Persujen paha ongelma

Anonyymi-ap

Sitä voisi kai sanoa eetoseroosioksi, mutta kuka uskaltaa osoittaa syyllisen?
Syyllistä ei ole. Joissakin ihmisissä (lähes kaikissa) vallanahneus on sisäänrakennettua. Onko se perinnöllistä tai kasvatuksen tulos?
En tiedä, enkä syytä, kerron vain miten koen nuo tapahtumat.
Kun Soini oli tehnyt pohjatyön oli todellisten uranasettajien ja opportunistien invaasion vuoro. Alkuperäiset idealistit korvattiin nopeasti, sopivilla.
Johtoon astuivat henkilöt joiden voi nyt, hallitustyöskentelyään nähneenä, sanoa vallan avulla hakeneen itselleen aineellista ja aineetonta hyötyä.
Väitän näin, koska heitä äänestäneet heidän valinnastaan eivät ole juurikaan hyötyneet, päinvastoin.
Nyt suurin hehku on sammunut, aate muuttunut taskulämpimäksi. Aika harva sitä suoraan enää tunnustaa kannattavansa. Tavallisten äänestäjien "humala" vaihtunut häpeileväksi krapulaksi.
Noh, ei se ollut mitenkään uutta auringon alla.
Aikoinaan Konstantinus Suuri totesi, ettei kristinuskoa vastaan ehkä kannatakkaan taistella, koska sitä voi käyttää hyödyksi. Niinpä hän "kaappasi" kristinuskon poliittiseksi työkalukseen.
Aikanaan sitten kirkolliskokoustettiin Nikeassa ja... lopun voitte lukea kirjoista jos pää kestää.
Neuvostoliitossa lähtökohtana oli tasa-arvo, mutta kuinkas kävi. Syntyi nomenklatuura – puolue-eliitti, jolla oli omat erikoiskaupat, datšat ja autot, samalla kun kansa eli puutteessa.
Kiinassa ideologia tuhottiin jo kätkyeeseensä ja nykyään se on vain savuverho,jonka takana on kiva "askarrella" kaikenlaista.
USAssa on menossa sama tapahtumaketju, paikallisesti sovitettuna.
Ei siis mitään uutta auringon alla.

5

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Ei tota jaxa lukea.. pitkästyttävä paskaa

    • Kannatan Putinia. Tunnustan.

      😀😀😀😀😀

    • Anonyymi00002

      vallan ahneus omista asioista 🙂toista se on debiili demareilla , jotka ulkoistavat omista asioista päätökset imbesilleille

      • Anonyymi00003

        Tuo oli aika tyhmästi sanottu, enkä muuta odottanutkaan.


    • Anonyymi00004
      UUSI

      Tasa-arvo toteutuu Suomessa. Niillekin on puolue, joilla on tyhjä pää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      266
      3323
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      21
      1843
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      24
      1499
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      81
      1344
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      137
      1038
    6. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      994
    7. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      61
      799
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      86
      756
    9. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      687
    10. Laita nyt se viesti

      Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗
      Ikävä
      51
      646
    Aihe