Osaan Gazan avustuslaivueelta kiinni otetuista kohdistettiin seksuaalista väkivaltaa Israelin joukkojen toimesta, tiedottaa avustuslaivueista vastaava Global Sumud Flotilla.
Tiedotteen mukaan ainakin 12 ihmistä olisi joutunut seksuaalisen väkivallan uhriksi. Suurimman osan väkivallasta kerrotaan tapahtuneen yhden israelilaisen aluksen kyydissä. Tiedotteessa alusta kuvaillaan "kidutusveneeksi".
Kuvailujen mukaan alukselle oli rakennettu vankila rahtikonteista ja piikkilangasta. Seksuaalisen väkivallan kerrotaan olleen muun muassa raiskauksia.
Lisäksi Israelin kiinni ottamat aktivistit ovat kertoneet tulleensa hakatuksi sekä saaneensa iskuja sähkölamauttimesta kasvoihin, kaulaan ja vartaloon.
Aktivistit kuvailevat Israelin armeijan sotilaiden vieneen heitä yksitellen pimeään konttiin, jossa aktivisteihin kohdistettiin väkivaltaa. Väkivalta johti kymmeniin murtuneisiin luihin, aktivistit sanovat.
Onkohan ottaneet natseista mallia ??
Näin toimii Israelin armeija
6
235
Vastaukset 6
- Anonyymi00001
Mitä agvitistit sit odotti? Kakkukaffeeta ja punastamatoako?
- Anonyymi00002
Aktivistit odottivat saavansa avustuslähetykset hädänalaisille palestiinalaisille.
Ehkä he odottivat myös israelilaisilta edes jonkinasteista sivistystä? - Anonyymi00003
Israelin olisi pitänyt päästää "avustus" veneet aluevesilleen, silloin olisi ollut kyseessä laiton maahan tunkeutuminen? Olisi ollut kovemmat keinot käytettävissä?
- Anonyymi00004
Todisteita tuskin on? Vasemmisto ja muslimit valehtelee aina? Kuten vihervasemmiston höpinä kansanmurhasta gasassa on täyttä valetta? Yle näyttää uutisissa aina samaa kivikasaa? Syyttäjä ilmoitti että ei ole höpinöille todisteita?
- Anonyymi00005
https://www.bbc.com/news/articles/cdejnjdg08eo
Man arrested on suspicion of attempted murder after 'brutal' knife attack in Belfast.
Näin toimii terroristit/maahanmuuttajat, nää on sitä samaa saastaa joita vasemmisto suojelee ja hilaa Suomeen.
Palestinan/gazan puolestapuhujat/viher/vasemmisto/kokoomus/stub on terroristeja itekki.
Israel tekee palveluksen koko maapallolle taistelemalla terroristeja vastaan.
Faktat on faktoja. - Anonyymi00006
"Palveluksen" teki Aatukin, ja jos senkaltaisia palveluksia halutaan, niin kohteet täytyy valita kansainvälisen oikeuden toimesta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1131403
- 45921
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r133704- 70676
- 67626
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.115525Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e101485Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32478- 34477
- 55468
- 5468
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 52413
- 42410