maailman hätä

Maaiman hätä on henkistä, terrorismi ym. on vain sen fyysinen sivutuote. Kyse on siitä, että ihmiset taistelevat turvallisuudentunteesta, mikä tuntuu omituisen ristiriitaiselta, että sotimalla haetaan turvaa... Mutta se kai se lähtökohta kuitenkin on. Ratkaisut, joita haemme tähän surulliseen ongelmaan, ovat lakeja tai "omankäden oikeutta", ne eivät ratkaise ongelmaa. Henkistä ongelmaa, ei voi ratkaista fyysisillä teoilla. Ratkaisu ei ole kosto, viha, rangaistus, ne eivät missään nimessä aiheuta muuta kuin lisää kostoa ja vihaa... Ratkaisu on niinkin lähellä, kuin omassa itsessämme, mutta jostain syystä se tuntuu olevan liian kaukana meiltä. Uskonnot on rakennettu hallitsemaan ihmistä, ihminen rakensi Jumalan, jolla saadaan peloteltua toisia ihmisiä elämään kuten ihmisen rakentama kuva jumalasta haluaa. Kyseenalaistamatta olemme opettaneet lapsillemme, kuten meille on opetettu, että Jumala on ankara ja julma ja odottaa sitä samaa myös meiltä. Vasta kun ihminen kyseenalaistaa sen "totuuden", että meidät on luonut ilkeä ja pahansisuinen Jumala omaksi kuvakseen, vasta silloin voimme muuttaa maailmaa paremmaksi muuttumalla itse rakastavaksi ja suvaitsevaiseksi. Niin tämä nyt vain on minun mielipiteeni asiasta, toivon hartaasti ettei se herättäisi mielipahaa kenessäkään, mutta jos herättää, voi kyseinen ihminen kysyä itseltään "miksi". Muutos voi olla pelottava asia, jopa muutos parempaan suuntaan, silloin täytyy luopua vanhoista näkemyksistä ja nähdä maailma uudessa valossa, silloin on omillaan, ei voi turvata esim. pyhiin kirjoituksiin, seurakuntaan ym. mutta silloin voi olla lähempänä ns. jumalaa, alkulähdettämme, sillä valitettavan usein uskonnot erottavat meidät Jumalasta, saavat väliimme kuilun. Rakkaat siskot ja veljet, jos otamme politiikaksemme ja uskonnoksemme Rakkauden kaikkea kohtaan, me emme voi enää satuttaa toisiamme. Mutta kun uutisia seuraa,se tuntuu hyvin epärealistiselta haaveelta, silloin on kuitenkin hyvä muistaa, että muutos alkaa itsestä, siitä ettei paasaa toisille kuinka heidän tulee elää, vaan elää sitä rakkaudellista elämää itse esimerkkinä toisille. Suomesta lähti liikkeelle hieno "roska päivässä"-liike, ehdottaisinkin, että aloittaisimme yhdessä "yksi hyvä teko päivässä"-projektin. Ei siitä ainakaan haittaa voi olla :)
4207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Noin se menee. Pitää itse noudattaa hyvyyttä ja oikeudenmukaisuutta. Ainakin parhaansa mukaan pitää siihen pyrkiä. Täytyy välillä miettiä, mikä on todella oikein.

Ongelmiakin voi tulla:

Miten suhtaudut jos sinulta törkeästi varastetaan jotakin. Eikö viha nouse? JOs useammin kohtaa sellaista niin tekiskö mieli vastata pahuuteen? Eikö edes vähän...?

Äänestä
  • Kyllä minä haluan vastata pahuuteen! Haluan vastata siihen hyvällä! Kosto tuskin tuo mitään hyvitystä jo tapahtuneelle vääryydelle. Jokaisella meillä on varmasti tilanteita, joissa kokee tulleensa väärin kohdelluksi, oma taitonsa on itsehillintä, kyky olla laittamatta pahaa kiertoon, vaan katkaista se noidankehä. Joskus siinä onnistuu, joskus ei. Vaatii paljon rohkeutta hyväksyä, että vaikka itse pyrkisi hyvään, kaikki muut eivät sitä tee, sellaisessa tilanteessa kokee olevansa uhri, voi turhautua, katkeroitua. Mutta silti, mikään paha teko ei kumoa hyvää tekoa, eikä toisin päin. Pelko saa ihmisen tekemään pahaa, pelko siitä, että jää jalkoihin, ettei rakasteta, ettei selviydy... ihmiset pelkäävät elämää, kuvittelevat hallitsevansa sitä kun hyökkävät asein tai puolustautuvat asein. Mutta tuoko toinen tapettu ihminen sen edellisen henkiin? Ei tuo. Toisten pahuudella voi yrittää pyhittää oman pahuutensa, mutta jokainen kyllä tietää että on itse vastuussa omista teoistaan ja tunteistaan. Pahuus ja Hyvyys, kumpikin kuuluu ihmisluontoon, pahuuden kieltäminen, esim. kun lasta kielletään tuntemasta negatiivisia tunteita itseasiassa lisää vain pahuuden voimaa. Keskittymällä pahaan, me annamme sille voimia, kun keskitymme hyvään annamme voimaa sille. Se on jokaisen henkilökohtainen ratkaisu, kummalle voimansa antaa, toinen ihminen ei voi puuttua siihen, vaan jokaisen valinta on omissa käsissä. Kyllähän sitä usein luulee tietävänsä, kuinka toisten tulisi elää, mutta on vaan luotettava siihen, että parhaiten tietää se henkilö itse oman elämänä suunnan :)

    Äänestä

  • maantytär kirjoitti:

    Kyllä minä haluan vastata pahuuteen! Haluan vastata siihen hyvällä! Kosto tuskin tuo mitään hyvitystä jo tapahtuneelle vääryydelle. Jokaisella meillä on varmasti tilanteita, joissa kokee tulleensa väärin kohdelluksi, oma taitonsa on itsehillintä, kyky olla laittamatta pahaa kiertoon, vaan katkaista se noidankehä. Joskus siinä onnistuu, joskus ei. Vaatii paljon rohkeutta hyväksyä, että vaikka itse pyrkisi hyvään, kaikki muut eivät sitä tee, sellaisessa tilanteessa kokee olevansa uhri, voi turhautua, katkeroitua. Mutta silti, mikään paha teko ei kumoa hyvää tekoa, eikä toisin päin. Pelko saa ihmisen tekemään pahaa, pelko siitä, että jää jalkoihin, ettei rakasteta, ettei selviydy... ihmiset pelkäävät elämää, kuvittelevat hallitsevansa sitä kun hyökkävät asein tai puolustautuvat asein. Mutta tuoko toinen tapettu ihminen sen edellisen henkiin? Ei tuo. Toisten pahuudella voi yrittää pyhittää oman pahuutensa, mutta jokainen kyllä tietää että on itse vastuussa omista teoistaan ja tunteistaan. Pahuus ja Hyvyys, kumpikin kuuluu ihmisluontoon, pahuuden kieltäminen, esim. kun lasta kielletään tuntemasta negatiivisia tunteita itseasiassa lisää vain pahuuden voimaa. Keskittymällä pahaan, me annamme sille voimia, kun keskitymme hyvään annamme voimaa sille. Se on jokaisen henkilökohtainen ratkaisu, kummalle voimansa antaa, toinen ihminen ei voi puuttua siihen, vaan jokaisen valinta on omissa käsissä. Kyllähän sitä usein luulee tietävänsä, kuinka toisten tulisi elää, mutta on vaan luotettava siihen, että parhaiten tietää se henkilö itse oman elämänä suunnan :)

    sinun sukulaiset ja ystävät tapettaisiin ja sinun kotisi tuhottaisiin....kyläsi....kaupunkisi...eikö tulisi pikku kosto mieleen!!!? Mieti nyt tarkasti!Minulle ainakin tulisi, se taas on toinen asia johtaako se mihinkään...mutta tuossa tilanteessa ihmisessä pääsee "peto" irti, näin se vaan on!!!!

    Äänestä

Rakkaus lähimmäisiämme kohtaan on haihtunut jo aikapäivää suurimmalta osalta ihmisiä.Ahneus ja itsekkyys ovat nousseet päällimmäisiksi,sekä välinpitämättömyys kanssakulkijoita kohtaan.Toisia ihmisiä vähätellään,halveerataan,ja ivaillaan.Harvoinpa kaunista sanaa kuulee toisista ihmisistä sanottavan.Ihmiset jotka yrittävät olla lämpimiä nujerretaan kerta,kerran jälkeen,kunnes heidänkin välittäminen loppuu.Kylmä on maailma.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maantytär kirjoitti:

Maaiman hätä on henkistä, terrorismi ym. on vain sen fyysinen sivutuote. Kyse on siitä, että ihmiset taistelevat turvallisuudentunteesta, mikä tuntuu omituisen ristiriitaiselta, että sotimalla haetaan turvaa... Mutta se kai se lähtökohta kuitenkin on. Ratkaisut, joita haemme tähän surulliseen ongelmaan, ovat lakeja tai "omankäden oikeutta", ne eivät ratkaise ongelmaa. Henkistä ongelmaa, ei voi ratkaista fyysisillä teoilla. Ratkaisu ei ole kosto, viha, rangaistus, ne eivät missään nimessä aiheuta muuta kuin lisää kostoa ja vihaa... Ratkaisu on niinkin lähellä, kuin omassa itsessämme, mutta jostain syystä se tuntuu olevan liian kaukana meiltä. Uskonnot on rakennettu hallitsemaan ihmistä, ihminen rakensi Jumalan, jolla saadaan peloteltua toisia ihmisiä elämään kuten ihmisen rakentama kuva jumalasta haluaa. Kyseenalaistamatta olemme opettaneet lapsillemme, kuten meille on opetettu, että Jumala on ankara ja julma ja odottaa sitä samaa myös meiltä. Vasta kun ihminen kyseenalaistaa sen "totuuden", että meidät on luonut ilkeä ja pahansisuinen Jumala omaksi kuvakseen, vasta silloin voimme muuttaa maailmaa paremmaksi muuttumalla itse rakastavaksi ja suvaitsevaiseksi. Niin tämä nyt vain on minun mielipiteeni asiasta, toivon hartaasti ettei se herättäisi mielipahaa kenessäkään, mutta jos herättää, voi kyseinen ihminen kysyä itseltään "miksi". Muutos voi olla pelottava asia, jopa muutos parempaan suuntaan, silloin täytyy luopua vanhoista näkemyksistä ja nähdä maailma uudessa valossa, silloin on omillaan, ei voi turvata esim. pyhiin kirjoituksiin, seurakuntaan ym. mutta silloin voi olla lähempänä ns. jumalaa, alkulähdettämme, sillä valitettavan usein uskonnot erottavat meidät Jumalasta, saavat väliimme kuilun. Rakkaat siskot ja veljet, jos otamme politiikaksemme ja uskonnoksemme Rakkauden kaikkea kohtaan, me emme voi enää satuttaa toisiamme. Mutta kun uutisia seuraa,se tuntuu hyvin epärealistiselta haaveelta, silloin on kuitenkin hyvä muistaa, että muutos alkaa itsestä, siitä ettei paasaa toisille kuinka heidän tulee elää, vaan elää sitä rakkaudellista elämää itse esimerkkinä toisille. Suomesta lähti liikkeelle hieno "roska päivässä"-liike, ehdottaisinkin, että aloittaisimme yhdessä "yksi hyvä teko päivässä"-projektin. Ei siitä ainakaan haittaa voi olla :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu