Venäjän asevoimat on menettänyt miehittämiään alueita Ukrainassa nopeinta tahtia sitten loppuvuoden 2023 jälkeen. Keväthyökkäys on hyytynyt tappioiden pysyessä poikkeuksellisen suurina.
Raskaat tappiot eivät ole tuoneet Venäjälle vastaavia aluevaltauksia. Ukrainalaiset lennokit vaanivat venäläisjoukkoja kaukana etulinjan takana, mikä vaikeuttaa joukkojen siirtämistä rintamalle ilman, että niistä tulee maaleja.
Amerikkalaisen ISW-tutkimuslaitoksen mukaan venäläisjoukot olisivat miehittäneet vuoden 2026 aikana noin 220 neliökilometriä. Se vastaa vain noin 0,04 prosenttia Ukrainan pinta-alasta.
Viime aikoina Ukraina on kuitenkin alkanut vallata alueita takaisin. Viimeisten 30 päivän aikana ukrainalaisjoukkojen arvioidaan saaneen haltuunsa noin 189 neliökilometriä.
Osa asiantuntijoista pitää kevään tapahtumia sodan käännekohtana. Venäjä menettää sotilaita edelleen suuria määriä, mutta sen eteneminen ei enää tuota merkittävää hyötyä rintamalla. Samalla Ukrainan räjähdedroonit aiheuttavat mittavia vahinkoja Kremlin öljyteollisuudelle ja ovat nyt myös tunkeutuneet läpi Moskovan ilmapuolustuksesta.
Raskaat tappiot eivät ole tuoneet Venäjälle vastaavia aluevaltauksia. Ukrainalaiset lennokit vaanivat venäläisjoukkoja kaukana etulinjan takana, mikä vaikeuttaa joukkojen siirtämistä rintamalle ilman, että niistä tulee maaleja.
Amerikkalaisen ISW-tutkimuslaitoksen mukaan venäläisjoukot olisivat miehittäneet vuoden 2026 aikana noin 220 neliökilometriä. Se vastaa vain noin 0,04 prosenttia Ukrainan pinta-alasta.
Viime aikoina Ukraina on kuitenkin alkanut vallata alueita takaisin. Viimeisten 30 päivän aikana ukrainalaisjoukkojen arvioidaan saaneen haltuunsa noin 189 neliökilometriä.
Osa asiantuntijoista pitää kevään tapahtumia sodan käännekohtana. Venäjä menettää sotilaita edelleen suuria määriä, mutta sen eteneminen ei enää tuota merkittävää hyötyä rintamalla. Samalla Ukrainan räjähdedroonit aiheuttavat mittavia vahinkoja Kremlin öljyteollisuudelle ja ovat nyt myös tunkeutuneet läpi Moskovan ilmapuolustuksesta.
Vastaukset 114
Vanhimmat
Mitä tapahtuu Ukrainalle, kun avustukset loppuvat ja korruptoituneet politrukit nousevat vaatimaan lisää rahoituksia ?
Tietysti täältä hölmölästämme päättäjät jatkavat avustamista vaikka hölmölämme on jo täysin lamassa.
Älä pelkää, avustukset eivät lopu ennen kuin Venäjä joutuu poistumaan Ukrainasta.
Mitä tapahtuu Ukrainalle, kun avustukset loppuvat ja korruptoituneet politrukit nousevat vaatimaan lisää rahoituksia ?
Tietysti täältä hölmölästämme päättäjät jatkavat avustamista vaikka hölmölämme on jo täysin lamassa -JOHAN OLI POSTAUS-za..xa...xa...xa..aa!!! 👌😂👍
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vajaamielisyys
Siis tarkoitat Suomi on ainoa Ukrainan tukija-> Hah...hah...ha....
Totuus on valjennut kaikille, mitä Venäjä ja venäläiset ajattelevat muista. Ukraina ja Eurooppa ei tule unohtamaan sitä säälimättömyyttä ja julmuutta Ukrainassa. Siitä venäläiset voivat kiittää Putinia, jota ovat patrioottisesti kunnioittaneet. Putin mörkö opitaan ymmärtämään Venäjälläkin paremmin?
Kovat ajat koittaa venäläisiä kohtaan ja siitä voivat kiittää vain itseään ja ylimielisyyttään muita kohtaan. Ovat kaiken pahan ansainneet toivon mukaan korkojen kera, jotta sama hölmöys ei enää toistuisi tulevaisuudessa. Venäjän jakautuminen hyvinkin mahdollista.
Ehkä Suomella on tulevaisuudessa uusia itänaapureita, joista mikään ei ole enää Venäjä vaan joku muu maa, joka kunnioittaa naapureitaan yhden vertaisina. Näkee naapurit enemmän mahdollistajina kuin uhkina? Ehkä ?ohjois-Eurooppa saa uusia maa ehdokkaita tulevaisuudessa A7 > A8?
täältä ainakin suomen sota hullut,, antaa vaikka silmät päästäänsä,, nut nähdään mistä sota korvaukset on pois kaikki hinnat eikuin nousee,, mutta saadaaan drooneja vasta lahjaksi,, on touhua,, suomen sota hullut,, stubbi pää roisto,,
On se upeaa kuinka Ukrainan iskukyky on parantunut vaikka viimeisen vuoden sisällä, mitä se sitten onkaan tällä tahdilla vaikka muutaman kuukauden päästä, sitä odotan mitä suurimmalla mielenkiinnolla. Nyt kun 90 miljardin lainapakettikin on saatu.
se oli yli 100 miljardia sekä nyt ne viellä pummii 143 miljardia vuosittain eli 0.25 gpd jokaiselta eu maalta ja tulee lopulta häviämään tänä vuonna eli semmoista rahan käyttöä ja euroopan kansalaiset maksavat tämän lystin
Tämä vuosi on jo viides, jona Ukraina "tulee varmasti häviämään".
Jokin pieni uskottavuusongelma tässä kyllä nyt alkaa olla...
5 vuosi menossa kun Ukraina tulee "häviämään tänä vuonna". Ukrainastahan piti loppua sotilaat jo 4 vuotta sitten. Vanhoja mummoja ja vaareja värväsivät kuulemma jo silloin rintamalle. Jos näin on eipä ole kummoinen venäjän armeija jos ei mummoillekkaan pärjää.🤣
Nyt kun myös keskipitkän kantaman hyökkäyslennokit on saatu kasvavaan massatuotantoon miehitetyillä alueilla ei ole päivän rauhaa tehokkailta iskuilta miehitysjoukkoja vastaan.
ja me kansa maksaa,,, ja suomi kuihtuu pois mailman kartalta pois,,, ja venäjä ei anna villa paita räkä nokka poljalle armoa yhtään,,,, ikäväkyllä,,, ja yle hehkuttaa meillle täyttä paskaa,,
Hehheh. Lueskelin juuri Strana ua sivustoa. Kovasti oli huoli Venäjän etenemisestä monella alueella viime päivinä.
Hehehhe se on kyllä ollut melkoinen menestystarina Kiovan piirityksen 2022 jälkeen kertoi pravda
Ukraina ottanut lähes saman neliökilometrimäärän takaisin, mitä maahantunkeutuja vallannut ja vuoden alusta + Ukraina harventanut hyökkääjää enemmän kuin se ehtii kerätä lisää drooninruokaa. Nyt on koko miehitetty alue Krim mukaan lukien keskipitkän kantaman hyökkäyslennokkien armottoman pommituksen kohteena.
Heheheheeee sanoi Putin kun torttu tuli rysäpöksyihin.
(Amerikkalaisen ISW-tutkimuslaitoksen mukaan venäläisjoukot olisivat miehittäneet vuoden 2026 aikana noin 220 neliökilometriä. Se vastaa vain noin 0,04 prosenttia Ukrainan pinta-alasta.
Viime aikoina Ukraina on kuitenkin alkanut vallata alueita takaisin. Viimeisten 30 päivän aikana ukrainalaisjoukkojen arvioidaan saaneen haltuunsa noin 189 neliökilometriä.)
Tarkoittaa sitä että Ukraina ottaa haltuunsa enemmän maata kuin Venäjä pystyy sitä ryöstämään.
Ukraina vahvistuu, Venäjä heikkenee
:) :) :)
"Amerikkalaisen ISW-tutkimuslaitoksen mukaan venäläisjoukot olisivat miehittäneet vuoden 2026 aikana noin 220 neliökilometriä. Se vastaa vain noin 0,04 prosenttia Ukrainan pinta-alasta."
Siis vain 0,04% - Se on kuitenkin enemmän kuin Natoon liittymispäätöksellä oli Suomessa kannattajia 0,0034%. 🤔
ISW on enempikin "tutkimuslaitos".
Ja vastustajia oli 0,00012 %. Jostain syystä aina unohdat tämän 🤔
Siis vain 0,04% - Se on kuitenkin enemmän kuin Natoon liittymispäätöksellä oli Suomessa kannattajia 0,0034%. 🤔
Putlerin kannatus laskee viikottain nyt jotain 40%
Kannen alla kiehuu-
Putin on laiton presidentti ja sotarikollinen, sota Ukrainassa on toivoton – venäläiset Z-bloggaajat
https://www.youtube.com/watch?v=PUXXsmO8kRU
Miksi Putin on uusi natsi: Zelenskyy järkyttää maailmaa historiallisella totuudella
https://www.youtube.com/watch?v=Uedpvf3-fcs
👍😂👌 Onhan se jonkun totuus kerrottava 👍
>>Viime aikoina Ukraina on kuitenkin alkanut vallata alueita takaisin. Viimeisten 30 päivän aikana ukrainalaisjoukkojen arvioidaan saaneen haltuunsa noin 189 neliökilometriä.>>
Pari kuukautta niin ovat jo Vladivostokissa.
😊😊😊😊😊
Kiina ottaa siperian veloistaan. Tiltun tiedot aika löperöitä.
>>Ukraina vahvistuu, Venäjä heikkenee>>
Ukraina vahvistuu kun sotilaat kuolee.
Z
😊😊😊😊😊
Tiltunen hyvä.. Lue myös muita, kuin propakanta sivustoja siellä venäjällä, pysyt paremmin ajantasalla.
Vale uutinen
Lopulta on kyse siitä johtaako JENKIT vai fidunkommarit maailmaa, enkä puhi mistään rusta..
Turha kitistä..ei EU"sta ole suurvallaksi, EI.
Eu kiinan kanssa pyyhkii venäjällä persettä.
HulluPasi on paniikissa kun Venäjää lyödään kuin vierasta sikaa.
HulluPasi on paniikissa kun Venäjää lyödään kuin vierasta sikaa.
Onkohan sama sekopää tämä Tosi Paivonen riehuu ympäriinsä no olen samaa mieltä Kusi -pallista on paniikissa- Hoivosen tintti 👌🤣👍
>>Tiltunen hyvä.. Lue myös muita, kuin propakanta sivustoja siellä venäjällä, pysyt paremmin ajantasalla.>>
Kiev Independent: Venäjä menettänyt 15x enemmän sotilaita kuin Ukraina.
😊😊😊😊😊
Olet tiltunen asian ytimessä, sisäistä vielä saamasi tieto...
Eikä tämäkään helpota Venäjän armeijaa....
https://www.is.fi/digitoday/art-2000012018063.html
Niin, ei. Parin kuukauden päästä Ukranalaiset joukot Vladivostokissa. Suomalainen persu ano turtiainen Bekingissä rouvineen.
Valta kuuluu kristukselle puolueen johtohahmo pitääkin siirtää budhalaiseen maahan. Ukrainalaiset eivät ole vladivostokissa, se on kiinan maata muutaman kuukauden päästä, mutta moskovasta saadaan ukrainan sivukylä aika nopeasti.
Tiltuilla on turvanaan oma WUNDERWAFFE jolla tappiot käännetään voitoiksi.
Votka.
Öyh öyh totta joka sana
Ukraina on onnistunut paikoittain läpäisemään Venäjän Pokrovskin alueen puolustuksen, kertoo Ukrainan valtiollinen uutistoimisto Ukrinform.
Ukrainan vapaaehtoisjoukkojen eteläisen komennon tiedottaja Serhii Brattšuk kertoo, että ukrainalaisjoukot pääsivät tunkeutumaan Donetskin tärkeällä rintamalla jopa kolmen kilometrin syvyyteen.
– Puolustusvoimat ovat onnistuneet toteuttamaan paitsi taktisia vastahyökkäyksiä myös operaatioita, joita voidaan kuvata läpimurto-operaatioiksi, Brattšuk kertoo.
Brattšukin mukaan ukrainalaiset tekevät vastahöyökkäyksiä tällä hetkellä myös Kostjantynivkan, Lymanin ja Myrhnohradin lähettyvillä.
Kuka jaksaa seurata joitain tuollaisia uutisointeja tilanteessa missä rintamalinjat liikkuvat kuukausitasolla todella paljon. Ei edes tiedetä mikä alue on kenenkin hallussa, ei heti, vaan siihen menee oma aikansa.
Uutisoinnit perustuvat spekulointiin, jos ei voisi samalla ilmoittaa sitä mitä alueita joku maa olisi vallannut ja varmistanut?
Taitaa nyt yksi suuri kaupunki kohta siirtyä Ukrainalta Venäjän hallintaan? Tuonkin aika näyttää, kahden kuukauden kuluttua voidaan vasta sanoa onko niin käynyt. Merkit ovat Ukrainan kannalta jo huolestuttavia.
😂😂😂
Voi tämä jotain hymyilyttää, tuskin he ovat ukrainalaisia.
Palstan suurimmat tampiot ovat henkilöitä joilla ei enää ole, tai ei koskaan ole ollut maanpuolustusvelvoitetta.
"Kuka jaksaa seurata joitain tuollaisia uutisointeja ..."
Nyt sattu tiltua leukaan paha uutinen 😁
Tuo uutisointi on ihan samaa mitä oli Kurskin osalta?
Se oli voitto, vaikka menetettiin 20 000 ukrainalaista sotilasta?
Kurskissa Ukraina valloitti 1200 neliökilometriä?
Mikä on nyt sen hyöty kokonaiskriisissä? Ainakin sillä varmistettiin Venäjän eteneminen Dombassissa, resurssit kun eivät riittäneet päättömään hyökkäyssotaan jota Euroopassa yleisesti lehtien palstoilla juhlittiin?
Miten joku 200 neliökilometriä olisi uusi tilanne, jos 1200 neliökilometrin kanssa tuli turpaan?
Taitaa nyt yksi suuri kaupunki kohta siirtyä Ukrainalta Venäjän hallintaan? Tuonkin aika näyttää, kahden kuukauden kuluttua voidaan vasta sanoa onko niin käynyt. Merkit ovat Ukrainan kannalta jo huolestuttavia.
Päivitys Ukrainasta | SUURIN PUTININ BLUFFI ON EPÄONNISTUNUT - Kukaan ei enää pelkää häntä
https://www.youtube.com/watch?v=J6sPCKEoFCc
😱KIIREELLISTÄ! UKRAINAN MASSIIVINEN ISKU! TÄYSI PANIIKKI MOSKOVASSA! PUTIN HYLKÄÄ PÄÄKAUPUNGIN KOHTALOLLEEN!
https://www.youtube.com/watch?v=IBKs1ny565w
TÄRKEIMMÄT UUTISET 19. TOUKOKUUTA! PUTININ ARMEIJA VETÄYTYY! UKRAINAN LIPPU MIEHITETYILLÄ ALUEILLA — MASSIIVINEN OPERAATIO!
https://www.youtube.com/watch?v=URCO9ryGqbc
Krimin piiritys on alkanut... Ukraina vangitsee hitaasti Venäjän joukot
https://www.youtube.com/watch?v=OIpRMreaFGk
SHOKKI! Sota ja pelko ovat murtaneet Putinin! Nämä kohtaukset räjähtivät netissä! Hallinto romahtaa nopeasti!
https://www.youtube.com/watch?v=mczbtp4lVqE
ONKO JOTAIN EPÄSELVÄÄ TOTUUDESTA-
Ryssän Trollit postailkoon mitä tahansa -TULOS AINA 0%-
HÖPÖ; HÖPÖ!!! Ukraina hallitsee tilanteen hienosti!! Turha venälöisten on potkia tutkainta vastaan! Ovat vieraan valtiin alueella, joten lienee parasta painua kotikoloihnsa, jotta säilyy edes jotkut hengissä!!
Putinin epätoivoinen taistelu lisätä maa-alueitaan sukulaiskansan mailta!! Hulluksi tuo Putin lienee tullutkin!!
Venäjä taisi valloittaa 1200 neliökilometriä Kurskia takaisin vuoden 2025 aikana?
Luetaanko tämä alue Ukrainan menetyksiin?
Venäjä taisi piirittää KIOVAA sodan alussa keväällä 2022 sen jälkeen venäjä on menettänyt järjettömän määrän hallussaan olleita alueita joten lasketaanko....
Ei tietenkään lasketa, alueita ei oltu turvattu. Kiilan eteneminen ei ole mitää valloitussotaa, sillä on eri merkitys sodankulun kokonaisuuden kannalta. Tavoite oli varmaan kiilalla hoitaa hallinto(itsemurhatehävä). Ei Venäjä ole koskaan hallinnut Ukrainaa enempää mitä se tällä hetkellä tekee.
Oletko muuten rys..sä kun joka palstalla olet puolustamassa Euroopan pohjoiskoreaa ja sen "Z" natsi terroristeja ? jos olet mikset mene kotiisi leningraatiin nauttimaan kurjuudesta ? vaan hillut täällä suomalaisten jaloissa ...no ei vaisinkaan kuka hullu edes rys...sä menisi täältä kun on tänne päässyt itärajan yli kurjuuteen takaisin 🤣
"Ei tietenkään lasketa, alueita ei oltu turvattu. Kiilan eteneminen ei ole mitää valloitussotaa"
No tottakai oli muutaman päivän erikoisoperaatio Ukrainan valloittamiseksi maahanlaskujoukot edellä ja muut perässä kauheella höökillä kuljettiin jopa Valkovenäjältä tultiin rajan yli.
Sen jälkeen kaikki menikin mönkään Ukrainalaiset löivät venäjän joukot hajalle jotka sitten pakenivat kauheella höökillä paniikissa pakenivat taas itään vallatuilta alueilta jättivät valtavat määrät sotakalustoaan Ukrainalle joka sai siitä rungon armeijalleen kaikkea oli aina "paraatipuvuista " lähtien mutta jäi paraatit pitämättä 🤣
Niin? Taitaa luokittelu olla "yksi taistelu tuhannesta"?
Ei hyökkäyssodassa kiilan etenemistä voida luokitella valloitukseen. Siitä kun on valloitus kaukana.
"Niin? Taitaa luokittelu olla "yksi taistelu tuhannesta"?
Ei hyökkäyssodassa kiilan etenemistä voida luokitella valloitukseen. Siitä kun on valloitus kaukana."
Niin jos uskotaan että naapurissa ollaan kukkapuskat kädessä odottamassa miehittäjää tähän virheeseen kiilojensa kanssa lähetti Stalin joukkonsa Suomeen talvisodassa ja putin Ukrainaan molempien tuhotuilla joukoilla oli paraatipuvut voitonparaatia varten mukana
Tuolta voit hieman sivistää itseäsi niin pääset edes hajulle tästä asiasta minkä muut tuntuvat jo tietävän
https://yle.fi/a/3-12314941/64-3-125588
"Venäjä taisi valloittaa 1200 neliökilometriä Kurskia takaisin vuoden 2025 aikana?
Luetaanko tämä alue Ukrainan menetyksiin?"
Ai se kiila Kurskissa joka oli paljon pienempi kuin kiila Kiovaan 🤣tiltu on tiltumaiseen tapaan hyvin ristiriitainen näiden valloitusten ja kiilojen suhteen ...🤣😁😂
Sitä on havaittavissa vain sinun päässäsi?
Eikö tuo Venäjäön kansa huomaa, millainne paskamainne johtaja heillä on! Ei ajatele omaa kansaansa pennin vertaa, vaan hyökkää sukulaiskansansa kimppuun ja antaa tuohoutua omia miehiään miljoona kaupalla aivan typerässä sodassa!
Millaisia upseereita tuolla Putinilla oikein on, kun suostuvat tuollaiseen tappotouhuun!??? Voitosta ei tietoakaan!
Suuro häpeäsuurelle ja mahtavalle Venäjälle on tuo hyökkäys sukulaiskansan maille ja tuo tuho ja tappaminen!
Tuo onnistuu vain roistoilkta, alkukantaisilta tappajilta ja tuhoajilta!!!
Venäjä ei ole vielä koskaan saavuttanut eurooppalaista sivistystasoa!!
Mitään käännettä ei ole Ukrainan rintamalla, Venäjä etenee.
Ukrobien ainoa heikko menestys on terrori'iskuissa Venäjän selustaan siviilikohteisiin.
"Mitään käännettä ei ole Ukrainan rintamalla, Venäjä etenee."
Venäjä on edennyt koko ajan keväästä 2022 jolloin se oli Kiovaa piirittämässä kompassi vaan on pettänyt pahasti suuntien suhteen 🤣
Kyllä se on lopun alkua putin tapattaa viimeset "Z" natsinsa Ukrainan lihamyllyssä ja Moskovassa pinnan alla kytee ...
Mitään käännettä ei ole Ukrainan rintamalla, Venäjä etenee.
Ukrobien ainoa heikko menestys on terrori'iskuissa Venäjän selustaan siviilikohteisiin.
Ukraina nöyryytti Venäjää NIIN PAHASTI, että sitä on vaikea katsoa
https://www.youtube.com/watch?v=Hlwpc0w6kPo
Ukraina VAPAUTTAA VALTAVIA alueita... Putinin 1 100 km rintamalinja ROMAHTI juuri
https://www.youtube.com/watch?v=_VWqB63gJx0
Putinin hallinto päättyy 'äkillisesti' – Miksi Venäjän voitto on nyt mahdoton
https://www.youtube.com/watch?v=KBXGlfe9PW8
Jo ennen kuin Venäjän armeija ajetaan pois Ukrainasta, "Putin on kuollut"
https://www.youtube.com/watch?v=KfRPs3Vpg6E
ONKO JOTAIN EPÄSELVÄÄ TOTUUDESTA-?
Ukrainassa lienee, matkalla Kiovaan, semmonen metka magneettinen anomalia, joka kaataa kompassin neulan 180 astetta. Sitä voi myös kutsua TOTUUDEKSI!. :-)
Kuinka viitsit edes kertoa isoja valheita joutavasta hyökkäyksestä sukulaiskansan maille!!
Koko tuo Putinin yritys adistaa Ukraina omaan valtaansa on typerä!! Ei Ukraina sen kummemmin kuin mkäön muukaan valtio alistu tuin roisto, Putinin alaisuuteen!
Tuollainen paskamainen halitsija, jota ei o.e edes koskaan vaittu "REHELLISILLÄ VAALEILLA" valtioin johtajaksi, viitsivät sen puolesta menmä tuhoamaan sukulaiskansansa maita ja tappamaan ihmisiä!!
Missä teidän venäläisten ajatukset ovat???Eivätkö venäläiset osaa ajatella kirkkaasti tuon hyökklyksen vääryyttä????? Typeryys on huipussaan!
Onneksi Ukraina taistelee voittoon Euroopan ja kumppaneitten avulla!
Putinin Venäjä on yksin EUROOPASSA!!!! Mikään maa ei tuota enää hyväksy eurooppalaiseksi valtioksi!!!!
HAH.HAH, HAH!!!!!!! ja vielä kerran hupaisa juttu tuo Putinin olematon voitto!!! HAH. HAH, HAH!!!!!
"Venäjä taisi omia Anon 2025 marraskuussa aikana?
Luetaanko tämä Suomen menetyksiin?"
"Venäjä taisi omia Anon 2025 marraskuussa aikana?
Luetaanko tämä Suomen menetyksiin?"
👍🤣👌
Suomelle ko. hauska tapahtuma on suorastaan helpotus. Vielä kun loput suomalaisista ryssännuolijoista seuraisivat, "messiaidensa" .... januksen, johanin ja sen /creiän viitoittamalla tiellä.
Siis molari, keskitalo, jne.
Ikävöikö joku ANOA??? En todellakaan usko!!! Pysyköln ANO kumppaneineen vain Putinin luona!! On sinne aivan omiaan!
Kriittinen menetys!!
Kannattaa aina aika ajoin muistuttaa että mitkä on Venäjän mahdollisuudet hallita vallattuja alueita sen jälkeen kun aktiivinen taistelu loppuu.
https://youtu.be/Zrf0yLxViRo?is=nbxSZDE7o8lOITYo
Mitään käännettä ei ole. Ukrainalta loppuu sotilaat.
Heh, ei lopu.
Mitään käännettä ei ole. Ukrainalta loppuu sotilaat. =Täyttä paskaa!
Ukraina käynnistää tappavan drooni-iskun Moskovan alueelle | Venäjän ja Ukrainan sodan päivitys
https://www.youtube.com/watch?v=yXp7kJmr-tk
Venäjä räjähtää jättimäisissä TULIPALLOISSA
https://www.youtube.com/watch?v=fsEH7H1sGws
Älä välitä alastomasta miehestä veitsen kanssa – Venäläisillä lapsilla ei ole mahdollisuutta normaaliin elämään
https://www.youtube.com/watch?v=we6Z05DAhkw
Päivitys Ukrainasta | Venäläiset myönsivät täydellisen katastrofin etulinjassa. Ukrainalla on etu
https://www.youtube.com/watch?v=6lU6unOUXx0
50 000 venäläistä sotilasta on jumissa... Venäjän tuho on nyt VÄISTÄMÄTÖN – Ben Hodges
https://www.youtube.com/watch?v=het63NbPaII
NIIN MITEN SE MENI KOLMEN PÄIVÄN SOTA- Onko jotain -EPÄSELVÄÄ-? 👍😂👌
ÄLÄ UNTA NÄE!!! Nyt se vasta alkaa tuo tuhotöitten teko Venäjällä!! Odottakaahan,mitä kaikkea mahtaakaan tapahtua!!
Tulee Putinille kuumat paikat!! HAH, HAH, HAH!!!!!!!!
Ovat jo loppumassa.
😊😊😊😊😊
>>Pettua joutuisimme syömään, jos antaisimme tuon natsi-Saksan kaltaisen fasistisen ja imperialistisen diktatuurin, terroristi- ja rikollisvaltio Venäjän vallata Suomen.>>
Pettua syövät jo nyt.
😊😊😊😊😊
https://www.youtube.com/watch?v=Par0WUj_Vqk
Pettua syövät jo nyt.
😊😊😊😊😊
https://www.youtube.com/watch?v=Par0WUj_Vqk
VALTAVA MÄÄRÄ ASIAKKAITA- Kärryt täynnä mahtava video totuudesta-👌😂👍
Kuten Venäjällä näytettiin Moskova TV:ssä Suomen Super Marketteja 70-Luvulla Juontaja kertoi ei nämä ole tavallisten Ihmisten kauppoja tarkoitettu vain rikkaille ja esillä olevat Lihat on tehty muovista kaikki muutkin esillä olevat....👍😎👌 Tämä on Lännen Propagandaa-
Joo. Se on rikkaille tarkoitettu kauppa ja tuotteet muovia.
😊😊😊😊😊
SLAVA UKRAINI !!!!
Hölmöys on huipussaan näillä Ukrainan tukijoilla, kun on varmaa, että häviö on jo tuossa heti ja maa liitetty Venäjään.
Hyvä hyvä 🙂
Hölmöys on huipussaan näillä Ukrainan tukijoilla, kun on varmaa, että häviö on jo tuossa heti ja maa liitetty Venäjään.
Krimin piiritys on alkanut... Ukraina vangitsee hitaasti Venäjän joukot
https://www.youtube.com/watch?v=OIpRMreaFGk
TÄRKEIMMÄT UUTISET 19. TOUKOKUUTA! PUTININ ARMEIJA VETÄYTYY! UKRAINAN LIPPU MIEHITETYILLÄ ALUEILLA — MASSIIVINEN OPERAATIO!
https://www.youtube.com/watch?v=URCO9ryGqbc
😱KIIREELLISTÄ! UKRAINAN MASSIIVINEN ISKU! TÄYSI PANIIKKI MOSKOVASSA! PUTIN HYLKÄÄ PÄÄKAUPUNGIN KOHTALOLLEEN!
https://www.youtube.com/watch?v=IBKs1ny565w
Venäjä räjähtää jättimäisissä TULIPALLOISSA
https://www.youtube.com/watch?v=fsEH7H1sGws
Päivitys Ukrainasta | Venäläiset myönsivät täydellisen katastrofin etulinjassa. Ukrainalla on etu
https://www.youtube.com/watch?v=6lU6unOUXx0
50 000 venäläistä sotilasta on jumissa... Venäjän tuho on nyt VÄISTÄMÄTÖN – Ben Hodges
https://www.youtube.com/watch?v=het63NbPaII
Ukrainalla oli jälleen TODELLA HYVÄ YÖ
https://www.youtube.com/watch?v=Mu_eci7Ua44
36 maata TULEE Putinin perään... HENKILÖKOHTAISESTI
https://www.youtube.com/watch?v=Jnky8jgwkoI
OLIKO JOTAIN EPÄSELVÄÄ-
ÄLÄ ressukka unta näe!!! Joutavia uneksit! Ukraina on vasta päässyt alkuun tuhotöitten tekemisistä Venäjällä!! Ette arvaakaan, mitä kaikkea vielä saatte kokea, kun Ukraina pääsee dronittamaan ryssän maalla!!
HAH, HAH, HAH!!!! Ukrainalla on uusi., nopeatehpoinen pieni hävittäjä! Kun se pääsee urotöihin, on Venäjäll kuumat paikat!!!
Venäjän valloitussota on muuttunut Venäjän henkiinjäämissodaksi.
Ei hyvältä näytä Kremlin johdon asema.
Venäjän olemassaolo ei ole uhattu.
Venäjän valloitussota on muuttunut Venäjän henkiinjäämissodaksi.
Ei hyvältä näytä Kremlin johdon asema.
36 maata TULEE Putinin perään... HENKILÖKOHTAISESTI
https://www.youtube.com/watch?v=Jnky8jgwkoI
Onko vieläkin jotain epäselvää-?
ÄLÄ ole liian varma! Ihmeitten aika ei ole vielä ohi!!!!!
ÄLÄ ole liian varma! Ihmeitten aika ei ole vielä ohi!!!!!
Kyllä ihmeiden aika ei ole ohi-VIELÄ-
36 maata TULEE Putinin perään... HENKILÖKOHTAISESTI
https://www.youtube.com/watch?v=Jnky8jgwkoI
Ei sitä olekaan tarkoitus polttaa maan tasalle vaan tarkoitus on antaa venäläisille ihmisille vapaampi, puhtaampi ja oikeudenmukaisempi Venäjä!
Mutta ei se taida onnistua joten poltetaan se saatana maan tasalle!
Ei sitä olekaan tarkoitus polttaa maan tasalle vaan tarkoitus on antaa venäläisille ihmisille vapaampi, puhtaampi ja oikeudenmukaisempi Venäjä!
Mutta ei se taida onnistua joten poltetaan se saatana maan tasalle!
Putin on laiton presidentti ja sotarikollinen, sota Ukrainassa on toivoton – venäläiset Z-bloggaajat
https://www.youtube.com/watch?v=PUXXsmO8kRU
Ei sitä olekaan tarkoitus polttaa maan tasalle vaan tarkoitus on antaa venäläisille ihmisille vapaampi, puhtaampi ja oikeudenmukaisempi Venäjä!
VENÄJÄ ON KASA PASKAA- Katso Video! -
https://www.youtube.com/watch?v=we6Z05DAhkw
USKOMATONTA PASKAA JOKA PUOLELLA- Mitä tarkoittaa puhtaampi ja oikeudenmukaisempi -VENÄJÄ-
MITÄ SIIS TARKOITTAA PUHTAAMPI JA OIKEUDENMUKAISEMPI VENÄJÄ-? POSTAAJA TÄYSIN PÄÄSTÄÄN SEKAISIN- Oikeudenmukaisempi Venäjä....Hah...hah...hahh..aa! PARAS VITSI MITÄ KOSKAAN NÄHNYT-
Вы хоть что-нибудь знаете о свободном мире, правах человека и свободе слова? Сейчас на этом сайте у вас есть свобода слова, а в России — нет. Почему? Потому что вы боитесь своих слов и не представляете себе лучшей жизни. Вы живёте в нищете. Вы завидуете цивилизованному миру.
Koko sodan ajan on ollut Suomessa samaa uutisointia missä Venäjältä loppuivat ammukset ennen sotilaita, panssarivaunut sotilaiden jälkeen, ei lentokoneita eikä ohjuksia.
Mitä tästä on vuosien varrella opittu? Uutisointi on ollut täysin valeellista.
Sitä minäkin ihmettelen. Uutisten mukaan Venäjän olisi pitänyt romahtaa vuosia sitten.
Putinin sota sujuu aina vain heikommin! Venäjä alkaa jo kypsymään! Putte pelkää bunkkerin pohjalla!
Venäjä ihanuuksien ihmemaa- KATSO VIDEO-
Älä välitä alastomasta miehestä veitsen kanssa – Venäläisillä lapsilla ei ole mahdollisuutta normaaliin elämään
https://www.youtube.com/watch?v=we6Z05DAhkw
Venäjä on Maailman paskakasa-
Karmeaa katseltavaa onko Venäjä tosiaan näin mitä kukaan uskonut todeksi joku Suurvalta-kyllä nyt alkaa olla -TOTUUS SELVILLÄ- Huh..huh..huh-😒
Näin on todellisen Suurvallan vastakohta-KASA PASKAA- Venäjä-
Ei siellä ole edes mitään jätteen käsittely laitoksia kaikki paskat Siperiaan- Voi Prkl! Putler psykopaatti tuhonnut Venäjää jo 25-Vuotta-
Kuinka kummassa nuo venäläiset ovat niin "lampaita", että antavat tuollaisen omankäden oikeudella valtaan nousseen herran hallita koko suurta Venäjää!!!
Tuollainen pitäisi kaataa kättelyssä, joka vääryydellä vaaltaan nousee!! Nyt siitä kuitenkin tulee loppu!! Ukraina voittaa tuon suuren ja mahtavan Venäjän ja se tulee olemaan PUTINUN loppu!!
ELÄKÖÖN UKRAINA!! UKRAINA VOITTOON!!
Koko sodan ajan on ollut Suomessa samaa uutisointia missä Venäjältä loppuivat ammukset ennen sotilaita, panssarivaunut sotilaiden jälkeen, ei lentokoneita eikä ohjuksia.
Mitä tästä on vuosien varrella opittu? Uutisointi on ollut täysin valeellista.
Niinkö ajattelet- Voi kuule Kiinan rahoilla Venäjä sotii tästä Moskova hiljaa...Velka kasvaa päivittäin se on satoja Miljardeja- Lähellä Biljoonia Dollareita - Etkö tästä tiennyt ja taas Putler matkusti tällä viikolla Kiinaan rahaa kerjäämään laittomaan sotaansa-Xi Jinping on Moskovan Propagandan uhri- Voin sanoa KUN KIINA LOPETTAA PUTLERIN TUKEMISEN SOTA LOPPUU SAMANA PÄIVÄNÄ- On karu totuus-
Sitä minäkin ihmettelen. Uutisten mukaan Venäjän olisi pitänyt romahtaa vuosia sitten.
Täysin samaa asiaa ihmettelen Kiinan osalta -MIKSI TUKEE PUTLERIN LAITONTA SOTAA-Xi Jinping on Propagandan uhri-
Venäjä on tuhonnut kaikki rahansa kääpiön sotaan osaltaan vaikuttaa myös takavarikoidut varat - Ukraina tuhoaa Öljynjalostamoita päivittäin tulot vähenee sotakassa hupenee Iranista joutuu tilaamaan Öljyä ja Polttoaineita- JA KIINA TUKEE EDELLEEN-Xi Jinpinviini sanonut hän ei hyväksy VENÄJÄN TAPPIOTA SODASSA- Tässä on syy ja seuraus ilman Kiinan tukea Venäjän talous olisi jo romahtanut 2-Vuotta sitten-
Putinin sota sujuu aina vain heikommin! Venäjä alkaa jo kypsymään! Putte pelkää bunkkerin pohjalla!
Sian-näköisen Kääpiö-Diktaattorin sota jatkuu Kiinan tuella- Xi Jinping on pösilö kiinalainen uskoo paskaa mitä suuhun työnnetään- mitä isompi uloste sitä parempi niellä -KUN KIINA LOPETTAA VENÄJÄN TUKEMISEN SOTA LOPPUU SAMANA PÄIVÄNÄ- On karu totuus-
Tuollainen pitäisi kaataa kättelyssä, joka vääryydellä vaaltaan nousee!! Nyt siitä kuitenkin tulee loppu!! Ukraina voittaa tuon suuren ja mahtavan Venäjän ja se tulee olemaan PUTINUN loppu!!
Valitettava totuus Kiina tukee Laitonta sotaa-. mättää miljardeja Venäjälle-
LOPETA KIINA TUKESI VENÄJÄLLE- Loppuu sota samana päivänä olisiko joku viisas kertoisi Xi Jinpinviinille totuuden- Tätä odotan-
KUTEN SANOTTU UKRAINA OLISI JO VOITTANUT SODAN ILMAN KIINAN TUKEA_-
Tästä se on kysymys-Venäjän Talous on romahtamisen pisteessä -Kiinan tuella mennään mutta kuinka kauan- Itseasiassa miksi Tumppi kävi KIINASSA- tässä on joku juttu nyt-
Moskovassa taksikuskit ryöstelee sodasta palaavia venäläisiä, on se kyllä hienoa porukkaa nuo naapurit.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/5761d1ed-b57b-480b-9ea2-2e27aa9af2e6
Sama Iltalehti:
Ylen työntekijä putosi kuolemaansa Helsingissä – Poliisi löysi asunnosta hämmentyneen puolison
55-vuotias nainen putosi kuolemaansa helsinkiläisen kerrostalon parvekkeelta. Uhrin asunnosta poliisit löysivät hämmentyneen miehen.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/e89a15f3-a9cf-4f93-b4d5-d078e4d6b67b
------------------
😊😊😊😊😊
Panee miettimään, oliko asialla venäläinen pms agentti?
"Mies toisti kysymyksen useita kertoja. Samalla hän kertoi kysymättä, että oli jutellut puolisonsa kanssa viimeksi puoli tuntia aiemmin. Aiheena oli muun muassa naisen perintönä saamat Wärtsilän osakkeet."
😊😊😊😊😊
Tietää pietarin trolli? Onko trolliorganisaatio ihan varma?
Ennuste 21.5.2026. Mitä heikommin Venäjän sota sujuu, sitä kovemmin Putin käskee joukkoja etenemään, "hyökätkää tappioista piittaamatta". Ja he hyökkäsivät ja hyökkäsivät.
Kuka kertoo diktaattorille, että on kuin hyökkäisi suoraan lihamyllyn kimppuun? Mylly jauhaa kyllä tulosta, mutta homma ei etene.
Sitten tulee se päivä. Rintama alkaa ratkeilla. Ensin vähän siellä, sitten enemmän täällä. Lopulta vähän joka paikassa. "Pitäkää tunkkinne". Venäjän rintama tulee pettämään. Sotilaat eivät tiedä miksi taistelevat. Vastapuolen sotilaat tietävät.
Mikä ihmeen käänne. Ukraina menettää alueita toisaalla ja eteneen toisaalla. Näihän se on ollut alusta saakka.
Käänne on se että Venäjä menettää alueita.
Eikö tiltu osaa lukea???
Kyllä nyt kyenraaleiden ja sotilaiden pitäisi vain lopettaa oikeudet hyökkäyksensä Ukrainaan. Johto pitäisi Venäjällä vaihtaa. Ei ole aiheuttanut muuta kuin vahinkoa omallekin kansalle. Rikollista porukkaa on. Jos tekee jotain väärin, vain väärintekijän pitäisi lopettaa väärin tekemisen. Ei siinä muuta ole tehtävissä. Ja ei keneltäkään muulta voi vaatia mitään. Voikaa hyvin!
Parin vuoden aikana Ukraina on ottanut takaisin lähes 500 neliökilometriä alueitaan.
Putin: Kaikki menee suunnitelmien mukaan.
Venäjä menettää alueita kiihtyvään tahtiin.