Ei helvattu

Pääministeri Orpo meinaa et valtion rahoitettava Turun ratikka. No tietysti kun itse asuu siellä. On kyllä parempiakin rahanreikiä. VANHUSTENHOITO!!!!!!!
13425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Se on ihan pihalla muutenkin suomen asioista, jossain EK:n ja kokoomuksen kuplassa.Ei se kansasta välitä miten sillä menee kunhan kokoomuspiiriejä lähellä olevat pärjäävät loistavasti.

Äänestä

Ei ei, se ihan pihalla ole vaan hoitaa ensin KAIKKI omaan etuun vaikuttavat asiat.🤭

JA jos rahaa jää/ löytyy sitten kaikki muut. Mutta, siinä vaiheessa rahat onkin loppu.🤔🤭🤭😂

Äänestä

Kyllä kai hän sanoi, että haluaa vain valtionosuuden, jonka mm. Tampere ja Vantaa ovat saaneet. Ei enempää tai vähempää.

Äänestä

Nythän onkin kaksi vaihtoehtoa, joko tunnin junasta on luovuttava ja päädyttävä ratikkaan.
Tai sitten ratikka päätöksistä huolimatta osoittautuu mahdottomaksi, jolloin toinenkin mahdottomuus tunnin junakin toteutuu.
Tässähän olisi selvää logiikkaa.

Äänestä

Helposti ollaan kateellisia että nyt Turkulaiset saa meidän muiden rahoja itselleen. Kyseessä kuitenkin puolen miljardin hanke minkä vaikutuksia pitää tarkastella laajemmin. Onhan niitä monenlaisia hankkeita ympäri suomea, mihin valtionosuuksia haetaan ja jaetaan, tämä vain yksi muiden joukossa.

Äänestä

Petterin "säästö" toimet maksavat Turun kaupungille lähes miljardin. Tunnin junasta Turun osuus n.400 miljoonaa ja ratikasta kaupungille toinen mokoma. Ja nämähän ovat kustannusarvioita eli hinta arvioitu alakanttiin helpottamaan päätöksentekoa.

Äänestä
  • Merkillisiä aikomuksia, EU ei nähnyt merkittäviä hyötyjä, eikä rahoitustukea ratahankkeelle ollut. Takaisinmaksuaika pitkä, eikä kaupunkien välistä siirtymätarvetta riittävästi oikein nähty.

    Joitain muita ratahankkeita kyllä olisi varmaankin tätäkin enemmän muista syistä ja enemmänkin kokonaisvaltaista tarvetta, samalla sitä hyötyä.
    Rataosia voi myös kunnostaakin, ei kaiken tarvitse olla uutta ja komiaa.

    Äänestä

Täällä Pohjanmaalla on tiet kuoppaisia tääne tarvittais uutta asfalttia.

Äänestä

Eikös muistaakseni Ähtärin eläinpuistokin saanut valtionavustuksia. Silloin se raha kelpas. Tosin viimeisen 6 miljoonan euron valtionavustuksen Keskusta joutui perumaan Suomen kansalaisten vastustuksen takia.

Äänestä
  • Kepulit säikähti , kun ilmoitin tilanneeni paperit ja alkavani tekemään valitusta .

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kepulit säikähti , kun ilmoitin tilanneeni paperit ja alkavani tekemään valitusta .

    Kepun tollo siinä koittaa taas vitsailla ja olla nokkela. Avustuksista ei voi valittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kepun tollo siinä koittaa taas vitsailla ja olla nokkela. Avustuksista ei voi valittaa.

    Sinun apulaissheriffi pitäisi tehdä valitus siitä, ettei pääse valittamaan.

    Äänestä

Maksakoon Orpo sen omastansa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Pääministeri Orpo meinaa et valtion rahoitettava Turun ratikka. No tietysti kun itse asuu siellä. On kyllä parempiakin rahanreikiä. VANHUSTENHOITO!!!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu