Mattilan mukaan esimerkiksi Vantaalla arabian- ja somalinkielisistä enemmistö jätti tulematta kutsuntoihin käskettynä päivänä, kun kotimaisia kieliä puhuvilla vastaava luku oli 17 prosenttia. Lisäksi peräti 70 prosenttia samoista kieliryhmistä sai vapautuksen terveydellisistä syistä Uudellamaalla.
Mattilan mukaan osa vieraskielisten ryhmiin kuuluvista suorittaa varusmiespalveluksen ihan hyvin tai jopa paremmin kuin äidinkielenään suomea puhuvat.
– Mutta sitten on yliedustus tietyissä kieliryhmissä. Arabiankieliset ja somalinkieliset. Sitten on myös tiettyjä pieniä kieliryhmiä, jotka tulevat islamilaisista maista, hän sanoi podcastia pitävän Roni Arvosen haastattelussa.
Mattilan mukaan kutsuntoihin käsketyistä somalinkielisistä 75 prosenttia ei saapunut paikalle ja arabiankielisistä 57 prosenttia jätti tulematta paikalle.
Somppulit ja arabit välttelevät kutsuntoja
25
151
Vastaukset
- Anonyymi00001UUSI
Joo,asiaa piiloteltu ja pidetty vähän salassa.Eipä oo vaikee arvata mitkä kaks puoluetta niitä somaleja paapoo.No arvaan silti ja veikkaan vihreitä ja leikki kommunisti vassareita.
- Anonyymi00009UUSI
Kaikki yhteiskunnan edut kelpaavat ja enemmänkin, velvollisuudet eivät.
- Anonyymi00002UUSI
Ei sota yhtä miestä kaipaa ja onhan vaimoilla joku joka lohduttaa kun äijä palaa arkussa leikkimästä sotaa. Lisäksi Somaleilla on jo kokemusta helsingin rakentamisesta, joten on hyvä että meillä on ammattitaitoa jälleenrakennukseen sitten kun olemme taas onnellisesti äiti venäjän vallan alla.
- Anonyymi00003UUSI
Kuka nyt muutenkaan haluaa nähdä somaleja ja arabeja armeijassa? Ne saattaa alkaa ampumaan suomalaisia, joten parempi jos ne pysyy poissa.
- Anonyymi00006UUSI
Oppipahan kantisrassu pitämään turpansa kiinni kun on vastapuolella kovat piipussa.
- Anonyymi00008UUSI
Anonyymi00006 kirjoitti:
Oppipahan kantisrassu pitämään turpansa kiinni kun on vastapuolella kovat piipussa.
Ku niile anneta aseita aivoinva
- Anonyymi00014UUSI
En halua nähdä matuja enää missään!
Eivät sopeudu, eivät noudata sääntöjä! Tulivat tänne poimimaan kaikki edut kaikesta ilman mitään velvoitteita!
Toivat mukanaan miesten uskonnon, joka sallii miehille kaiken! Vaimoja tapetaan!
Toivat epäjärjestyksen yhteiskuntaan; vankilat täynnä näitä huumekauppiaita ja katujengiläisiä!
Ei maailma kestä ikuista massavaellusta maasta toiseen eikä loputonta kumiveneilyä ja rantautumista toisten asuttamiin omiin maihinsa, joita ovat rakentaneet vuosikausia!
Järjetön turvapaikka oikeus pitää lakkauttaa, mikä on jäänne toisen maailmansodan sopimuksista, joita väärin tulkitaan!
Miehet kieltäytyvät armeijasta, naiset eivät saa urheilla, uida vaan on tuomittuja ikuiseen huivipakkoon!
Minä ei tykä yhtään kuula tätä suomikieltä puhutavan: yököttää - Anonyymi00017UUSI
Anonyymi00006 kirjoitti:
Oppipahan kantisrassu pitämään turpansa kiinni kun on vastapuolella kovat piipussa.
Kunnon rumbaa vaan nokinaamoille!
- Anonyymi00004UUSI
Emme pärjää ilman Halla-ahon kaltaisia sotureita. Hih Hih
- Anonyymi00005UUSI
demarit mädättävät yhteiskuntaamme
jotta tavoittaisivat
syvän kommunismin.
väestönvaihto on parhaimmillaan päällä
kohta olet vähemmistössä
omassa maassasi
näin nämä korppikotkat toimivat- Anonyymi00007UUSI
Ei ole mitään pahaa olla vähemmistö. Ja ylimieliselle kantis enemmistölle tekee hyvää nöyrtyä välillä ja huomata että maailma ei kierrä isomahaista kantista.
- Anonyymi00015UUSI
Anonyymi00007 kirjoitti:
Ei ole mitään pahaa olla vähemmistö. Ja ylimieliselle kantis enemmistölle tekee hyvää nöyrtyä välillä ja huomata että maailma ei kierrä isomahaista kantista.
Ylimielisyys kyllä ilmenee muslimeissa vaatimuksineen.
- Anonyymi00020UUSI
Anonyymi00007 kirjoitti:
Ei ole mitään pahaa olla vähemmistö. Ja ylimieliselle kantis enemmistölle tekee hyvää nöyrtyä välillä ja huomata että maailma ei kierrä isomahaista kantista.
Minä en omassa maassani jää vähemmistöön
Siitä voit olla varma tyhmä tyttö.
- Anonyymi00010UUSI
Suvaitkaa ihanaa
- Anonyymi00011UUSI
Asia on salattu. Kantaväestöä kustaan silmään.
- Anonyymi00018UUSI
On aika astua etulinjaan somppujen.....miinojen polkijoita tarvitaan.
- Anonyymi00012UUSI
Olen käynyt nämä palvelut mutta mitähän tuosta hyötyä koskaan?
- Anonyymi00023UUSI
mä kävi kerra se armeja
mä en saanu sielta heti sosialiturva ja mä tula pois sielta
mä vaatia parhempi etu!!
sit mä meni kela ja heti pharempi etu
phaaljo pharempi etu!
mä kato luula alku et se armeja phäiväraha ola sosialietu , muta se ei ola shellainen , ei silla sada kuin tupakointiaskih , ja siksi mä tulla heti pois sielta - Anonyymi00025UUSI
nyt ola huvin ku mä saada asua suomi jo 30 vuota ja saada huva etu
phaljon pharempi etuh
ma saada thakuelake
- Anonyymi00013UUSI
Kuka kuvittelee että tuo veltto porukka pärjäisi intissä?
- Anonyymi00016UUSI
Suomen armeijassa ei opeteta terrorismia ja miehet ja naiset asuvat yhteistuvissa. SE EI KÄYTTÄ MEILE.
- Anonyymi00019UUSI
Mattila erehtyi koska ne kutsunnan välttelijät ovat persuja. Toimivat persueliitin esimerkin mukaisesti. Kukas sitä nyt peräkamarista ja äiteen passattavana olemisesta haluaisi inttiin. Hui sentään kuinka kauhistuttava ajatus.
- Anonyymi00022UUSI
Konkkanokat vievät sossurahat mutta maan puolustaminen ei kiinnosta. Sama koskee somppuvätyksiä.
- Anonyymi00024UUSI
No niillähän on kaikilla päässä vikaa,sen nojalla hakeneet vapautuksia. Ei muuta,kun sinne vaan.ei mitään vapautuksia matuille.
- Anonyymi00026UUSI
https://www.youtube.com/watch?v=QxYmm5yCJBg
Ei aseita näille!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1062669Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww1071900- 691576
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje251284Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi251119Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe531022- 82996
- 95988
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta126987Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta343853