Näin unen,ja kuuulin puhetta, että tuleva herätys ei ole samanlainen, kuin länsimaissa ja ameriikasta tullut, vaan se on vakavampi, ei kevytmielinen ja pinnallinen.
Vastaukset 4
- Anonyymi00001
Oikeaa asennetta varmasti auttaa tieto; "Ne, joitten edessä olivat mustat hevoset, lähtivät pohjoiseen maahan."
Valitse siis mihin uskot, helpottaa huomattavasti taloudellista tilannetta, oikea valinta. - Anonyymi00002
Menossa on yhä Ilmestysten aika eikä vielä Herätysten. Ilmestykset alkoi Euroopassa 1998. Sitä ennen niitä oli mm. Mexicossa. 1998 jälkeen 2003, 2008, 2012 Slovakia-Slovenia, 2017. Mutta 2020-luvun Ilmestykset ovat olleet AFRIKASSA.
Milloin on HERÄTYSTEN vuoro? Ilmestykset ovat lähtöisin Taivaasta ja on esille nostettu taivaan evankeliumeja sekä muutakin. Niiden jälkeen pitäisi tulla PARATIISISTA Elävän veden virtoja eli Mujaddid uudistajia. Koska se tapahtuu?
Mutta kun Taivaat ja Paratiisi ovat sanansa saaneet sanoa voisi toivoa JUMALAN ITSENSÄ GOLGATALTA Puuttuvan asioihin. Ja lähettävän HERÄTYKSEN.
1998-2038 Taivaat ja ilmestykset. Taivaan evankeliumi.
2038-2100 Paratiisi ja Elävän veden virrat
2100- 2400 GOLGATA ja herätys veeda vallankumouksen puitteissa
Tämä on yksi ajatus aikoihin liittyvä. Ilmestyksiin ei tule vajota, vaan on pidettävä kiinni siitä minkä omaa. Ilmestykset eivät olekkaan saaneet jalansijaa, vaan on jääty odottamaan Elävän veden virtoja ja JUURI HERÄTYSTÄ.
HYVÄÄ VAPPUA 2026! JEESUS MYÖTÄ.....!!!!- Anonyymi00003
Jos ja kun tulee herätys, niin viimeinen herätys on sapattiherätys.
1234567---
- Anonyymi00004
"Entisiä ei enää muisteta, ja eivätkä ne ajatukseen enää astu," Jes.65:17
Siinä varmaan syy miksi sapattia ei enää vietetä, kukaan ei muista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591531- 261154
- 821002
- 41823
- 65816
- 92764
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.13720Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19705Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131705- 115676
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31615Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �142605- 4602
- 43591
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45570- 19546
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24523- 41518
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t72503Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke17477
