Venäjän aloittama sota Ukrainassa on alkanut vaikuttaa jo eteläisen Suomen turvallisuuteen. Toistuvat Venäjän häirinnästä johtuvat vaaratilanteet Suomen ilmatilassa ovat lisääntyneet ja vahingot siviiliväestölle käyneet yhä todennäköisemmiksi.
Maa-, vesi- ja ilmaliikenne on jatkuvan häirinnän kohteena.
Venäjän ohjaa drooneja etelä-Suomeen
65
464
Vastaukset
- Anonyymi00002
Ihan hauska, että ksnsalaisia kehoitetaan pääkaupunkiseudulla pysymään sisällä. Kehoitetaan siis radiossa ja TVssä. Kenellä nämä ovat auki klo 04:00?
- Anonyymi00004
Jos ei ole auki, niin on nukkumassa.
Niin, että mitä yrität selittää? - Anonyymi00055
Kannattaa olla kotosalla ja laittaa leffa pyörimään, katsele kauriinmetsästäjät elokuva ja fiilistellä "milloin laukeaa" 🤣 Siinä teille.
- Anonyymi00003
Sen sijaan, että ampuisivat alas droonit, venäläiset ohjaa niitä Suomeen.
Kiusa se on pienikin kiusa.- Anonyymi00056
Ottaisitko sinä niskaasi pommin?
- Anonyymi00006
Ainut joka ohjaa on Ukraina, sen vuoksi joutui myös Latvian hallitus eroamaan tehtävistään.
Signaalin häirinnällä ei tarkoiteta ohjaamista. Drone kadottaa ohjattavuutensa, menee tuurilla minne menee. Onneksi Ukrainalaisilla on laitteistoon jokin tappokytkin ja voivat tehdä dronet vaarattomiksi?- Anonyymi00007
"Ainut joka ohjaa on Ukraina..."
Kunpa olisikin, lentäisivät oikeisiin kohteisiinsa. - Anonyymi00050
Anonyymi00007 kirjoitti:
"Ainut joka ohjaa on Ukraina..."
Kunpa olisikin, lentäisivät oikeisiin kohteisiinsa.Voi olla Venäjällä näitä pudonneita trooneja, jotka Venäjä korjaa helposti tulostamalla tai liimaamalla helposti kasaan ja lähettää Suomeen ym. maihin.
Venäjän tarkoitus on vähentää Ukrainan tukea Pietarin trollitehtaan ja Ukrainan troonien
lähettämisellä Suomeen.
- Anonyymi00008
Ukrainassa drooneja torjutaan myös hitaalla potkurikoneella, joka pystyy lentämään droonin rinnalla.
- Anonyymi00011
Suomessa niitä seuraa maavoimien MD500.
- Anonyymi00014
Anonyymi00011 kirjoitti:
Suomessa niitä seuraa maavoimien MD500.
Pääasia on siis se, että pystyy lentämään samaa nopeutta droonin kanssa, jolloin alas ampuminen edullisemmalla aseella on mahdollista.
- Anonyymi00016
Anonyymi00014 kirjoitti:
Pääasia on siis se, että pystyy lentämään samaa nopeutta droonin kanssa, jolloin alas ampuminen edullisemmalla aseella on mahdollista.
"Pääasia on siis se, että pystyy lentämään samaa nopeutta droonin kanssa"
Ei Ukranalaisten drooneja saa ampua alas koska Stubb on antanut Zelenskyille luvan käyttää ilmatilaamme niitten lennättelyyn.
Miksi pitäisi ruveta ampumaan Zelenskyin lähettämiä drooneja, kun itse olemme ne kalliisti maksaneetkin ? - Anonyymi00019
Anonyymi00016 kirjoitti:
"Pääasia on siis se, että pystyy lentämään samaa nopeutta droonin kanssa"
Ei Ukranalaisten drooneja saa ampua alas koska Stubb on antanut Zelenskyille luvan käyttää ilmatilaamme niitten lennättelyyn.
Miksi pitäisi ruveta ampumaan Zelenskyin lähettämiä drooneja, kun itse olemme ne kalliisti maksaneetkin ?Salaliittouskovaisilla on ne omat uskontonsa ja kuvitelmansa. Fiksut ja järkevät ymmärtävät sitten, että miksi ne mahdollisesti jouduttaisiin ampumaan alas.
- Anonyymi00020
Anonyymi00016 kirjoitti:
"Pääasia on siis se, että pystyy lentämään samaa nopeutta droonin kanssa"
Ei Ukranalaisten drooneja saa ampua alas koska Stubb on antanut Zelenskyille luvan käyttää ilmatilaamme niitten lennättelyyn.
Miksi pitäisi ruveta ampumaan Zelenskyin lähettämiä drooneja, kun itse olemme ne kalliisti maksaneetkin ?Trollukka havaittu palstalla.
- Anonyymi00045
Anonyymi00016 kirjoitti:
"Pääasia on siis se, että pystyy lentämään samaa nopeutta droonin kanssa"
Ei Ukranalaisten drooneja saa ampua alas koska Stubb on antanut Zelenskyille luvan käyttää ilmatilaamme niitten lennättelyyn.
Miksi pitäisi ruveta ampumaan Zelenskyin lähettämiä drooneja, kun itse olemme ne kalliisti maksaneetkin ?noni vladimir
- Anonyymi00009
Latvian puolustusministeri ja pääministeri erosivat, kun maahan onnistui tunkeutumaan toistuvasti drooneja.
Mutta Suomessa eivät ymmärrä edes hävetä 😂- Anonyymi00010
Miksi Suomessa jonkun pitäisi erota jos joku muu maa sössii?
Järjetön ajatus. - Anonyymi00013
Anonyymi00010 kirjoitti:
Miksi Suomessa jonkun pitäisi erota jos joku muu maa sössii?
Järjetön ajatus.Hehehe tiltun mielestä Suomen ei tarvitse pystyä torjumaan drooneja😂🤣😁
- Anonyymi00023
Ei niin. Tiltun ajatus on naurettava!
- Anonyymi00038
Anonyymi00023 kirjoitti:
Ei niin. Tiltun ajatus on naurettava!
Toivottavasti Ukrainan drooni putoaa sinu8n vuokramurjusi päälle, kun kerta niitä rakastat😂
- Anonyymi00039
Anonyymi00010 kirjoitti:
Miksi Suomessa jonkun pitäisi erota jos joku muu maa sössii?
Järjetön ajatus.Puolustusministerillä on suurin vastuu Suomen ilmapuolustuksen järjestämisestä, Häkkänen ei voi kehua onnistuneensa siinä.
- Anonyymi00012
Maavoimien MD 500 pystyy vaivatta seuraamaan dronea ja tarvittaessa ne pystytään pudottamaan sopivaan paikkaan.
https://youtu.be/eHaPEnU09_8?is=f1DSn_UByVSSlSBv - Anonyymi00015
Että Ukraina pommittaa edelleen Suomea?
Alkaa vaikuttamaan enemmän ja enemmän mielipuoliselta ja kukaan ei tee yhtään mitään.- Anonyymi00021
Missä ja koska näin on tapahtunut?
- Anonyymi00022
Anonyymi00021 kirjoitti:
Missä ja koska näin on tapahtunut?
Eikö tiltun hoitaja kerro uutisia?
- Anonyymi00024
Trumppi sanoi zelenskille, että ukraina itse aloitti sodan ja oli oikeassa. Ulraina pommitti itäukrainaa vuosia ja venäjä halusi tehdä siitä lopun.
Suomen kansa on täysiä idiootteja ja uskoo kaiken mitä valheita media tuutista tunkee. Meillä ei ole tällä menoilla mitään toivoa, jos ihmiset ei ala tajuta asioita ihan itse ja lopeta ulkoistamasta sitä medialle.- Anonyymi00025
Samaa mieltä ja nyt pitäisi olla todellista tietoa ihan tarpeeksi.
Hevonpaskaa, tiltu. Venäjä itse hyökkäsi Ukrainaan jo vuonna 2014 ja ylläpiti siitä lähtien rikollista sotaansa itä-Ukrainassa.
- Anonyymi00026
moloch_horridus kirjoitti:
Hevonpaskaa, tiltu. Venäjä itse hyökkäsi Ukrainaan jo vuonna 2014 ja ylläpiti siitä lähtien rikollista sotaansa itä-Ukrainassa.
Sä se toistat ja toistat tota samaa mandraan. Uskot itsekki näkökään tohon valheeseen.
Anonyymi00026 kirjoitti:
Sä se toistat ja toistat tota samaa mandraan. Uskot itsekki näkökään tohon valheeseen.
LOL. Luepa uutinen täältä:
"Venäläinen sotilaskomentaja: Minä aloitin sodan Itä-Ukrainassa
Venäläinen sotilaskomentaja kertoo venäläislehdelle joutuneensa lietsomaan tosissaan Itä-Ukrainan sotaa, ennen kuin taistelut Donetskissa ja Luhanskissa alkoivat kesällä."
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000838688.html- Anonyymi00028
moloch_horridus kirjoitti:
LOL. Luepa uutinen täältä:
"Venäläinen sotilaskomentaja: Minä aloitin sodan Itä-Ukrainassa
Venäläinen sotilaskomentaja kertoo venäläislehdelle joutuneensa lietsomaan tosissaan Itä-Ukrainan sotaa, ennen kuin taistelut Donetskissa ja Luhanskissa alkoivat kesällä."
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000838688.htmlSe nyt ei kerto mitään todellista mitä is julkaisee.
- Anonyymi00030
moloch_horridus kirjoitti:
LOL. Luepa uutinen täältä:
"Venäläinen sotilaskomentaja: Minä aloitin sodan Itä-Ukrainassa
Venäläinen sotilaskomentaja kertoo venäläislehdelle joutuneensa lietsomaan tosissaan Itä-Ukrainan sotaa, ennen kuin taistelut Donetskissa ja Luhanskissa alkoivat kesällä."
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000838688.html"Venäjä itse hyökkäsi Ukrainaan jo vuonna 2014"
Yksi mies on koko Venäjä. 😂😂 Anonyymi00028 kirjoitti:
Se nyt ei kerto mitään todellista mitä is julkaisee.
LOL. No sinullehan tietenkin kelpaa vain äärikansallismielinen venäläinen lähde Zavtra:
https://web.archive.org/web/20151022094126/http://zavtra.ru/content/view/kto-tyi-strelok/- Anonyymi00033
moloch_horridus kirjoitti:
LOL. No sinullehan tietenkin kelpaa vain äärikansallismielinen venäläinen lähde Zavtra:
https://web.archive.org/web/20151022094126/http://zavtra.ru/content/view/kto-tyi-strelok/En ole ikinä kuulutkaan tosta.
Anonyymi00030 kirjoitti:
"Venäjä itse hyökkäsi Ukrainaan jo vuonna 2014"
Yksi mies on koko Venäjä. 😂😂Girkin kertoo hyökänneensä joukko-osastonsa kanssa Ukrainaan Putin KAlsarimyrkyttäjän neuvonantajan ohjauksessa.
Anonyymi00033 kirjoitti:
En ole ikinä kuulutkaan tosta.
No nyt kuulit. Seuraahan maailman tapahtumia, jotta et olisi aivan pimennossa ja kuvittelisi, ettei Venäjä muka ole syyllinen rikolliseen sotaansa.
- Anonyymi00034
moloch_horridus kirjoitti:
Hevonpaskaa, tiltu. Venäjä itse hyökkäsi Ukrainaan jo vuonna 2014 ja ylläpiti siitä lähtien rikollista sotaansa itä-Ukrainassa.
Oletko sinä molok jotenkin henkisesti jälkeen jäänyt?
Tiltun on kovin vaikea ymmärtää, että venäläinen sotilaskomentaja itse kertoo aloittaneensa sodan Ukrainassa. Sehän merkitsee sitä, että tiltu on vuosiakausia uskonut sellaista paskaa, ettei Venäjä muka olisikaan syyllinen rikolliseen sotaansa.
Anonyymi00034 kirjoitti:
Oletko sinä molok jotenkin henkisesti jälkeen jäänyt?
En ole. Mitä mieltä sinä olet siitä, että tuo venäläinen sotilaskomentaja itse kertoo, kuinka hän aloitti Venäjän rikollisen sodan Ukrainassa?
- Anonyymi00035
moloch_horridus kirjoitti:
LOL. Luepa uutinen täältä:
"Venäläinen sotilaskomentaja: Minä aloitin sodan Itä-Ukrainassa
Venäläinen sotilaskomentaja kertoo venäläislehdelle joutuneensa lietsomaan tosissaan Itä-Ukrainan sotaa, ennen kuin taistelut Donetskissa ja Luhanskissa alkoivat kesällä."
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000838688.htmlUutinen...mitä hevopaskaa ja tuossa, noissa on molokin perustelut...tietenkin niin, koska valehtelee.
Molok on valheen synonyymi. - Anonyymi00037
moloch_horridus kirjoitti:
En ole. Mitä mieltä sinä olet siitä, että tuo venäläinen sotilaskomentaja itse kertoo, kuinka hän aloitti Venäjän rikollisen sodan Ukrainassa?
Jauhat silkkaa paskaa ja ainoa tarkoitus palstala oloosi on himmentää tosiasioita, häiritä faktojen esiintuloa.
Näin se on ollut jo vuosia. Anonyymi00035 kirjoitti:
Uutinen...mitä hevopaskaa ja tuossa, noissa on molokin perustelut...tietenkin niin, koska valehtelee.
Molok on valheen synonyymi."Uutinen...mitä hevopaskaa ja tuossa, noissa on molokin perustelut...tietenkin niin, koska valehtelee.
Molok on valheen synonyymi."
Tiltulle ottaa koville se, että venäläinen sotilaskomentaja itse kertoo äärikansallismielisessä venäläisessä lehdessä aloittaneensa sodan Ukrainassa hyökkämällä sinne joukko-osastonsa kanssa. Vuosikausia tiltu on yrittänyt syyttää Venäjän rikollisesta sodasta Ukrainaa. Siksi tiltu nyt yrittää syyttää minuakin valehtelusta, vaikka minä vain lainaan tuota sotialskomentajan haastattelua. Haha.Anonyymi00037 kirjoitti:
Jauhat silkkaa paskaa ja ainoa tarkoitus palstala oloosi on himmentää tosiasioita, häiritä faktojen esiintuloa.
Näin se on ollut jo vuosia.Minähän juuri tuon tosiasioita esille. Esim. lainaamalla tuon venäläisen sotilaskomentajan haastattelua siitä, kuinka Venäjä aloitti sodan Ukrainassa. Venäjä on siis itse syyllinen rikolliseen sotaansa. Se taitaa harmittaa sinua, tiltunen?
- Anonyymi00041
moloch_horridus kirjoitti:
LOL. Luepa uutinen täältä:
"Venäläinen sotilaskomentaja: Minä aloitin sodan Itä-Ukrainassa
Venäläinen sotilaskomentaja kertoo venäläislehdelle joutuneensa lietsomaan tosissaan Itä-Ukrainan sotaa, ennen kuin taistelut Donetskissa ja Luhanskissa alkoivat kesällä."
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000000838688.htmlKirkin ainoastaan järjesti puolustuksen itä-Ukrainaan, hyökkäävä osapuoli oli Ukrainan natsit. Eihän puolustavaa osapuolta voi pitää sodan aloittajana, eihän?
Anonyymi00041 kirjoitti:
Kirkin ainoastaan järjesti puolustuksen itä-Ukrainaan, hyökkäävä osapuoli oli Ukrainan natsit. Eihän puolustavaa osapuolta voi pitää sodan aloittajana, eihän?
Ymmärsit ihan pieleen. Girkin itse kertoo, ettei sota olisi lainkaan alkanut, ellei hänen joukko-osastonsa olisi sitä aloittanut. Venäjä on siis hyökkääjä.
- Anonyymi00043
moloch_horridus kirjoitti:
Ymmärsit ihan pieleen. Girkin itse kertoo, ettei sota olisi lainkaan alkanut, ellei hänen joukko-osastonsa olisi sitä aloittanut. Venäjä on siis hyökkääjä.
Bingo!!
- Anonyymi00047
moloch_horridus kirjoitti:
Minähän juuri tuon tosiasioita esille. Esim. lainaamalla tuon venäläisen sotilaskomentajan haastattelua siitä, kuinka Venäjä aloitti sodan Ukrainassa. Venäjä on siis itse syyllinen rikolliseen sotaansa. Se taitaa harmittaa sinua, tiltunen?
Tosiasiat on sinulle...covid-19 on kovin terveellinen ihmisille...miljoonia kuollut ja vammautunut.
Tuliko selkeästi sanotuksi? Anonyymi00047 kirjoitti:
Tosiasiat on sinulle...covid-19 on kovin terveellinen ihmisille...miljoonia kuollut ja vammautunut.
Tuliko selkeästi sanotuksi?Idiootin ainoa keino on yrittää muuttaa puheenaihetta, kertoi eräs tiltu. Taisit jopa olla sinä itse.
- Anonyymi00049
moloch_horridus kirjoitti:
Idiootin ainoa keino on yrittää muuttaa puheenaihetta, kertoi eräs tiltu. Taisit jopa olla sinä itse.
Ei ollut aiheesta eksyminen, todettiin valheellinen roolisi palstalla.
Anonyymi00049 kirjoitti:
Ei ollut aiheesta eksyminen, todettiin valheellinen roolisi palstalla.
LOL.
- Anonyymi00029
Hevonpaskaa Nato Tiltu!
Venäjä EI ohjaa drooneja. Ystävänne Ukraina ohjaa droonit Suomen alueille.
Nyt Ukkrainan iskukohteena oli ilmeisesti JALOSTAMO KILPILAHDESSA. Näyttää ihan samalta kuin venäläinen jalostamo. - Anonyymi00032
Ei Venäjä kykene uudelleen ohjaamaan Ukrainan lennnokkeja, vaan ainoastaan häirinällä vaikuttamaan lennokin ajateltuun lentorataan, jolloin lennokin suuntavaisto sekoaa ja se lentää minne sattuu.
- Anonyymi00036
Näinhän se on, GPS- häirintä estää lennokilta singnaalin saannin, jolloin lennokki ei tiedä missä se kartan mukaan on ja minnepäin se kuuluisi lentoaan jatkaa.
- Anonyymi00042
Anonyymi00036 kirjoitti:
Näinhän se on, GPS- häirintä estää lennokilta singnaalin saannin, jolloin lennokki ei tiedä missä se kartan mukaan on ja minnepäin se kuuluisi lentoaan jatkaa.
Niihin pitäisi ukrojen ohjelmoida komento,"tee u-käännös jos mahdollista".
- Anonyymi00040
Zelenskyn pussirotta niitä suomeen ampuu . Sotaelätti valtiosta .
- Anonyymi00044
Joo ja tuulikin syntyy siitä, kun puut heiluvat.
- Anonyymi00048
Venäläinen kenraali lähti jälleen lentoon ikkunasta.
Olisko tullut Suomen rajan yli?? - Anonyymi00051
Voihan se olla Ukrainan intressissä saada sota leviämään Suomeen.
- Anonyymi00052
No tottakai. Sitten Ukrainan ei tarvitsisi enää pyytää nato-suomelta lupaa Suomen ilmatilan käyttöön kun hyökää Venäjälle.
- Anonyymi00053
"Voihan se olla Ukrainan intressissä saada sota leviämään Suomeen."
Eikös Suomi ole jo sodassa kremlin vaippahousun puheiden mukaan kun hän sanoi että suomalaiset rakentavat aitoja jo rajajoella venäjän alueella ??? .
Vai olisiko pölhö putin taas valehdellut tapansa mukaan mutta kukaan ei enään noteeraa sen jatkuvia typeriä valheita kun ovat tottuneet niihin
- Anonyymi00054
No jo on aikakin. Olen ympäriinsä laittanut viestiä, että Puuttin laittaisi tänne 00100 Helsinki lentopostia. Ei ihan vieläkään tulleet perille.
- Anonyymi00057
Nato Tiltun mielipuolissa Venäjän ohjaa drooneja etelä-Suomeen. 🤡
Venäjä lähettää pudonneita Ukrainan drooneja Suomeen, nykyään
on hyvin helppo korjata droonit kasaan tulostamalla yms. tavalla
ja lähettää ne Ukrainan hyökkäyksen aikana Suomeen.
Kaikki ymmärtää mihin tämä Natsi-Putin -Venäjä pyrkii tälläisillä
teoilla. Pietarin trollitehdas tukee tätä. Venäjä toivoo Ukrainan
vastustusta vihollismaihinsa.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2683363Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.991589- 661213
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra1991049- 551015
Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:50966- 63951
- 42797
- 47782
- 114738