Oletko pohtinut, miksi kokoomus ajaa talouden, kulutuksen, ammatillisen osaamisen, kuttuurin, julkisen terveydenhuollon ja yleisen kotimaan turvallisuuden sekä YLE:n alasajoa? Olen aivan varma etteivät hekään. Ideologisessa magasokeudessa ei tule varmaan ajatelleeksi, että tässä nyt tavoiteltavassa isojen tuloerojen hampurilais- ja urheiluviihdeyhteiskunnan ihanteessa olisi ideologista taustaa.
Olen erittäin varma siitä, että tämä ei monelle viime vaaleissa kokoomuksessa ehdolle asettuneelle ole ollut ajatuksissa. Sen sijaan monet kokoomuksesta lähteneet ja hissuksiin muuta uraa valmistelevat ovat kyllä sen nähneet. Se tuntuu heistä ahdistavalta. Näin sen ovat minulle muutamat kokoomuslaiset kertoneet itse, ja se näkyy EVA:n gallupissa, jossa kokoomukseen politiikkaan uskoo enää 1/3 sen kannattajista.
Hallituksen ja kokoomusjohdon toiminta tekee heille kipeää, ja ymmärrän sen hyvin. Toivon, että tämä havainto aiheuttaa myös toimintaa.
Olen erittäin varma siitä, että tämä ei monelle viime vaaleissa kokoomuksessa ehdolle asettuneelle ole ollut ajatuksissa. Sen sijaan monet kokoomuksesta lähteneet ja hissuksiin muuta uraa valmistelevat ovat kyllä sen nähneet. Se tuntuu heistä ahdistavalta. Näin sen ovat minulle muutamat kokoomuslaiset kertoneet itse, ja se näkyy EVA:n gallupissa, jossa kokoomukseen politiikkaan uskoo enää 1/3 sen kannattajista.
Hallituksen ja kokoomusjohdon toiminta tekee heille kipeää, ja ymmärrän sen hyvin. Toivon, että tämä havainto aiheuttaa myös toimintaa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kokoomuksen kannatus hiipuu hiipumistaan.
JOS Antti Rinne olisi saanut jatkaa, tässä ei oltaisi
Hiipui Ramaa OLI Marinin myötä kaikki
.
KOKOOMUS ON PARAS PUOLUE.
Kokoomus toimii kuten se on aina toiminut!
Ihmettelen heitä jotka vasta nyt ovat heränneet puolueen haitallisuuteen, vaikka Kokoomus on vuodesta 1987 lähtien ollut lähes kaikissa hallituksissa kahta kautta lukuunottamatta. Kaikissa niissä hallituksissa Kokoomuksella on ollut pääministerin tai valtionvarainministerin paikat hallussaan ja Kokoomus on ollut myymässä Suomen kansallisomaisuutta ja velkaannuttamassa maata.
Presidentti Urho Kekkonen piti huolta siistä että Kokoomus pidettiin oppositiossa eikä sille annettu valtaa, nytkö vasta ihmiset ymmärtävät miksi?
junttihan sen on tietävinään... dd
Liike Nytin puheenjohtaja Harry ”Hjallis” Harkimo sanoo, että kokoomus on tuhonnut politiikallaan Suomen talouden.
Kaikki alkoi Harkimon mukaan vuonna 1987 Harri Holkerin (kok) hallituksesta.
Vuosina 2011–2014 toimineen Jyrki Kataisen (kok) hallituksen Harkimo syyttää aloittaneen ”Suomen talouden lopullisen syksyn” ottaessaan 47 miljardia euroa velkaa.
– 38 vuoden aikana kokoomuksella on 30 vuotta ollut joko pääministerin tai valtiovarainministerin salkku, eli vastuuta on turha kierrellä, Harkimo sanoo tiedotteessa.
Sen paremmalta ei näytä Harkimon mukaan nykyisen, Petteri Orpon (kok), johtaman hallituksen toimet.
– Nyt voi jo sanoa, että Orpon hallitus tulee ottamaan historian suurimman velkapotin, Harkimo lausuu.
https://www.uutispeili.fi/index.php/2024/09/02/harkimo-toteaa-kokoomus-tuhonnut-suomen-taloutta-30-vuotta/
Näinä kaikkina vuosina on kokoomus ollut hallituksessa ja tuhonnut Suomea.
1987 – 1991 hallituksessa, pääministeri
1991 – 1995 hallituksessa, valtiovarainministeri
1995 – 1999 hallituksessa, valtiovarainministeri
1999 – 2003 hallituksessa, valtiovarainministeri
2003 – 2007 oppositiossa
2007 – 2011 hallituksessa, valtiovarainministeri
2011 – 2015 hallituksessa, pääministeri
2015 – 2019 hallituksessa, valtiovarainministeri
2019 – 2023 oppositiossa
2023 – 2027 hallituksessa, pääministeri
Vuoteen 1987 asti Suomi eli onnellista aikaa. Valtava lama alkoi juuri 1987.
Orpo tuhoaa puoluetta, ei Kokoomus sinänsä.
Kokoomus tuhoaa Suomen ja samalla itsensä.
Oikein hyvä !