Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta ja nauttivansa yksityisyydestä.
Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Anonyymi-ap
120912
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 120
Vanhimmat
Nepobabyt perseilee.
Kimi Räikkösen lapsista ainakin. Poika ajaa mini formuloita ja tytär harrastaa tanssia. Ovat lapset kokoajan heidän instas kuvattuna.
Nanna Karalahden poika. Pelaa jääkiekkoa äiti haluaa pojan malliksi.
Saran ja Pyryn poika olisi hyvä vaippamainokseen.
Itse olisit!
Nannan tytär harrastaa jo cheerleaderia kuten äitinsäkin oli tanssityttönä jääkiekko-otteluiden tauoilla.
Erja on esitellyt näitä vanhempia lapsia ja taisi olla niin että molemmat, sekä tyttö että poika tehneet mallin töitä. Mika taas on keskittynyt uuteen perheeseensä ja lastensa esittelyyn uuden vaimon kanssa.
Jussi Halla-ahon teini-ikäinen tytär vaikuttaa Lappeenrannan LUT-yliopistossa natsitunnuksia kantavassa porukassa natsitervehdyksiä tehden.
Perussuomalaiset on alunperin SMP eli Suomen Maanviljelijöiden Puolue jotka halusi kapinoida Maalaisliittoa eli nyk Keskustaa vastaan ja erota siitä. Olivat vasemmalla aatteeltaan. Vennamo johti ja Soinista tuli hänen oppipoikansa ja nimi muuttui Perusssuomalaiseksi. Miten ihmeessä natsit liittyy persujen historiaan, ei mitenkään!
Halla-ahon tytär ei ole persujen historiaa eikä persut ole enää se puolue, joka se oli vielä Soinin aikana.
Persuissa puhaltavat uudet tuulet ja ne puhaltavat Sudenpesästä päin.
No jos ei historiaan liitykään mutta nykyisyyteen liittyy hyvinkin vahvasti. Persuthan on jo monessa yhteydessä osoittanut olevansa äärioikeistoa eli natseja.
"Perussuomalaiset on alunperin SMP eli Suomen Maanviljelijöiden Puolue"
Ei ole.
Se SMP oli Suomen Maaseudun Puolue. Ei maanviljelijöiden. Faktat haltuun!
Luulis jo olevan tarpeeksi rahaa, nyt lapset rahan teko koneina.
Natsit liittyy PS:n historiaan silloin kun nyky-Persut alkoi hallita!
Persut onkin nykyään nimenomaan eri kuin SMP aikoinaan ja sitä seurannut Perussuomalaiset. Nykyinen persupuolue on äärioikeistolainen ja fasistinen + rasistinen puolue ja on suuri häpeä, jos eduskunnan puhemiehen (pers.) tytär on mukana natsitoiminnassa Lappeenrannassa.
Aloittaja hokee tuota asiaa nyt vuosia mutta kyse oli siitä että tyttö ei halua julkista ammattia, kuten vanhempansa. Kertoi että pyrkii oikeustieteelliseen eli se on tavoite. Nyt aloittaja vaatii ehdottomasti että ei tuon sanomisen takia voi olla esillä missään ikinä koskaan.
Eihän tuossa aloituksessa vaadittu mitään, todettiin vain mitä mieltä osallistuja ITSE on julkisuudesta. Nuo lapset mitä edellä on mainittu, heidät ovat omat vanhemmat tuoneet julkisuuteen ja alaikäisinä. Ei lapsilla ole siihen mitään sanomista.
No ei muuhun pysty, ainoastaan on koko ajan Martinan tai Eskon kimpussa ja nyt jo lastenkin.
Vicotriasta on tehty lapsitähteä jo aivan vauvasta lähtien, joten ihmekös tuo, että nyt vartin vanhana esiintyy tuollaisessa sarjassa.
On kylläkin 16-vuotias ja on toiminut jo pitkään esim. ääninäyttelijänä animaatioissa yhdessä Eskon kanssa. Lisäksi on tanssinut kilpaa vuosia. Mikä muuten on suhteesi Martinan äitiin?
Nyt sitten Martinan ja Eskon tyttö näkee miltä tuntuu olla vainottu ja myös sen että minkälaiset ihmiset on eniten hänen kimpussaan eli ennenkaikkea vanhemmat naiset ja sitten muutama papparainenkin siellä.
Iltasanomien kommenttikentässä on jo esimakua siitä. Lähinnä taitaa olla persuja asialla koska Yle:n ohjelma.
Ei ole suhdetta...Vanha nainen on.
Isi ja varsinkin äiti puolustavat lasta hömppäpodissaan.
Mutta onhan se hyvä, ettei salarakas-kohujulkkiksena aio tehdä uraa. Tietysti jostain Temppareista tai Love Islandista tai Farmista saisi opiskelua varten rahaa täysi-ikäisenä.
Missä animaatiossa on esiintynyt? Toiminut pitkään. Oikeasti?
No voi kamalaa, heittikö ikä kokonaisella yhdellä vuodella? Ilta sanomat kertoo ohjelmasta kertovassa artikkelissaan tämän Vicotrian olevan 15 vuotias, joten luotin siihen, enkä nähnyt syytä ruveta ikää erikseen vielä googlaamaan. Muuttuiko asiasisältö mielestäsi siinä, että vielä 6 kk sitten tämä lapsitähti oli 15 vuotias?
Oletko ihan oikeasti sitä mieltä, että kommentoida voi vain sellainen, jolla on jonkinasteinen suhde Martinan äitiin?
Sinullako sitten on häneen suhde? Minulla ei ole minkäänlaista suhdetta kenenkään äiteihin, sen sijaan mielipiteen esittämiseen julkisella keskustelupalstalla minulla on aivan täysi oikeus.
Hyvä kirjoitus, kiitos.
Asia pitäsi kääntää toisinpäin, ohjelma, jossa henkilö on omin avuin ilman vanhempia päässyt eteenpäin, olkoonkin ala mikä tahansa.
He ovat saaneet jotain aikaan.
No esim. Martina ja Esko ovat niitä jotka ovat omin avuin ilman vanhempia päässeet pitkälle.
Esimerkiksi vaikka oppii piereksii kovaa ja yleisillä paikoilla 🤧.
Päässeet pitkälle... ?? Yleensä tuolla tarkoitetaan jotain edistystä esim. opinnoissa tai työelämässä, mutta minun on vaikea yhdistää tuota sanontaa Martinaan ja Eskoon. Joku voi kylläkin päästä pitkälle myös menemällä kuppilaan juomaan olutta... :D Martina ja exänsä ovat roikkuneet julkisuudessa reilut 20 v erinäisillä toilailuillaan ja tempauksillaan, kohuilllaan ja valheillaan, mutta liittäisin tuon "pitkälle pääsy" -sanonnan enemmän nimenomaan positiivisiin saavutuksiin. Se ei tuon ex-pariskunnan kohdalla toteudu.
Sairain ohjelmaformaatti ikinä. Varmaan taas joku apinointi amerikasta. Kyllä pitäis vanhempien ohjata nuorisoa parempiin töihin.
Ensin on kasa tyrkky pellejä. Sitten niiden tyrkky pelle kakarat. Emme ikinä pääse eroon turhakkeista eikä niiden kakaroista.
Tarkoitatko Tuukka ja Olga Temosta vai Meriläistä ja Frangenia vai ketä?
Niistä päästäisiin kyllä eroon, jos haluttaisiin ja se tapahtuisi niin, ettemme seuraisi heidän touhujaan millään tavalla emmekä kommentoisi heitä sanallakaan julkisesti.
Mutta kansa saa sitä, mitä se kaipaa,
Toihan ei pidä paikkaansa. Erilaisia juttuja kokeillaan ja ne menestyy tai ei
MTV on niitä täynnä kaikissa ohjelmissaan, jopa uutisissa
Keiden lapsia esiintyy esim. Salatuissa elämissä ja erilaisissa elokuvissa?
Olisiko Salatut elämät tai elokuvat sellaisia,että niissä näytellään, ei olla omana itsenään kertomassa itsestään. Ja he ehkä ovat rehellisesti kertoneet haluavansa näyttelijöiksi. Eri asia.
Tottahan toki mukana on Eerikäinen, joka näköjään seuraa vanhempiensa jalanjäljissä. On ollut jo monessa ohjelmasa tyrkyllä, samoin papin instassa ym. Tytteli kuitenkin sanoo, ettei halua olla julkisuudesa vanhempiensa tavoin (heh!), vaan haluaa tulevaisuudessa olla malli ja juristi. No justiinsa. Malliksi pääsee äidin tyyliin vaatteita vähentämällä ja juristiksi tullakseen pitää ensin pyrkiä ja päästä opiskelemaan oikeustieteelliseen... Ei ehkä sitten kannattaisi niitten julkisuudessa kynsin hampain roikkuvien vanhempiensa siivellä osallistua moisiin ohjelmiin.
Missä sanoi, että haluaa olla malli?
Seiska ja IS oli artikkeli ko ohjelmasta ja siellä tieto.
Tässä jutussa oli noin sanottu V.stä.
https://www.seiska.fi/katso/tuukka-ja-olga-temosen-tytar-avautuu-elamastaan/2155859
Myös IL mainitsee tuon mallinurahaaveen. Mikäs siinä, jos on mahdollisuuksia.
Vainooja teki täänkin aloituksen. Syy on Martina ja Esko Eerikäinen 😂.
Miksei siitä saisi tehdä aloitusta, jos näistä nuorusta tarvitsee trhfä joku ohjelma? Ja onhan se niin, että Martina ja Esko on joka viikko jossain lehdessä ja nyt kolmas polvi astuu julkisuuteen.
Haluta saa ja voi ihan mitä vaan... . Mun mielestä Vickanilla ei ole mitenkään erityisen persoonalliset kasvot, ja sellaisethan mallilta vaaditaan. Pituutta pitäisi olla myös riittävästi, mutta mahtaako Vickanilla sekään riittää... On sentään 16-vuotias, ja monesti teini tuon ikäisenä on jo aikuisen mitoissa (ainakin tytöt). Itse olin 176 cm jo 15-vuotiaana. Luokan pojat olivat melkein kaikki päätä lyhyempiä. Malliksi en koskaan haaveillut edes eikä varmaan olisi ollut pituuden lisäksi muita edellytyksiäkään. :D
Martina aloitti 15-vuotiaana hiusmallina julkkiskampaaja Harri Paanasen näytöksessä. Malli tarkoittaa siis paljon muutakin kuin mitä kuvitellaan.
Miten joku voi tietää 15-vuotiaan Martinan mallin uran? Kyllä pitää olla joku lähipiiriläinen.
Onko? Tavallinen, nuori tyttö. Ei halua julkisuutta, mutta esiintyy tv ohjelmissa ja haluaa olla malli.
No ei kyllä paksupohkeiset, hieman ylipainoiset mallit menesty. Arvostetaan hoikkia, persoonallisen näköisiä, tusinateinit jää sivuun!
Oma äiti tietää aina parhaiten. Niin tälläkin kertaa.
S. Frangenin poika on selvästi persoonallinen fiksu nuorimies.
Toi on kyllä suoraan sanoen naurettavaa. Ensin käy isänsä kanssa puhumassa tv:ssä ettei halua julkisuteen ja seuraavaksi esiintyy tosi tv ohjelmassa. Miksi Esko päästi tyttärensä puhumaan itseään vastaan? En ymmärrä. Selvästihän se haluaa olla julkisuudessa. Ja ihan ok että on, mutta kannattaisi lähteä rehellisyydellä liikkeelle. Hän haluaa olla julkisuudessa ja piste.
Mieti sitä, että pyydetään tuollaiseen ohjelmaan, jossa muutkin osallistujat ovat samanikäisiä ja varmasti kohtuullisesti osallistujalle maksetaan, niin paine on suuri osallistua.
Jos on päättänyt ettei halua olla julkisuudessa, niin ei se raha tai muut osallistujat sitä päätöstä horjuta. Toinen asia ristiriidassa on se toive mallin urasta. Mallit on kai enemmän ja vähemmän julkisuudessa. Puhuu yhtä tekee toista.
Rehellisyys ei ole Aitolehti/Eerikäisen perheessä mikään tunnistettava arvo.
Martinan tytär haluaa malliksi...lyhyt eikä kovin laiha...Onnea vaan uralle. Toi Frans taas vaikuttaa tasapainottomalta naisten vaatteissa...onpa nepobabyjä kerrakseen...
Julkisuus pilaa elämän .
Jep. Ja kun julkisuus ei ole enää saavutettavissa pelkästään sillä,että haluaa julkkikseksi. Maailma on täynnä julkisuuteen haluavia, jotka kiertää tosi tv -ohjelmissa. Hämmästyin eniten sitä, että puhuu ettei halua julkisuuteen,mutta sitten kuitenkin toimii siten, että haluaa. Mallihan on myös julkisuudessa.
Jos malli on julkisuudessa, niin on kaupan kassakin samalla tavalla.
No ei ole. Mietipä vähän.
Ahaa eli esim eri mainoksissa, mainoskuvissa tms esiintyminen ei ole julkisuudessa olemista? Myös muotinäytöksissä on yleisö ja sitä kuvataan. Miten sä ymmärrät mallin ammatin?
Normaalilla älyllä ja ymmärryksellä varustettu ihminen kyllä tajusi mitä tuo tyttö tarkoitti tuolla julkisuudessa olemisell ja vielä kun kertoikin sen erittäin tarkasti. Mutta jotkut ei vain sisäistä tai eivät halua sisäistää asiaa. Ymmärrys nolla kuten eräällä tulot? Yksi vauvalla erikoisjoukkojen ketjussa on tuskissaan kun vihaamaansa henkilöä ei pudoteta pois vaikka sillä on silikonit ja kaikki.
Sitten se siellä yrittää väittää että meitä on monta Martinan vainoajaa aivankuin ihmiset ei tunnistaisi että yksi ja sama häärää jokapuolella.
Tuskin tuo on edes katsonut sitä ohjelmaa vaan onko jossain mediassa kirjoitettu asiasta ja irrotettu yksittäisiä sanomisia asiayhteydestään. Martina oli eräässä podissa vieraana ja oli saanut yli 90 kommenttia siitä videopätkästä ja haukkumia pääasiassa tietenkin. Sitten nyt sitten oli joku fiksu kirjoittanut että voi mitä kommentteja, kuunnelkaa koko podi. Eli näin nämä erilleen otetut pätkät antavat aivan väärän kuvan koska ne on irroitettu asiayhteydestä. Ja vielä media tekee omanlaisensa version, Seiska tekee seiskamaisen jne. riippuen täysin siitäkin että kuka toimittaja on asialla sanomassa sen viimeisen sanan.
Ei sekään yleensä auta että on vaikka oma podi ja oma ääni, kuten Martina kehui, koska siitäkin tehdään sitten se vääristelty versio mediaan ja sitten ne jotka eivät edes ole kuunnelleet koko podia alkavat haukkumaan tällaisilla oksennuspalstoilla. Vähän kuin tuo Martinan vainoaja jolle koko Erikoisjoukkojen seuraaminen on sitä että toivoo että Martina pudotetaan ja sitten kun ei putoa niin väittää että suositaan.
Yhyy, yhyy, yhyy. On selvästi raskasta elää toisen ihmisen elämää.
Haha, ai kuvittelet että joku täysipäinen viitsisi kuunnella Eerikäisen ja exänsä podia?! Maailman turhin pariskunta ja heidän podinsa. Varmaan kelaavat niitä moneen kymmeneen kertaan lehdissä julkaistuja juttuja häistään, erostaan, pettämisistään, ja Martina tietenkin siitä kun meni mun Hanko, mun Levi, mun Marbella, mun Eira..... Montakohan kymmentä vuotta vielä katsovat tarpeelliseksi roikkua noissa typerissä vanhoissa sekoiluissaan?
Miksi alaikäinen tyttö ohjelmassa? Menossa pahadti samaan suuntaan kuin vanhempansa eli julkisuuspelleksi.
Tarkoitatko Temosen tyttöä?
Varmaan tarkoitti Eerikäisen tyttöä, joka kävi televisiossa kertomassa ettei halua julkisuuteen. Kuitenkin jo tv ohjelmassa heti tuon jälkeen. Temosen tytär ei ole puhunut ja käyttäytynyt eri tavalla.
No jos malleja ajatellaan, niin Temosen tyttären ulkonäkö on sellainen, että hänellä olisi mahdollista olla malli. Eerikäisen tytär on tavallinen tyttö. Vaikea nähdä mallina.
Sinähän oletkin kertonut tuntevasi mannekiineja ja että pituus pitää olla vähintään 174 eli juuri se mikä on esim. Jasmin Mäntylällä.
Taitaa kyllä olla joku mummoikäinen mannekiini. Niitäkin on eikä nekään nyt mitään malliainesta enää ole.
Olis kannattanu miettiä 2 kertaa ennenkuin kuvitellaan jälkikasvunkin menestyvän kohuotsikoilla: erot, abortit, ulosotot, rattikäryt, pahoinpitelyt.
Näistä on neitosen tulevaisuus koottu!
Erikoisjoukkojen Lehtonen näytti olevan jonkun kaupan mainoslehden vaatemallina, esitteli boksereita. Taisi olla Halpa-Hallin mainos.
Lehtonen oli myös alastonmallina Hesarissa.
Lehtonen ei ottanut vain paitaa pois vaan otti kaikki vaatteet pois.
Voi voi kun sua tukistettiin vuonna 2008 ja aivan aiheesta. Vieläkin sinulla sama tyyli.
Voi voi, kun sun pää on jumissa tukistuksissa ja vanhoissa ajoissa. Nythän keskustelu koskee henkilöä, joka ei halua olla julkisuudessa, mutta esiintyy tv ohjelmissa itsestään kertoen.
Ai minä olen 😆😆 kirjoitin vain tosiasian. Turha mulle on siitä suuttua.
Oletko katsonut ohjelman että minkälaisesta julkisuudesta siinä puhui?
Yleensäkin olen sitä mieltä että vainoajien takia ei pidä kenenkään pienentää itseään ja olla uskaltamatta elää elämäänsä. Sittenhän vainoajat ovat päässeet siihen päämääräänsä mihin ovat koko ajan pyrkineetkin.
"Kun annat pirulle pikkusormen, se vie koko käden" "Nainen on naiselle susi" "Kaikki mitä sanot käytetään sinua vastaan" jne. jne. Ei nämä vanhat sanonnat mistään tyhjästä ole syntyneet.
Etkö nähnyt vai etkö halunnut nähdä että kenelle tuo kommentti oli tarkoitettu. Sille joka kirjoitti jostain syystä tässä ketjussa että "erot, abortit, ulosotot, rattikäryt, pahoinpitelyt" ja nyt jo maalaa samassa kommentissa jälkikasvullekin samaa. Jonkun pää on todella jumissa vanhoissa ajoissa. Joku jumittaa yli 25 vuotta vanhoissa asioissa ja viimeisimmästäkin tulee kohta 10 vuotta. Ulosotot? koskaan ei ole isoja ulosottoja ja vuoden 2014 jälkeen ei mitään. Miten se ruoholahtelainen on jaksanut noistakin jauhaa vuosia.
Tiedä onko asunut Eskon ja Martinan naapurissa Ruoholahdessa vaikka niin väittää. Myöhemmin se on kertonut asuneensa Martinan ja Stefun naapurissa ja oliko viimeksi että näin että kertoi asuvansa Martinan sijoituasunnon kadulla? Vai Töölössäkö se kertoi asuvansa. Munkkivuoressakin se kertoo asuneensa.
Martinaa se kertoo tapaavansa usein lähikaupassa ja haukkuu tämän ulkonäköä. Eli kertoo siis asuvansa myös Kaartinkaupungissa?
Sehän kertoi että ei enää voi mennä kirkkoon kun Martina on istunut kuvattavana hopeasaappaissa kirkon rappusilla. Siis tämän Helsingin tuomiokirkon. Ja sitten se kertoi että ei uskalla mennä perheineen Kaivopuistoon kun Pikkarainen siellä lenkkeili.
Kun kerran näin ikävän kommentin Martinan instassa ja omalla nimellään niin katsoin että kukas se siellä. Ja instassaan oli mummolla kuvia kun istui itse sen kirkon rappusilla ja myös kävi kävelyllä Kaivopuistossa.
Mieti sitä missä asuu, missä on asunut tai missä tulee asumaan!
Toki ihan ymmärrettävää, että et haluaisi noista Martinan julkisuuskuvaan kiinteästi liittyvistä kohuista (erot, rattijuopumus, pahoinpitelyt, sakot, abortit, ulosotot, silikonit, nakuilut, salarakas jne. jne.) mainittavan, mutta niitten ansiostahan Martinasta on kirjoiteltu lehdissä vuosikaudet. Mitä muuta hänestä olisi noiden vuosien aikana ollut kirjoitettavaa? Ei mitään. Ai niin, voittihan Martina aurinkorasvamissikilpailun. Tirsk*.
Btw., asiansa kunnialla ja sivistyneesti hoitaneella Martinan ikäisellä naisella ei ole useimmilla kontollaan noista mitään. Mieti sitä!
Hei onko kellään tietoa, kuinka se Sofian TV sarja on otettu vastaan? Onko katsojaluvut paukkuneet minkälaisissa luvuissa, eli onko kanavan suosituinta settiä? Mainonta oli kylläkin kovaa.
Luultavasti todellakin huonosti on ollut katsojia. Seiskalehden toimittajat yritti mainostaa uutisissa kovasti sarjaa, miksi joku maksaisi feikki ohjelmista ja haluaisi niitä edes ilmaiseksi katsella ?
Ei löydy katsoja määriä yhtään mistään. Taitaa olla niin vähän katsojia ollut ja siksi ei julkaistu tuloksia missään.
Onko totta, että ei kiinnosta Sofian luksuselämän seuraaminen ja pidempiä jaksoja lupasi, kun ihmiset ihan hulluina kyselleet?
On se hyvä että on tää Martina, jonka elämä kiinnostaa ja paljon!🫢
Ei varmasti ole ollut muita kyselijöitä, kuin teinin tasolle jääneitä Sofian tason omaavia nuoria naisia.
Timo Jurkka on Sakari Jurkan lapsi. Timo näyttelee Salatuissa elämissä. Timon isoäiti oli Emmi Jurkka.
Näyttelijää ei voi verrata itseisarvojulkkikseen. Mitä sekoilet?
Näyttelijät eivät ole yhtään sen kummempia, kuin me muutkaan tavikset henkilöt. Suurin osa heistä on kuitenkin juoppoja ja työttömiä vuosista toisiin.
Mikä tääkin yksi naisnäyttelijä ja oli kaupassa vaihtanut loheen punaisen hintalapun ja kävi käry itsepalvelu kassalla voit suorittaa 😂.
Timo Jurkka on myös julkkisnäyttelijän lapsi. Sakari Jurkka oli aikansa julkkis.
Eivät näyttelijät ole mitään yli-ihmisiä.
Ei, mutta idea se, että eivät ole julkisuudessa ns julkkistyrkkynä, vaan työnsä puolesta
Voi olla työkseen julkkis, haalia mainosrahaa sieltä sun täältä. Nykyään yhä yleisempää. Ja julkkiksen lapsella on hienoinen etulyöntiasema kisattaessa tästä julkisuus arvosta millä saa sopimuksia firmoilta.
Voihan olla että vanhemmat myyvät jälkikasvuaan eri tahoille. Jotkut niin röyhkeitä että väkisin tunkee mediaan lähes koko suvun, näkyvyydestä taistellaan kynsin hampain.
Niinpä. Voihan Vickekin pyrkiä teatterikorkeakouluun lukion jälkeen, vaikka sinne on todella vaikea päästä. Jotkut nykyisin ammattinäyttelijöinä toimivat ovat kertoneet pyrkineensä kouluun viisikin kertaa...
Tääkii vielä, huhheijaa. Joka ohjelmassa samat hömppöjulkut, en katso mitäön ohjelmia joissa julkut esittää itseään. Samoin julkkujen pennut jää katsomatta.
Vaikuttajia netti täynnä, mitä ne muka vaikuttaa. Pelkkiä joutilaita, hömppiä. Takavuosien misut ilman koulutusta, myyvät hömppä valmennuksia. Mite noille kukaan maksaa yhtään mitään.
Kyllä nuo valmennuksetkin tulee muuttumaan siten, että niitä ei osteta. Tekoälyllä korvataan, harva haluaa enää maksaa. Tekoäly korvaa julkimot.
Se on ainoastaan sinun mielipiteesi. Henkilöt ketkä haluaa pitää huolta omasta hyvinvoinnista, kyllä ostavat valmenuksia niin kauan kuin niitä vaan on ostettavissa.
Valmenuksia...Eipä sulta voi muuta odottaakaan, kuin sokeaa palvontaa.
Se on ainoastaan sinun mielipiteesi.
TAAS USKOMATONTA PAS KAA YLELLÄ...HAHAH
Antti Lindman teki natsitervehdyksiä opiskelijana. Antti on 43v ja puolisonsa 63v.
Entäs sitten? Jokainen on tehnyt nuorena pienen ja isonkin tyhmyyden. Ja mitä tuohon vaimon ikään tulee, haittaako sun elämää? Kai tuossa suhteessa on rakkautta, kun ovat olleet yhdessä 20 vuotta. Se pitkä aika tänä päivänä.
Kukas se semmoinen mies on? Tiedän kyllä kuka on Antti Lindtman, mutta ei liity mitenkään tämän aloituksen aiheeseen.
Pieni vinkki tuleva pääministeri seuraavat noin 8 v. Hihhihhihhih ai että.