Setukaiset

Yksi ajankohtainen aihe lähinaapurustossamme on Viron ja Venäjän rajasopimus.

(Seuraava odottaa sekin lähiaikaansa. Pres. Putin on ilmoittanut, että rajakysymyksissä latvialaiset ovat 'idiootteja')


Setumaalla 15 000 ihmistä (käytännössä kaikki setukaiset) allekirjoitti adressin, jonka sanoma oli, että haluaisivat tämänhetkisen tilanteen jatkuvan l. että alue säilyisi Viron hallinnassa.

Tämä ei Venäjälle käy. Kuten ei pohjoisempana Narvan alueellakaan.

Venäjä tarvitsee jokaisen neliömetrin.


Arvaan, että loppupelissä alue siirtyy lopullisesti Venäjälle. Saatte korjata, jos olen väärässä.

Nämä väestönsiirrot ovat, saattavat olla tai eivät saa olla ongelmallisia. Setukaiset, palestiinalaiset, karjalaispakolaiset, siirtoukrainalaiset ja - valkovenäläiset.

Keskustelua käydään enemmän tai vähemmän.


Kun ja jos tätä keskustelua seuraatte, tutustutte saitin aktiivisimpaan nimimerkkiin "Nimierkki".

Hänen peräksiantamattomin väitteensä on: Mm. itsenäiseltä Suomelta viedyiltä alueilta pakkosiirretyn väestön tilanne on hyvä, eikä tässä asiassa siten mitään korjaamista ole. Mm. taloudellisista syistä. Kotiseutuoikeus on vain siirtovenäläisillä.

Muista mainituista esimerkeistä nimim. Nimierkki puhuu huomattavasti vähemmän jos ei ollenkaan.


Virolta tällähetkellä pakko-otetuista alueista nimim. Nimierkiltä selitys kyllä löytynee.
4312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tällä hetkellä Setukaisten alue on osa Venäjää, rajalinja vaan on maastossa vielä vetämättä eli rajan yli pääsee kulkemaan.
Eu vaatii joka tapauksessa Viroltakin täydellistä rajavalvontaa, eli raja vedetään ja ylikulku estetään.
Mutta alue ei ole Viron "hallinnassa", eikä Venäjä tule sitä luovuttamaan sen takia että se joskus on ollut osa Viroa.
Latvialaisilla ei kyllä ole tuon asian kanssa mitään tekemistä ...
Viro haluaa rajasopimukseen muutoksen, jossa Venäjä tunnustaisia Neuvostoliittoon liittämisen laittomaksi ja sen aikan tehtyjen rajamuutosten laittomuuden sitä kautta.
Näin jäisi mahdollisuus myöhemmin "korjata" vääryydet, tuskin tulee onnistumaan.
Alueet on niin pieniä, ettei pieni Viro tule saamaan tukea EU:lta, eikä sen voima yksin riitä uhmaamaan Venäjää.

Äänestä
  • Raja kulkee keskellä setukaisten aluetta ja mm.
    katkaisee hullusti Saatseen vievän maantien. Eikä sen yli todellakaan pääse. Rajavartiosto tulee hätistelemään jo paljon ennen rajaa. Rajasopimus merkitisi vain sitä, että nykyisestä de facto -rajasta tulisi myös de jure -raja (ehkä ja toivottavasti pienin oikaisuin mm. mainitussa maantien kohdassa).

    Äänestä

Eikö Narvan alueella Eesti saa lisämaita Petserin alueiden menetykseen? Eikö se ole vaihtokauppa?

Äänestä
  • Ei saa, sillä itsenäinen Eesti oli lähempänä Pietaria.
    Rajaa on siirretty myös Narvan alueella, sen lisäksi Viron puolelle on asutettu suuri Venäläisvähemmistö Narvassa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kerettiläinen kirjoitti:

Yksi ajankohtainen aihe lähinaapurustossamme on Viron ja Venäjän rajasopimus.

(Seuraava odottaa sekin lähiaikaansa. Pres. Putin on ilmoittanut, että rajakysymyksissä latvialaiset ovat 'idiootteja')


Setumaalla 15 000 ihmistä (käytännössä kaikki setukaiset) allekirjoitti adressin, jonka sanoma oli, että haluaisivat tämänhetkisen tilanteen jatkuvan l. että alue säilyisi Viron hallinnassa.

Tämä ei Venäjälle käy. Kuten ei pohjoisempana Narvan alueellakaan.

Venäjä tarvitsee jokaisen neliömetrin.


Arvaan, että loppupelissä alue siirtyy lopullisesti Venäjälle. Saatte korjata, jos olen väärässä.

Nämä väestönsiirrot ovat, saattavat olla tai eivät saa olla ongelmallisia. Setukaiset, palestiinalaiset, karjalaispakolaiset, siirtoukrainalaiset ja - valkovenäläiset.

Keskustelua käydään enemmän tai vähemmän.


Kun ja jos tätä keskustelua seuraatte, tutustutte saitin aktiivisimpaan nimimerkkiin "Nimierkki".

Hänen peräksiantamattomin väitteensä on: Mm. itsenäiseltä Suomelta viedyiltä alueilta pakkosiirretyn väestön tilanne on hyvä, eikä tässä asiassa siten mitään korjaamista ole. Mm. taloudellisista syistä. Kotiseutuoikeus on vain siirtovenäläisillä.

Muista mainituista esimerkeistä nimim. Nimierkki puhuu huomattavasti vähemmän jos ei ollenkaan.


Virolta tällähetkellä pakko-otetuista alueista nimim. Nimierkiltä selitys kyllä löytynee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu