"Datakeskukset ovat valtiontaloudelle haitallisia, Verohallinnon pääjohtaja Markku Heikura sanoo Hufvudstadsbladetille.
Datakeskukset eivät tuo työpaikkoja eivätkä verotuloja, Heikura sanoo. Ne voivat jopa vähentää verotuloja. Laskelmat perustuvat hänen mukaansa rekistereihin ja veroilmoituksiin.
Yhteisöveroa ei kerry, koska datakeskusyhtiöt myyvät palveluitaan konsernin sisällä tai ulkomaille.
Valtio maksaa usein datakeskusyhtiöille enemmän verovähennyksiä kuin mitä yhtiöt maksavat veroja.
Mitätön työllisyysvaikutus
Suomessa on 44 datakeskusta. Vain seitsemällä on Heikuran mukaan yli 20 työntekijää. Vain Googlen datakeskus Haminassa työllistää yli sata.
Samaan aikaan datakeskukset kuluttavat mittavasti sähköä, eivätkä ne voi mukauttaa sähkönkulutustaan tilanteen mukaan.
Heikura uskoo, että sähkökatkosten riski tavallisilla kuluttajilla kasvaa. Hän kertoo hankkineensa itse dieselaggregaatin."
Ja hallitus ajaa data-keskuksia suomeen kuin käärmettä pulloon ! Olisiko jo aika kuunnella asiantuntijoita tässäkin asiassa, tosin nähtävästi data-keskuksien lupaamat lahjukset ministereille ylittää kaiken järjellisen päätöksenteon !!
Hallitus ja datakeskukset
57
408
Vastaukset
- Anonyymi00001
Eiköhän hallitus ole saanut isot suhmurointi rahat puoltavista päätöksistä ja millään muulla ei ole väliä
- Anonyymi00002
"Suomessa ei ole korruptiota, suhmurointia, hyvä veli verkostoja tai nepotismia" Voi kysyä vaikka Stubbilta
- Anonyymi00003
Kiinteistöveroa ne maksavat kunnille.
- Anonyymi00025
Ei se pelkkä kiinteistövero paljon auta! Kunnat menevät halpaan, kun on luvattu paljon työpaikkoja, vaikka tiedetään ettei ne oikeasti toteudu kuin rakennusaikana, eikä niistäkään verot tule välttämättä omaan kuntaan!!
- Anonyymi00029
Anonyymi00025 kirjoitti:
Ei se pelkkä kiinteistövero paljon auta! Kunnat menevät halpaan, kun on luvattu paljon työpaikkoja, vaikka tiedetään ettei ne oikeasti toteudu kuin rakennusaikana, eikä niistäkään verot tule välttämättä omaan kuntaan!!
Kuka on luvannut?
- Anonyymi00004
Datakrekus tarvii erikoiosaajia. Ei missän paikakunnalla ole. Tuodaanko ulkomailta?
- Anonyymi00008
Voi hyvin olla että tuodaan. Virolaiset osaa samat hommat mutta halvemmalla, sama juttu rakennustöissä.
- Anonyymi00005
RUOTSI EI MYY SÄHKÖÄ SUOMEEN KOSKA TARVITSEE ITSE SÄHKÖÄ
Laittakaa ne myllyt pyörimään ydin voimalat huoltoon nyt touko syyskuun aikaan- Anonyymi00006
Päivittäin menee ja tulee sähköä ruotsista suomeen.
- Anonyymi00007
Klaukkalan päättäjät ovat huumassaan kun on luvattu datakeskustyötä 700 henkilölle.
Onkohan tyhmiä vedätetty kun tutkimusten mukaan tarvitaan 20-50 työntekijää per keskus. - Anonyymi00009
Jos datakeskuksia tulee monta, niin niiden rakentamisessa on kiinni useita satoja ihmisiä vuosien ajan.
Vaikka toiminnan pyörittämiseen tarvittaisiin 20 henkilöä, niin jokainen teollisuustyöpaikka tuo kymmen palvelualan työpaikkaa.
Palvelukeskusten rakentaminen ja pyörittäminen tuo Suomeen osaamista ja osaajia.
Ympäristön kannalta on parempi, että keskukset ovat Suomessa, jossa hukkalämpöä voidaan käyttää tehokkaasti hyväksi puolet vuodesta. Vaihtoehtona on maat, joissa hukkalämpö menee nimensä mukaiseti hukkaan ja sen hukkaamiseen vaaditaan paljon lisäenergiaa.- Anonyymi00010
Datakeskus humppa on samanlaista hyväksikäyttöä kuin tuulimylly buumi. Paikallisia asukkaita ei kuunnella, yhdet käärii rahat, toiset kärsii haittavaikutukset, luonto, asuinympäristöt pilataan.
- Anonyymi00011
Anonyymi00010 kirjoitti:
Datakeskus humppa on samanlaista hyväksikäyttöä kuin tuulimylly buumi. Paikallisia asukkaita ei kuunnella, yhdet käärii rahat, toiset kärsii haittavaikutukset, luonto, asuinympäristöt pilataan.
Datakeskuksen ympäristövaikutukset ovat minimaaliset.
Ne eivät erotu muista halleista, eivät pidä ääntä, valaise ympäristöä eikä niillä ole päästöjä.
Taidat olla sellainen vastarannan kiiski.
- Anonyymi00012
Eköhän niille turvata sähkönsaanti? Jos niukkuutta sähkössä? Muilta leikataan shkönsaanti!
- Anonyymi00013
Et ole koskaan kuullut sähköntuotannon lisäämisestä`?
- Anonyymi00017
Anonyymi00013 kirjoitti:
Et ole koskaan kuullut sähköntuotannon lisäämisestä`?
Ei vaikuta, jos tulee pula sähköstä. Kova pakkanen ja tuulimyllut seisoo ja aurinkokennot lumessa! Yksityisiltä pihistetään silloin!
- Anonyymi00018
Anonyymi00017 kirjoitti:
Ei vaikuta, jos tulee pula sähköstä. Kova pakkanen ja tuulimyllut seisoo ja aurinkokennot lumessa! Yksityisiltä pihistetään silloin!
Sähköa voi tuotaa monella tavlla.
- Anonyymi00014
Aloittaja kirjoitti tärkeästä aiheesta.
Verohallinnon pääjohtaja Markku Heikura varoittaa DATAKESKUKSISTA. 6.5.2026 HS Visiossa:
"Suomessa toimivat datakeskukset tuottavat tällä hetkellä hyvin vähän verotuloja. Joissain tapauksissa voidaan jopa sanoa, että verotulot ovat miinusmerkkisiä. Heikuran mukaan suurin Verohallinnon näkemä verotuotto yhdestä datakeskuksesta on ollut tähän mennessä 11 miljoonaa euroa. Samaan aikaan suurin yksittäinen arvonlisäveron palautus on ollut 240 miljoonaa euroa."
Heikura toisti HS Vision artikkelissa pelkonsa siitä, että Suomesta tulee maa, jonka luonnonvaroja ja infrastruktuuria käytetään liiketoiminnallisesti hyväksi niin, että taloudellinen hyöty valuu pääosin Suomen ulkopuolelle.
https://www.hs.fi/visio/art-2000011986714.html
Lue yllä olevasta linkistä kyseinen artikkeli.
Minkälaisia sopimuksia datakeskusten rakentamisesta ylipäätään on tehty, verotuksen ym. Osalta?
Onkohan Suomessa esim. kaivoslaki uudistettu ajan tasolle?
Minkälainen on suomalaisten maanomistajien oikeusturva, kun pienydinvoimaloita suunnitellaan jopa 300 m päähän asuinrakennuksesta?
Mihin pienydinvoimaloiden ydinjätteet haudataan?
Tarvitaanko uusia pienydinvoimaloita sen vuoksi, kun isot ulkomaiset datakeskukset tarvitsevat valtavasti energiaa?
Toivottavasti energiapolitiikka tulee seuraavien vaalien teemaksi. Enään ei vaalilupaukseksi riitä: "tankilla tavataan".- Anonyymi00015
Asia on minulle hyvin tuttua, olisin voinut itsekin kirjoittaa osan artikkeleista.
Jos asioita tarkastelee vain yhdeltä kantilta, mikä tahansa näyttää joko taivaisen hyvältä tai sitten helvetiltä.
Suomessa on kolmisenkymmentä datakeskusta. Suunnitelmissa on 45 ja toteutuu ehkä toiset 30. Se ei ole oikeasti kovin paljoa.
Ruotsissa samoilla sähkömarkkinoilla on sata keskusta eikä mikään ennustetuista katastrofeista ole toteutunut. On nimittäin niin, että Ruotsi datakeskukset kuluttavat samaa sähköä kuin koko Suomi.
Jos datakeskukset eivät tule Suomeen vaan menevät Ruotsiin, niin sillä on ihan sama vaikutus sähkön hintaan, mutta me emme saa edes työpaikkoja. - Anonyymi00016
Anonyymi00015 kirjoitti:
Asia on minulle hyvin tuttua, olisin voinut itsekin kirjoittaa osan artikkeleista.
Jos asioita tarkastelee vain yhdeltä kantilta, mikä tahansa näyttää joko taivaisen hyvältä tai sitten helvetiltä.
Suomessa on kolmisenkymmentä datakeskusta. Suunnitelmissa on 45 ja toteutuu ehkä toiset 30. Se ei ole oikeasti kovin paljoa.
Ruotsissa samoilla sähkömarkkinoilla on sata keskusta eikä mikään ennustetuista katastrofeista ole toteutunut. On nimittäin niin, että Ruotsi datakeskukset kuluttavat samaa sähköä kuin koko Suomi.
Jos datakeskukset eivät tule Suomeen vaan menevät Ruotsiin, niin sillä on ihan sama vaikutus sähkön hintaan, mutta me emme saa edes työpaikkoja.Sama pätee, jos datakeskus nousee mihin tahansa pohjoismaahan tai Balttiaan.
- Anonyymi00019
Tyypillistä ulkomaiselle omistajalle, kaikki raha mikä käytetään rakentamiseen ja pyörittämiseen pitää lainata omistajalta liki parinkymmenen prosentin korolla joka on vähennyskelpinen kulu, korko verotetaan saajavaltiossa.
- Anonyymi00020
Datakeskukset syövät sähkömme. Tyhmä hallitus kokoomus perus suomalaiset eivät ymmärrä yhtään mitään. Datakeskukset eivät työllistä, eivät tuo verotuloja , ainoastaan menoja, sähkö kuluu mihin hintaan?. Kuka maksaa kun sähköä ei riitä kotitalouksille. Hallitus saa maksaa kun kerran pölvästinä ne tänne toikin noi datakeskukset. Tämä hallitus ei kuuntele ketään on yhteis työkyvytön.
- Anonyymi00021
Data keskuksia on rakennettu jo edellisen hallituksen aikana , ensimmäinen
v 2011 Haminaan. - Anonyymi00022
Hollanti jo kielsi lisädatakeskukset! Ne on suomen hölmöjen hyväksiköyttöä!
- Anonyymi00024
Liika voi olla liikaa, mutta suomessa ei olla lähelläkään tätä tilannetta.
- Anonyymi00023
"Expanding the economy" tarkoittaa suomeksi talouden laajentaminen, talouskasvu tai talouden kasvattaminen.
Datakeskukset tuovat juuri tätä maahan. Ulkomaista investointirahaa miljardien edestä ja lisäävät tarvetta kasvattaa sähköntuotantoa ja lisäävät sähkönmyyntiä.
Kaikki tämä vaatii rakentamista, työtä ja talouskasvua. Ihmiset eivät vain ymmärrä tätä "panos-tuotos" yhtälöä! Työpaikkoja ei synny ja rahaa tule maahan jos mitään ei tehdä.- Anonyymi00026
Venäläiset trollit ovat syöttäneet heikkolahjaisille kaikkea paskaa.
Datakeskukset muka vievät meidän naiset ja puolustusvoimien pitää ampua puupaukuilla koska lyijy on paha juttu. - Anonyymi00027
Anonyymi00026 kirjoitti:
Venäläiset trollit ovat syöttäneet heikkolahjaisille kaikkea paskaa.
Datakeskukset muka vievät meidän naiset ja puolustusvoimien pitää ampua puupaukuilla koska lyijy on paha juttu.Pöljänä et tajuu!
- Anonyymi00031
Anonyymi00027 kirjoitti:
Pöljänä et tajuu!
Kyllä minä ymmärrän, että Ruotsiin tuleva datakeskus on samassa verkossa meidän kanssamme ja silloin se syö ihan samaa sähköä.
Pöllö - Anonyymi00033
Anonyymi00031 kirjoitti:
Kyllä minä ymmärrän, että Ruotsiin tuleva datakeskus on samassa verkossa meidän kanssamme ja silloin se syö ihan samaa sähköä.
PöllöEi nyt ihan samaa!
- Anonyymi00028
Enen sähkö kannattaa myydä, kuon lahjoitta datakeskuksille !
- Anonyymi00030
Nillehän sitä myydäänkin!
Pöljä! - Anonyymi00034
Anonyymi00030 kirjoitti:
Nillehän sitä myydäänkin!
Pöljä!Lahjoitetaan, nuija! Pitää tehdä bisnes!
- Anonyymi00036
Anonyymi00034 kirjoitti:
Lahjoitetaan, nuija! Pitää tehdä bisnes!
Mikäs sähköyhtiö ei laskuta sähköstään?
Minä odotan? - Anonyymi00039
Anonyymi00036 kirjoitti:
Mikäs sähköyhtiö ei laskuta sähköstään?
Minä odotan?Taukki! Liian halvalla keskuksille on lahja!
- Anonyymi00041
Anonyymi00039 kirjoitti:
Taukki! Liian halvalla keskuksille on lahja!
Sähköyhtiöt ovat voittoa tavoittelevia yrityksiä!
Kyllä ne osaavat tuotteensa hinnoitella tuotantokustannusten ja kysynnän mukaan! - Anonyymi00047
Anonyymi00041 kirjoitti:
Sähköyhtiöt ovat voittoa tavoittelevia yrityksiä!
Kyllä ne osaavat tuotteensa hinnoitella tuotantokustannusten ja kysynnän mukaan!Voiton ne nylkee yksityiskuluttajilta. Varmaan datakeskus tekee halvan sopimuksen tukuulla. Pätkitään yksityisiltä, kun myllyt sisoo ja pakasta!
- Anonyymi00051
Anonyymi00047 kirjoitti:
Voiton ne nylkee yksityiskuluttajilta. Varmaan datakeskus tekee halvan sopimuksen tukuulla. Pätkitään yksityisiltä, kun myllyt sisoo ja pakasta!
Katsoppas millä suomessa tuotetaan enemmistö sähköstä.
- Anonyymi00032
Onko verohallinnon pääjohtaja mielestänne väärässä tässä asiassa ? Itse kyllä luottaisin hänen asiantuntemukseensa, eli data-keskukset eivät tuo luvattuja verotuloja eivätkä luvattuja työpaikkoja. Jokainen, varsinkin hallituksen kannattaja, voi olla eri mieltä, mutta tosiasioita on hankala kumota, hallituksen valheilla sitä voi yrittää.
- Anonyymi00037
Kunnat ei ole sama kuin valtio.
Kiinteistöveroa maksavat miljoonia ja se tulee suoraan kunnalle. - Anonyymi00038
Kyllä, verohallinto ei arvioi kuin omaa tonttiaan
- Anonyymi00035
Niitä pitää verottaa reippaasti! Ottaa hyöty!
- Anonyymi00040
Rakennusvaihe lisää työllisyyttä ja sen pidemmälle ei osata katsoa.
Myöhemmin tulee kiinteistöveroa.
Ylläpito työllistää vähän, mutta sähkön korkeampi hinta kuormittaa taloutta ja työllisyysvaikutus menee miinukselle.
Voi olla, että päättäjillä on henkilökohtaisia hyötyjä edistämisestä, koska vaikea uskoa tyhmyyteen.- Anonyymi00042
Sähköntuotantoa lisätään kysynnän mukaan.
- Anonyymi00043
Eikö sen vertaa mahdu pieneen päähän että kun sähkönkulutus nousee, varsinkin pakkaspäivinä (joita Suomessakin varmaan vielä on) niin hinnat nousevat moninkertaisiksi tavalliselle kuluttajalle. Datakeskukset sen sijaan saavat sähkönsä minimihinnalla valtion takaamilla sopimuksilla olipa markkinahinta mitä tahansa.
Mutta jos ihmisillä on varaa elää ruusunpunaisissa unelmissa niin mikäs siinä.- Anonyymi00044
Ja minkäs lain mukaan sähköntuotannon lisääminen on suomessa kielletty?
- Anonyymi00048
Anonyymi00044 kirjoitti:
Ja minkäs lain mukaan sähköntuotannon lisääminen on suomessa kielletty?
Johtokapasiteetti rajallista!
- Anonyymi00050
Anonyymi00048 kirjoitti:
Johtokapasiteetti rajallista!
Ei ole!
Kyllä siirtokapasiteetti riitttää ja lisää saadaan vetämällä uusia kaapeleita.
- Anonyymi00045
Nyt on kyllä omituinen yhtälö, datakeskuskuksia tulee kuin sieniä sateella.
Vievät paljon enrgiaa, sähköä ja myös vettä. Kallista ja kohta sähkön riittävyys ja hinta on kallista samoin vesi ja sen saanti.
Työntekijöitä ei ol kuinmuutama yhdessä keskuksessa, kiinaliset rakentaa kun meillä ei ole osaamista tai suomelainen työvoima on liian kallista, ovelaa.
Myös telakoiden henkilöstö on lähes kaikki ulkomaalaista ja tai halvapatyövoimaa. Ei näy suomalsiia vaikka Rydman niin lupasi kun sopimusken allekirjoitti telakoiden kanssa eli persut, kokoomus he pettävät äänestäjiä.
Ei ihme jos ei suomella ole osaamista viennistä, ei tuonnista ja EK sanelee työt tekemään ulkomaaliset ja alipalkoin. Eipä tule ääniä jatkossa Isänmaan pettureille.- Anonyymi00046
Datakeskukset tehdään Suomeen tai muihin pohjoismaihin, ehkä Balttiaan.
Kun puhutaan sähkön hinnasta ja riittävyydestä, ne ovat samaa aluetta.
Sähkön hinnan kannalta on ihan sama, missä lähimaista keskus on kosa se syö ihan samaa sähköä kuin meillä tulee töpselistä.
Jos halutaa torpata sähkön kulutus, pitäisi varmistaa, että keskukset rakennetaan jonnekin Liettua eteläpuolelle. Suomen hallituksella ei ole kuitenkaan mahdollisuutta kuin Suomeen.
Mielummin ottaa edes ne veromarkat ja työllistämiset, joita datakeskukset tuovat mukanaan, kuin maksaa vain isompaa sähkölaskua ilman mitään etuja. - Anonyymi00049
Anonyymi00046 kirjoitti:
Datakeskukset tehdään Suomeen tai muihin pohjoismaihin, ehkä Balttiaan.
Kun puhutaan sähkön hinnasta ja riittävyydestä, ne ovat samaa aluetta.
Sähkön hinnan kannalta on ihan sama, missä lähimaista keskus on kosa se syö ihan samaa sähköä kuin meillä tulee töpselistä.
Jos halutaa torpata sähkön kulutus, pitäisi varmistaa, että keskukset rakennetaan jonnekin Liettua eteläpuolelle. Suomen hallituksella ei ole kuitenkaan mahdollisuutta kuin Suomeen.
Mielummin ottaa edes ne veromarkat ja työllistämiset, joita datakeskukset tuovat mukanaan, kuin maksaa vain isompaa sähkölaskua ilman mitään etuja.Ei naapurimaahan anneta sähköä, itsellä pula!
- Anonyymi00054
Anonyymi00049 kirjoitti:
Ei naapurimaahan anneta sähköä, itsellä pula!
Se ei ole sinun päätettävissä.
Me olisimme pulassa, jos emme saisi ostaa sähköä muualta.
- Anonyymi00052
Fortum suunnittelee uuden Westinghouse AP1000 mallin ydinvoimalan rakentamista Pyhäjoelle.
- Anonyymi00053
Menee kymmenenvuotta! Daakeskukset tullut hyötymään. Halpa sähkö, vakaa maaperä ja olot. Kyllä ne on valmiit maksamaan. Hirveitä voittoja keräävät!
- Anonyymi00056
Anonyymi00053 kirjoitti:
Menee kymmenenvuotta! Daakeskukset tullut hyötymään. Halpa sähkö, vakaa maaperä ja olot. Kyllä ne on valmiit maksamaan. Hirveitä voittoja keräävät!
Kuppaavat Suomelta ja suomalaisilta.
- Anonyymi00055
Hei Petteri! USA:ssa on kuulemma datakeskusten vastustus kasvussa. Nyt pitää iskeä! Kaikki keskukset Suomeen.
- Anonyymi00057
Vestman katsoo, että ilman toimia datakeskukset voivat nostaa rajusti suomalaisten kotitalouksien, yritysten ja teollisuuden sähkön hintaa. Arvio on, että sähkönkulutus voi nousta jopa 30 prosentilla lähivuosina.
– Datakeskukset ovat Suomen taloudelle mahdollisuus, mutta niiden sähkön syöpöttely ei saa tapahtua suomalaisten kotien ja teollisuuden kustannuksella. On sietämätön ajatus, että suomalainen sähkölämmittäjä palelisi kodissaan, kun sähkö menee Tiktok-videoiden pyörittämiseen. Pahimmillaan raju sähkön hinnannousu voi viedä Suomesta toimeentulon ja talouskasvun mahdollisuudet, Vestman kirjoittaa.
Näin siis Kokoomuksen kansanedustaja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?821584Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,141024Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.96930Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79922Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51734Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot141699- 53674
- 81670
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs48651Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51651