Rottaongelmia monissa kunnissa Satakunnassa

Silti Kankaanpäässä näkee linnunruokkijoita joiden pihoilla myös rotat käy vatsansa täyttämässä
Ei mitään vastuuta kun ne myös valtaa taloja ja tekee selvää seinien rakenteista ja johdoista.
Yksi pari sikiää monin kerroin kun on lokoisat oltava.
Ne myös levittävät tauteja
10416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

On sulla murheet

Äänestä

Ei kannata yleistää, naapurini esimerkiksi on ruokkinut lintuja niin kauan kuin muistan eikä ole jyrsijöistä jälkiä meillä päin kuitenkaan! Niitä lintuja voi ruokkia fiksusti ja siististikin. Ja onhan niitä talvella mukava katsella, parempi linnuilekin toki.
Ikävä tosiasia sitten on toki sekin että joka porukkaan mahtuu heitä joita ei kiinnosta onko se lintu vai rotta joka ne jyvät syö

Äänestä

Kuinkahan monta aloitusta täällä mahtaa ollakaan missä kaikki rotat ja jyrsijät mitä vaan näkyy jossain koitetaan aina selittää että linnunruokinta sen aiheuttaa! Ei muuten aiheuta,ellei ole täysidiootti ruokkimas!! Enemmän nuo kompostit,avonaiset jäteastiat ja kadulle heitetty ruoka jäte niitä ruokkii. Sitäpaitsi, tuskin nyt kesän tullessa enään niitä lintuja kukaan ruoki?

Äänestä

Linnut pärjää ilman ruokkimista, ei ole sukupuuttoon vielä ruuanpuutteen takia håvinnyt. Lintujen ruokkimisesta on vain haittaa niille linnuille itselleen.

Äänestä

Kissatkin on tehokkaasti loukutettu ja sitten ihmetellään että on hiiriä ja rottia.

2Äänestä

Kankaanpäässä on luontoa, metsiä ja peltoja, kyllä täällä eläimet löytää ruokansa ilman ihmisiä
Olen itse nähnyt rottia linnunruokinta paikkojen läheisyydessä ja muuallakin ihan päiväsaikaan.

Äänestä

Ja näiden kierrätys pisteiden luona! Sinne pahviastiaan tungetaan likaisia jugurtti ja muita purkkeja,pizzalaatikoita missä pizzaa jäljellä ja niin edelleen. Ja kissat kaikki koulutettu,tai tehdään ilmoituksia jos sellainen ulkona nähdään, tämä on lopputulos!

1Äänestä
  • Anteeksi kirjoitusvirheeni: tarkoitin toki että kissat loukutettu!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Anteeksi kirjoitusvirheeni: tarkoitin toki että kissat loukutettu!

    Iso peukutus kissojen loukutukselle.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Iso peukutus kissojen loukutukselle.

    Iso miinus sille ja kissojen rääkkäämiselle narun päässä! Kissat kun ovat vapaana (kyllä,täällä maalla ei onneksi ole ihmisiä joilla ei ole muuta tekemistä kuin kyttää muiden eläimiä) niin eipä ole rottia,hiiriä tai myyriä!
    Sääliks käy kissoja pienissä kerrostaloboxeissa,ei virikkeitä eikä mitenkään kissan elämää ole tuo..
    Onneksi täällä maalla työttömilläkin ihmisillä on töitä kotonaan ainakin, eivät he ehdi kytätä muita tai muiden kotieläimiä!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Silti Kankaanpäässä näkee linnunruokkijoita joiden pihoilla myös rotat käy vatsansa täyttämässä
Ei mitään vastuuta kun ne myös valtaa taloja ja tekee selvää seinien rakenteista ja johdoista.
Yksi pari sikiää monin kerroin kun on lokoisat oltava.
Ne myös levittävät tauteja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu