Suomen puolustus

Meidän pitäisi tehdä enemmän työtä Ukrainan kanssa puolustuksessa. He ovat osoittaneet kuinka taistella Venäjää vastaan nykyään ja ovat äärimmäisen hyviä siinä.

Sama taktiikka on osoittautunut vaikeaksi joka Yhdysvalloille ja on huomattavasti halvempi kuin heidän hersiot.

Euroopan pitää ottaa haltuunsa uusi systeemi. Vähän pelottaa jo kuinka pitkällä Kiina on asiassa joukkojensa lisäksi. He ovat esitelleet uusia robotti systeemejä yli länsimaiden. Mutta kuten aina, sen toimivuus voi olla mitä vain.
Mutta meidän pitää myös panostaa asiaan ja laatuun.
11148
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Suomen on ehdottomasti hyökättävä Kiinaan Ukrainan tuella koska Kiina on Venäjän kaveri.

Äänestä
  • Ju,lähetetään ulkomailta tulleet edeltä.

    Äänestä

Ukraina on jo hävinyt sodan, mitä oppimista siinä on? Suomi hallitsee jo ennestään kuinka sota hävitään, sen opettaminen on ihan tarpeetonta.

Äänestä
  • Jos Ukraina hävinyt, niin miksi venäjä ei ole julistanut paraatimarssia suoritetuksi vaan roiskii edelleen drooneja ja ohjuksia sinnetänne Ukrainaa?

    Koska viestin alkuosa valetta, niin myös loppuosa. Suomi on edelleen itsenäinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Jos Ukraina hävinyt, niin miksi venäjä ei ole julistanut paraatimarssia suoritetuksi vaan roiskii edelleen drooneja ja ohjuksia sinnetänne Ukrainaa?

    Koska viestin alkuosa valetta, niin myös loppuosa. Suomi on edelleen itsenäinen.

    Vääriä päätelmiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Vääriä päätelmiä.

    Viestistäsi puuttuu perustelut, joten valetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Vääriä päätelmiä.

    Perusteluita odotetaan edelleen.

    Äänestä

  • Totuus,se on ikävä mutta hienoa että se kerrotaan.Kiitos siitä😅

    Äänestä

Suomen pitää panostaa Rauhaan ja Hyviin väleihin Venäjään.Se tuo turvaa,ja varmistaa tulevaisuutemme paremmin kuin vihan ja sodan lietsominen!!!!

Äänestä

On Turvallisempaa olla Hyvissä väleissä, kuin lietsoa vihaa ja pelätä sotaa.

Äänestä

Ukraina tietysti tietää, kun NL kaatui, se ei enää pystynyt rahoittamaan öljyn vientikuljetuksiaan. Putinin kill switch oVAT MYÖS vientisatamat.

Suomen kill switch ovat Putinin ystäviltä hankitut aseet.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Meidän pitäisi tehdä enemmän työtä Ukrainan kanssa puolustuksessa. He ovat osoittaneet kuinka taistella Venäjää vastaan nykyään ja ovat äärimmäisen hyviä siinä.

Sama taktiikka on osoittautunut vaikeaksi joka Yhdysvalloille ja on huomattavasti halvempi kuin heidän hersiot.

Euroopan pitää ottaa haltuunsa uusi systeemi. Vähän pelottaa jo kuinka pitkällä Kiina on asiassa joukkojensa lisäksi. He ovat esitelleet uusia robotti systeemejä yli länsimaiden. Mutta kuten aina, sen toimivuus voi olla mitä vain.
Mutta meidän pitää myös panostaa asiaan ja laatuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu