Nuorisolle tiloja?

Onko Taivalkoskella minkäänlaista nuorisotaloa ym.lämmintä paikkaa, missä saisivat turvallisesti tavata toisiaan?
Pelailla pelejä ja vaikka juoda kupin kaffeeta/ teetä tms.
Vaikka parina iltana viikossa?
Ne on tärkeitä paikkoja nuorille.
241261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Kala vääräniemellä tuntuu olevan tiloja ympäri kuntaa. Esimerkiksi vanhalla paloasemalla olis hyvät tilat pitää pientä kokoontumispaikkaa auditoriossa, jossa myös on pieni keittiönurkka. Hallinpuolella voisi remontoida päriseviä laitteita

1Äänestä

Ennen oltiin toisten luona kylässä eikä perseilty miten sattuu niin ku nykyään

2Äänestä
  • Ei tänä päivänä nuoriso kunnioita toisia ollenkaa ja eikä toisten omaisuutta

    2Äänestä

Ei taida olla. Taitavat kesällä olla siellä kaarihallin pihalla. Olisihan tuo hyvä jos olisi joku paikka heillekin.

Äänestä
  • Kotona pitäis mukuloitten olla eikä kylillä riekkumassa mutta eipä taida näitä vanhempia kiinnostaa missä milloinkin ovat

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Kotona pitäis mukuloitten olla eikä kylillä riekkumassa mutta eipä taida näitä vanhempia kiinnostaa missä milloinkin ovat

    No ihan niinkuin me vanhat oltiin muka kotona kokoajan silloin nuorena, höpö höpö. Antaa nuorten olla ja tavata kavereita ja tehdä mitä nuoruuteen kuuluu. Kyllä ne ehtii sitten vanhana valittaa nuorisosta ja käydä vain kävelyllä kylän ympäri.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    No ihan niinkuin me vanhat oltiin muka kotona kokoajan silloin nuorena, höpö höpö. Antaa nuorten olla ja tavata kavereita ja tehdä mitä nuoruuteen kuuluu. Kyllä ne ehtii sitten vanhana valittaa nuorisosta ja käydä vain kävelyllä kylän ympäri.

    Ei sitä silti idiootti pitäs olla, ei mekään ennen perseilty miten sattuu

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ei sitä silti idiootti pitäs olla, ei mekään ennen perseilty miten sattuu

    No mitä idioottimaista ne sitten ovat tehneet verrattuna aikaisempiin sukupolviin? Autolla rällänneet? Mopoilla? Ihan samaa mekin tehtiin. Kuunneltiin Movetronia 6x9- kajarit soikeana ja basso jumpsutti peräkontissa.

Kannatan ehottomasti👍

Äänestä

Urheilutiellä koulukeskuksen B-talolla on Nuokkari

Äänestä

Nythän vapautuu rinnekahvila Taivalvaaralta nuorisolle hyväksi kokoontumistilaksi, kun yrittäjä on irtisanonut vuokrasopimuksen kunnan kanssa. Se siitä.

Äänestä
  • On rinteet missä vouhottaa mönkijöillä ja asfaltti kenttää auton rouskuilla

    Äänestä

  • Hei! Missä niin sanotaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Hei! Missä niin sanotaan?

    Hei!
    Kunnanvaltuuston kokouksen esityslistassa

    Äänestä

Hei! No voi sentään miten nyt näin.

Äänestä
  • Ei varmaan yllätys kenellekään, joka vähääkään ymmärtää yritystoiminnasta.
    Ei Taivalvaaran rinteet mahdollista kovin isoa liikevaihtoa ja toimeentuloa ympärivuotisesti.
    Toivottavasti pystyvät hoitamaan velvoitteensa ja pääsevät pois Taivalkoskelta mahdollisimman vähillä maksuhäiriömerkinnöillä.

    2Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ei varmaan yllätys kenellekään, joka vähääkään ymmärtää yritystoiminnasta.
    Ei Taivalvaaran rinteet mahdollista kovin isoa liikevaihtoa ja toimeentuloa ympärivuotisesti.
    Toivottavasti pystyvät hoitamaan velvoitteensa ja pääsevät pois Taivalkoskelta mahdollisimman vähillä maksuhäiriömerkinnöillä.

    Kyllä kunta hoitaa asiat kuntoon

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Kyllä kunta hoitaa asiat kuntoon

    sehän on kunnan tehtävä

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    sehän on kunnan tehtävä

    Mikä on kunnan tehtävä?

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Mikä on kunnan tehtävä?

    Kaataa niin monta yritystä kuin ehtii. Jos pitää jotain tästä kaikesta oppia, niin tätä suhmuralaumaa ei pitäisi päästää hoitamaan edes muovikukkaa.

    1Äänestä

Kuitata lummeen vuokrat, sähköt ja vesilaskut.Sekä maksamattomat välineet.

1Äänestä

Onhan meillä nuokkari B-talolla. Siel ainakin ite nuorena viettäny aikaa 🤔 Ja tästä löytyy tietoo kunnan verkkosivuilta (nuorisopalvelut ) ja nuorisotilollahan oma ig-sivu (@nuortentaivalkoski), jossa on aukiolo-aikoja sekä tapahtumat yms.

Tästähän voi kysyä nuoriso-ohjaajalta (Mikko) tai etsivänuoriso työntekijältä (Kirsi)

1Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Onko Taivalkoskella minkäänlaista nuorisotaloa ym.lämmintä paikkaa, missä saisivat turvallisesti tavata toisiaan?
Pelailla pelejä ja vaikka juoda kupin kaffeeta/ teetä tms.
Vaikka parina iltana viikossa?
Ne on tärkeitä paikkoja nuorille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu