Saako Venäjä hyökätä Viroon, Latviaan, Liettuaan ja Suomeen tehdäkseen toisen rintaman, jotta Eurooppakin joutuu luopumaan Ukrainan tukemisesta, kun tarvitsee kaikki aseensa Euroopan maiden puolustamiseen. Venäjä on jo saanut Yhdysvallat luopumaan Ukrainan tukemisesta. Vielä pitää vain saada Euroopan maat luopumaan Ukrainan tukemisesta, niin sotaonni Ukrainassa kääntyy Venäjän eduksi.
Saiko Venäjä luvan? Luultavasti sai!
Joten nyt sitten Putinin paluun jälkeen odotamme Venäjän liikekannallepanoa, jolloin Venäjä pystyy moninkertaistamaan armeijansa. Kiinasta alkaa tulla rautateitse raskasta aseistusta kiskot punasena Venäjän uusia joukkoja varten, jolla hyökätään noihin maihin, mitä tuolla yllä luettelin.
Venäjähän on jo tehnyt selväksi, että kaikki nuo maat ovat lähetelleet drooneja Venäjän laitoksiin - tietysti se on valhetta, Venäjähän niitä drooneja on Suomeenkin lähettänyt, mutta se kelpaa Venäjälle tekosyyksi.
Nyt juuri on Venäjällä ja Kiinalla otollinen hetki, kun Yhdysvaltain sotalaivatkin ovat siellä Iranin tuntumassa. Eikä niitä sieltä voi irrottaa pitkään aikaan.
Rauha Venäjän ja Kiinan mukaan tulee Eurooppaan, kun länsi saadaan Euroopassa nujerrettua ja alistettua Venäjän ja Kiinan herruuteen.
Kiina tietysti antaa julkilausuman, että pitäisi pyrkiä rauhaan.
Ei Putin huvin vuoksi Kiianssa vieraile. Kauppa-asiat voidaan hoitaa virkamiesten toimesta.
Odotamme siis Venäjän liikekannallepanoa .. valitettavasti.
Eihän tämä nyt hyvältä näytä.
Putin kävi Kiinassa pyytämässä lupaa ..
13
102
Vastaukset
- Anonyymi00001UUSI
DDD
- Anonyymi00002UUSI
Tiltua harmittaa kun Xi sanoin kiitos ei putinin kaasuputkitarjoukselle.
Nyt sitten yritetään keksiä jotain millä voisi pelotella kun kaasuaseesta on loppunut viimeinenkin puhti ja Xi kielsi uhoamasta ydinaseellakaan.
putinilla ei riitä paukut hyökkäillä mihinkään eikä Venäjälläkään vuosikymmeniin. Sitä paitsi, Xi haluaa rakentaa Kiinan tulevaisuutta länsimaiden vientikaupalla, siihen ei oikein sovi Kremlin pikku-ukon sotaöyhöttäminen. Kiinalaisit tuotteet eivät mene kaupaksi jos sota tai sillä uhkailu pilaa vientimarkkinoiden kulutushalukkuuden.
Hyvä yritys Tiltu, mutta liian helppoinen, ei pelota.- Anonyymi00004UUSI
Sotahan on tapa hankkia maaomaisuutta ja muutakin omaisuutta. Aikanaan oli ihan yleistä hyökätä naapurimaahan kun tarvitsi vessanpyttyjä esimerkiksi.
Kiinakin jos tappaa suomalaiset niin voi viedä kaikkien suomalaisten maat ja rahat repiä suomalaisilta kulta hampaatkin suusta. Ja myydä suomalaisten lapsetkin viellä aikuisviihde käyttöön.
Sodat köyhdyttää vain häviäjiä.
- Anonyymi00003UUSI
Ei kaikki usan sotalaivat hormuzin salmelle ole levittäytyneet. Eheeei lähellekkään! Pieni osanen vain, ja sama lentokaluston pyolelta. Kyllä usalla voimaa riittää tarvittaessa jakaa ja lähettää useampaan mittelöön yhtä aikaa. Se on ainut todellinen suurvalta tällä hetkellä.
Sitä paitsi Eurooppa voisi hoidella venäjän (huom!) 'lähes yksinkin'. Niin surkeaa on menestyksensä ollut ukrainassa. Vaikea kuvitella että venäjä pärjäisi Euroopalle, tai edes pelkästään nyt vaikka Suomelle, kun se ei pärjää edes Ukrainassa. Hätää on ryssä kärsimässä siellä. - Anonyymi00005UUSI
Roskaa.
USA ei ole luopunut Ukrainan tukemisesta. Eikä Nato Euroopan.
Me muualle valehtelemaan. - Anonyymi00006UUSI
Jos haluaa tehdä toisen rintaman niin valkovenäjän kautta länsiukrainaan olis paras siirto. Ukrainalaiset joutus jakamaan sotilaansa sekä länteen että itään.
Tuota kautta jos venäjä pääsee etenemään etelään se lisäksi eristäisi ukrainaa saamasta apua länsimaista.
Ja venäjän joukkojen seläntakana olisi Puola. Jos ukraina tulittaa ryssiä niin hutikudit osuis Puolalaisiin.- Anonyymi00007UUSI
Puola on tärkeä kauppakumppani Kiinalle.
- Anonyymi00008UUSI
Ja venäjän joukkojen seläntakana olisi Puola. Jos ukraina tulittaa ryssiä niin hutikudit osuis Puolalaisiin.
Hiljainen saarto sulkeutuu Kaliningradin ympärille... Venäjä on loppumassa vaihtoehdoista
https://www.youtube.com/watch?v=zEsbBS4kT3o - Anonyymi00009UUSI
Ukraina on jo varautunut siihenkin liikkeeseen ja tuonut torjuntavoiman paikalle näytille viholliselle että tätä on vastassa. + Paljon erikoisjoukkoja ja kalustoa.He ovat täysin tietoisia venäjän/valkovenäjän aikeista. Eilen oli iltasanomissa juuri ko. skenaariosta. Valkovenäjältähän he jo 24.02.2026 yhdeltä suuntaa hyökkäsivätkin.
- Anonyymi00010UUSI
Anonyymi00008 kirjoitti:
Ja venäjän joukkojen seläntakana olisi Puola. Jos ukraina tulittaa ryssiä niin hutikudit osuis Puolalaisiin.
Hiljainen saarto sulkeutuu Kaliningradin ympärille... Venäjä on loppumassa vaihtoehdoista
https://www.youtube.com/watch?v=zEsbBS4kT3oVenäjän TAPPAVIMMAT joukot SAAPUVAT Ukrainaan – sitten Ukraina vapautti 25 000 robottia
https://www.youtube.com/watch?v=7x0Z8fa4Xm0
Ukraina juuri VAPAUTTI Stepnohirskin ja DERUSSIFIKOI sen yhdessä yössä
https://www.youtube.com/watch?v=sWymiScbUDY
Ukraina VAPAUTTAA Kupianskin: Putinin 100 000 miehen armeija ON ROMAHTANUT
https://www.youtube.com/watch?v=DKUKFKcb7vs
Mahtavaa lisää You Tube linkkejä- Näille ei ryssän Trollit mahda mitään...hah..hah..haa!! - Anonyymi00011UUSI
Anonyymi00009 kirjoitti:
Ukraina on jo varautunut siihenkin liikkeeseen ja tuonut torjuntavoiman paikalle näytille viholliselle että tätä on vastassa. Paljon erikoisjoukkoja ja kalustoa.He ovat täysin tietoisia venäjän/valkovenäjän aikeista. Eilen oli iltasanomissa juuri ko. skenaariosta. Valkovenäjältähän he jo 24.02.2026 yhdeltä suuntaa hyökkäsivätkin.
Kyllä kai natomaat on ukrainan varautumiseen nähden kumminkin kovempi pala.
Eli jos toisen rintaman haluaa avata niin kyllä tuo on paras reitti ja "helpoin".
Tuo ilmanmuutta selvää että jos natomaat yrittäis jotain niin ...ydinaseet. - Anonyymi00012UUSI
Anonyymi00008 kirjoitti:
Ja venäjän joukkojen seläntakana olisi Puola. Jos ukraina tulittaa ryssiä niin hutikudit osuis Puolalaisiin.
Hiljainen saarto sulkeutuu Kaliningradin ympärille... Venäjä on loppumassa vaihtoehdoista
https://www.youtube.com/watch?v=zEsbBS4kT3oVenäjällä uskotaan jo olevan kymmeniä tai jopa satoja taktisia ydinaseita Puolan ja Liettuan välissä sijaitsevassa Kaliningradin eksklaavissa.
- Anonyymi00013UUSI
Anonyymi00008 kirjoitti:
Ja venäjän joukkojen seläntakana olisi Puola. Jos ukraina tulittaa ryssiä niin hutikudit osuis Puolalaisiin.
Hiljainen saarto sulkeutuu Kaliningradin ympärille... Venäjä on loppumassa vaihtoehdoista
https://www.youtube.com/watch?v=zEsbBS4kT3oAmerikkalainen AI-mokellus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2362594- 601384
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621187Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661137- 1001092
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1871088Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221068Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731059Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153992Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58985