Olen rakentanut sian kaltaisen ihmisen

Anonyymi-ap

Homo sapiens on perinteisesti määritelty lajina, joka on kehittynyt tiedon, työkalujen ja sosiaalisten rakenteiden avulla. Tämä laji on elänyt pitkään kulttuurievoluution ehdoilla, jossa tieto ja taito ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle perinteisen kielen, kirjallisuuden ja institutionaalisten rakenteiden kautta.
-Tullut politiikaka joka katkaisee ihmisen osaamisen -vasemmisto.
"älä tee työtä, saat saman sossusta". Nämä vasemmistojohtaja laittaa kurjuuteen "älä huolehdi itsestäsi" Toisin kuin KESKUSTALAISET, jotka hankkii elantonsa omalla työllä, jopa sukupolvien jaksolla, kun jatketaan isiensä työtä. LAITETAAN KELLARIIN; JOTTA TALVELLAKIN hyvää omanmaan syötävää. Vasemmistolainen sanoo, ettei maataloutta tarvita, kaikki mukaansa saadaan kaupan hyllyiltä, käsitys puuttuu tovereilla mistä se ruoka kaupan hyllyille tulee.

Ihminen (homo sapiens) ei ole looginen kone vaan samalla myös sadistinen peto. Mikä kesyttää pedosta homo nexus kaltaisen enkelin?
Miten tekoäly ja robotiikka jäsentää nämä kaksi käsitettä? Jokainen meistä ihmisistä määrittää käsitteensä omalla tavallaan ja se epäilemättä poikkeaa myös algoritmien tavasta määritellä käsitteitämme. Ihmisen sanavarasto on vaatimaton, ei biljoonia sanoja kuten algortimien käytössä, ja sanat tahtovat olla nekin vahvasti myös tunnesanoja. Meillä Pohjolassa myös luonnon parantava voima – ”Vis medicatrix naturae”

Mikael Agricolan neroudesta alkaen suomen kieli ei ole kaikkein kehnoin väline tätä prosessia vuosikymmenet avatessani. Ruotsalaiset viivyttelivät yllättävän myöhään modernille ajallemme saakka hyväksyäkseen kielemme vaikkapa Pohjoismaiden yhteisen neuvoston yhdeksi sen virallisista kielistämme. He eivät pitäneet aluksi kieltämme kielenä lainkaan. Agricolan tavassa työskennellä oli jotain samaa kuin algoritmien tavassa työskennellä. Kielemme suvuttomana ja usein luontoa matkivana ja onomatopoeettisena sopii yllättävän hyvin myös algoritmien käyttöön.


On siis hyväksyttävää ja perusteltua avata avainkäsitteitä suomeksi ja suomalaisena koskien myös vaikkapa kuvataiteita ja sen nerojen tapaa ilmaista itseään. Silloin kun tavoite on löytää algoritmien kielimaailmaa.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001
      UUSI

      Lapsesi seuraava paras ystävä ei välttämättä ole ihminen.
      Kolmasosa yhdysvaltalaisista nuorista käyttää tekoälykumppaneita sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja ihmissuhteisiin. Kolmasosa teini-ikäisistä sanoo myös, että he kokevat tekoälykeskustelut yhtä tyydyttävinä tai tyydyttävämpinä kuin keskusteluja, joita he käyvät ihmisten kanssa.

    • Anonyymi00002
      UUSI

      Hieno kopio mutta mistä?

      Näkojään helpolla pääsee, kun roiskaisee jonkun muun kirjpittamaa.

      • Anonyymi00003
        UUSI

        Hän kertoo omia kirjoituksiaan hienona ihmisenä, osaavana. Tiedän frofessori tasoisen hienon kansalaisen. Kirkkonummella kartanossaan asuu. Aito keskustalainen, jolle poliiikka ei kaikki kaikessa kuin kommunisteilla.


    • Anonyymi00004
      UUSI

      VKKlaiset teki littumaassa sikanaudan! VKKlaisen ihmisen, joka on venäjäkiimainen ja ei kovinkaan rehellinen, eikä vierasta varastaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      309
      3055
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      61
      2353
    3. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      124
      2057
    4. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      349
      2043
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      127
      1733
    6. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      67
      1399
    7. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1395
    8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1337
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      69
      1270
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      78
      1243
    Aihe