Gulag-järjestelmä siirteli suomalaisia mielivaltaisesti. Ote eräästä siirrosta.
---"kolmen päivän kuluttua lastattiin meitä 56 suomalaista joukossa 3 naista samaan ahtaaseen rautatievaunuun, johon tuli lisäksi 5 vartijaa ja niin lähdettiin liikkeelle tietämättä minne. Matkasimne vuorokausikaupalla, ja saimme syödäksemme 400g leipää ja yhden sillin henkeä kohti päivässä. Itse rautatievaunu oli juuri tällaista laumakuljetusta varten tehty, ja siinä oli kolme laveria päällekkäin niin ahtaassa, ettei niillä voinut lainkaan istua, vaan piti koko ajan olla pitkällään, tai köntällään. Pahimmin minun kävi sääliksi kolmea mukanamme ollutta naista............Kolme vuorokautta meitä tällä tavoin vietiin, ja sitten saimme tietää tulleemme Moskovaan, jossa "hotellimme"jäi seisomaan ratapihalle...........saimme maata siinä noin kolme vrk, jonka jälkeen taas päästiin matkaan, jota nyt kesti neljä vuorokautta. Näin saavuimme eräälle itä-Venäjän asemalle, josta meitä jyrryytettiin sata kilometriä kapearaitaista rataa pitkin, jolloin saavuimme Sarovan pakkotyöleirille"
Joissain vaunuissa ikkunoina oli luukut, ja ristikot. Talvella paleltumisia oli runsaasti. ( Kohtalona Gulag)
Härkävaunuissa ei ollut herkkua matkustaa.
44
526
Vastaukset 44
- Anonyymi00001
Sarovin leirillä pakkotyöläisissä oli monia kansallisuuksia. Leirin arkistot ovat pysyneet suljettuina suomalaisille siksi dokumantaatiota sieltä on hyvin vähän.
- Anonyymi00002
Älä itke, Mannerheim ja Suur-Suomen aatetta kannattavat sulkivat itäkarjalaisia vankileireille, aikeinaan karkoittaa heidät Stalinin armoille. Päämäärä oli siis etninen eliminointi.
https://www.kotimaa.fi/blogit/suomalaisten-keskitysleirit-karjalassa/
https://kansallisarkisto.fi/-/ita-karjalan-siviilileireilla-kuolleiden-ja-kuolleiden-neuvostosotavankien-tiedot-vapaaseen-kayttoon
https://www.kansalainen.fi/venajan-karjala-valkovenalaiset-muistivat-suomalaisten-keskitysleirien-uhreja/
Itse asiassa jo Kaleva-julkaisukin liittyy alkoholistin mielessä Moskovan salaliittoihin, joten toivottavasti olette ylpeitä kun sukulaisenne olivat keskitysleirin vartijoina. Ehkäpä Mannerheimin vanhan Venäjän juoppoupseeriakaan ei kannattaisi juhlistaa, kun kerran se keskitysleirien pitäminen ei kuulu suomalaiseen mielenmaisemaan.
https://www.kaleva.fi/mannerheim-maarasi-keskitysleirit-ita-karjalaan/2239203 - Anonyymi00040
Anonyymi00002 kirjoitti:
Älä itke, Mannerheim ja Suur-Suomen aatetta kannattavat sulkivat itäkarjalaisia vankileireille, aikeinaan karkoittaa heidät Stalinin armoille. Päämäärä oli siis etninen eliminointi.
https://www.kotimaa.fi/blogit/suomalaisten-keskitysleirit-karjalassa/
https://kansallisarkisto.fi/-/ita-karjalan-siviilileireilla-kuolleiden-ja-kuolleiden-neuvostosotavankien-tiedot-vapaaseen-kayttoon
https://www.kansalainen.fi/venajan-karjala-valkovenalaiset-muistivat-suomalaisten-keskitysleirien-uhreja/
Itse asiassa jo Kaleva-julkaisukin liittyy alkoholistin mielessä Moskovan salaliittoihin, joten toivottavasti olette ylpeitä kun sukulaisenne olivat keskitysleirin vartijoina. Ehkäpä Mannerheimin vanhan Venäjän juoppoupseeriakaan ei kannattaisi juhlistaa, kun kerran se keskitysleirien pitäminen ei kuulu suomalaiseen mielenmaisemaan.
https://www.kaleva.fi/mannerheim-maarasi-keskitysleirit-ita-karjalaan/2239203Useat valtiot ovat historian aikana sulkeneet omia kansalaisiaan leireille sodissa tai kriiseissä turvallisuussyistä, poliittisista syistä tai rangaistukseksi. Yleisimmät syyt ovat olleet epäillyt vihollismielisyydet tai väestön pakkosiirrot.
Tunnettuja ja historiallisesti merkittäviä esimerkkejä omia kansalaisiaan leireille sulkeneista maista:
Yhdysvallat: Toisen maailmansodan aikana Yhdysvallat sulki yli 100 000 japanilaistaustaista henkilöä (joista valtaosa oli maan omia kansalaisia) eristysleireille National Archives. Taustalla oli pelko mahdollisesta yhteistyöstä Japanin kanssa Pearl Harborin hyökkäyksen jälkeen.
Neuvostoliitto: Stalinin aikana (erityisesti 1930-luvulta toisen maailmansodan loppuun) miljoonia omia kansalaisia lähetettiin poliittisista syistä, pakkotyön tai etnisen taustan vuoksi GULAG-leireille. Lisäksi sodan aikana esimerkiksi saksalaisperäistä väestöä siirrettiin ja suljettiin leireille.
Saksa: Natsi-Saksa sulki toisen maailmansodan aikana omia kansalaisiaan (poliittisia toisinajattelijoita, homoseksuaaleja ja muita vähemmistöjä) keskitysleireille heti hallintonsa vakiinnuttamisesta alkaen.
Suomi: Suomi perusti jatkosodan aikana naisille tarkoitettuja työ- ja rangaistusleirejä (kurikomppanioita), joille sijoitettiin yhteiskunnan "kuritonta väkeä" ja poliittisesti epäluotettavia henkilöitä Yle. Lisäksi vieraan valtion kansalaisia ja maanpetturuudesta epäiltyjä (sisäisiä vihollisia) internoitiin leireille.
Britannia: Toisen maailmansodan aikana Britannia internoi saksalaisia ja itävaltalaisia pakolaisia, mutta myös omia kansalaisiaan (kuten Britannian fasistipuolueen jäseniä) Defence Regulation 18B -lain nojalla.
Eli Suomi ei ollut ainoa maa, joka sulki ihmisiä leireille sodan aikana estäen näin vihollisen tiedustelua. Jotkin maa vangitsivat jopa oman maan kansalaisia ja sulkivat heidät leireille.
- Anonyymi00003
NEUKKU-VENÄJÄ OLI GULAGIEN JA VANKILEIRIEN SUURVALTA!
GULAG
GULAG (ven. Glavnoje upravlenije lagerei eli Leirien päähallinto) oli Neuvostoliiton salaisen poliisin (kuten NKVD:n) alainen pakkotyöleirien järjestelmä. Se ei ollut vain muutama erillinen vankila, vaan koko Neuvostoliiton kattanut massiivinen orjatyövoimaan perustunut verkosto, joka oli toiminnassa erityisesti 1920-luvulta aina 1950-luvun puoliväliin saakka.
Leirijärjestelmä oli hirvittävä yhdistelmä taloudellista riistoa ja poliittista terroria, jonka huipentuma koettiin Josif Stalinin diktatuurin aikana.
Keskeiset faktat pähkinänkuoressa
Vankimäärät: Arvioiden mukaan leirien läpi kulki vuosien varrella noin 18 miljoonaa ihmistä.
Kuolleisuus: Nälän, äärimmäisen pakkasen, raskaustyön ja tautien vuoksi leireillä menehtyi suorilta käsin vähintään 1,5–1,7 miljoonaa vankia.
Ketä leireille joutui? Tavallisten rikollisten lisäksi leirit täyttyivät poliittisista vangeista (kuten "kansanvihollisista"), maatalouden kollektivisointia vastustaneista kulakeista, epäsuosioon joutuneista puolueen jäsenistä sekä kokonaisista Neuvostoliiton sisällä karkotetuista etnisistä vähemmistöistä.
Orjatyö talouden moottorina
Gulag-järjestelmällä oli valtava rooli Neuvostoliiton teollistamisessa. Vangit sijoitettiin usein kaikkein karuimmille ja vaikeakulkuisimmille alueille – kuten Siperian taigalle ja Pohjoiselle napapiirille – minne vapaata työvoimaa oli mahdotonta saada ilman kunnon palkkaa.
Vankityövoimalla rakennettiin muun muassa:
Vienanmeren–Itämeren kanava (Stalinin kanava), joka kaivettiin lähes pelkin käsityökaluin.
Norilskin ja Vorkutan kaivoskaupungit ja niiden infrastruktuuri keskellä arktista tundraa.
Tuhansia kilometrejä rautateitä, patoja ja raskasta teollisuutta.
"Leireillä vallitsi järjestelmä, jossa ruoka-annoksen koko riippui suoraan työnormin täyttämisestä. Jos olit liian heikko tekemään täyttä työpäivää, sait vähemmän ruokaa, mikä johti nopeaan nääntymiseen ja kuolemaan."
Suomalaiset Gulagissa
Gulagin historia koskettaa vahvasti myös Suomea. Stalinin vainoissa 1930-luvulla kymmeniä tuhansia Neuvostoliittoon muuttaneita suomalaisia (kuten loikkareita, amerikansuomalaisia ja Itä-Karjalan asukkaita) vangittiin ja teloitettiin tai lähetettiin leireille. Lisäksi toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen leireille päätyi suomalaisia sotavankeja sekä poliittisista syistä luovutettuja henkilöitä.
Järjestelmän loppu
Stalinin kuoltua vuonna 1953 järjestelmää alettiin nopeasti purkaa Nikita Hruštšovin valtakaudella, sillä leirien ylläpito oli taloudellisesti tehotonta ja kapinat (kuten Vorkutan vankikapina) horjuttivat järjestelmää. Virallisesti Gulag-hallinto lakkautettiin vuonna 1960, vaikka poliittisia vankeja pidettiin suljetuilla eritysleireillä (kuten Perm-36) aina 1980-luvun lopulle asti.
Maailman tietoisuuteen leirien arjen toi urhea neuvostoliittolainen kirjailija Aleksandr Solženitsyn teoksellaan Gulag: Vankileirien saaristo.- Anonyymi00006
Voidaankin sanoa, että Neuvostoliiton raskasteollisuus, kanavat, rautatiet......rakennettiin vankityövoimalla. Jos jostain puuttui työväkeä, niin helpoiten sinne sitä saatiin tekaistuin syin, pidättämällä sen alan osaajia. Pidätykseen ei varsinaista syytä huolinut olla, se keksittiin, tai perustui ilmiantoon.
- Anonyymi00043
"Vankimäärät: Arvioiden mukaan leirien läpi kulki vuosien varrella noin 18 miljoonaa ihmistä.
Kuolleisuus: Nälän, äärimmäisen pakkasen, raskaustyön ja tautien vuoksi leireillä menehtyi suorilta käsin vähintään 1,5–1,7 miljoonaa vankia."
No eipä nuo leirit sitten olleet juuri sen pahempia kuin suomalaisten valkoisten leirit olivat punaisille kansalaissodassa.
Vai olisiko se sittenkin niin, että suomalaiset ovat oikeasti pelkkiä ryssiä, kieli vain on erilainen?
- Anonyymi00004
Erään Suomeen palanneen mukaan Sarovassa olisi ollut melkein kaikki kansallisuudet edustettuina, ja suomalaisia, sekä puolalaisia kumpiakin noin 2000. Tämä vuonna 1933. Suurempiakin vankimääriä sieltä loikanneet kertoivat. Erään mukaan "kansainvälisellä keskitysleirillä oli noin 8000 vankia. Näitä valvomaan tarvittiin 200-300 punasotilasta.
Nälkä oli kova, ja ruoka huonoa. Useampi Suomeen palannut vanki muisteli, että jotkut epätoivoisista suomalaisista söivät sammakoita, ja käärmeitä, joita siellä olikin paljon.- Anonyymi00010
Kuulostaa suomalaisten itsensä ylläpitämältä Koveron keskitysleiriltä. Voittaessaan Suomi olisi mielellään perustanut oman samanlaisen gulaginsa.
https://www.finna.fi/Record/kansa_ah.ka-85582
Muonituksessa leiriläiset saivat vankinormin mukaista ruokaa, joka oli tarkoitettu korkeintaan kevyen työn tekijöille. Raskaaseen metsätyöhön tuo ruoka oli aivan riittämätöntä, ja aliravitsemus alkoi pian vaivata leiriläisiä. Hengenpitimikseen leiriläiset söivät salaa pyydystämiään rottia, käärmeitä ja sammakoita. Vangeilta oli esimerkiksi sienten kerääminen kielletty: jos vartijat huomasivat sitä tapahtuvan, ruoka hävitettiin.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Koverin_keskitysleiri
Se siitä moraalisesta ylemmyydestä!
- Anonyymi00007
Suomalaisia kun kuljetettiin leireille, niin kuvauksissa vilahtelee, vanki-, keskitys-, karanteeni-, tai työleiri. Paljon oli erilaisia leirejä johon Nliitossa vietiin, mutta kaikissa oli tarkoitus teettää pakkotyötä, ja kai siellä propagandaa neuvostojärjestelmän puolesta tuotiin esiin.
Joissain leireissä saatettiin vangittujen joukosta kuuliaisempia nostaa jonkinlaiseen "esimiesasemaan" jotka osallistuivat kurinpitoon, ja valistustyöhönkin. Siitä seurasi monia etuuksia, mm. ravinnonsaannin suhteen.- Anonyymi00012
Eiköhän noita keskitysleirejä ollut monella muullakin taholla, kuten briteillä ja Ranskalla.
Pinochet'n oma gulag Chilessä kilpaili Neuvostoliiton kanssa kylmyydellään ja Portugalin Salazar paahdatti toisinajattelijat porottavassa auringossa avovankilassa. Mutta näissä kärsineitä toisinajattelijoita kohtaan antisovietisti-sankarin sympatiat eivät ylety. - Anonyymi00014
Anonyymi00012 kirjoitti:
Eiköhän noita keskitysleirejä ollut monella muullakin taholla, kuten briteillä ja Ranskalla.
Pinochet'n oma gulag Chilessä kilpaili Neuvostoliiton kanssa kylmyydellään ja Portugalin Salazar paahdatti toisinajattelijat porottavassa auringossa avovankilassa. Mutta näissä kärsineitä toisinajattelijoita kohtaan antisovietisti-sankarin sympatiat eivät ylety.Neukulla homma jatkui vielä 60-luvulle saakka ja suru oli suuri kun Solzenitsyn julkaisi kirjansa!
- Anonyymi00015
Anonyymi00014 kirjoitti:
Neukulla homma jatkui vielä 60-luvulle saakka ja suru oli suuri kun Solzenitsyn julkaisi kirjansa!
Solzenitsyn oli muuten antisemiitti ja myöhemmin pulmusteli Vladimir Putinia.
- Anonyymi00016
Anonyymi00015 kirjoitti:
Solzenitsyn oli muuten antisemiitti ja myöhemmin pulmusteli Vladimir Putinia.
Entä sitten? Ei se muuta miksikään sitä, että Neuvosto-Venäjällä oli yli 30.000 Gulag-vankileiriä ja niihin päätyi miljoonia ihmisiä ja myös merkittävä määrä ihmisiä menetti henkensä niissä!
Vasta asian julkiseksi tulo sai maan luopumaan ja lopettamaan niiden käytön! - Anonyymi00018
Anonyymi00016 kirjoitti:
Entä sitten? Ei se muuta miksikään sitä, että Neuvosto-Venäjällä oli yli 30.000 Gulag-vankileiriä ja niihin päätyi miljoonia ihmisiä ja myös merkittävä määrä ihmisiä menetti henkensä niissä!
Vasta asian julkiseksi tulo sai maan luopumaan ja lopettamaan niiden käytön!Ihmiset siellä ovat niin tottuneet valehteluun, ja salailuun, että pitävät sinä normaalina. Se osin selittää Stalinin, ja Putinin ihailun. Ihmisuhritkin hyväksytään, kun johtaja sanoo miksi heitä täytyy uhrata.
- Anonyymi00020
Anonyymi00016 kirjoitti:
Entä sitten? Ei se muuta miksikään sitä, että Neuvosto-Venäjällä oli yli 30.000 Gulag-vankileiriä ja niihin päätyi miljoonia ihmisiä ja myös merkittävä määrä ihmisiä menetti henkensä niissä!
Vasta asian julkiseksi tulo sai maan luopumaan ja lopettamaan niiden käytön!Gulag-leirien tilalla on nyt normaalit ja "turvalliset" vankilat. Näin saatiin vankien julma kohtelu loppumaan ja heille rangaistuksen suorittamisen ajaksi inhimilliset olosuhteet.
- Anonyymi00022
Anonyymi00012 kirjoitti:
Eiköhän noita keskitysleirejä ollut monella muullakin taholla, kuten briteillä ja Ranskalla.
Pinochet'n oma gulag Chilessä kilpaili Neuvostoliiton kanssa kylmyydellään ja Portugalin Salazar paahdatti toisinajattelijat porottavassa auringossa avovankilassa. Mutta näissä kärsineitä toisinajattelijoita kohtaan antisovietisti-sankarin sympatiat eivät ylety.Vankiloita oli toki joka maassa, mutta Gulagit laajana järjestelmänä oli yksinomaan Neuvostoliiton LUOMUS!
- Anonyymi00029
Anonyymi00022 kirjoitti:
Vankiloita oli toki joka maassa, mutta Gulagit laajana järjestelmänä oli yksinomaan Neuvostoliiton LUOMUS!
Höpö höpö Neuvostoliiton ensimmäinen keskitysleiri oli brittien ylläpitämä 🤪
https://www.bbc.com/news/magazine-41271418 - Anonyymi00033
Anonyymi00014 kirjoitti:
Neukulla homma jatkui vielä 60-luvulle saakka ja suru oli suuri kun Solzenitsyn julkaisi kirjansa!
"Neukulla homma jatkui vielä 60-luvulle saakka"
Portugalin Salazarilla homma jatkui vielä 70-lubulle saakka.
Pinochet'n Chilellä homma jatkui -90-luvun loppuun saakka.
Suru oli suuri kun ihmisoikeusjärjestöt toivat nämäkin ilmi. - Anonyymi00034
Anonyymi00033 kirjoitti:
"Neukulla homma jatkui vielä 60-luvulle saakka"
Portugalin Salazarilla homma jatkui vielä 70-lubulle saakka.
Pinochet'n Chilellä homma jatkui -90-luvun loppuun saakka.
Suru oli suuri kun ihmisoikeusjärjestöt toivat nämäkin ilmi.Neuvostoliitossa vain mittasuhteet, ja ihmisten kärsimykset olivat toista luokkaa. Kaikkia vangitsemisia ei voida nimittää keskitysleireiksi.
- Anonyymi00044
Anonyymi00016 kirjoitti:
Entä sitten? Ei se muuta miksikään sitä, että Neuvosto-Venäjällä oli yli 30.000 Gulag-vankileiriä ja niihin päätyi miljoonia ihmisiä ja myös merkittävä määrä ihmisiä menetti henkensä niissä!
Vasta asian julkiseksi tulo sai maan luopumaan ja lopettamaan niiden käytön!Mitä sitten? Mitä kummallista noissa leireissä on, jos niitä vertaa moniin muihin leireihin. Suomalaisten omat leirit eivät ainakaan olleet parempia.
- Anonyymi00045
Anonyymi00034 kirjoitti:
Neuvostoliitossa vain mittasuhteet, ja ihmisten kärsimykset olivat toista luokkaa. Kaikkia vangitsemisia ei voida nimittää keskitysleireiksi.
Oliko todella?
- Anonyymi00017
Aloittaja on neuvostovastainen.
- Anonyymi00023
”Aloittaja on neuvostovastainen.”
Sitähän on jokainen sivistynyt ihminen!
Neuvostoliitto katosi 1991 eli 35 vuotta sitten! - Anonyymi00026
Anonyymi00023 kirjoitti:
”Aloittaja on neuvostovastainen.”
Sitähän on jokainen sivistynyt ihminen!
Neuvostoliitto katosi 1991 eli 35 vuotta sitten!Oletko sinä sivistynyt ihminen? Et ole, sinä olet venäläinen moukka.
- Anonyymi00019
Neuvostoliiton pakkotyöleireistä ja niiden olosuhteista täytyi olla suu supussa itse Neuvostoliitossa. Historiassa niitä ei perusteellisesti käsitelty, ja kirjailijat jotka toivat julmuuksia esiin joutuivat moniin vaikeuksiin, noin lievästi sanottuna.
N-liiton kaaduttua, 90-luvulla arkistot avautuivat, ja paljon uutta tietoa tuli julkisuuteen. Sandarmoh ja monet muut teloituspaikat "löydettiin" Nyt Putinin Venäjä on sulkeutunut täysin, ja maassa eletään kuin stalinismin pimeydessä. 30-luvun historian tutkiminen ja paljastukset johtavat vankeustuomioon.- Anonyymi00024
Mahtaneeko Solzenytsinin kirja ”Vankileirien saaristo” olla enää edes myynnissä nyky-Venäjällä?
Tiltujen luulisi tiettävän? - Anonyymi00025
Anonyymi00024 kirjoitti:
Mahtaneeko Solzenytsinin kirja ”Vankileirien saaristo” olla enää edes myynnissä nyky-Venäjällä?
Tiltujen luulisi tiettävän?Kirjastoista, ja kirjakaupoista on vedetty teoksia pois jotka eivät palvele nykyistä poliittista suuntausta, tai ovat liian "sodan vastaisia"
Vasta äskettäin kerrottiin ison kustantajan johtohenkilöstön pidätyksistä. Miten tuleekin mieleen 30-luvun ajat, jolloin maassa nähtiin sisäistä, ja ulkoista uhkaa kaikkialla. Totuus oli, ja on se suurin uhka diktatuurin hallitsemissa maissa. - Anonyymi00028
Anonyymi00024 kirjoitti:
Mahtaneeko Solzenytsinin kirja ”Vankileirien saaristo” olla enää edes myynnissä nyky-Venäjällä?
Tiltujen luulisi tiettävän?HeHe Solzenytsin on pöhveIin sankari, ei taida pöhveIi tietää, että Solzenytsin on Putinin oppi-isä.
Putin noudattaa Solzenytsinin opetuksia uuden Suur-Venäjän luomisessa😂
- Anonyymi00027
30-luvun loppupuolella alkoi suuret suomalaisten pidätysaallot.
Erään pidätyksen kauhut jäivät kirkaina mieliin Elma Ronkaiselle.
"2. tammikuuta 1938 minä en unohda milloinkaan. Parakissa ilmoitettiin että ruokalassa pidetään suomalaisille kokous, ja sen jälkeen on tanssia. Oli talvi, mutta me pukeuduimme kevyesti, koska ruokala oli vieressä, ja meidän tarkoituksemme oli tanssia. Kun olimme kokoontuneet ruokalaan, eräs sotilas sanoi meille, että jossakin oli sortunut rautatie ja että suomalaiset ovat hyviä työntekijöitä ja että meidät lähetetään sinne töihin. Mitään vaatteita ei tarvitse ottaa mukaan. Kun vilkaisimme ympärillemme, huomasimme, että ruokalan ovilla seisoi sotilaita vartiossa. Meitä alettiin viedä ulos yhdestä ovesta ja kaikki komennettiin polvillemme suoraan lumeen. Meidän junamme oli metsässä, eikä asemalla, jottei kukaan näkisi. Meitä alettiin lajitella, naiset yhteen vaunuun , miehet toiseen. Meitä kuljetettiin jonnekin. Me itkimme. Kun juna pysähtyi, meidät, kaikki vietiin metsään, pantiin riviin. Sotilaat alkoivat riistää äideitä lapsia, ja heittää heitä kuorma-autoon, mitään sanomatta.
Vallitsi kamala huuto, lasten ja äitien itku. Kukaan ei luovuttanut lastaan vapaaehtoisesti, sitä sotilaat hakkasivat. Se oli kauheaa, he olivat fasisteja neuvostoliittolaisissa univormuissa".- Anonyymi00046
Hitlerhän kertoi moneen kertaan ottaneensa oppia neuvostovallasta. Vihan kohde vain oli, Hitlerillä se oli "rotuvihollinen". Mikä ajatus oli peräisin tsaarin Venäjältä.
- Anonyymi00031
Härkävaunussa on tunnelmaa
Härkävaunussa matka katkeaa - Anonyymi00032
Usein poliittisista rikoksista tuomitut joutuivat työskentelemään murhamiesten ja muiden suur-rikollisten kanssa. Poliittisista rikoksista tuomitut kertovat muistelmissaan, kuinka rikolliset nöyryyttivät sanoin, ja teoin heitä. Eräässäkin paikassa kerrottiin, että saunaankin mentiin vaatteet päällä, ja ne pestiin samalla, ja kuivatettiin päälle pukemalla. Saunaan pääsy ei ollut mitenkään varmaa, vaikka jokaisella piti olla oikeus siihen muutaman viikon välein. Vaatteista ja kengistä oli niin kova pula, että niitä varastettiin yhtenään, jos ne ei ollut koko ajan silmällä pidon alaisia.
- Anonyymi00035
” Härkävaunuissa ei ollut herkkua matkustaa.”
Ei ollut ja ne veivät miljoonat neukkukansalaiset vuosien pakkotyöhön vankileireille, joista ei kaikki suinkaan palanneet!
Sellaista oli olo ja elo neukkulassa! - Anonyymi00036
Nykyään Suomessa ei ole eds työvelvollisuutta. Vaan hoivataan ulkomaalaisetkin kela turistit verovaroin tai lainarahalla !!
Niin ei ole ihme että talous sakkaa pahasti.
miksi näitä täysin jouten Suomessa oleskelvia ihmis massoja, ilmais asutettuja asumistukien siirtäjiä,,, kela-lomalisia ei käsketä töihin.
Siis aikuisia ja nuoria lepääjiä.
Miksi näillä ei ole työ- ja sopeutumis velvollisuutta ?
Vaan useat ryhmät elää elätteinä koko elämänsä... Outo tilanne, ja väärin veronmaksajia kohtaan. Ja lepäilystä tulee vielä takuu eläke !!
E-Suomen kaupungit, lähiöt on täytetty jo näillä oleskelijoilla !
Valtava massa jouten. Ovat vain vain välineinä asumistukien siirtoon asumiskeinottelu korruptioon....- Anonyymi00037
Miten tuo liittyi Gulag- järjestelmään, keskitysleireihin, ja siihen suureen inhimilliseen hätään jota miljoonat venäläiset, ja erimaiden kansalaiset joutuivat kokemaan, ja joita Venäjä ei vieläkään ole käsitellyt omassa historiassaan, kuin aikanaan pintapuolisesti.
Mitä kaikkea hirveyksiä sieltä vielä paljastuukaan, kun arkistot joskus aukeavat.
- Anonyymi00038
Hyväksikäyttö, ja raiskaukset olivat yleisiä gulag-järjestelmässä. Miesvankien muistelmissa naisten hyväksikäytöstä kerrottaessa korostetaan naisten käyttäytyneen "moraalittomasti" pyrkiessään selviytymään ankarasta leiriarjesta. Seksuaaliset palvelut saattoivat tuoda helpompia tehtäviä, ja suotuisempia olosuhteita. Usein naisella ei ollut vaihtoehtoa. Naisten oli vaikeaa tuoda näitä asioita esiin muistelmissaan.
Jos ei ollut naisilla helppoa leireillä, niin ei ollut miehilläkään. Muun muassa Karlagin leirin 338 sotavangista alle 30 selvisi.
Gulakin johtaja Nasedkin raportoi 1941 alussa Berijalle, että ojennustyöleireillä ja siirtoloissa oli 9400 alle 4-vuotiasta lasta yhdessä äitiensä kanssa. Lisäksi raskaana olevia naisia oli 8500 Vauvojen selvitymismahdollisuudet olivat yleensä huonot, eikä sairastuneita vauvoja yritetty erityisesti parantaa. Yleisin kuolinsyy oli hengitystietulehdus . - Anonyymi00039
Gulag-järjestelmälle oli tyypillistä, että monet joutuivat pakkotyöleirille määrittelemättömäksi ajaksi. Niille joiden rangastusaika umpeutui, annettiin lisärangaistuksia. Tuomittuja ei haluttu päästää vapaaksi, sillä heitä tarvittiin työvoimapulan vaivaamilla jättimäisillä rakennustyömailla.
- Anonyymi00041
Gorbatshovin valtaan tulo sai aikaan innostusta, ja optimistista näkemystä maan tulevaisuudesta. Syntyi uusia medioita. Pitkään suljettuna olleet suut avautuivat, ja alkoi muistelmien vyöry.
1988 alussa heräsi maassa puheet Memorial-yhdistyksen perustamisesta, ja tarpeellisuudesta.
Perestroikasta, ja avoimuudesta huolimatta vanha kaarti, ja KGB toimivat edelleen, heitellen kapuloita avoimuuden rattaisiin. Memorial-yhdistystä pidettiin monella taholla tarpeellisena. Olihan vangittuja ja sorrettuja ollut miljoonia. Yhdistyksen perustaminen kangerteli, vanhoillisten tehdessä vastarintaa. KGB:n johto asetti yhdistyksen puuhamiehet silmällä pidon alaiseksi. Lupaa vangita ei kuitenkaan herunut, mutta instituutiolla oli satoja keinoja vaikeuttaa ei-toivotun järjestön syntyä. Memorial saatiin lopulta "synnytettyä" kuitenkin -88 lopulla.
Yhteiskunnallinen ilmapiiri liikahti noihin aikoihin vapaampaan suuntaan. Vanhat rakenteet kuitenkin toimivat entiseen tapaan. Nyt Venäjällä on palattu aikoihin ennen perestroikkaa, eikä Memorial yhdistyskään ole puolustamassa ihmisoikeuksia, ja paljastamassa vankileireillä tuhoutuneiden kohtaloita, ja nimiä. - Anonyymi00042
Suomen armeija kuljetti suomalaisia sotilaita karjavaunuissa. Mikäs siinä nyt kummallista oli?
- Anonyymi00047
Mutta ei vankileireille, kuten Stalinin aikana tehtiin. Gulag-kuljetukset olivat raakuudessaan epäinhimillisiä. Suuri joukko ihmisiä kuoli kuljetusten aikana.
Jos ei ymmärrä lukemaansa, niin kannattaa pysyä Aku Ankoissa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 100822
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.361770Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38589- 65575
- 47568
- 30556
- 68553
En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä
Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.25530Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48527Jos se onkin niin
Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se27522