Unkarilla ja Suomella on muitakin yhteisiä asioita kuin suomalais-ugrilaiset juuret. Kummatkin maat ovat menettäneet maa-alueita oltuaan sodissa hävinneellä puolella. Tosin, siihen ne yhtäläisyydet sitten jäävätkin.
Nimittäin, toisin kuin Suomessa, Unkarissa menetetyt alueet ovat jatkuvasti julkisen keskustelun kohteena. Unkarihan kuului Itävalta-Unkarin keisarikuntaan, joka hajoitettiin sen hävitessä I maailmansodan. Trianonin rauhansopimuksessa 1920 peräti 2/3 Unkarin maa-alueesta liitettiin ympärille muodostettaviin uusiin kansallisvaltioihin. Suurin osa alueista, tosin, eivät olleet "oikeasti" unkarilaisia mutta iso osa oli. Nimittäin sellaisia, joilla unkarilaisilla oli enemmistö.
Rajakysymykset aiheuttavat yhä edelleen suurta kädenvääntöä Unkarin ja sen naapureiden, ennen kaikkea Romanian ja Slovakian, kanssa. Unkarin rajojen välittömässä läheisyydessä asuu n5miljoonaa unkarilaista. He ovat siis jääneet asumaan kotiseudulleen mutta menettivät kotimaan, päinvastoin kuin karjalaisilla jotka menettivät kotiseudun mutta pitivät kotimaan.
Trianon on unkarinkielessä melkein sama kuin mikä suomeksi olisi "häpeärauha". Se aiheuttaa yhä edelleen valtavaa poliittista liikehdintää Unkarissa. Maan parlamentin kolmanneksi suurin puolue on äärinationalistinen puolue, joka vaatii unkarilaisten alueiden liittämistä takaisin Unkariin. Maan entinen pääministeri Josef Antall sanoi aikoinaan olevansa 15 miljoonan unkarilaisen pääministeri, mikä tarkoittaa tietenkin Unkarin valtion väkiliuku 10 miljoonaa ynnä 5 miljoonaa lähialueiden unkarilaisia. Romanian puolella olevaa Transsilvaniaa on luonnehdittu Unkarin Karjalaksi. No, kenties suurin ero Unkarin ja Suomen tapauksissa on siinä, että Unkarilla on omia ihmisiä asumassa alueilla joita he haluavat takaisin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tällaisia valtioita on ollut II-maailmansodan jälkeen (ja aikana) monia. Suomalaiset, italialaiset, japanilaiset......... ja kaikki muut.
Ketkä ovat menestyneet parhaiten????
Löytyykö?
Ei pidä liittoutua hävinneen kanssa. Kansa kärsii siitä.
Varsinkin suomalaiset.
ensin Saksan kanssa 1939. Helppo se on Ressunkin 60:n vuoden takaa huudella, että " ei olisi pitänyt liittoutua". Tilanne oli silloin se mikä oli. Ei ollut paljon vaihtoehtoja.
Koko Unkarin vastaisen sodan takana oli Ranska, joka kokosi ensimmäisen maailmansodan loputtua ns. entente liiton.
Siihen kuuluivat Ranska, Jugosslavia, Romania, Tsekit, muistaakseni Bulgaria ja Kreikkakin ...
Ne kävivät lyhyen verisen sodan Unkaria vastaan ja valloittivat kaksi/kolmas osaa sen alueista.
Jakoivat ne sitten keskenään ...
Saksa oli jo siinä vaiheessa pois pelistä ja tehnyt rauhan ...