Vasemmisto, keskusta ja oikeisto. Sitten mielikuvituksella jakaa vaikka kirkkoreen jalaksiksi. Keskusta, Perussuomalaiset, RKP ja Kristillisdemokraatit, edustaa Keskusta puolueita, myös siihen voi lisätä Liike Nyt. . Sosialidemokraatit, Vasemmistoliitto ja Kommunistit edustaa Vasemmistoa. . Kokoomus edustaa Oikeistoa. Vihreät nyt paitsi nimitystä, jakautunut näihin moniin, vaikka paljon vasuria.
Kommunisteja eduskunnasakin, kun liittyneet Vasemmistoliittoon 1990, siitä erkani ärhäkämpi Taistolais suunta pois 1995. Geenit edelleen velvoittaa taistolais jälkeläisiä, vaikkapa Natoa vastustamaan. Rajalakiakin, vihreät myös vastusti, ja osa demareista. VASEMMISTO SAA UǸOHTAA HALLITUKSEN, noilla meriiteillä ei ole asiaa hallitukseen. Koskee lakkoilevaa SDP:täkin.
Myös kokoomukseen ollut siirtymää. Jopa kokoomus heilaksi asti. Samoin keskusta heilaksi siirtynyt, niin mitä he edustaa ? Myös vihreillä ollut ihan äkkiväärää taistolaiskommunistia.
Vihreät on sellainen "laidoista vuotava". Kommunistit ja vasemmistoliitto tukee EU:ssa Venäjää pääosin. Se heille kuuluu "luontaisetuihin" onhan kommunistit perustettu Venäjällä.
Kommunisteja eduskunnasakin, kun liittyneet Vasemmistoliittoon 1990, siitä erkani ärhäkämpi Taistolais suunta pois 1995. Geenit edelleen velvoittaa taistolais jälkeläisiä, vaikkapa Natoa vastustamaan. Rajalakiakin, vihreät myös vastusti, ja osa demareista. VASEMMISTO SAA UǸOHTAA HALLITUKSEN, noilla meriiteillä ei ole asiaa hallitukseen. Koskee lakkoilevaa SDP:täkin.
Myös kokoomukseen ollut siirtymää. Jopa kokoomus heilaksi asti. Samoin keskusta heilaksi siirtynyt, niin mitä he edustaa ? Myös vihreillä ollut ihan äkkiväärää taistolaiskommunistia.
Vihreät on sellainen "laidoista vuotava". Kommunistit ja vasemmistoliitto tukee EU:ssa Venäjää pääosin. Se heille kuuluu "luontaisetuihin" onhan kommunistit perustettu Venäjällä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Puppugeneraattorin "propakantaa".
Ei kommunisteja hallituksiin. Pitäisi palauttaa Venäjälle.
Kommunisteja ei edes istu eduskunnassa. SKP on pienpuolue. Faktat persulla hukassa?
Edes vanha merimies ei saa selvää näistä jutuista.
Palatkaa Venäjälle, jospa siellä selvempää.
Eipä niin....
Mitäs koohkaatte? Koko Suomihan liputti Hitlerin syntymäpäivänä ja sotaevakot juhlivat... miten somasti oli päivä valittukin... asiayhteys ei mediaa kiinnostanut.
Suomessa suositellaan liputtamaan oikein valtiovallan toimesta.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011954688.html
Suomi liputti 20.4.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Adolf_Hitler
20.04.1889
Hitler oli GRÖFAZ eli Größter Feldherr aller Zeiten
Takaisin neuvostoliittoon v.. 2017!!
Kummallinen analyysi, keskustaa persut, joka on Suomen ainoa äärioikeistopuolue? Soinin aikaan jopa jonkin verran suvaitsevainen, nykään suvaitsematon, yhden asian puolue, kokoomuksen "tsuppari", ei lähelläkään keskustaa.
KD, Suomen suvaitsemattomin,
vanhoillisin, äkkijyrkin uskontopuolue, jolla ei ole mitään tekemistä ev.lut.kirkon kanssa, pääosin äärilahkojen miehittämä, vastustaa naispappeutta, seksuaalivähemmistöjä, hyvin
persulainen, ei-keskustalainen.
Liike Nyt, Harkimon oma luomus, hyvin oikeistolainen, "suuren rahan" puolue, ei lähelläkään keskustaa!
RKP, ruotsinkielisten valtapuolue, pääosin konservatiivinen yleispuolue, "noin keskustalainen".
Vihreät, entinen kokoomuksen "puisto-osasto", hyvin toimeentulevien luontopuolue, keskustalainen
Kokoomus, keskustaoikeistolainen, "ylemmän" luokan virkamies- ja suuryrittäjäpuolue, myös monien maatalousyrittäjien, varsinkin Etdlä-Suomessa.
Suomen Keskusta, maaseudun pientilallisten ja pienmaatalousyrittäjien ja monen maaseudun yrittäjän puolue.
Sdp, nykyään vasemmistokeskustalainen, työväenpuolue, ei kovinkaan vasemmalla Lindtmanin johdolla.
Vasemmistoliitto, sdp:n vasemmistosiipi, ei kovin äärilinjainen työväenpuolue, vasemmistolainen
Kommunistipuolue, vasemmistolainen minipuolue, jäseniä n.3000. Hyvin vasemmistolainen, mutta vailla merkitystä nykyään.
Politiikassa on Sdp:llä kaikenlaisia KOLOPESIJÄ - Mäkysiä, natsiporukoussa hilluvia Antteja ja peräti tuomion saanut kissanpolttaja puoluesihteerinä.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009699026.html
Kepulla on P-Korealaisaktivisti puoluesihteernä ja olipa satusetä ministerinäkin...
Mika Lintilän viestittelyt etenivät keskusrikospoliisin mukaan näin
https://yle.fi/a/74-20076685
Nämä ei ketään kiinnosta kun on kaameat "ässät" kyseessä!
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-ahon tyttären ympärille on noussut skandaali. Lehdistö sai selville Hilma Hallo-ahon kuuluvan opiskelija ryhmittymään joka käyttää nimeä SSK. Kuvien perusteella kirjaimet SS on kirjoitettu samanlaisilla fonteilla kuin saksalaisten SS-joukkojen toisen maailmansodan aikana.
"Kyllä minulla on ollut sellainen takki päällä. Se SS takissa ei tarkoita yhtään enempää natsisymboleja kuin S-kirjaimet Kiss-bändin logossa" - Hilma Hallo-aho
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011990337.html
---
"Kaikillekkin diaknoosi"!
VASEMMISTO SAA UǸOHTAA HALLITUKSEN, noilla meriiteillä ei ole asiaa hallitukseen. Koskee lakkoilevaa SDP:täkin.
50% leikkaus jatkuu köyhiltä. Huolestuttava tilanne.