Lapin kansa

Se kertoo, ettei Suomen rakenteellinen ongelma ole julkinen sektori. Ongelma on alhainen talouskasvu, korkea työttömyys ja alhainen kulutus.
7127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat
Anonyymi00001

Äänestä

Himoleikkaaja Lipposen tärkeimpiä säästökohteita olivat kehitysyhteistyömenot, opintotuesta ja asumistuesta leikattiin, aivan kuten nyt.

Mutta myös maatalouden kansallisesta tukipaketista, liikennesektorin menoista ja yritystuista. Pääomaveroa korotettiin ja valtion omaisuutta myytiin alihintaan. Nämä jälkimmäiset olivat paljon vaikuttavampia ja julkisen puolen osuus pieneni Ahon ja Viinasen jäljiltä. Sosiaaliturvaa ei ole tässä, koska työvoimakoulutukseen satsattiin se summa, mikä kannattikin.

Kokoomuksen salassa valmistelema kastilaitos saisi myös saman aikaan, perässävedettävät kunnat jätetään oman onnensa nojaan.

Äänestä

.

Äänestä

Eipä tietenkään, mutta pulmana ovat liian suuret julkiset menot suhteessa BKT:hen !?

Tässä näkyy miksi Suomessa ei talous kasva ja alemmassa tilastossa näkyy sen seuraus !?

Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Esimerkkejä !

Suomi 57-58% (maailman korkein luku) ?
Ranska 57%
Itävalta 55%
Ruotsi 50%
Saksa 49%
Norja 49%
Tanska 47%
Islanti 46%
Espanja 45%
Israel 45%
UK 44%
USA 33%
Sveitsi 32%

Tässä tietoa varallisuudesta !

Mitä tulee varallisuustilastoihin, niin Suomi on länsimaiden peränpitäjiä, koska julkisen talouden menot ovat ja ovat olleet vuosia liian korkeita !

Keskimääräinen varallisuus aikuista kohti eri maissa ! USA Dollari
Listan yläpäässä olevat valtiot/yhteiskunnat omaavat kyvyn ja motivaation tehdä sijoituksia ja investointeja !

1 Liechtenstein $758,637
2 Monaco $727,311
3 Switzerland $696,604
4 Luxembourg $657,564
5 United States $579,051
6 Bermuda $569,232
7 Hong Kong $552,930
8 Australia $550,110
9 New Zealand $472,153
10 Iceland $467,795
11 Cayman Islands $436,749
12 Denmark $426,494
13 Canada $409,297
14 Netherlands $400,828
15 Sweden $381,968
16 Belgium $381,114
17 Singapore $358,204
18 Norway $334,432
19 France $322,074
20 United Kingdom $309,375
21 Taiwan $297,864
22 Israel $273,417
23 Germany $256,985
24 Greenland $251,499
25 Ireland $251,337
26 Austria $250,125
27 Japan $245,238
28 South Korea $237,644
29 Italy $231,323
30 British Virgin Islands $228,342
31 Spain $222,888
32 Qatar $188,106
33 San Marino $186,804
34 Finland $186,208

Lopputuloksena Suomen julkinen velka on nyt tasoa 250 miljardia Euroa joka kasvaa vuosittain ja on peräisin ulkomailta !?

2Äänestä
  • Keskimääräisen varallisuuden sijaan käyttäisin mediaanivarallisuutta. Antaa todemman kuvan varallisuuksista, erot pienenevät mutta säilyvät.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Keskimääräisen varallisuuden sijaan käyttäisin mediaanivarallisuutta. Antaa todemman kuvan varallisuuksista, erot pienenevät mutta säilyvät.

    Höpö, höpö !

    Keskim varallisuus aikuista kohti on ainoa oikea tilastointi-tapa. !!

    Koska, se näyttää pelkistetysti sen varallisuuden joka kyseisen valtion kansalaisella on keskim käytettävissään, siis itsellään !!

    Äänestä

Ulkoa tuodut reppumiehet, hoitaa Suomessa rakentamiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Se kertoo, ettei Suomen rakenteellinen ongelma ole julkinen sektori. Ongelma on alhainen talouskasvu, korkea työttömyys ja alhainen kulutus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu