Ruiskaunokki sai häädön Ruiskaunokkipuolueesta käytöksensä takia, mutta Voikukat ottivat hänet avosylin vastaan. Jonain takarivin taavina Voikukissa
hän olisi varmaan vielä menetellyt, mutta hänet nostettiin heti elinkeinoministeriksi ja Kaisa Juuson erottua sosiaali- ja terveysministeriksi. Suomesta on jatkossa varmaan mukava lähettää kansainvälisiin kokouksiin henkilö, jonka kanssa jopa samassa kuvassa olemista täytyy vältellä.
Vasta vähän aikaa sitten pääministerin piti pyytää anteeksi Japanilta ja Korealta muutamien suomalaisten poliitikkojen silmien vääntelyä. Mikä näitä ihmisiä yhdistää? No tietysti se että ovat voikukkia. Toivottavasti tuota Voikukka-väkeä ei tarvitse seuraavien vaalien jälkeen ainakaan ministereinä katsella!
Nyt on noussut pienimuotoinen kohu kansainvälisessä lehdistössä siitä, että Voikukalla on maine nuorten naisten ahdistelijana ja rasistina ja Meghan on joutunut edustajansa välityksellä pahoittelemaan yhteiskuvaa. Meghan korosti että monet ihmiset pyrkivät yhteiskuvaan hänen kanssaan eikä hän kohteliaisuussyistä ole halunnut kieltäytyä, vaikka kuvaan pyrkivien taustoja ei voikaan tietää ennakolta."
Voikukka aiheutti häpeää herttuattarelle
11
80
Vastaukset
- Anonyymi00001UUSI
Daily Mail julkaisi Voikukan taustoista laajan artikkelin. Artikkelissa kerrotaan muun muassa Voikukan rasistisista kommenteista ja hänen alaikäisiin tyttöihin kohdistuneista ahdisteluista. Artikkelissa kerrotaan myös Voikukkaministerimme kirjoituksista, joissa hän kutsuu Lähi-Idästä tulevia ihmisiä aavikkoapinoiksi.
- Anonyymi00010UUSI
Voikukkien yksi elämäntehtävä tuntuu olevan Suomen maamaineen tuhoaminen.
- Anonyymi00002UUSI
Vain lukutaidoton idiootti kävelee hiihtoladulla.
- Anonyymi00004UUSI
Tulehan tänne niin saat leipää.
- Anonyymi00006UUSI
Anonyymi00004 kirjoitti:
Tulehan tänne niin saat leipää.
V kellolle vai abcille?
- Anonyymi00005UUSI
”Meghan Markle’s team insists she was unaware of the scandalous past of a far-right Finnish politician, who has been accused of sending racist texts and of sexually harassing teen girls, before she happily posed for a selfie with him at a dinner in Geneva, which followed her World Health Organization speech about protecting children from social media harm.”
”In response to media inquiries, a spokesperson for the California-based duchess and American former TV actor insisted that she can’t be held responsible for vetting everyone who wants to have a photo taken with her.
“To be absolutely clear, the duchess does not know Mr. Rydman, had no prior awareness of him attending the event, and was unfamiliar with the concerning reports relating to him,” the spokesperson said to the Daily Mail.”
https://www.mercurynews.com/2026/05/19/meghan-markle-selfie-politician-racism-harassment/- Anonyymi00008UUSI
Kovin on kopioitua materiaali liikenteessä, toistavaa kopioitua materiaalia, Kopiot, siis ovat palstan sääntöjen vastaisia, palstan käytännön vastaisia. Siis kopioilla keskustelu, kopioiden toistot keskustelussa, kopiot kopioihin, toistoina. kopiota pukkaa, kaikki keskustelu kuolee noihin kopioihin kopioiden toistojen vuoksi joka kommenttiin kopion toisto. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. kommentoit omiin kommentteihisi jotka ovat kopioita, omalla kopiollasi. näitä antipersun kopsujasi, niiden toistoja..kopiokopiokopiokopioita. Hullunhullut toistelut vaan jatkuvat. Saman asian toistoa, kopioina tietysti. Kun kaikki menee pienen mielen yli. Tuollaista siitä sitten syntyy. Kopioita kopioista ja niiden toistojen toistoja. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. kopioita kopioiden perään, Kovin on kopioitua materiaali liikenteessä, toistavaa kopioitua materiaalia, Kopiot, siis ovat palstan sääntöjen vastaisia, palstan käytännön vastaisia. Siis kopioilla keskustelu, kopioiden toistot keskustelussa, kopiot kopioihin, toistoina. kopiota pukkaa, kaikki keskustelu kuolee noihin kopioihin kopioiden toistojen vuoksi joka kommenttiin kopion toisto. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. kommentoit omiin kommentteihisi jotka ovat kopioita, omalla kopiollasi. näitä antipersun kopsujasi, niiden toistoja..kopiokopiokopiokopioita. Hullunhullut toistelut vaan jatkuvat. Saman asian toistoa, kopioina tietysti. Kun kaikki menee pienen mielen yli. Tuollaista siitä sitten syntyy. Kopioita kopioista ja niiden toistojen toistoja. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. kopioita kopioiden perään, Kovin on kopioitua materiaali liikenteessä, toistavaa kopioitua materiaalia, Kopiot, siis ovat palstan sääntöjen vastaisia, palstan käytännön vastaisia. Siis kopioilla keskustelu, kopioiden toistot keskustelussa, kopiot kopioihin, toistoina. kopiota pukkaa, kaikki keskustelu kuolee noihin kopioihin kopioiden toistojen vuoksi joka kommenttiin kopion toisto. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. kommentoit omiin kommentteihisi jotka ovat kopioita, omalla kopiollasi. näitä antipersun kopsujasi, niiden toistoja..kopiokopiokopiokopioita. Hullunhullut toistelut vaan jatkuvat. Saman asian toistoa, kopioina tietysti. Kun kaikki menee pienen mielen yli. Tuollaista siitä sitten syntyy. Kopioita kopioista ja niiden toistojen toistoja. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. kopioita kopioiden perään, Kovin on kopioitua materiaali liikenteessä, toistavaa kopioitua materiaalia, Kopiot, siis ovat palstan sääntöjen vastaisia, palstan käytännön vastaisia. Siis kopioilla keskustelu, kopioiden toistot keskustelussa, kopiot kopioihin, toistoina. kopiota pukkaa, kaikki keskustelu kuolee noihin kopioihin kopioiden toistojen vuoksi joka kommenttiin kopion toisto. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. kommentoit omiin kommentteihisi jotka ovat kopioita, omalla kopiollasi. näitä antipersun kopsujasi, niiden toistoja..kopiokopiokopiokopioita. Hullunhullut toistelut vaan jatkuvat. Saman asian toistoa, kopioina tietysti. Kun kaikki menee pienen mielen yli. Tuollaista siitä sitten syntyy. Kopioita kopioista ja niiden toistojen toistoja. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. kopioita kopioiden perään, Kovin on kopioitua materiaali liikenteessä, toistavaa kopioitua materiaalia, Kopiot, siis ovat palstan sääntöjen vastaisia, palstan käytännön vastaisia. Siis kopioilla keskustelu, kopioiden toistot keskustelussa, kopiot kopioihin, toistoina. kopiota pukkaa, kaikki keskustelu kuolee noihin kopioihin kopioiden toistojen vuoksi joka kommenttiin kopion toisto. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. kommentoit omiin kommentteihisi jotka ovat kopioita, omalla kopiollasi. näitä antipersun kopsujasi, niiden toistoja..kopiokopiokopiokopioita. Hullunhullut toistelut vaan jatkuvat. Saman asian toistoa, kopioina tietysti. Kun kaikki menee pienen mielen yli. Tuollaista siitä sitten syntyy. Kopioita kopioista ja niiden toistojen toistoja. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. kopioita kopioiden perään,
- Anonyymi00007UUSI
nämä sinun avauksesi ap ovat taas niin lapsellisen noloja että ne herättää yksinomaan sääliä ja myötähäpeää niiden kirjoittajaa kohtaan.
- Anonyymi00009UUSI
Eiköhän se ole voikukka, joka on nolo ?
- Anonyymi00013UUSI
🌼PS.
Voitko kuvailla vtutuksesi määrää ap sen seurauksena ettet sinä voi liikkua kesäisin enää ulkona näkemättä joka puolella persuja voikukkien muodossa? 🤭
- Anonyymi00011UUSI
"Kiva", mun maailmalla ihmiset saavat lukea, että "suomalainen
äärioikeistopoliitikko kutsuu ihmisiä aavikkoapinoiksi ja se on päässyt
ministeriksi, vaikka on ollut epäiltynä 14-17 tyttöjen ahdistelusta".
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621107Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661077Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373989- 47983
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153872Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?180774- 81757
Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka46673Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105669Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto212664