(Lähetetty Satakunnan Kansa Länsi-Suomen yleisönosastolle. Ei julkaistu)
Satakunnan Kansa Länsi-Suomi kirjoittaa laajassa, ihannoivaan sävyyn kirjoitetussa äitienpäiväartikkelissaan "kahden äidin perheestä" jossa miehen koko olemassaolo on kuitattu yhden siemenen kokoiseksi. Kertoo entisen "Valtakadun vanhoilisen" nykylinjasta.
Helsingin Sanomissa oli tammikuussa artikkeli "Äidin kujanjuoksu" jossa poikaansa yksin kasvattanut Riina Hälikkä kuvaa epätoivoaan, kun pojasta tuli narkomaani ja monin tavoin vakavasti häiriintynyt. Pojan isää ei artikkelissa mainita olevan/olleen olemassakaan. Hälikkä on purkanut epätoivoaan mm. huutamalla yksin metsässä ja halaamalla puita.
Kummankaan lehden artikkeleissa ei pohdita sitä miten hyvin nainen sopii pojalle miehen malliksi; ei sitäkään tarvitaanko mallia edes. Eräs kohta HS:n artikkelista saattaa kertoa jotakin oleellista:"Pojan elämään tuli käänne, kun Hälikän isä kuoli. Isoisä oli ollut pojalle tärkeä." Tapahtumaa ei osata - tai haluta - tulkita ratkaisevaksi pojan kehityksen kannalta. Jos kasvava poika ei saa kotoaan mallia miehenä olosta, hän hankkii sen muualta, paikoista jotka eivät ole välttämättä hyödyllisiä, pikemminkin päinvastoin. Sillä mallia ja esimerkkiä hän joka tapauksessa etsii ja ottaa käyttöönsä.
En ryhdy pohtimaan syvempiä biologisia syitä, ei ole kompetenssiakaan, mutta naisesta ei ole miehen malliksi. Ei vaikka huutaisi metsässä ja halaisi puita.
Pojasta mies, vai jotakin muuta?
7
106
Vastaukset 7
- Anonyymi00001
Suomessa miehen / isän tarpeellisuus lasten elämässä on mitätöity.
Isän tehtävä on vain maksaa elatusmaksut ja sen päälle vielä lisää, että äiti voi tuhlata lapsille tarkoitetut varat! - Anonyymi00002
Tiere- lehres oli taas hyvä kirjotus lasten kasvusta ja kasvatuksesta, että tarttis tehrä jotai että tuntee olevansa tarpeellinen ja hyödyksi ja osana jotai.
- Anonyymi00003
Räkänokasta ei tule miestä.
- Anonyymi00004
Tuota voisin ajatella myös omalta osaltani.
Voinko olla mallina lapsenlapsilleni?
Olen ehkä ollutkin, mutta ajatusta pitää syventää. - Anonyymi00005
Poikaoletetuista tulee rauhanpuolustajia, kun heitä pienenä estetään leikkimästä omissa poikaporukoissa, nalli-ja puupyssyt kielletään ehdottomasti ja myös pyssyjen piirtelystä rangaistaan ankarasti.
Leikkipyssyjen, sotilasajoneuvojen lelumallien myynti , Afrikantähti ym. sotapelien pelaaminen yms. kielletään.
Sotilaskorsuja muistuttavien majojen rakentelusta ja puihin kiipeilystä seuraa automaattisesti sosiaaliväen puhutteluun joutuminen.
Jos poikaoletettu ihmettelee, että miksi tyttöoletetulla puuttuu kikkeli, hänen suunsa pestäköön saippualla. Ei kysy toista kertaa. - Anonyymi00006
Avioerossa lapset annetaan aina äidin hoitoon.
äiti estää lapsia tapaamasta Isää, mutta kukaan ei siihen puutu!
Mikään muu Sosiaalitoimistossa sovittu ei toimi. Ainoastaan Isän maksamat elatusmaksut toimivat!
äiti pyrkii kaikintavoin rikkomaan Isän ja lasten välit!
Kukaan ei puutu äidin tekemään henkiseen väkivaltaan Isää ja lapsia kohtaan! - Anonyymi00007
Useimmilla eroperheillä on yhteishuoltajuus.Ei elatusmaksuja.Lapsi on koko ajan oman vanhemman hoivassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371363- 1481071
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät67868PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.54679- 64666
- 35556
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33551Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi196533- 39517
- 63513