PEDON MERKKI JA SUNNUNTAI

Anonyymi-ap

Niin on, tää paholaisen historian suurimmista ja ikävä kyllä onnistuneimmista petoksista ja eksytysoperaatioista. Sunnuntai on alun perin ollut aurinkopalvontakultin pyhäpäivä, joka on alkanut jo satoja vuosia eKr. Johtuen siitä että juuri tänäpäivänä aurinko oli jonkinlaisessa konjuktiossa jonkun toisen taivaan kappaleem kanssa. Sunday, Sonntag, myös sun-nuntai tulee kaikki aurinkopäivästä. 200 luvulla aurinkokultti Mitrakultin nimellä valloitti Rooman valtakunnan, ja näin ollen myös aurinkopäivä.
300-luvun alussa kun Roomassa oli käynnissä kalenteriuudistus, jonka tarkoituksena oli mm. siirtyä virallisesti käyttämään 7-vuorokautista viikkokalenteria, aurinkopäivästä(nyk.sunnuntai) tehtiin Rooman valtakunnan yleinen pyhäpäivä. Samoihin aikoihin keisari oli pohtimassa mitkä nimet hän päiville antaisi, Rooman piispa Sylvester tällöin teki oman ehdotuksensa jossa hän oli nimennyt viikon seitsemännen päivän sapatiksi ja viikon ekan Herran päiväksi ja muut päivät oli ferioita. Paavin ehdotus ei mennyt läpi, mutta sitä ruvettiin käyttään Katolisessa kirkossa.
Pian senjälkeen kun aurinkopäivä oli tehty Rooman yhteiskunnan pyhäpäiväksi, paavi Sylvester myös teki muutoksen kirkon oppeihin, julistaen että nyt ei enää vietetäkään sapattia vaan Herran päivää, joka oli hänen nimityksensä aurinkopäivälle. Luultavasti tarkoituksena oli saada kirkolle enemmän valtaa ja suosiota roomalaisten silmissä ja alkaa viettää pyhänä samaa päivää mitä Rooman valtakunnassakin pyhänä pidettiin. Sunnuntain juuret on tässä. Tätä seurasi jonkinajan päästä se, että toisinajattelijoita eli Jumalan uskollisia, jotka viettivät sapattia alettiin ankarasti vainota.
Tämä toistuu myös aivan lopussa kun maailmaan tulee sunnuntainviettoon pakottavat lait ja kaikkia aletaan pakottamaan ottaan pedon merkki, eli viettämään pyhänä pedon päivää, aurinkopäivää.

14

436

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Ei Saturnuksen päivä voi olla yhtään hienompi.

      Onneksi kukaan ei ole niin pöljä että noin hullua harhaoppia Raamatulla puolustaisi.

      • Anonyymi00002

        Jos osaat englantia niin voit You tubesta katsoa mitä jenkeissä puhutaan sunnuntaista.
        Saahan niihin tosin automaatti käänöksen.


    • Anonyymi00003

      Eli kaupat on auki vain sunnuntaina, että toteutuu se "ei voi ostaa ei myydä"?

      Peto kuvataan Raamatussa miespuoliseksi (ei kerrota suomenkielisessä, mutta esim engl, he, his..) joten eiköhän se ole henkilö..

      • Anonyymi00010

        "Eli kaupat on auki vain sunnuntaina, että toteutuu se "ei voi ostaa ei myydä"?"

        Raamatussa ostamisesta ja myymisestä puhutaan hengellisessä mielessä.

        Ilm.18
        23 ei loista sinussa (=suuri Babylon) enää lampun valo; ei kuulla sinussa enää huutoa yljälle eikä huutoa morsiamelle; sillä ***sinun kauppiaasi*** olivat maan mahtavia, ja sinun velhoutesi villitsi kaikki kansat;
        24 ja hänestä on löydetty profeettain ja pyhien veri ja kaikkien veri, jotka maan päällä ovat tapetut.

        Ilm.3
        18 Minä neuvon sinua OSTAMAAN MINULTA (=Jeesus) ***kultaa***, tulessa puhdistettua, että rikastuisit, ja ***valkeat vaatteet***, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja ***silmävoidetta*** voidellaksesi silmäsi, että näkisit.
        22 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä HENKI seurakunnille sanoo.'"

        "Ainoat oikeaoppiset" kirkot ja lahkot eli seurakuntaorganisaatiot kauppaavat kukin omaa "pelastustaan", mutta niiltä ei Raamatun mukaan kannata ostaa.
        Taivaaseen on suora yhteys eli mitään muita välikappaleita tai välimiehiä ei tarvita kuin Jeesus.

        1. Tim. 2:5
        Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,

        "Peto kuvataan Raamatussa miespuoliseksi (ei kerrota suomenkielisessä, mutta esim engl, he, his..) joten eiköhän se ole henkilö.."

        Raamatun pedot kuvaavat valtakuntia.

        Dan. 7:23
        Hän vastasi näin: "Neljäs peto on ***neljäs valtakunta***, joka syntyy maan päälle, erilainen kuin kaikki muut valtakunnat. Se syö kaiken maan ja tallaa ja murskaa sen.


    • Anonyymi00004

      Sekopäistä uskonnollista höpötystä.

    • Anonyymi00005

      Muistetaanpa kuitenkin se, että Herra Sebaot loi Saatanaksi myöhemmin muuttuneen arkkienkeli Luciferin, vaikka kaikkitietävänä tiesi tästä tulevan vastustajan ja ihmisen syntiin houkuttajan.
      Vastuu Saatanan olemassaolosta ja vallasta on näin ollen yksinomaan Herra Sebaotin.

      • Anonyymi00006

        Muistetaan, mutta ei sitä että saatanaa palvotaan Jumalana ja kirottua on vähän kaikki sekä kaupan päälle vielä tulivuorijumala. Ne voidaan unohtaa vaikka miten monesti ne toistettaisiin.


      • Anonyymi00007

        No, kai kaikkitietävä tietää myös sen, miten luoda olento joka ei ole 100%:sen ennalta-arvattava.


      • Anonyymi00008

        Raamatun jumalhahmot eivät ota vastuuta mistään. Jahven luomiskertomus on kuin katastrofiprojekti, jossa pomo ensin mokaa kaiken ja sitten “ratkaisee” ongelman hukuttamalla koko työmaan. Intialainen jätehuolto olisi ylpeä.

        Luciferin luominen oli samaa sarjaa: Jahve loi olennon, joka halusi hänen paikalleen — ja kun homma karkasi käsistä, syyllinen löytyi kätevästi ihmisestä, joka ei tarinan mukaan tiennyt pahasta mitään ennen kuin ansa napsahti kiinni. Moraalinen vastuu? Ei jälkeäkään.

        Raamatun sivuilla Jahve tappaa, tapattaa ja tuhoaa enemmän kuin yksikään diktaattori. Ja sitten hän katoaa 2000 vuodeksi kuin bunkkeriin linnoittautunut Putin, joka ei enää uskalla kohdata omaa jälkeään.


      • Anonyymi00009
        Anonyymi00008 kirjoitti:

        Raamatun jumalhahmot eivät ota vastuuta mistään. Jahven luomiskertomus on kuin katastrofiprojekti, jossa pomo ensin mokaa kaiken ja sitten “ratkaisee” ongelman hukuttamalla koko työmaan. Intialainen jätehuolto olisi ylpeä.

        Luciferin luominen oli samaa sarjaa: Jahve loi olennon, joka halusi hänen paikalleen — ja kun homma karkasi käsistä, syyllinen löytyi kätevästi ihmisestä, joka ei tarinan mukaan tiennyt pahasta mitään ennen kuin ansa napsahti kiinni. Moraalinen vastuu? Ei jälkeäkään.

        Raamatun sivuilla Jahve tappaa, tapattaa ja tuhoaa enemmän kuin yksikään diktaattori. Ja sitten hän katoaa 2000 vuodeksi kuin bunkkeriin linnoittautunut Putin, joka ei enää uskalla kohdata omaa jälkeään.

        Kyse on vain ja ainoastaan loppujen lopuksi pelkästään uskosta ja siitä syntyvästä uskoenergiasta. Ihan sama mihin jumalaan uskot niin se energia on ainut asia millä on merkitystä. Palvot sitten saatanaa tai olet harras kristitty niin lopputulos on sama eli energia menee yhteen ja samaan. Mihinkään ei pidä uskoa vaan asiat pitää vaan yksinkertaisesti ymmärtää.


    • Anonyymi00011

      Pedot vaanivat ja saalistavat, kuten "ainoa oikeaoppinen KIRKKO, jonka ulkopuolella ei ole pelastusta".

      Viikonpäivät eivät tee yhtään mitään.

      https://usercontent.one/wp/katolinen.fi/wp-content/uploads/2024/08/KKK-1.OSA-2.JAKSO-3.L-683-1065.pdf?media=1741678714

      776. Sakramenttina KIRKKO on Kristuksen työväline. Kirkko on Kristuksen käsissä ”kaikkien ihmisten ***lunastuksen välikappale***”,202 ”kaikenkäsittävä pelastuksen sakramentti”,203

      780. Maailmassa KIRKKO on ***pelastuksen sakramentti***, Jumalan ja ihmisten välisen yhteyden ***merkki ja välikappale***.

      775. ”KIRKKO on Kristuksessa ikään kuin sakramentti, eli mitä läheisimmän Jumala-yhteyden ja koko ihmiskunnan ykseyden ***merkki ja välikappale***.”201 ... YKSEYS on jo alkanut kirkossa, sillä ***se kokoaa*** ihmisiä ”kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista ja kielistä” (Ilm. 7:9). Samalla kirkko on tämän vielä täyttymättömän ykseyden täyden toteutumisen ”merkki ja väline”.360

      https://ekumenia.fi/aineistot/laiva-ekumeenisen-liikkeen-tunnuksena-ja-muista-tunnuksista/
      "Kristus laivan kapteenina
      Laiva on tunnettu vertauskuva seurakunnasta eli KIRKOSTA, jossa Kristus on kapteeni. Jo vanhan ajan kirkollisiin opettajiin kuulunut Hippolytos käytti tätä vertausta todeten: ***Maailma on meri, jolla kirkko purjehtii kuin laiva***, mutta aallot eivät voi sitä tuhota. Laivan mastona on risti, koska pelastus on Jeesuksen ristin varassa, mutta samalla ilmaistaan, että Kristus itse on mukana kirkkonsa elämässä ja ***ohjaa sen taivaaseen***.

      Ilmestyskirjassa kerrotaan, että tämän kirkkolaivaston määränpää on taivaan sijasta meren pohjassa.

      Ilm.18
      19 Ja he heittivät tomua päänsä päälle ja huusivat itkien ja surren ja sanoivat: "Voi, voi sitä suurta kaupunkia, jonka ***kalleuksista rikastuivat kaikki, joilla oli laivoja merellä***, kun se yhdessä hetkessä TUHOUTUI!"
      20 Riemuitse hänestä, taivas, ja te pyhät ja apostolit ja profeetat; sillä Jumala on hänet tuominnut ja kostanut hänelle teidän tuomionne.
      21 Ja väkevä enkeli otti kiven, niinkuin suuren myllynkiven, ja heitti sen mereen sanoen: "Näin heitetään kiivaasti pois Babylon, se suuri kaupunki, eikä sitä enää löydetä".
      22 Ei kuulla sinussa enää kanteleensoittajain ja laulajain, huilun-ja torvensoittajain ääntä; ei löydetä sinusta enää minkään ammatin taituria; ei kuulla sinussa enää myllyn jyrinää;
      23 ei loista sinussa enää lampun valo; ei kuulla sinussa enää huutoa yljälle eikä huutoa morsiamelle; sillä ***sinun kauppiaasi olivat maan mahtavia***, ja sinun velhoutesi villitsi kaikki kansat;
      24 ja hänestä on löydetty profeettain ja pyhien veri ja kaikkien veri, jotka maan päällä ovat tapetut.

      • Anonyymi00013

        "https://usercontent.one/wp/katolinen.fi/wp-content/uploads/2024/08/KKK-1.OSA-2.JAKSO-3.L-683-1065.pdf?media=1741678714

        780. Maailmassa KIRKKO on ***pelastuksen sakramentti***, Jumalan ja ihmisten välisen yhteyden ***merkki ja välikappale***."

        Kirkko eli seurakuntaORGANISAATIO on pedon merkki.

        Kirkko-nimistä Jumalan seurakuntaa ei löydy Raamatusta.

        Myöskään kirkon kaltaista Jumalan seurakuntaa ei löydy Raamatusta, sillä Jumalan seurakunta ei ole organisaatio. Suuri Babylon kuvaa hyvin kirkkoja ja kaikkia muita lahko-organisaatioita.

        Katolinen äitikirkko on näiden seurakuntaorganisaatioiden synnyttäjä eli ne ovat sen tytärorganisaatioita.


    • Mistä tiedot?

      • Anonyymi00012

        Mitkä tiedot ?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1137
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    6. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      541
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      295
      533
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    Aihe