Ja ihan syystäkin. Vääristely tuntuu olevan muodissa.
Christopher Nolanin Odysseia elokuvaa syytetään wokesta
Anonyymi-ap
14163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kyllähän tuo Elliot page on ihan hassu valinta pää tähdeksi
https://en.wikipedia.org/wiki/Elliot_Page
En tiedä elokuvaa enkä noita tähtiä, mutta jos elokuva on oikeasti woke, niin voisin mennä katsomaan.
Uudet Disney elokuvat ovat sitten myös sinun juttu
No olen pitänyt marvel elokuvista ja uusista tähtien sodista, nyt olen koronan jälkeen hieman kyllästynyt elokuviin,
Ei tää oli tuolle edelliselle sorry
Nykyperiaatehan on se, ettei elokuva saa rahoitusta ellei se ole riittävän woke.
Jenkeissä se on vallitseva käytäntö.
Suomessa oikein virallistettu sääntökokoelma.
Agatha Cristien uusissa filmatisoinneissa 1800 luvun englantilaisia aristokraatteja esittää afrikkalaiset maahanmuuttajat yms.
"Uusissa elokuvasovituksissa kuvaamatta jäänyttä väkivaltaa ja seksiä on kuitenkin lisätty. Niinpä esimerkiksi Hercule Poirot -sarjan jaksoon Viisi pientä possua (2003) on lisätty viattoman ihmisen teloitus ja homoseksuaalisia suhteita."
Vaalea Helene on nyt mustaihoinen, Achilles heiveröinen trans näyttelijä, runoilija musta räppäri. Itse en kyseistä elokuvaa mene katsomaan.
Onko tulevassa Martin Luther King elokuvassa pääosassa Brad Pitt?
Valitettavasti vääristely tulee lisääntymään. Valkoihoisia on maapallolla 10-15% ihmisistä, joten elokuvia aletaan kohdistamaan enemmään tumman hipiän omaaville.
En tiedä mihin laariin pitäisi sijoittaa Ken Follett:in kirja , Päivien viemää.
Oletin sen olevan historiallinen romaani, mutta kaikkea muuta. Tapahtumat kyllä sijoittuvat 2500 eaa, mutta silloin tuskin pidettiin kyläjuhlia jotka muistuttavat erehdyttävästi nykyistä "pridea", kesäjuhlissa tuohon aikaan eivät isät menneet isien kanssa puskiin, tai äidit äitien, tai sitten poikien kanssa. Naiset tuona ajanjaksona kylänvanhimpina jne.
Ehkä tarkoitus oli ollakin fiktiota, mutta ei silloin pidä antaa kuvaa että kyse olisi historiallisesta tarinasta.
No eipä siinä, joutui niiden harvojen kirjojen joukkoon jotka ovat jääneet lukematta, ja tästä eteenpäin kyseisen kirjailijan tuotantoa en käteeni ota.
Mustaa väriä en vapaa-ajalla katsele.
Ehkä Repulikaanit rahoittaa vokea, kun kerran selvis että demokraatit rahoittaa natseja.
Woke vain syventää vastakkainasettelua. Onneksi se on Trumpin ansiosta lähes kuollut muuten kuin Hollywoodissa ja Kaliforniassa.
Romahti kyllä Nolanin arvostus. Batmanitkin oli itse asiassa tylsiä