Lopun ajan tapahtumat Raamatun mukaan

Avataan ensimmäiseksi
Danielin kirjaa ja vähän Ilmestyskirjaa.

Enkeli Gabriel kertoo Danielille
aivan käsittämättömän ihania asioita
Danielin kansan kohtaloista,
joiden hirvittävän synnin
Daniel oli juuri tunnustanut Jumalalle.

"Sinun kansallesi
ja pyhälle kaupungillesi
on säädetty 70 vuosiviikkoa.
Silloin jumalattomuus päättyy,
synti lukitaan sinetillä,
pahat teot sovitetaan,
ikuinen vanhurskaus tuodaan,
näky ja profeetta vahvistetaan sinetillä
ja kaikkeinpyhin voidellaan."
(Dan 9:24)

Gabriel lupaa Danielin kansalle,
että tuo 70 vuosiviikkoa päättyy
johonkin yli kaiken ymmärryksen
käyvään ihanuuteen.

Vielä tämä ihanuus ei ole toteutunut.
Eli 70 vuosiviikkoa
Danielin kansan kohtaloissa
ei ole vielä täyttynyt.

Milloin tämä ihanuus
sitten on täyttynyt.

Silloin,
kun synti sinetillä lukitaan,
eli kun itse paholainen
heitetään syvyyteen
ja se lukitaan sinetillä hänen jälkeensä.

Silloin alkaa tuhat vuotta kestävä
Israelin kansan pappisvaltakunta
jolloin kaikki muut kansakunnat
virtaavat Jaakobin Jumalan temppeliin,
joka on se kaikkein pyhin,
joka voidellaan.

Toki Jeesuskin on Temppeli.
Mutta Jeesusta
ei suinkaan naulittu ristille
vuosiviikon puolivälissä
vaan 7 + 62 vuosiviikon päätteeksi.

"Ja kuudenkymmenen kahden
vuosiviikon mentyä
tuhotaan voideltu,
eikä häneltä jää ketään."
(Dan 9:26)

Tästä jakeesta alkaa
yksi yhtenäinen ilmoitus,
jossa päivän selvästi
kaiken tekemisen taustalla on
loppujakeessa mainittu hävittäjä.

"Ja kuudenkymmenen kahden
vuosiviikon mentyä
tuhotaan voideltu,
eikä häneltä jää ketään.
Ja kaupungin ja pyhäkön hävittää
hyökkäävän ruhtinaan väki,
mutta hän itse saa loppunsa tulvassa.
Ja loppuun asti on oleva sota:
hävitys on säädetty.
Ja hän tekee liiton raskaaksi monille
yhden vuosiviikon ajaksi,
ja puoleksi vuosiviikoksi
hän lakkauttaa
teurasuhrin ja ruokauhrin;
ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä.
Tämä loppuu vasta,
kun säädetty tuomio
vuodatetaan hävittäjän ylitse."
(Dan 9:26-27)

Siis 69 vuosiviikkoa
on takana.
Yksi vuosiviikko
odottaa täyttymystään.

Siis on oleva liittosopimus
Israelin kansan ja hävittäjän välillä.
Sen tuo hävittäjä rikkoo
tuon liiton puolivälissä.

Israel ei saakaan enää
harjoittaa uskontoaan
rakentamassaan temppelissä,
vaan tuo hävittäjä astuu sinne.

Asia ratkeaa vasta silloin,
kun Jeesus tulee takaisin
ja perustaa Israelille Valtakunnan.
Siihen asti Israel on oleva ahdistuksessa.

Viimeisest kolme ja puoli vuotta
ennen Jeesuksen paluuta,
on oleva kaikkein vaikein.
Silloin on niin suuri ahdistus,
ettei sellaista koskaan ole ollut
eikä sitten koskaan enää tule.

Tästä ajasta sekä Ilmestyskirja
että Danielin kirja
ja vieläpä kumpikin luvuissa 12,
kertoo puhuen
ajasta ja kahdesta ajasta ja puolesta ajasta.

Siis tuo suuri ahdistus kestää
kolme ja puoli vuotta
eli 42 kuukautta eli 1260 päivää.

Silloin Israel eli Danielin kansa
pelastetaan.

"Siihen aikaan nousee Miikael,
se suuri enkeliruhtinas,
joka seisoo sinun kansasi lasten suojana.
Ja se on oleva ahdistuksen aika,
jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka,
kuin kansoja on ollut,
hamaan siihen aikaan asti.
Mutta siihen aikaan pelastetaan
sinun kansasi, kaikki,
jotka kirjaan kirjoitetut ovat."
(Dan 12:1)

Ja kun Jeesus sitten tuon jälkeen
palaa takaisin maan päälle,
niin tapahtuu myös
Vanhan liiton Israelin kansan ylösnousemus.

"Ja monet
maan tomussa makaavista
heräjävät,
toiset iankaikkiseen elämään,
toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen.
Ja taidolliset loistavat,
niinkuin taivaanvahvuus loistaa,
ja ne,
jotka monta
vanhurskauteen saattavat,
niinkuin tähdet,
aina ja iankaikkisesti."
(Dan 12:2-3)

Danielin käsketään lukita nämä sanat
ja sinetöidä kirja.

"Mutta sinä, Daniel,
lukitse nämä sanat
ja sinetöi tämä kirja
lopun aikaan asti.
Monet sitä tutkivat,
ja ymmärrys lisääntyy."
(Dan 12:4)

Tämä lukitseminen ja sinetöiminen
oli tarpeen senkin tähden,
että lopun tapahtumat
tulisivat riippumaan Israelin valinnoista.

Ja Jeesus joutui itkemään Jerusalemia.
Ja kun Israel ei sitten
vielä silloisen ahdistuksen aikanakaan
- niin hirveä kuin se olikin -
kääntynyt,
niin Johanneksen kautta
annettiin tiedoksi,
miten asiat nyt tulevat menemään.

Daniel ei kerro nykyisestä
pakanain armotalouskaudesta,
joka tuli väliin
Israelin paatumuksen tähden.
Ilmestyskirjassa on kaksi lukua
siitä,
MIKÄ NYT ON.

TÄMÄN JÄLKEEN
on viimeinen vuosiviikko.

Sen jälkimmäinen puolisko
eli 3½ vuotta
eli 42 kuukautta
eli 1260 päivää
huipentuu siihen,
että Jeesus tulee takaisin,
kun vihdoin Israel
ottaa vastaan Messiaansa.

Israelin kansan pelasstusprosessi,
josta Danielin kirjan luku 12 kertoo,
alkaa siis Ilmestyskirjassa seuraavasti:

"Ja vaimo pakeni erämaahan,
jossa hänellä oli
Jumalan valmistama paikka,
että häntä elätettäisiin siellä
tuhat kaksisataa kuusikymmentä päivää."
(Ilm 12:5)

Kun Jeesus palaa takaisin
vihityn Vaimonsa kanssa,
toteutuu maan päällä
elossa olevien ihmisten tuomio.

Israelin kansan tuomio kestää
30 päivää eli kuukauden.
Pakanakansojen tuomio 45 päivää
eli yksi ja puoli kuukautta.

1260 + 30 + 45 = 1335

33

160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001
      UUSI

      Armonaika päättyy. Kristus tulee. Elämän ylösnousemus. Vanhurskaat hallitsevat Kristuksen kanssa taivaassa. TUHANNEN VUOTTA. Tuomion ylösnousemus. Tuomio pannaan täytäntöön. UUSI MAA.

      1234567---

      • Anonyymi00002
        UUSI

        Jumala on aina ja ikuisesti laupias ja armollinen.
        Se on Jumalan pysyvä luonteenpiirre.

        Tuhatvuotinen valtakunta on maan päällä.

        Ei siellä pyhässä paikassa mitään pakanoita ole herjaamassa Juutalaisten pyhiä temppelitoimituksia.

        Sinetin saaneet ovat kaikki Israelin 12 heimon jälkeläisiä, ei mitään lahkolaisia.

        Ilm. 7:4

        Ja minä kuulin sinetillä merkittyjen luvun, sata neljäkymmentä neljä tuhatta merkittyä kaikista Israelin lasten sukukunnista:

        Ilm. 3:12

        Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.

        Hepr. 9:4

        Siellä oli kultainen suitsutusalttari ja liitonarkku, joka oli kauttaaltaan kullalla päällystetty. Arkussa oli kultainen, mannaa sisältävä astia ja Aaronin sauva, joka puhkesi lehteen, sekä liiton taulut.


      • Anonyymi00006
        UUSI
        Anonyymi00002 kirjoitti:

        Jumala on aina ja ikuisesti laupias ja armollinen.
        Se on Jumalan pysyvä luonteenpiirre.

        Tuhatvuotinen valtakunta on maan päällä.

        Ei siellä pyhässä paikassa mitään pakanoita ole herjaamassa Juutalaisten pyhiä temppelitoimituksia.

        Sinetin saaneet ovat kaikki Israelin 12 heimon jälkeläisiä, ei mitään lahkolaisia.

        Ilm. 7:4

        Ja minä kuulin sinetillä merkittyjen luvun, sata neljäkymmentä neljä tuhatta merkittyä kaikista Israelin lasten sukukunnista:

        Ilm. 3:12

        Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.

        Hepr. 9:4

        Siellä oli kultainen suitsutusalttari ja liitonarkku, joka oli kauttaaltaan kullalla päällystetty. Arkussa oli kultainen, mannaa sisältävä astia ja Aaronin sauva, joka puhkesi lehteen, sekä liiton taulut.

        Jeesus on mennyt valmistamaan meille sijaa taivaaseen. " Sinne Jeesus jo valmistamaan mennyt on kodin kaunehimman"
        "Täällä Pohjan tähden alla on nyt kotomaamme, mutta tähtein tuolla puolen toisen kodon saamme. Näin Adventistit veisaavatkin.

        Tämä maa on tuhoon tuomittu. Sapatin Herra Jeesus on omiensa kanssa 1000 vuotta taivaassa.

        1234567---


    • Anonyymi00003
      UUSI

      Pakanat tuomitaan kotimaissaan tekojensa mukaan. Ei mene mihinkään Juutalaisten temppeliin.

      • Anonyymi00004
        UUSI

        Gal.5:20...sillä lihan himot ja teot ovat ilmeiset...ERISEURAT, LAHKOT...eivät peri Jumalan valtakuntaa."


      • Anonyymi00031
        UUSI

        Jumalan tuomioistuimen edessä meidät jokainen tuomitaan.

        Room 14:10

        Mutta sinä, minkätähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen, minkätähden sinä halveksit veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen.


    • Anonyymi00005
      UUSI

      Jenkkilahkot eivät edusta tervettä alkuperäistä kristinuskoa ollenkaan.

      • Anonyymi00007
        UUSI

        Näin papit veisaavat: NIINKUIN ALUSSA OLLUT ON, NYT ON JA AINA, IIIIANKAIKKISESTA, IIIIIANKAIKKISEEN. AAAAMEN, AAAAAMEN. Alkuperäistä tervettä.

        Kuinkas alussa oli ? Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Jumala siunasi ja pyhitti seitsemännen päivän, sapatin pyhäpäiväksi.

        1234567---


      • Anonyymi00009
        UUSI
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Näin papit veisaavat: NIINKUIN ALUSSA OLLUT ON, NYT ON JA AINA, IIIIANKAIKKISESTA, IIIIIANKAIKKISEEN. AAAAMEN, AAAAAMEN. Alkuperäistä tervettä.

        Kuinkas alussa oli ? Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Jumala siunasi ja pyhitti seitsemännen päivän, sapatin pyhäpäiväksi.

        1234567---

        7 Pv. Adventismin lahko on vanhin harhaoppinen lahko, joka synnytti Jehovantodistajien lahkon, Mormonismin ja Helluntailaisuuden lahkot. Niillä on kaikilla samat perusopit ja heresiat.


      • Anonyymi00010
        UUSI
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Näin papit veisaavat: NIINKUIN ALUSSA OLLUT ON, NYT ON JA AINA, IIIIANKAIKKISESTA, IIIIIANKAIKKISEEN. AAAAMEN, AAAAAMEN. Alkuperäistä tervettä.

        Kuinkas alussa oli ? Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Jumala siunasi ja pyhitti seitsemännen päivän, sapatin pyhäpäiväksi.

        1234567---

        Enkelit julistavat taivaassa kolme eri kertaa: Amen, Amen ja Amen,
        koska Jumala on kolmiyhteinen Jumala (Isä, Poika ja Pyhä Henki).

        Jenkkilahkot kieltää Kolmiyhteisen Jumalan.


      • Anonyymi00011
        UUSI
        Anonyymi00007 kirjoitti:

        Näin papit veisaavat: NIINKUIN ALUSSA OLLUT ON, NYT ON JA AINA, IIIIANKAIKKISESTA, IIIIIANKAIKKISEEN. AAAAMEN, AAAAAMEN. Alkuperäistä tervettä.

        Kuinkas alussa oli ? Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Jumala siunasi ja pyhitti seitsemännen päivän, sapatin pyhäpäiväksi.

        1234567---

        7 pv. Adventismi on Ellen G. Whiten Amerikassa perustama uskonlahko.

        Kristinusko sakramentteineen tuli Suomeen Ortodoksien tuomana ensimmäisellä vuosituhannella.


      • Anonyymi00015
        UUSI
        Anonyymi00011 kirjoitti:

        7 pv. Adventismi on Ellen G. Whiten Amerikassa perustama uskonlahko.

        Kristinusko sakramentteineen tuli Suomeen Ortodoksien tuomana ensimmäisellä vuosituhannella.

        Elleni kuului alkujaan Metodisteihin.
        Uskoon tultuaan Elleni ymmärsi, että sapatti kuuluu myöski Uuden Liiton kristityille pyhäpäiväksi.
        Elleni ymmärsi Jumalan jaotuksen puhtaista ja saastaisista eläimistä. ESIM. että sika ei kuulu ruuaksi.
        Elleni ymmärsi, että Jumala ei ole sadisti ikuisesti tulella poltteleva pelastumattomia jne...

        1234567---


      • Anonyymi00016
        UUSI
        Anonyymi00009 kirjoitti:

        7 Pv. Adventismin lahko on vanhin harhaoppinen lahko, joka synnytti Jehovantodistajien lahkon, Mormonismin ja Helluntailaisuuden lahkot. Niillä on kaikilla samat perusopit ja heresiat.

        Vakavaa harhaoppia monet julistavat, että pelastumattomattomia ikuisesti kärvennetään tulella.

        1234567---


      • Anonyymi00029
        UUSI

        On vain Jumalan seurakunta. Siihen kuuluvat Jeesuksen Kristuksen verellä ostetut ja sovitetut!


    • Anonyymi00008
      UUSI

      Maailmanlopun ennustajia ja tempauspäivän laskijoita pitää varoa.

      Luuk. 21:8

      Niin hän sanoi: "Katsokaa, ettei teitä eksytetä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen se', ja: 'Aika on lähellä'. Mutta älkää menkö heidän perässään.

    • Anonyymi00012
      UUSI

      Pelon ja kiireen tunteen synnyttämisellä yritetän saada nopeita uskonratkaisuja lahkon esittämällä tavalla.

      • Anonyymi00014
        UUSI

        Saatanalla on kiire, koska sillä on vähän aikaa jäjellä.

        Kun pakanoiden täysi lukumäärä on tullut sisälle Jumalan valtakuntaan, niin se heitetään lahkoapureineen tuliseen järveen. Siksi se yrittää estää esim. lapsien kastamisen sisälle Jumalan valtakuntaan.

        Ilm. 12:17

        Lohikäärmeen raivo yltyi, ja se lähti sotimaan naisen muita lapsia vastaan, niitä, jotka ovat uskollisia Jumalan käskyille ja Jeesuksen todistukselle.


      • Anonyymi00019
        UUSI

        Tämä on harhaoppia, jota aina silloin tällöin kuulee, kun omainen kuolee: Sinne meni taivaan kirkkauteen iloitsemaan.
        Paratiisissa myöskin käärme valehteli: Ette suinkaan kuole. Sama vale jatkuu vieläkin, jatkuu jatkuu ja jatkuu.

        1234567---


      • Anonyymi00021
        UUSI
        Anonyymi00019 kirjoitti:

        Tämä on harhaoppia, jota aina silloin tällöin kuulee, kun omainen kuolee: Sinne meni taivaan kirkkauteen iloitsemaan.
        Paratiisissa myöskin käärme valehteli: Ette suinkaan kuole. Sama vale jatkuu vieläkin, jatkuu jatkuu ja jatkuu.

        1234567---

        Ei ole pääsyä tästä harhaopista.


    • Anonyymi00013
      UUSI

      KENEN HALUAISIT NÄHDÄ HYMYILEVÄN?
      KENEN TAI MILLAISEN HYMYN HALUAISIT NÄHDÄ HIIPUVAN?


      Medioissa näkee usein kuvia ihmisistä, joissa ilmeet ovat julkaistun jutun mukaiset. Joskus olisi aihetta pohtia hymyn taakse kätkeytyviä syvempiä tuntemuksia ja mentaalisia ja edunvalvonnallisia riippuvuussuhteita erilaisten ilmeiden takana. Ihmisen mikroilmeetkin, kuten esimerkiksi ”sinisilmäisyys” ja sen kautta johdattelu jopa päätöksiä tehdessä tuo osaavalle esiin todellisia vaikuttimia ja tilanteisiin suhteutettuja tuntemuksia. Silmistä voi usein lukea sen todellisuutta, millaiset henkivallat ja arvomaailma ohjaavat omaksuttuina todellisuuksien tulkintoina ja reviireinä ihmistä. usein on kirjoituksissa esitetty, että vain narsistinen sadisti voi kätkeä tunteensa niin, että henkilön häikäilemättömyys tavalla tai toisella ei kommunikointitilanteissa tule havaittavaksi tai ylitä ns. arvioinnin reaktiokynnystä.


      On myös lahjakkaita näyttelijöitä, joiden käytös voi ilmentää sukupuolesta määrittyvää tai arvoista välittyvää tunteiden valikoitumista. Otan pari esimerkkiä: On puhuttu ns. sumeasta logiikasta, joissa esimerkiksi feministien totuuden määrittymisen kriteerinä toimivat tunteelliset vaikuttimet, mutu-perusteet ja sukupuolistunut edunvalvonta. Esimerkiksi oikeudenkäynneissä. Jos syyttäjä tai tuomarikollegio sattuu olemaan narsisti, fasisti, sadisti tai feministi, tulee oikeudenkäynnistä farssi, jossa oikeusmurhan uhrina on syytetty.
      Jos juttu on kiireessä hoidettu kuin ”juosten kustu”, mm. vedoten kiireisiin ja juttujen paljouteen, voidaan toki juttu määrätä myös salaiseksi ja salata myös aikuisten väliset juttu 50 vuotta salassa pidettäväksi. Mutta onko kansalaisten keskuudessa kulkeva väite: ”Feministien välisissä edunvalvontatilanteissa ei korppi korpin silmää noki!” Lojaliteetti toista feministiä kohtaan on rikkumaton? Feministien hymy noissa peleissä on verrattu usein ”Pikku Myyn” ilkikuriseen, vahingoniloiseen ja röyhkeän aktivistin hymyyn.”

      Haluaisin nähdä hymyn väärin langettavasti tuomittujen kasvoilla ja silmissä. Se edellyttäisi, että pahat henkivallat ja niiden mahti murtuisi ja hyvyys voittaisi pahat voimat. Niin vain harvoin käy. Se ahdistaa ja tuo tiedostavien ihmisten kasvoille ns. ”suomalaisen hymyn”, suupielet alaspäin. Alistuminen on kuitenkin yksilöä ylivoimaisesti voimakkaamman väkivaltakoneiston alla ainoa vaihtoehto. Niin yksilön oli alistuttava maallisen oikeuslaitoksen ja mielivaltaisen oikeusprosessin sekä väkivallan alla monissa historian käänteissä. Usein päättäjinä kansalaisten kaltoinkohteluissa olivat mielivallan ja veromammonan päällä istuvat ja hyötykäyttävät päättäjät.


      Häikäilemättömät hymyt ovat usein ylimielisiä ja itsetietoisia, kuten siinä uutisoidussa tapauksessa, jossa Rovaniemeläinen tuomari nolasi oikeustieteen professoreita ja kehui kännissä sillä, että hän on sentään vaikutusvaltainen. Hän kehui sillä, kuinka monta hän on pannut lusimaan. tuo tapahtui noin kaksi vuotta sitten.


      Piru johtaa omiaan pahanteossa myös tilanteissa, joissa toinen valtio hyökkää toisen maan ja kansan kimppuun. Usein perusteluina käytetään röyhkeän mielivallan perusteluina valheellisten pahansuomien leimojen ja stigmojen käyttöä mustamaalatakseen hyökkäyksen kohteen ja oikeuttaakseen valheellisin perustein hyökkäyksen. Tosiasiassa kysymyksessä ovat pyrkimykset saada ryöstetyksi toisen omaisuus ja resurssit omaan käyttöön. Diktaattorityyppisissä tilanteissa edunvalvonta ei ole edes kansallinen, vaan henkilö- tai oligarkiamotivoitunut. Esimerkiksi Venäjän hyökkäys ukrainaan perusteltiin Venäjällä sillä, että Ukraina on korruptoituneen fasistijengin… Tosiasiassa kun venäläiset sotilaat hyökkäsivät esimerkiksi Butsan ja Donbasin alueelle ja sanoivat, että me tulimme vapauttamaan teidät niistä fasisteista, ihmiset kiistivät, että mitään fasismia ei Ukrainassa ole. Mutta kuten oikeudenkäynneissä, pahan väittäjää uskottiin ja kaikki valheellinen informaatio uskottiin Ukrainaa vastaan Venäjällä. Sotapropaganda meni ”päineen sarvineen” venäläisten ihmisten tietoisuuteen ja motivoi heitä tuomitsemaan väärin ukrainalaiset fasisteiksi, mitättömiksi jne. ja Ukraina maana olemattomaksi. Jotkut sotilaat kertoivat, että teistä tulee ukrainalaisista tulee venäläisten orijia ja palvelijoita. Se hymy oli pirullinen. Ison vihan ajalta 1700-luvulta tuo orientaatio naapurimaahan hyökkäyksille oli meilläkin tuttu.


      Ilon ja onnellisuuden hymyn soisi lähtevän hyvän, eikä pahan voittamisesta. Ilon vastakohtana ovat lähimmäisten osattomuuden, kärsimisen ja kuoleman kalvakkaat tunteet ja ilmeet. Mielivallan objektina oleminen on aina ollut heikomman osa. Häikäilemättömyys on aina kummunnut turmeltuneesta mielestä ja ylimielisestä pahansuovasta vallankäytöstä.

      Haluaisin nähdä ilon niin ukrainalaisten kuin venäläistenkin kasvoilla. Niin ja meidänkin!


      Mutta entä, jos…? Kerro sinä!

      • Anonyymi00020
        UUSI

        Ei taida olla pääsyä sodasta.


    • Anonyymi00017
      UUSI

      Temppelin herra kun vaihtui silloin 2000 vuotta sitten, niin koko maailma on pahan vallassa.

      2. Tess. 2:4

      Hän, Vastustaja, korottaa itsensä kaiken jumalana pidetyn yläpuolelle, asettuu itse istumaan Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

      • Anonyymi00023
        UUSI

        1700-luvun Luterilaiset virret kertovat pedosta antikristuksesta paavista: Kuinka asettuu Jumalan temppeliin.
        VIRSI 241.4.Se peto itsens', istutti Jeesuksen kirkkoon pyhään, ja oikian Jumalan unhotti, itsens', teetteli sijaan: Hän paimenet hukuttaa käski kuin lampait', laitumell' toit, ja vallan saada aikoi kaiken lauman keskell'.

        1234567---


    • Anonyymi00018
      UUSI

      Joh. 14:30

      En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään.

    • Anonyymi00022
      UUSI

      Jeesus varoitti tästä ajasta kun opetetaan, että lait ja käskyt on kumottu ja nyt vaan julistetaan sitä Jumalan valtakuntaa ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin omilla päätöksillään.

      Jeesus ei kumonnut lakeja ja käskyjä ja tekojen merkitystä pelastuksessa, vaan lähetti lisää viisaita miehiä, jotka ovat lainopettajia.

      Matt. 23:34

      "Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen."

    • UUSI

      >>1700-luvun Luterilaiset virret kertovat pedosta antikristuksesta paavista: Kuinka asettuu Jumalan temppeliin.>>

      1700-luvulla suomalaiset (ja ruotsalaiset) saivat pataan ortodokseilta.

      😊😊😊😊😊

      • Anonyymi00024
        UUSI

        Antikristus meni heti sinne Jumalan temppeliin kun Pyhä Henki poistui sieltä Jeesuksen kuollessa Jeesuksen huutaessa aramean kielelllä, Eeli, Eeli Lama sabaptani.

        Antikristukset saivat alkuseurakunnan hatuunsa.

        1. Joh. 2:18

        Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.


      • Anonyymi00025
        UUSI

        Harhaoppisiin Jenkkilahkoihin eli lusteeseen kietoutuneet lahkolaiset herjaavat perinteisiä vanhoja kristillisiä kirkkokuntia.


      • Anonyymi00026
        UUSI
        Anonyymi00025 kirjoitti:

        Harhaoppisiin Jenkkilahkoihin eli lusteeseen kietoutuneet lahkolaiset herjaavat perinteisiä vanhoja kristillisiä kirkkokuntia.

        Minkämoisilla herjoilla herjaavat ?


      • Anonyymi00027
        UUSI
        Anonyymi00026 kirjoitti:

        Minkämoisilla herjoilla herjaavat ?

        Enkelit vain pystyvät vain ne lahko-opit erottamaan, mutta sitä ei voi vielä tehdä.

        Matt.13
        24 Toisen vertauksen hän puhui heille sanoen: "Taivasten valtakunta on verrattava mieheen, joka kylvi hyvän siemenen peltoonsa.
        25 Mutta ihmisten nukkuessa hänen vihamiehensä tuli ja kylvi lustetta nisun sekaan ja meni pois.
        26 Ja kun laiho kasvoi ja teki hedelmää, silloin lustekin tuli näkyviin.
        27 Niin perheenisännän palvelijat tulivat ja sanoivat hänelle: 'Herra, etkö kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen sitten on tullut lustetta?'
        28 Hän sanoi heille: 'Sen on vihamies tehnyt'. Niin palvelijat sanoivat hänelle: 'Tahdotko, että menemme ja kokoamme sen?'
        29 Mutta hän sanoi: 'En, ettette lustetta kootessanne nyhtäisi sen mukana nisuakin.
        30 Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.'"


      • Anonyymi00028
        UUSI
        Anonyymi00027 kirjoitti:

        Enkelit vain pystyvät vain ne lahko-opit erottamaan, mutta sitä ei voi vielä tehdä.

        Matt.13
        24 Toisen vertauksen hän puhui heille sanoen: "Taivasten valtakunta on verrattava mieheen, joka kylvi hyvän siemenen peltoonsa.
        25 Mutta ihmisten nukkuessa hänen vihamiehensä tuli ja kylvi lustetta nisun sekaan ja meni pois.
        26 Ja kun laiho kasvoi ja teki hedelmää, silloin lustekin tuli näkyviin.
        27 Niin perheenisännän palvelijat tulivat ja sanoivat hänelle: 'Herra, etkö kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen sitten on tullut lustetta?'
        28 Hän sanoi heille: 'Sen on vihamies tehnyt'. Niin palvelijat sanoivat hänelle: 'Tahdotko, että menemme ja kokoamme sen?'
        29 Mutta hän sanoi: 'En, ettette lustetta kootessanne nyhtäisi sen mukana nisuakin.
        30 Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.'"

        Ap. t. 1:11

        ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän."

        Lahkot temmataan ensin pois, jotta Jeesus voi palata rauhassa takaisin Jerusalemiin.

        Ensimmäisten ufo-alusten kyytiin ei pidä mennä, vaikka ne lupaavat viedä sinut taivaaseen.


      • Anonyymi00030
        UUSI
        Anonyymi00028 kirjoitti:

        Ap. t. 1:11

        ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän."

        Lahkot temmataan ensin pois, jotta Jeesus voi palata rauhassa takaisin Jerusalemiin.

        Ensimmäisten ufo-alusten kyytiin ei pidä mennä, vaikka ne lupaavat viedä sinut taivaaseen.

        Älä usko lahkojen lupauksia salaisista taivaaseen "tempaamisista"

        Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.'"

        Vanhat perinteiset kristilliset kirkkokunnat on luotettavia. Niissä kannattaa pysyä.


      • Anonyymi00032
        UUSI
        Anonyymi00030 kirjoitti:

        Älä usko lahkojen lupauksia salaisista taivaaseen "tempaamisista"

        Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.'"

        Vanhat perinteiset kristilliset kirkkokunnat on luotettavia. Niissä kannattaa pysyä.

        En usko salaiseen tempaukseen !

        1234567---


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      83
      2475
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1435
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      81
      1311
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1192
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      905
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      890
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      763
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      100
      749
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      30
      743
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      696
    Aihe