Mielenkiintoista. Toivotaan että saavat rampan kalkattamaan tehtaassa.
Japanin, Britannian ja Italian hävittäjähanke voi laajeta kolmen mantereen liittoumaksi.
Yhdysvaltain F-35 on hallinnut länsimaiden hävittäjämarkkinoita, mutta sille on hiljalleen nousemassa varteenotettava haastaja.
Japanin, Britannian ja Italian yhteinen hanke kuudennen sukupolven hävittäjästä on edennyt vauhdilla, ja siihen on ilmaissut kiinnostusta myös uusia maita.
Kyse on Global Combat Air Programme -hankkeesta (GCAP), jonka kolmikko käynnisti joulukuussa 2022. Tavoitteena on saada uusi häivehävittäjä käyttöön vuoteen 2035 mennessä.
Kone korvaisi Britannian ja Italian Eurofighter Typhoonit sekä Japanin Mitsubishi F-2:t, ja sen teollisesta toteutuksesta vastaavat BAE Systems, Leonardo ja japanilainen ilmailuteollisuus.
GCAP ei ole pelkkä lentokone, vaan miehitetyn häivehävittäjän, miehittämättömien avustajalennokkien ja verkotetun teknologian muodostama kokonaisuus, jonka tavoitteet ylittävät F-35:n suorituskyvyn esimerkiksi asekuorman ja kantaman osalta.
Hanke on houkutellut uusia kiinnostuneita. Kanada tavoittelee siinä tarkkailijajäsenyyttä, joka antaisi sille pääsyn salassa pidettäviin tietoihin ilman sitoutumista kehitysvaiheen kustannuksiin. Asia nousi esiin Japanin ja Kanadan puolustusministerien tapaamisessa maaliskuussa, ja päätöstä odotetaan heinäkuussa.
Kanadan kiinnostusta selittää osaltaan halu vähentää riippuvuutta amerikkalaiskoneista, sillä maa arvioi parhaillaan uudelleen omaa F-35-tilaustaan.
Maailmanlaajuinen kilpailija
Myös Saksa on mainittu mahdollisena tulokkaana. Italian puolustusministeri Guido Crosetto on todennut parlamentissa, että Saksa voisi tulevaisuudessa liittyä hankkeeseen. Saksa osallistuu nykyisin Ranskan ja Espanjan kanssa kilpailevaan FCAS-hankkeeseen, jossa on ollut erimielisyyksiä kumppaneiden kesken.
Belgialaisen Wilfried Martens -tutkimuskeskuksen tutkija Eoin Drea katsoo Nikkei Asiassa, että Kanadan ja Saksan mukaantulo voisi muuttaa GCAP:n kolmen mantereen teolliseksi liittoumaksi ja jopa F-35:n maailmanlaajuiseksi kilpailijaksi.
Hänen mukaansa hanke on testitapaus sille, pystyvätkö Euroopan ja Aasian demokratiat rakentamaan syviä teollisia kumppanuuksia ilman Yhdysvaltain suoraa osallistumista.
Laajentuminen ei kuitenkaan ole ongelmatonta. Japani suhtautuu uusiin kumppaneihin varauksella ja on varoittanut, että niiden mukaantulo voi hidastaa kehitystä ja vaarantaa vuoden 2035 tavoitteen.
Myös Britannian puolustusbudjetin paineet ovat jo aiheuttaneet epävarmuutta hankkeen aikataulusta.
Suomi valitsi vuonna 2021 omaan hävittäjähankintaansa F-35:n. GCAP-hankkeen katsotaan joka tapauksessa kuvaavan, miten kilpailu kuudennen sukupolven hävittäjistä kiristyy länsimaiden kesken.
F-35:lle on tulossa uusi haastaja
6
157
Vastaukset
- Anonyymi00001
Hyvä ja katotaan
- Anonyymi00002
F-35 hankinnan myötä Suomi on täysin Trumpin talutusnuorassa.
- Anonyymi00004
F-35 hankinnan myötä tiltut on täysin mv-pösiloiden talutusnuorassa.
- Anonyymi00005
AI-yhteenveto
F-35 ei voi lentää itsenäisesti ilman Yhdysvaltojen tukea. Hävittäjä on riippuvainen Yhdysvaltojen ylläpitämästä kriittisestä logistiikasta, varaosahuollosta, aseistuksen päivityksistä ja erityisesti ALIS- (Autonomic Logistics Information System) tai ODIN-huolto- ja komentojärjestelmistä.Vaikka koneet ja niiden moottorit valmistetaan osittain Euroopassa (kuten F135-moottorien osat Suomessa Nokian Linnavuoressa), lentäminen vaatii aina Yhdysvaltojen hyväksynnän ja teknisen tuen seuraavista syistä:
Ohjelmisto ja huolto: F-35:n lentokyky ja operatiivinen toiminta perustuvat massiiviseen tietoverkkoon. Jos Yhdysvallat estäisi pääsyn huoltojärjestelmiin tai katkaisisi teknisen tuen, koneet maadoittuisivat nopeasti, sillä käyttäjämaat eivät voi ohjelmoida tai korjata koneen järjestelmiä yksin.
Asejärjestelmät: Aseiden integroiminen koneeseen ja niiden käyttäminen edellyttävät Yhdysvaltojen lupaa ja tiettyjen avainkoodien jakamista
.Operatiiviset rajoitukset: Yhdysvaltojen ja Lockheed Martinin hallussa on järjestelmän valvonta. Kriisitilanteessa Yhdysvalloilla on tekninen valta estää hävittäjien operatiivinen toiminta, jos se katsoo sen olevan omien intressiensä vastaista.
Voit tutustua aiheeseen tarkemmin muun muassa Ilmavoimien hankesivustolta tai seurata aiheesta käytyä yhteiskunnallista keskustelua esimerkiksi Siivet-ilmailumediasta.- Anonyymi00006
No jo just joo! Kannatti hankkia kone, jota ei voi käyttää itsenäisesti.
- Anonyymi00008
Hyvä että NATO tiltutkin ymmärtävät, että Trumpin komennossa mennään, ja pulinat pois!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2011621
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?581031Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140954- 85912
- 61906
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11790Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t267782Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75727Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk61722Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä342721