Niin oi rakkaat sisaret ja veljet:
Näin ihan tekstini aluksi haluan kysyä teiltä että saanko uskoa kaikki synnit, melkein synnit, ajatukset, teot ja tekemättömät teot anteeeksi?
Ihan haluaisin rauhaan ja vappauteen asti olla uskoskelemassa.
Niin, luin huolesta soikeana uutisen, että rakas Pekka- veljemme on avioeroamassa.
On kuitenkin kahdeksan lasen isä. Lasten määrä jos mikä kertoo siitä, että hän on hyvä uskovainen, ainakin sellainen keskiverto. Superuskovaisillahan lapsia on huomattavasti enemmän, jopa 19 kappaletta.
Niin, Pekka-veljemme pääsi sinne Isossa Kylässä olevaan eduskuntaan meidän uskovaisten ja uskomuslaisten äänillä. Niin pitäisikö tässä nyt huolestua, kun erotaan siitä jumalan yhdistämästä puolisosta?
Jos pitää olla huolissaan, niin voisiko Oulun pyhät veljet järjestää Pekka-veljellemme hoitokokouksen?
Niin, ja jos pekka ei ole enää uskomassa, niin saahan hän kuitenkin käydä saarnaamassa meidän seuroissa äryillä ja suviseuroissa? Mielellään myös ompeluseuroissa ja muissa kissanristiäisissä.
Niin, me uskovaiset kyllä ymmärrämme, että tiukka liha maistuu meille uskovaisille miehille enemmän kuin sellainen väljä/ löysä liha.
Onneksi saamme olla panemassa asioita ja jatkaa matkaa kevyin sydämin ja kepoisin askelin.
Kun pussit/ kassit on tyhjänä, tietä ja matkaa on helppo jatkaa.
Jumalan rauhallsiin terveisin
Martta veli
Onko Pekka- veljemme yhä uskovainen
Anonyymi-ap
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1002603Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww981616- 671505
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje141226Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi201002- 81963
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe43897Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta117876- 54803
- 30736