Niin on, tää paholaisen historian suurimmista ja ikävä kyllä onnistuneimmista petoksista ja eksytysoperaatioista. Sunnuntai on alun perin ollut aurinkopalvontakultin pyhäpäivä, joka on alkanut jo satoja vuosia eKr. Johtuen siitä että juuri tänäpäivänä aurinko oli jonkinlaisessa konjuktiossa jonkun toisen taivaan kappaleem kanssa. Sunday, Sonntag, myös sun-nuntai tulee kaikki aurinkopäivästä. 200 luvulla aurinkokultti Mitrakultin nimellä valloitti Rooman valtakunnan, ja näin ollen myös aurinkopäivä.
300-luvun alussa kun Roomassa oli käynnissä kalenteriuudistus, jonka tarkoituksena oli mm. siirtyä virallisesti käyttämään 7-vuorokautista viikkokalenteria, aurinkopäivästä(nyk.sunnuntai) tehtiin Rooman valtakunnan yleinen pyhäpäivä. Samoihin aikoihin keisari oli pohtimassa mitkä nimet hän päiville antaisi, Rooman piispa Sylvester tällöin teki oman ehdotuksensa jossa hän oli nimennyt viikon seitsemännen päivän sapatiksi ja viikon ekan Herran päiväksi ja muut päivät oli ferioita. Paavin ehdotus ei mennyt läpi, mutta sitä ruvettiin käyttään Katolisessa kirkossa.
Pian senjälkeen kun aurinkopäivä oli tehty Rooman yhteiskunnan pyhäpäiväksi, paavi Sylvester myös teki muutoksen kirkon oppeihin, julistaen että nyt ei enää vietetäkään sapattia vaan Herran päivää, joka oli hänen nimityksensä aurinkopäivälle. Luultavasti tarkoituksena oli saada kirkolle enemmän valtaa ja suosiota roomalaisten silmissä ja alkaa viettää pyhänä samaa päivää mitä Rooman valtakunnassakin pyhänä pidettiin. Sunnuntain juuret on tässä. Tätä seurasi jonkinajan päästä se, että toisinajattelijoita eli Jumalan uskollisia, jotka viettivät sapattia alettiin ankarasti vainota.
Tämä toistuu myös aivan lopussa kun maailmaan tulee sunnuntainviettoon pakottavat lait ja kaikkia aletaan pakottamaan ottaan pedon merkki, eli viettämään pyhänä pedon päivää, aurinkopäivää.
PEDON MERKKI JA SUNNUNTAI
Anonyymi-ap
0
50
Luetuimmat keskustelut
- 1651434
En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58705Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.87667Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203558- 48516
- 37506
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15480- 112473
- 25473
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus46460