Maahanmuutto on juurisyy ruotsissa

Ote tulevaisuudesta katosi

Valtiotieteilijä Karla Backlund ja sosiologi Stefan Sjöberg haastattelevat kirjassaan Det handlade aldrig om invandrarna kahdeksaa entistä sosialidemokraattia, jotka tänään ovat ruotsidemokraattien aktiiveja. Miksi he jättivät vanhan työväenliikkeen uuden kansallisen ideologian vuoksi?

Tutkijoiden saama vastaus liittyy Fokus-aikakauslehden mukaan siihen, että sosiaalidemokraatit ovat menettäneet aloitteen yhteiskunnallisessa keskustelussa, eikä puolueella ole enää selkeätä saati innostavaa näkemystä Ruotsin tulevaisuudesta.
Paluu sosialidemokratian juurille

Haastatellut kaipaavat kansankotia eli ajatusta siitä, että Ruotsin kansa on taas solidaarisuuden ja vastuun jakava yhteisö, jossa kaikilla on samat oikeudet ja velvollisuudet.

Kyse ei ole muukalaisvihamielisyydestä. Päinvastoin haastateltavat suhtautuvat maahanmuuttoon varsin käytännönläheisesti. Pikemminkin kyse on siitä, että kansakunnan pitäisi pysyä yhtenäisenä siten, että kaikki puhuvat samaa kieltä ja osallistuvat tasaveroisesti yhteiskunnan rakentamiseen. Toisin sanoen kyse on klassisesta sosiaalidemokratiasta.

Haastateltujen taloutta koskevat mielipiteet kallistuvat siinä mielessä vasemmalle, että he näkevät nykyisen markkinaliberalismin kielteisenä ilmiönä. Ruotsidemokraattien uskotaan kykenevän palauttamaan vahvan hyvinvointivaltion vuosikymmeniä kestäneiden markkinajohtoisten harharetkien jälkeen.
Maahanmuutto on juurisyy

Demareista ruotsidemokraatteihin loikanneet ovat luokkatietoisia ja tietävät paikkansa yhteiskunnallisessa hierarkiassa. He eivät kuitenkaan enää jaa sosiaalidemokraattista tulkintaa yhteiskunnasta ja maailmasta.

He näkevät maahanmuuttajat rasitteena hyvinvointiyhteiskunnalle. Kyseessä on ryhmä, joka kilpailee työpaikoista, polkee palkkoja ja vaatii samalla huomattavan osan hyvinvointivaltion resursseista.

Konjukturinstitutet (valtiovarainministeriön alainen riippumaton tutkimuslaitos) tukee tältä osin ruotsidemokraattien näkemystä. Viranomaisten laskelmien mukaan maahanmuutto on ollut Ruotsille tappiollista ainakin vuodesta 1983 vuoteen 2022.

SUOMEN UUTISET
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu