääsi käymään.

1Äänestä

Siellä ne sitten pyörivät kuin puolukka pilhussa 🤠

Äänestä

Palkkaisi työttömistä paikallisista, kummasti tilastot paranisi.

Äänestä
  • Se olisikin mielenkiintoista nähdä ja todistaa miten paikallisten työttömien selkä taipuisi, jalat kantaisi ja kädet toimisi marjanpoiminnassa! Eikä tämä ole herjaa tai huumoria!

    3Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Se olisikin mielenkiintoista nähdä ja todistaa miten paikallisten työttömien selkä taipuisi, jalat kantaisi ja kädet toimisi marjanpoiminnassa! Eikä tämä ole herjaa tai huumoria!

    Suomalaiset eivät poimi marjoja, koska ei ole pakko
    Lukijan mielipide | Suomesta työt eivät ole loppuneet eivätkä lopu. Mutta ongelma on se, että nyt ei kannata lähteä töihin.
    Ritva Sorvali ihmetteli (HS Mielipide 6.7.), miksi suomalaiset eivät enää itse poimi marjoja. Ykskantaan voi sanoa, että meillä on ilmeisen hyvä perusturva: ei ole pakko tehdä töitä. Ja onhan se epä­mukavaa olla kyyryssä itikoiden ja hirvikärpästen ahdistelemana. Kännykkääkään ei ehdi ­näpytellä, jos on tietty määrä marjoja poimittavana.

    2Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Vähä vanhemmat työttömät on jo reporankoja. Ja nuorempia ei kiinnosta ruumiillinen työ kun pitäsi olla tupettaja vaikuttaja

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Vähä vanhemmat työttömät on jo reporankoja. Ja nuorempia ei kiinnosta ruumiillinen työ kun pitäsi olla tupettaja vaikuttaja

    Syntyisi tosi packamyrsky jos suomalaiset joutuisi tekemään töitä samoilla ehdoilla ja samoissa olosuhteissa kuin thaimaalaiset

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Syntyisi tosi packamyrsky jos suomalaiset joutuisi tekemään töitä samoilla ehdoilla ja samoissa olosuhteissa kuin thaimaalaiset

    Joutuisi tai pääsisi

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Syntyisi tosi packamyrsky jos suomalaiset joutuisi tekemään töitä samoilla ehdoilla ja samoissa olosuhteissa kuin thaimaalaiset

    Mutta lopultahan se on pakko. Jos ei haluta ulkomaalaista työvoimaa, silloin omien on tarttuttava toimeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Mutta lopultahan se on pakko. Jos ei haluta ulkomaalaista työvoimaa, silloin omien on tarttuttava toimeen.

    Mutta yrittäjät ei halua maksaa sitä palkkaa mikä suomalaisille pitäisi maksaa. Siitäkin tässä on kyse.

    1Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Mutta yrittäjät ei halua maksaa sitä palkkaa mikä suomalaisille pitäisi maksaa. Siitäkin tässä on kyse.

    Sittenhän marjanpoimija vertautuu apurahataiteilijaan, kumpikaan ei toimi ilman ulkopuolista rahoitusta. Jos ei kannata kunnon palkalla, sitten pitää tehdä muuta. Ei se kotimaisuus mikään itseisarvo ole.

    Äänestä

Kyllä me suomalaiset poimimme marjoja. Myymme itseltä ylijäävän osuuden somessa. Mutta marjavälittäjille emme myy, koska sieltä ei saa edes polttoaineisiin menevää rahaa. Ja nämä välittäjäroistojen kätyrithän täällä juuri suomalaisia laiskoiksi haukkuu.

3Äänestä

Ei yhtään viisumia marjan kerääjille.

2Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Onko nyt ihan oikeasti thaimaalaisten asiat kunnossa kun eivät tunnu olleen kunnossa tähänkään asti? Ei huvita syksyllä lukea uutisista että Lieksassa on taas orjuutettu, nähty nälkää syöty yliajettua koiraa ja
moneen kertaan keitettyä lohenpäälientä ja nukuttu jossain saastaisessa kopperossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu