Rikoslakiamme ollaan muuttamassa ydinaseistuksen osalta todella vaaralliseen suuntaan!
Suomi on muuttumassa todella nopeasti maaksi, jota moni meistä ei enää edes tunnista samaksi valtioksi missä kasvoimme. Ennen meille opetettiin, että Suomen tärkein tehtävä on pitää huolta omasta kansastaan, omasta turvallisuudestaan ja ennen kaikkea siitä, ettemme koskaan joudu suurvaltojen pelinappulaksi. Pienen kansan vahvuus oli siinä, että pidimme oman päätäntävallan omissa käsissämme emmekä päästäneet muita määräämään siitä, mitä Suomen maaperällä tapahtuu.
Nyt tuntuu siltä, että tätä Vanhaa tutun ja turvallisen ja PUOLUEETTOMAN Suomineidon kivijalkaa, perustaa murennetaan pala palalta.
Minua huolestuttaa erityisesti se, miten helposti suomalaiset näyttävät hyväksyvän ajatuksen, että maamme sitoutuu yhä syvemmin suurvaltojen sotilaallisiin rakenteisiin ilman kunnollista kansalaiskeskustelua. Asioita viedään eteenpäin lakimuutoksilla ja sopimuksilla, joista tavallinen ihminen kuulee korkeintaan ohimennen uutisista, vaikka niiden vaikutukset voivat ulottua vuosikymmenien päähän.
Ja kyllä, moni suomalainen kysyy nyt täysin aiheellisesti, miksi ydinaseisiin liittyviä lakeja pitää ylipäätään muuttaa, jos mitään ei muka ole muuttumassa? Miksi ovia jätetään auki asioille, joita vielä hetki sitten pidettiin täysin mahdottomina? Miksi meille vakuutellaan samaan aikaan, ettei huoleen ole syytä, mutta kuitenkin rakennetaan juridisia mahdollisuuksia aivan uudenlaisille sotilaallisille järjestelyille?
Suomessa ollaan siis parhaillaan tekemässä lakimuutoksia, joiden merkitystä moni tavallinen suomalainen ei ehkä vielä täysin ymmärrä.
Kyse ei ole mistään pienestä sanamuodon viilauksesta tai teknisestä päivityksestä. Kyse on siitä, millaiseksi Suomen turvallisuuspolitiikka ja päätösvalta tulevaisuudessa rakentuvat.
Hallituksen esityksessä nykyinen ydinräjähteitä koskeva ehdoton kielto poistettaisiin ydinenergialaista, ja asia siirrettäisiin rikoslakiin. Samalla lakiin rakennettaisiin poikkeuksia, joiden perusteella ydinräjähteiden tuonti, kuljettaminen tai hallussapito Suomessa voisi tietyissä tilanteissa olla mahdollista osana puolustusyhteistyötä, Naton toimintaa tai Suomen puolustusta.
Ja juuri tässä kohtaa moni suomalainen pysähtyy miettimään. Jos mitään ei ole muuttumassa, miksi lakeja pitää muuttaa tähän suuntaan?
Jos Suomeen ei ole tarkoitus liittyä ydinaseita koskevia järjestelyjä, miksi lakiin rakennetaan mahdollisuuksia niiden sallimiselle poikkeustilanteissa?
Moni kokee myös ristiriitaisena sen, että samaan aikaan kansalaisille siis vakuutellaan kaiken olevan ennallaan, mutta juridisesti valmistellaan järjestelmää, joka mahdollistaa aivan uudenlaiset toimintamallit tulevaisuudessa.
DCA-sopimuksesta käydyssä keskustelussa on noussut esiin myös se, ettei sopimus sisällä yksiselitteistä kieltoa ydinräjähteiden osalta. Tämä on herättänyt huolta siitä, kuinka paljon päätösvaltaa Suomella lopulta olisi tilanteessa, jossa suurvaltojen strategiset intressit kiristyvät.
Ja silloin kysymys ei ole enää vain puolustuspolitiikasta.
Kysymys on Suomen asemasta maailmassa.
Olemmeko edelleen valtio, joka tekee itsenäisesti omat turvallisuuspoliittiset ratkaisunsa omista lähtökohdistaan käsin, vai ollaanko meitä sitomassa osaksi sellaista suurvaltapolitiikkaa, jossa pieni maa toimii ennen kaikkea strategisena pelinappulana?
Mielestäni kansalaisella on oikeus esittää kysymyksiä, olla kriittinen ja pohtia ääneen sitä, mihin suuntaan tätä maata ollaan viemässä. Koska yksi asia on täysin selvää, jos Suomi muuttuu entistä tärkeämmäksi osaksi suurvaltojen sotilaallista strategiaa, silloin myös riskit kasvavat.
Ja historiassa juuri tavalliset ihmiset ovat aina maksaneet suurimpien päätösten hinnan.
Minä en kaipaa Suomea, joka toimii jonkun muun etuvartiona tai sotilaallisena työkaluna. Minä kaipaan Suomea, joka uskaltaa ajatella ennen kaikkea oman kansansa turvallisuutta, vakautta ja tulevaisuutta.
Koska lopulta tärkein kysymys kuuluu,
rakennetaanko tätä maata suomalaisia varten , vai ollaanko meitä sitomassa mukaan sellaiseen valtapeliin, jonka seurauksia kukaan ei oikeasti pysty hallitsemaan?
Suomi on muuttumassa todella nopeasti maaksi, jota moni meistä ei enää edes tunnista samaksi valtioksi missä kasvoimme. Ennen meille opetettiin, että Suomen tärkein tehtävä on pitää huolta omasta kansastaan, omasta turvallisuudestaan ja ennen kaikkea siitä, ettemme koskaan joudu suurvaltojen pelinappulaksi. Pienen kansan vahvuus oli siinä, että pidimme oman päätäntävallan omissa käsissämme emmekä päästäneet muita määräämään siitä, mitä Suomen maaperällä tapahtuu.
Nyt tuntuu siltä, että tätä Vanhaa tutun ja turvallisen ja PUOLUEETTOMAN Suomineidon kivijalkaa, perustaa murennetaan pala palalta.
Minua huolestuttaa erityisesti se, miten helposti suomalaiset näyttävät hyväksyvän ajatuksen, että maamme sitoutuu yhä syvemmin suurvaltojen sotilaallisiin rakenteisiin ilman kunnollista kansalaiskeskustelua. Asioita viedään eteenpäin lakimuutoksilla ja sopimuksilla, joista tavallinen ihminen kuulee korkeintaan ohimennen uutisista, vaikka niiden vaikutukset voivat ulottua vuosikymmenien päähän.
Ja kyllä, moni suomalainen kysyy nyt täysin aiheellisesti, miksi ydinaseisiin liittyviä lakeja pitää ylipäätään muuttaa, jos mitään ei muka ole muuttumassa? Miksi ovia jätetään auki asioille, joita vielä hetki sitten pidettiin täysin mahdottomina? Miksi meille vakuutellaan samaan aikaan, ettei huoleen ole syytä, mutta kuitenkin rakennetaan juridisia mahdollisuuksia aivan uudenlaisille sotilaallisille järjestelyille?
Suomessa ollaan siis parhaillaan tekemässä lakimuutoksia, joiden merkitystä moni tavallinen suomalainen ei ehkä vielä täysin ymmärrä.
Kyse ei ole mistään pienestä sanamuodon viilauksesta tai teknisestä päivityksestä. Kyse on siitä, millaiseksi Suomen turvallisuuspolitiikka ja päätösvalta tulevaisuudessa rakentuvat.
Hallituksen esityksessä nykyinen ydinräjähteitä koskeva ehdoton kielto poistettaisiin ydinenergialaista, ja asia siirrettäisiin rikoslakiin. Samalla lakiin rakennettaisiin poikkeuksia, joiden perusteella ydinräjähteiden tuonti, kuljettaminen tai hallussapito Suomessa voisi tietyissä tilanteissa olla mahdollista osana puolustusyhteistyötä, Naton toimintaa tai Suomen puolustusta.
Ja juuri tässä kohtaa moni suomalainen pysähtyy miettimään. Jos mitään ei ole muuttumassa, miksi lakeja pitää muuttaa tähän suuntaan?
Jos Suomeen ei ole tarkoitus liittyä ydinaseita koskevia järjestelyjä, miksi lakiin rakennetaan mahdollisuuksia niiden sallimiselle poikkeustilanteissa?
Moni kokee myös ristiriitaisena sen, että samaan aikaan kansalaisille siis vakuutellaan kaiken olevan ennallaan, mutta juridisesti valmistellaan järjestelmää, joka mahdollistaa aivan uudenlaiset toimintamallit tulevaisuudessa.
DCA-sopimuksesta käydyssä keskustelussa on noussut esiin myös se, ettei sopimus sisällä yksiselitteistä kieltoa ydinräjähteiden osalta. Tämä on herättänyt huolta siitä, kuinka paljon päätösvaltaa Suomella lopulta olisi tilanteessa, jossa suurvaltojen strategiset intressit kiristyvät.
Ja silloin kysymys ei ole enää vain puolustuspolitiikasta.
Kysymys on Suomen asemasta maailmassa.
Olemmeko edelleen valtio, joka tekee itsenäisesti omat turvallisuuspoliittiset ratkaisunsa omista lähtökohdistaan käsin, vai ollaanko meitä sitomassa osaksi sellaista suurvaltapolitiikkaa, jossa pieni maa toimii ennen kaikkea strategisena pelinappulana?
Mielestäni kansalaisella on oikeus esittää kysymyksiä, olla kriittinen ja pohtia ääneen sitä, mihin suuntaan tätä maata ollaan viemässä. Koska yksi asia on täysin selvää, jos Suomi muuttuu entistä tärkeämmäksi osaksi suurvaltojen sotilaallista strategiaa, silloin myös riskit kasvavat.
Ja historiassa juuri tavalliset ihmiset ovat aina maksaneet suurimpien päätösten hinnan.
Minä en kaipaa Suomea, joka toimii jonkun muun etuvartiona tai sotilaallisena työkaluna. Minä kaipaan Suomea, joka uskaltaa ajatella ennen kaikkea oman kansansa turvallisuutta, vakautta ja tulevaisuutta.
Koska lopulta tärkein kysymys kuuluu,
rakennetaanko tätä maata suomalaisia varten , vai ollaanko meitä sitomassa mukaan sellaiseen valtapeliin, jonka seurauksia kukaan ei oikeasti pysty hallitsemaan?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.