Kommunismissa ja sen toiminnassa on yksi ajatusvirhe.
Nimittäin kun sanotaan ettei kommunismi voi toimia järjestelmänä, niin kyseessä on pikemminkin tosiasia, ettei kommunismi voi toimia järjestelmänä demokratian pohjalta.
Eli ne ovat toisensa pois sulkevia ominaisuuksia, joko valitaan kommunismi tai demokratia, mutta ei voi ottaa kumpaakin.
Kommunismi on toiminut aikanaan esim. Inka valtiossa, silloin valtio omisti kaiken ja valtiota hallitsi kuningas, joka päätti kaikesta.
Tosin valtio oli perustaltaan puhdas maatalousvaltio, väestöä siirrettiin jatkuvasti uusille asuinalueilla.
Ihmiset oli jaettu "veroyksikköihin" joissa oli 10 - 10 000 ihmistä jokaisessa.
Virkamiehet hoitivat tilitykset solmu-naru systeemillä, eikä varsinaista lukutaitoa edes tarvittu.
Rahaa ei käytetty, eikä ihmiset yleensäkään liikkuneet kylistään minnekkään.
Alkeellisissa systeemeissä oli järjestelmä joka toimi vuosisatoja, väestöä oli itseasiassa vuoristossa enempi mitä nykyään.
Tietenkin jonain päivänä kaikki olisi hyytynyt siihen, ettei uusia alueita olisi löytynyt enää asuttavaksi kansalle joka eli puhtaasti maatalostuotannolla.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Kun kukaan ei matkusta,ei ole saasteita.Autot pois ilmaa pilaamasta.Siirrytään ajassa 50 vuotta taaksepäin.Jolloin vedet vielä saastumatta,ilma,ja maat saastumatta.
"Kun kukaan ei matkusta,ei ole saasteita.Autot pois ilmaa pilaamasta.Siirrytään ajassa 50 vuotta taaksepäin.Jolloin vedet vielä saastumatta,ilma,ja maat saastumatta. "
50 vuotta sitten vesistöt olivat saastuneempia, samoin muukin ympäristö. Nykyään maailma on puhdistumassa (jos kokonaisuutta katsotaan)
Pitää mennä kauemmas, mutta se köyhyys, köyhyys ...
Mikä siinä on niin ihanaa ???
Ei nykyaikana voi rakentaa yhteiskuntaa pelkästään maatalouden varaan.
Tuossa hieman neukkujen maatalousmahdista (juttu kirjoitettu 80-luvulla =)
"The Soviet Union contains some of the most fertile agricultural land in the world. Prior to the communist revolution of 1917 Russia was the world’s largest exporter of grain. Collectivization of agriculture during the 1920s and 1930s was quickly followed by dramatic declines in agricultural output. Between five and ten million Russians died of starvation during these years with twelve to thirteen million more saved by food donated from the Western capitalist countries. Today, the Soviet Union employs nearly 25 per cent of its labor force and invests in excess of 25 per cent of its capital in agriculture, both of which are far higher than any other industrialized country. Despite its tremendous agricultural potential, the Soviet Union is now the world’s largest food importer. It now imports nearly one-third of its food, and this is despite having grudgingly permitted the establishment of private mini-farms one-half to one acre in size. These private plots comprise only three per cent of the total cropland yet produce 27 per cent of the nation’s food. It is unlikely that the Soviet Union could exist without these plots"
http://www.fee.org/vnews.php?nid=1702
Eli kommunismi ei kyllä mitenkään toimi edes maatalouden osalta ilman yksityisiä maatiloja.
Tuossa kirjoituksessa on itsessään ajatusvirhe.
Ei tuon ajan yhteiskuntaa voi nimittää kommunistiseksi, kyseessä on feodaalinen maatalousvaltio jota johti kuningas.
Mitä on kommunismi, jos ei sitä, että valtio omistaa kaiken.