Suomen voitto kaatui Israel boikottiin

Artistien vihervasemmistolainen typeryys Israelin lehtien haastatteluboikottiin vei äänet mailta, joissa woketus on halveksuttavaa. Kaiken lisäksi riippumaton tutkija tuli julkisuuteen, ettei sotarikoksia ole tapahtunut. Israel varoitti vuprokautta ennen uskuja ssukkaita ja Hamasin roistot pakotti siviilejä alueelle sotilaiden keskuuteen. Hyvä, ettei voittaneet!
396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suomessa vihervasemmisto on nielaissut hamasin propagandan koukkuineen päivineen. Tappaneet lapsia, viattomia terrori-iskuissa, pommi-iskuja ja ohjusten laukaisuja vuosi vuoden perään. Hyvä, että nyt sille laitettiin stoppi! Täysin Israelin tukena.

Äänestä

antisemitistit hävisivät

1Äänestä

Kiitos

"nolla pistettä Suomelle antoivat kolme maata: Kreikka, Bulgaria ja Romania"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Artistien vihervasemmistolainen typeryys Israelin lehtien haastatteluboikottiin vei äänet mailta, joissa woketus on halveksuttavaa. Kaiken lisäksi riippumaton tutkija tuli julkisuuteen, ettei sotarikoksia ole tapahtunut. Israel varoitti vuprokautta ennen uskuja ssukkaita ja Hamasin roistot pakotti siviilejä alueelle sotilaiden keskuuteen. Hyvä, ettei voittaneet!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu