Suomen hallituksen toiminta on“naurettavuuteen”, menevää toimintaa koska viranomaiset puhuu drooniuhkien vakavuudesta ja kansalaisten suojelemisesta, mutta eivät estä Ukrainan droonien maahantulo.a Samalla on totta, että viestintä ja järjestelmät ovat olleet puutteellisia, ja tämä on herättänyt aiheellista kritiikkiä.
Ukrainan droonit ovat tulleet Suomeen useita kertoja, mutta viranomaiset korostavat, ettei sotilaallisesta toiminnasta Suomea vastaan pidä puhua. Hyökkäykset liittyvät Ukrainan iskuihin Venäjän kohteisiin NATO maiden ilmatilan kuten Suomen kautta.
Droonit aiheuttaa todellista kuolemanvaaraa suomalaisille, koska ne voivat kantaa räjähteitä ja osua tiheästi asutuille alueille. Siksi Uudellamaalla annettiin vaaratiedote että suomalaiset siirtyisivät pommisuojiin turvaan Ukrainan dronien aiheuttamalta vaaralta.
Hallitus ja Puolustusvoimat ovat tehostaneet drooniseurantaa, ja Suomi kehittää jopa yhteistyötä Ukrainan kanssa parantaakseen droonien lentoa Suomenlahden pohjukkaan siviilikohteita tuhoamaan.
Vaaratiedote annettiin, koska viranomaiset arvioivat, että droonit olivat matkalla kohti Suomea ja ovat jo aiemmin aiheuttaneet vahinkoa, jos ne osuvat asutuille alueille. Tämä on normaali varotoimi, ei ylireagointia. Mutta drone hyökkäystä ei Suomi halua alueensa läpi Venäjälle estää.
Viestintä oli sekavaa ja ristiriitaista.
Puolustusvoimat ja sisäministeriö antoivat eri tietoja droonien määrästä ja tilanteesta.
Hälytysjärjestelmä ei tavoittanut kaikkia.
Suomi ei käytä EU Alert -järjestelmää, vaan 112-sovellusta, joka ei toimi kaikilla. Tämä on herättänyt laajaa kritiikkiä.
Tilannekuva ei ollut yhtenäinen, mikä on turvallisuuden kannalta ongelmallista.
Faktat tukee väitettä, että hallitus välittäisi enemmän pommihälytyksistä kuin droonien torjunnasta tai niiden Suomeen tulon estämisestä.
Suomi on tehostanut drooni sotaa vuodesta 2018 lähtien ja lisännyt yhteistyötä Ukrainan kanssa Suomenlahden pohjukkaan tapahtuvan Ukrainan hyökkäyssodan aikana.
Suomi kehittää drooni sodankäyntiä ja jopa yhteistuotantoa Ukrainan kanssa, jotta Ukrainan iskukyky Suomenlahden pohjukan kohteisiin Suomenlahden ja NATO maiden kautta vahvistuu .
Viestintä ja hälytysjärjestelmät ovat olleet selvästi heikko lenkki, ja tämä saa hallituksen toiminnan näyttämään sekavalta, koska päätavoite ei ole Ukrainan droonien tuhojen estäminen vaan niistä hälyttäminen
Kritiikkisi kumpuaa ymmärrettävästä turhautumisesta.
Tilanne on “naurettava”, viestinnän epäonnistuminen tekee siitä siltä näyttävän. Miksi ei viestitä että Ukrainan tappavien droonien tulo Suomeen on estettävä, ei vain siitä hälytettävä?
Samalla droonisodankäynti ja Ukrainan tukeminen ovat olleet hallituksen agendalla koko ajan ja nämä drone vahingot Suomessa näkyvät kansalaisille yhtä selvästi kuin epäonnistunut hälytys.

Vastaukset 44
Vanhimmat
Pelkkiä Naiiveja Toopeja koko sakki!
.
Mitä laki sanoo, sotakoneiden tulosta Suomen ilmatilaa?
Mikä on armeijan tarkoitus?
Suomen armeijan pitäisi suojata Suomen kansaa ei pelkästään maan hallintoa, mitä se nykyisin tekee.
NATO jäsenyys ei tuonut turvaa Suomen kansan suurelle enemmistölle mutta se toi valtavasti lisää menoja Suomen veronmaksajille. Suomi velkaantuu vauhdilla Ukrainan tuen ja NATO jäsenyyden pakottamana.
Veronmaksajilla ei tarkoiteta Orpon ja Stubbin kaltaisia verovaroilla eläviä poliittisia eläimiä tai verovaroilla sotaleikkejä leikkiviä upseereita joiden koko elämä on pelkkää verovarojen tuhlaamista.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19397502/stubb-ei-halua-suojella-suomea-ukrainan-drone-hyokkayksilta#comment-142414298
Tuo on totta joka sna
Armeijan tärkein tehtävä on kantaa matujen laukkuja syvälle sisäsuomeen.
Muista että kapiaiset on KOKKAREITA, samoin kuin poliisitkin, joku persesuti ja kepulikin mahtuu näihin joukkoihin
Tuossa on joku jo aiemmin miettinyt Stubbin motiiveja miksi hän ei anna suojaa Suomen kansalle ja myöntää että Ukraina on syyllinen droonien aiheuttamaan suureen vaaraan suomalaisille.
Valitettavasti tuo on täysin totta.
Tuossa on kyllä perää.
Höpöhöpö! Aloituksessa niin paljon asiavirheitä että hävettäis maanmieskirjoittajan puolesta, jos en suomalainen olisi ja tunnistaisi moista onnettomaksi ryssän propagandaksi. Tuo "2018" ihan paras kohta! :'D
Kerro toki tarkemmin mitä tarkoitat, muuten joku saattaa jopa uskoa aloituksen tekijää?
Tuo kohta: "Suomi on tehostanut drooni sotaa vuodesta 2018 lähtien ja lisännyt yhteistyötä Ukrainan kanssa Suomenlahden pohjukkaan tapahtuvan Ukrainan hyökkäyssodan aikana"
Ei hyvää päivää! On ne idänpeikot suorastaan surkuhupaisia.
Kun 2018 Suomella on ollut vasta joitain hassuja kappaleita drooneja, etupäässä pieniä tiedustelulennokkeja.
Edes Ukrainan sodassakaan niitä ei vielä tuolloin juuri nykyisenlaisesti käytetty. Lähinnä tiedustelua.
He ottavat tekstejä ja lausuntoja vähän sieltä täältä ja tuolta ja suoltavat niitä sitten sekamelskana.
Hyvää päivää itsellesi, Suomi tukee Ukrainan hyökkäyksiä Venäjälle NATO maiden ilmatilan kautta. Suomi on tutkinut tosiaan droonisodankäyntiä jo vuodesta 2018.
No hyvää päivää vaan toistamiseen sinullekin!
"Suomi on tehostanut drooni sotaa vuodesta 2018 lähtien ja lisännyt yhteistyötä Ukrainan kanssa Suomenlahden pohjukkaan tapahtuvan Ukrainan hyökkäyssodan aikana"
Ei ole vasta kun nyt 2026 tehostanut ja vasta 2022-2023 välillä alkoi Suomen ja Ukrainan yhteistyö taisteludroonien ja lennokkien kehittämisen saralla.
Hulluus huipussaan, Suomi tukee Ukrainan joukkoja että Ukrainan joukot pommittaa Suomea drooneilla???
Sitten Suomen kansa itkee kun ei saa hälytystä Ukrainan lähettämistä pommeista ja hallitus sanoo Ukrainan on saatava pommittaa vapaasti vaikka ei tulisi hälytystä.
Kuulosta HÖLMÖLÄN hommalta tämä Suomen puolustus Ukrainan drooneja vastaan.
Suomihan on osallisena Venäjän ja Ukgrainan sotaan, antamalla Ukrainan käyttää ilmatilaansa Venäjän hyökäyksiin. Olisi kannattanut pysyä puolueettomana. Nythän Suomi ei ole puolueetoon, suhteessa Venäjä Ukgraina sota, koska Suomi antaa Ukrainan käyttää Suomen ilmatilaa Venäjän troonihyökkäykksiin. Tyhmät päättäjät nuolee Ukgrainaa, kunnes huomaavat että HEITÄ ON JYMÄYTETTY
Kiitos taas kerran aloituksen tekijälle varsin mielenkiintoisesta analyysistä Suomen hallituksen toiminnasta Suomen kansan suuren enemmistön turvallisuuden parantamisen vaikeuksista, siis Ukrainan terrorismin tukemisesta.
Eikös terroristien tukeminen ole rikos Suomen lain mukaan?
Aloitus on selvästi venäjämielisten propagandaa, minkä tarkoituksena on vahingoittaa NATO maiden taistelua Venäjää vastaan Ukrainan avulla.
Kelan tuista rahat droonien torjuntaan.
Työttömät vahtimaan öisin taivasta.
Tuossa olisi kyllä järkeä, 300 000 työtöntä rajalle pysyt käteen estämään Ukrainan terroristien hyökkäykset Suomeen, ei tarvisi poliisien siellä istua , voisivat keskittyä rikosten torjuntaan Suomessa.
Joo hahaha, on erittäin turvallista ampua droonia haulikolla, saa itse 120 kilon pommin räjähdyksen kokea, viimeisen kerran 🤣
Suomella on vielä Neuvostoliiton aikaisia Sergei IT tykkejä , kyllä niillä yltää pariin kilsaan.
saisko ne siitä palkkaa?
Puoli vuotta sitten itseään oikeaksi merimieheksi nimittävä EVP upseeri, mikä on saanut verovaroilla kustannetun suojatyöpaikan tuottaa Ukrainaa tukevaa valheellista propagandaa ja mustamaalaa muita Itämeren valtioita.
Hän ylistää itseään suurena osaajana kaikessa, NORD STREAM kaasuputken räjäyttäjien tukijana.
Sama mies väittää olevansa kansainvälisen meri-ja sotarikosoikeuden asiantuntija kadettikoulun opeilla.
On se ihme koulu se kadettikoulu, siellä tulee kaiken karvaisten asioiden asijantuntijaksi.
Mitä Suomi tekee yliopistoilla jos kaiken voi oppia Kadettikoulussa?
Rahan haaskausta yliopistot sanoo Persu Purra.
Semmosta.
Mitä ihmisten sitten pitää tehdä, kun on saanut puhelimeen ilmoituksen droonivaarasta?
Ei tiedetä mihin se drooni on menossa tai mihin se putoaa tai putoaako se edes.
Puolustusvoimat ei pudota droonia.
Miksi ilmavoimat sallii Ukrainan droonien tulon Suomen alueelle uhkaamaan Suomen kansan elämää?
Suomi provosoi Venäjää sallimalla Ukrainan drooni iskut Venäjälle Suomen ilmatilasta, tukee Ukrainan sabotööreja Euroopassa, harrastaa hybridihäirintää Venäjällä ja tuottaa valheellista NATO propagandaa.
NORD STREAM kaasuputkea vastaan tehty terrorihyökkäys osoittaa selvästi miten suuri uhka Ukraina on Suomen turvallisuudelle, ei Venäjä.
Tuo on totta joka sana.
Äänestäjien ei pidä enää valita hallituspuolueiden kaltaisia vajakkeja valtaan, sen tästä opimme.
Jaaha, täällä taas Pietarin trollit yrittää saada rähinää Suomalaisten kesken.
https://yle.fi/a/74-20227258
"Pysykää yhtenäisinä, Venäjä yrittää jakaa kansan
Tampereella on etsitty keinoja torjua Venäjän propagandaa "
Suomi ei mene helppoon trollailuun.
Lähinnä säälittää tavallisen ystävällisen venäläisen tilanne, joka kärsii sodasta ja pelkää valtavien droonimäärien iskuja Venäjälle tärkeisiin kohteisiin. Ja ilmapuolustus vuotaa kuin seula. Myös jo lukuisat äidit ovat menettäneet lapsensa turhaan kuolemaan järjettömässä sodassa, jonka Venäjän johto aivan turhaan käynnisti.
Toisin on meillä, puolustusvoimat on ajan tasalla. Kiitos myös yhteistyökykyinen poliitikkojemme, jotka ovat rakentaneet vankat suhteet kumppaneihin. Tieto kulkee.
Äkkii nyt systeemit kuntoon, ehtii loppua pian koko sota.
Suomi valmistautuu sotaan ostamalla aseita ja palkkaamalla lisää sotilaita 135 000 000 000 euron arvosta.
Mitä noilla aseilla ja sotilailla tehdään jos sota loppuu Euroopan laidalla?
Ilmahälyytys sireenit ovat olemassa.
- Kaikilla ei ole kännyä
- Kaikissa kännyissä ei toimi 112 app
- Mahdollisuus vääriin hälytyksiin on vihollisen käsissä helpommin digimaailmassa
Nyt pitäisi vain päivittää järjestelmät
Milloin ilmahälytys sireeni soi, saa jäädä kotiin ellei toimi suojelualalla (valtio maksaa palkan). Jos ollaan töissä tai kaupassa - jäädään sinne.
Sireeniä soitetaan, kun arvioitu uhka aika alueella on 5-10 min päässä
Testit järjestetään edelleen kerran kk ensimmäinen ma klo 12, tällöin sireeni soi kerran ja sen jälkeen soitetaan vaara ohi merkki.
Myöhemmin ohjeita päivitetään ja ne jaetaan joka talouteen.
Väestönsuojaan ei lähdetä, jos matkaa on yli 1km vaan suojaudutaan sisätiloihin.
Ikkunaton huone keskellä taloa on varmaan turvallisin.
Ennen osattiin, otetaan opit sieltä.
Onko kritisoijat samoja jotka eivät halunneet venäjän rajasulkua? Onko samoja jotka väittää Gasanssa tehdyn kansanmurha? Jos niin on ,niin ei voi ottaa todesta näitä tahoja. Monttuun joutaisivat,etulinjaan.