Taitaa köyhyysromantisoida elokuviaan. Sanoi ettei siellä ollut sähköä eikä autoja kenelläkään. Kylässä jossa asuin 1960 luvulla maaseudulla oli kaikilla sähköt ja televisiot ja autojakin lähes kaikilla.
Missä korvessa ohjaaja Markku Pölönen eli 1960-luvulla
Anonyymi-ap
20161
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Hevosella sitä enimmäkseen takamailla ajeltiin.
Ei Etelä-Hämeessä. Ehkä josain Itä-Suomessa.
Traktorit oli joka talossa Etelä-Hämeessä 1960-luvulla. Hevosia ei missään.
Vielä 60-luvun alussa heinää tehtiin hevospelissä Mäntyharjulla. Oli toki myös traktoreita, vaan ei kaikilla.
Totta. 60-luvun alusta saakka traktorit alkoivat pikkuhiljaa yleistyä korvaten hevosta ja vuosikymmenen vaihteeseen sen tekivätkin.
Meidän kylään saatiin sähköt vasta 1968.
Korvessa olit.
Pohjosessa oli asutustiloja joihin tuli sähkö - 70 luvun lopulla
Voi olla yliromantisointia. Vai oliko sitten todellakin niin köyhä vasemmistolaistaustainen työläisperhe kyseessä hällä. Tiedä sitä sitten. Vaikka köyhää ja niukkaa sotien jälkeen sattuneesta syystä pitkään olikin. Niin kyllä Suomen maaseudulle alkoi ilmestyä jo 50-luvulla ensimmäisiä kunnon autoja, sähköt, puhelimet ja sisävessat monilla huussien lisäksi.
Niin ja Pohjois-Karjalasta on muistaakseni elokuvaohjaaja Pölösen Markku.
Mutta varmasti näin oli valtakunnallisesti ettei ihan joka kylään saati syrjäistäkin syrjäisemmälle korpitorpalle saatu kaikkia ylellisiä mukavuuksia vasta kuin pikkuhiljaa asteittain aleita niistä nauttiviksi 50- ja 60-lukujen kuluessa. Eikös Onnenmaa-elokuva kuvaa juuri 60-luvun taitetta/alkua.
Tuskin Markku Pölösellä syytä eikä kannattavuuttakaan liikaan yliromantisointiin kun paikalliset siellä tietää ja tuntee ja ovat ihan yleisiä asioita jotka helppo selvittää jälkikäteen.
Pölönen on Pohjois-Karjalasta. Etelä-Suomen viimeisiä syrjäkulmia sähköistettiin 60-luvun alussa. Edes yhden kanavan näkymistä televisiosta jouduttiin joillain Pohjois-Suomen alueilla odottamaan 60-luvun loppuun asti. 60-luvulla ei autoa välttämättä ollut etelässäkään pienviljelijöillä tai duunareilla.
Helsingissä ei kaikilla ollut 60-luvun alussa vielä edes lankapuhelinta.
Lapset, suu suppuun aikuisten asioista ja korvat hörölle!
Elämä vaikutti aika modernilta jo 1960-luvulla. Oli televisiot autot ja Beatlesia kuunnelltiin. Pölönen taisi asua jossakin pahimmassa kovessa.
Meille tuli sähköt vasta 70-luvulla Etelä-Hämeessä. Kannattaa tutustua ensin asiaan, josta kirjoittaa, ettei aivan munaa itseään.
Mikähän se syrjäkylä oli ilman sähköä. Kylässä jossa asuin oli kyllä sähkölinjat ja televisiotkin lähes kaikilla.
Etelä Pohjanmaalla myös kolkkia,joihin sähköt tulivat noin -70 luvun lopulla
Traktoreita oli joka talossa Valmetteja ja fergusoneja ja fordeja ym.
Hevosilla ei kyntänyt enää kukaan.
Asuin lapsena Uudenmaan maaseudulla 60-luvun lopulla maatilan naapurissa. Maanviljelijä, jo ikämies teki peltotyöt hevosella ja kylvi viljaa käsin vakasta. Traktoria ei ollut. Suuri osa pellosta laitumena, kymmenen lehmän navetassa sentään lypsykone ja autotallissa kuplavolkkari. Sähköt alueelle olivat tulleet jo 30-luvulla.