Jumala pitää huolen omistaan, Jeesuksen armon tähden. 🎚️🩸❣️😁
Kun kovat ja raskaat ahdistuksen ajat koittavat,
Anonyymi-ap
70316
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 70
Vanhimmat
Mene katsoon sankarihautoja
Ei pitäny jumala huolta heistä.
Kyllähän sinä varmaankin ymmärrät, että jokaisen ihmisen täytyy kuolla jossain vaiheessa. Vai?
Raamatun sebaot(jeesuksen isä)ei ole mikään Jumala.
Jeesuksen omat ovat Jeesuksen kutsumina Hänen kotonaan. Ikuisessa rauhassa ja rakkaudessa. Pilkkaajat odottavat tuonelassa.
Mistä tiedät. Jos he kuolivat Jeesuksessa, he pääsivät Taivaan kotiin. Jeesuksen omien käy hyvin. 😊
No niinpä.
No niinpä.
Perisynti on edelleen voimissaan.
1. Moos. 3:19
Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman."
Jokainen ihminen on syntinen, enemmän tai vähemmän. Sinäkin.
Room 6:23
Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
Kuuleppa,jeesus on ihmiskunnan syntisin tyyppi ja ei todellakaan mikään herra,ei ainakaan minun.
Sinulla on vapaa valinta. Jeesus ja siunaus, tai Saatana ja kirous.
Näin on!
En kadehdi sinua…
Ps. 58:4
Luopuneita ovat jumalattomat äidin kohdusta asti, eksyneitä valhettelijat hamasta äidin helmasta.
"Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alle siinnyt äitini kohtuun." Ps.51:7
1. Piet. 3:21
Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.
Sinähän elät valheessa. Se on valehtelua.
Vai eli Pietari valheessa ja Raamattu on valhetta.
1. Piet. 3:21
Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.
Just semmoinen jeesus juutalainen on.
Semmoinen se juutalainen jeesus on.
Kyllä koska juutalainen jeesus tai sen isä sebaot eivät ole Jumalia,ei sitten kumpainenkaan ja se varma,mutta Allah on ainoa oikea Jumala.Hyvä lukia osta kirja nimeltä Koraani niin saat itsellesi oikean Jumalan,siten sinun ei tarvitse elää enää valheessa jota raamattu esittää.Kirjan saa divarista n,30e ja on Suomen kielinen,Älä hiisku ostoksestasi kenellekkään jää vai seuraamaan juutalais kristittyjen valheellista sanomaa.Eroa kirkosta.
En sanonut, että apostoli Herran palvelija Pietari olisi niin sanonut. Enhän minä Pietarin kanssa keskustele, vaan henkilön kanssa, joka apostoleja herjaa.
Vain Jeesus voi syntisen pelastaa.
AAMEN AAMEN AAMEN!
🎚️🩸❣️😊
Niinpä. Valheveljiä oli heidän joukossaan ja yhä on!
Aamen!
Jer. 29:26
'Herra on pannut sinut, Sefanja, pappi Jojadan seuraajaksi valvomaan järjestystä Herran temppelissä ja toimittamaan jalkapuuhun ja kaularautaan kaikki hullut ja hurmahenget, jotka esiintyvät profeettoina."
Älä siis enää kiihkoile ja herjaa.
Onko totuus vaikka se joskus tuntuu pahalta,herjaamista.Kysynpähän vaan.Onko ?
Ei. Totuus ei ole herjaamista, mutta apostolien herjaaminen on.
Ei kukaan synny suoraan sisälle Jumalan valtakuntaan. Kastaa pitää.
Room. 9:8
Tämä tarkoittaa, etteivät Jumalan lapsia ole luonnolliset jälkeläiset, vaan että jälkeläisiksi luetaan lupauksen voimasta syntyneet lapset.
Kastamattomat pakanat on niitä tyhmiä neitsyistä.
Heiltä puuttuu kasteen lahja Pyhä Henki.
Kaste on uden liiton sinetti, veren sively sydämen ovipieleen.
Room. 6:3
Tiedättehän, että meidät kaikki Kristukseen Jeesukseen kastetut on kastettu hänen kuolemaansa.
Miksi sinä siteeraat Paavalia, jota vihaat ja herjaat.?
Mitä apostoli Johannes sanoo:
” Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,”
Joh 1:12
Nimen lausuminen tarkoittaa kastetta. Ei mitään hurmoshenkistä hokemista.
Jaak. 2:7
Eivätkö juuri he herjaa sitä jaloa nimeä, joka on lausuttu teidän ylitsenne?* ["Nimen lausuminen" viittaa kastehetkeen.]
Helluntaina 3000 syntistä sai kasteessa synnit anteeksi, mukaan lukien perisynnin kadotustuomio poistuu kasteessa.
Niinpä! Rusinat kyllä kelpaa Paavalin herjaajalle!
juutalais kristittyjen valtakunta ei ole Jumalan valtakunta vaan juutalaisen herra sebaotin valtakunta jos sellasta edes ylipäätänsä on.Paikka johon en halua koskaan ja miksikö,no jeesus sanoo että,laskekaa lapset tyköni,älkää estelkö heitä sillä sellainen on isäni valtakunta(sebaot).Mitä tapahtuu katollisissa sekä jehovan(joka kuulema tarkottaa herra)todistajien kirkoissa? siellä hyväksi käytetään pieniä lapsia ihan suruttomasti ja ketä nämä kuvottavat väärintekijät/raiskaajat palvelevat,saat arvata ihan itse.
Pieniä ovat noiden synnit,verrattuna esim,jeesuksen tekemiin rikoksii,unohtamatta sen isää sebaottia.
4. Moos. 19:20
Mutta se, joka on tullut epäpuhtaaksi eikä puhdistaudu, on poistettava kansansa keskuudesta, sillä hän on saattanut epäpuhtaaksi Herran pyhäkön. Hän on epäpuhdas, koska hänen päälleen ei ole vihmottu puhdistusvettä.
Sen takia Suomalaiset eroavat kirkoistaan(1.1-28.4-26 valisenä aikana 107 henkilöö joka päivä)kun ovat suurimmaksi osakseen puhtaampia kuin jeesus joka on syntisin tyyppi jota maa kantaa eikä ole puhdas pulmunen sen jeesuksen isä sebaotkaan.
Tiesitkö sitä, että Jeesus Kristus kärsi ja kuoli sinun syntiesi takia, jotta sinä voisit pelastua iankaikkiseen elämään?
Ihmiset, jotkut heistä pitävät mieluummin synneistänsä kiinni.
4. Moos. 8:7
Heidän puhdistamisekseen sinun on pirskotettava heidän päälleen synneistä puhdistavaa vettä.
1 kk ja sitä vanhemmat Leeviläisen pappien pojat tuli puhdistaa perisynnistä, jotta heitä olisi voitu viedä Ilmestysmajaan Jumalan läheisyyteen.
1. Joh. 5:6
Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.
Jeesuksen armo, pelastus otetaan vastaan kasteessa, ei muutoin.
”Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.”
Heb 11:6
Lahkoissa ihmiseen pumpataan vierasta villitsevää hurmoshenkeä, ja ihmiselle uskotellaan, että nyt sitä olet ottanut sen Jeesuksen vastaan.
Käännyttämisellä aikaansaatu psykologinen mielenmuutos, päänusko (kreikaksi metanoia) mitä lahkot kutsuvat pelastukseksi, ei ole sama asia kuin Jumalan kasteessa tekemä ihmisen luominen uudeksi vedestä ja Hengestä sanansa voimalla ylhäältä, mistä Jeesus puhuu.
Jeesus tarkoittaa Kristillistä kastetta, ei pelkkää mielenmuutosta.
Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan." (Joh.3:5)
5 Jesus svarade: »Sannerligen, sannerligen säger jag dig: Om en människa icke bliver född av vatten och ande, så kan hon icke komma in i Guds rike.
5 Jesus answered, Verily, verily, I say unto thee, Except a man be born of water and of the Spirit, he cannot enter into the kingdom of God.
5 απεκριθη ο ιησους αμην αμην λεγω σοι εαν μη τις γεννηθη εξ υδατος και πνευματος ου δυναται εισελθειν εις την βασιλειαν του θεου
Jumalan kasteessa tekemä uudestisyntyminen vedestä ja Hengestä on paljon enemmän ja paljon muuta kuin pelkkä käännyttämisellä aikaansaatu psykologinen mielenmuutos, päänusko.
Se onkin sitten pelastuksen irvikuva, kun ihminen luulee olevansa pelastettu, mutta herjaa apostoleja ja Jumalan lapsia päivästä päivään!
1.Joh.5:8
8 Anden, vattnet och blodet; och de tre vittna ett och detsamma.
8 Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.
8 And there are three that bear witness in earth, the spirit, and the water, and the blood: and these three agree in one.
8 και τρεις εισιν οι μαρτυρουντες εν τη γη το πνευμα και το υδωρ και το αιμα και οι τρεις εις το εν εισιν
Suomessakin ne ahdistuksen ajat olivat kun Venäjä hyökkäsi tänne, 5 v. ahdistuksen aikoja. mutta Jumala armahti tätä maata, ja se sai säilyttää itsenäisyyden.
Se olikin suurta Jumalan armoa se!
Sodat on Saatanan toimintaa.
Kyllä. Ja ihmisten, jotka Saatanaa seuraavat ja Jeesusta vihaavat.
Eipä sillä Jumalallasi ollut mitään tekemistä senkään sodan kanssa, kuten ei muittenkaan sotien kassa.
Paavi sanoi hyvin, että sotia ei voi puolustella kristinuskolla.
Turhia juttuja tällaiset, koska näistäkin tulee aina mieleen stalkkeri!
Aamen!
Lyhyt on tämä maan päällinen aika. Kohta pääsemme Jeesuksen luo. 😊
Hän pystyy pitämään huolta omistaa kaikissa olosuhteissa, koska Hän on kaikkivaltias. 😊
Jumala on Kaikkivaltias. 😊
Kyllä!
Jeesus on omiensa kanssa loppuun asti ja joka päivä. 😊
Niin on!
Kell on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa…
Ei yksikään hius putoa Jeesuksen omien päästä Hänen siitä tietämättä. 😊
Onhan se polttouuneihin joutuminen ollut Jumalan siunausta ja varjelusta, niin voi odottaa mitä tahansa.
Jumala on myös kovien aikana omiensa kanssa!
Niin ne kilvan hehkuttaa sitä miten hyvä juttu sota on ja piuolustelee viattomien tappamista.
Jos ei ole aivan varmaa katsooko Jumala kuitenkin touhua vähän kieroon.
Kyllä!
Jumala pitää huolen omistaan.
”Heitä murheesi Herran huomaan, hän pitää sinusta huolen, ei hän salli vanhurskaan ikinä horjua.”
Psalmi 55:23