Anteeksi pyytämisestä

"Minusta on hienoa kun osataan pyytää anteeksi. Uhreille ja sorron kohteeksi joutuneille voi olla suuri merkitys kun häneltä pyydetään anteeksi. Viime ajoilta tulee mieleen muutama hieno ele.

Japani pyysi kansakuntana anteeksi sotilaidensa tekemiä hirmutöitä jotka sattuivat yli 60-vuotta sitten. Samoin Saksa on pyytänyt usein anteeksi natsien tekosia. Jokunen aika sitten joku Saksan edustaja pyysi Kalevan haastattelussa anteeksi lapin polttamista. Roomalaiskatolinen kirkko on pyytänyt anteeksi pappiensa tekosia. Esimerkkejä kyllä löytyy.

Näissä tapauksissa on upeaa kuinka ihmiset kantavat vastuuta. Ei selitellä, että miten voisin pyytää anteeksi jonkun muun tekemiä tekoja. Samoin huomaa kuinka nämä anteeksipyytäjät ovat vilpittömiä. Eivät he odota palkkiota vastineeksi. Eivät he odota, että pahoista teoista puhuminen pitäisi lopettaa anteeksi pyytämisen jälkeen. He ymmärtävät, että asioista voi, saa ja pitää puhua niin kauan kuin joku kokee tarpeelliseksi.

Millonkahan Suomen vanhoillislestadiolaisilta löytyy kykyä ja halua anteeksipyyntöön? Milloin loppuu selittely ja peittely? Hoitokokoukset ovat Suomen lähihistorian julmimpia uskonnollisia vainoja. Uhreja oli monia, eikä vanhoillislestadiolainen liike ole tähän päivään mennessä pyytänyt anteeksi oman liikkeensä uhreilta.

Japanilaiset osaavat pyytää anteeksi vaikkeivat edes ole kristittyjä. Milloinkahan itseään ainoina oikeina uskovina pitävät vanhoillislestadiolaiset oppivat anteeksipyynnön taidon?"

Tämä viesti oli vanhoillislestadiolaisten sivulla.

Ajattelin että tuo kaikki voisi olla kirjoitettu jt-poppoosta.

Kaikenlaisia määräyksiä ja kieltoja ja ennustuksia on esitelty.

Mutta ikinä ei ole anteeksi pyydetty kun oppi on muuttunut, vaikka vilpittömät uskovat ovat uhranneet kaiken (jopa henkensä) senhetkisen valon hyväksi. Mikä siinä anteeksipyytämisessä on niin vaikeaa?
2339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suomen kansalle a la Mika Myllylä

Äänestä

En ole kuullutkaan että uskontokunnat jotka väittävät pystyvänsä parantamaan ihmeellä olisivat pyytäneet anteeksi parantamiltaan ihmisiltä. Monet ovat kuitenkin huolestuneita siitä, että tarpeellisen lääkityksen ottamien lopetetaan, kun luullaan ihmeen tapahtuneen. Psykosomaattisissa sairauksissa tämä ei välttämättä ole niin vaarallista, niissähän tapauksissa jopa parantumista voi tapahtuakin.



Matti A. Miettinen: Sinä paranet - nyt? Kustannuskiila 1990

IHMEIDEN AIKA ON OHI
Matti Miettinen julkaisi vuonna 1980 Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisusarjassa väitöskirjan "Uskonnolliset ihmeparantumiset lääketieteellis-psykologisesta näkökulmasta". Tämä arvioitava pieni kirjanen on sen jälkiselitysteksti, ei-tieteellinen kansanpainos.

Miettisen tutkimuksen virikkeenä oli Niilo Yli-Vainion vuonna 1977 alkanut toiminta. Yhteistyössä Yli-Vainion kanssa jaettiin vuonna 1980 kyselylomakkeita 2000 kpl, joista 744 palautettiin. Seurannassa karsiutui määrä 611 henkilöön, jotka ilmoittivat 1403 sairautta, oiretta ja vaivaa, joiden kohdalla myönteisiä kokemuksia kertyi 829, pettymyksiä 574. Tutkijan oman arvion mukaan ei ainoakaan elimellinen sairaus parantunut, ja mielenterveyden häiriöissä oli joitakin yksittäisiä enemmän tai vähemmän ohimeneviä myönteisiä vaikutuksia, joista valtaosan kohdalla on aiheellista nähdä ne pelkästään tunnelmointiefekteinä. Kokonaisuutena ei tullut esiin mitään tavanomaisesta ennusteesta poikkeavaa. Vain yhtä viidestä niistä, jotka testattiin psykologisesti MMPI-testillä, voitiin pitää persoonallisuudeltaan normaaleina.

Seurannan ulkopuolella yritti Miettinen jäljittää muutamia kansan suussa kiertäviä ihmeparannuskertomuksia, mutta kohde siirtyi joka kerta kauemmas ajallisesti ja paikallisesti, ja kertomuksetkin muuntelehtivat.

Simson työryhmineen julkaisi vuonna 1977 raportin usean tunnetun amerikkalaisen parantajaevankelistan (kuuluisin lienee Kathryn Kuhlman) toiminnasta: 350 parantuneeksi ilmoitetusta henkilöstä oli parantunut 5, ja näillä parantuneilla oli ollut vaivoinaan erilaisia hermostollisia häiriöitä. Lourdesin 2.5 miljoonasta ilmoitetusta parantumisesta ihmeeksi julistetut 64 parantumista sopivat hyvin sattumahaarukan sisään - olipa osa sitten sattumia tai ei. Samaan ihmeparantumisen kannalta aika masentavaan suuntaan viittaavat hiukankaan kontrolloidut tutkimukset.

Niinpä ei Miettisen käteen jää mitään todellista parantumista, vaan hän joutuu selittämään ihmeparannusilmiön yksilöiden psykologisina piirteinä, usein oman viiteryhmän käsitysten ja rituaalien vahvistamana.

Eipä ihme että Miettinen sai kaksi kiloa vihapostia plus kääreitten paino, ja puhelin rinkasi ensimmäiset viikot helvettiä ja jumalan kostoa sekä syvää hätää Miettisen sielunelämän puolesta. Ryöpystä saivat Tampereen yliopiston rehtori ja Kirkon tutkimuskeskuksen johtajakin omansa.

Oman tutkimuksensa lisäksi esittää Miettinen pienoisen katsauksen parantamisen ja ihmeparantamisen historiaan, luonnehtii katolisen, ortodoksisen ja luterilaisen kirkon sekä herätysliikkeiden suhtautumista siihen.

Neutraalisuutensa vuoksi on kirjanen luettavan arvoinen, sillä uskon Miettisen lähtökohdan ja lopputulemankin olleen sangen lähellä neutraalia, eli hänen lähtökohtansa olleen avoimen uteliaisuuden eikä kouristuksenomaisen tarpeen kieltää kaikki tieteellisen kritiikin nimissä. Vanhana parahurjana täytyy minun sanoa, että vuosikymmenien aikana omat äärimmäisen epätieteelliset vaikutelmani ovat yhä enemmän alkaneet lähentyä Miettisen saamia tuloksia, vaikka niin mielelläni olisin jotain todellisempaakin nähnyt. Mutta tutkimukseni kulkikin päinvastaiseen suuntaan: näinkin terveiden sijasta sairaita, korviensa välissä pilvilaivat mahtavasti purjehtien. Niiden ei koskaan oltu nähty laskeutuneen arkisen maan karulle kamaralle.



Niitähän kuitenkin edustat?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Rippe kirjoitti:

"Minusta on hienoa kun osataan pyytää anteeksi. Uhreille ja sorron kohteeksi joutuneille voi olla suuri merkitys kun häneltä pyydetään anteeksi. Viime ajoilta tulee mieleen muutama hieno ele.

Japani pyysi kansakuntana anteeksi sotilaidensa tekemiä hirmutöitä jotka sattuivat yli 60-vuotta sitten. Samoin Saksa on pyytänyt usein anteeksi natsien tekosia. Jokunen aika sitten joku Saksan edustaja pyysi Kalevan haastattelussa anteeksi lapin polttamista. Roomalaiskatolinen kirkko on pyytänyt anteeksi pappiensa tekosia. Esimerkkejä kyllä löytyy.

Näissä tapauksissa on upeaa kuinka ihmiset kantavat vastuuta. Ei selitellä, että miten voisin pyytää anteeksi jonkun muun tekemiä tekoja. Samoin huomaa kuinka nämä anteeksipyytäjät ovat vilpittömiä. Eivät he odota palkkiota vastineeksi. Eivät he odota, että pahoista teoista puhuminen pitäisi lopettaa anteeksi pyytämisen jälkeen. He ymmärtävät, että asioista voi, saa ja pitää puhua niin kauan kuin joku kokee tarpeelliseksi.

Millonkahan Suomen vanhoillislestadiolaisilta löytyy kykyä ja halua anteeksipyyntöön? Milloin loppuu selittely ja peittely? Hoitokokoukset ovat Suomen lähihistorian julmimpia uskonnollisia vainoja. Uhreja oli monia, eikä vanhoillislestadiolainen liike ole tähän päivään mennessä pyytänyt anteeksi oman liikkeensä uhreilta.

Japanilaiset osaavat pyytää anteeksi vaikkeivat edes ole kristittyjä. Milloinkahan itseään ainoina oikeina uskovina pitävät vanhoillislestadiolaiset oppivat anteeksipyynnön taidon?"

Tämä viesti oli vanhoillislestadiolaisten sivulla.

Ajattelin että tuo kaikki voisi olla kirjoitettu jt-poppoosta.

Kaikenlaisia määräyksiä ja kieltoja ja ennustuksia on esitelty.

Mutta ikinä ei ole anteeksi pyydetty kun oppi on muuttunut, vaikka vilpittömät uskovat ovat uhranneet kaiken (jopa henkensä) senhetkisen valon hyväksi. Mikä siinä anteeksipyytämisessä on niin vaikeaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu