Daily telegraph

Taas uusia uutisia, nyt tutkitaan mitä niiden muslimeiden päässä liikkuu.

--------------------------------------------------------
Lontoolaisen Daily Telegaphissa julkaistu tutkimus.

Tutkimusten mukaan Englannissa ollaan tutkittu muslimien asenteita. Tutkimuksen mukaan joka kolmas Englantilainen muslimi on sitä mieltä että yhteiskunta on moraaliton ja siitä pitäisi tehdä Islamin mukaan elävä valtio.

Kuusi prosenttia 6% muslimeista piti Lontoon pommi-iskuja oikeutettuna vaikka niissä kuoli 56 ihmistä. 24% muslimeista sanoi että heillä paljon tai vähän sympatioita Lontoon pommitajien motiiveille.

Samansuuntaisiin tuloksiin pääsi The Sun lehden teettämä tutkimus joka ilmoitti omista tutkimuksistaan seuraavasti. 91% muslimeista ei usko koraanin oikeuttavan itsemurhapommituksia, 9% kuitenkin uskoo sen antavan suoran oikeutuksen niiden tekemiseen.
18% kaikista englannissa asuvista muslimeista ilmoittaa suoraan etteivät he tunne minkäänlaista lojaalisuutta Englantia kohtaan. Negatiivisesti asennoituja miehiä oli kolmekertaa enemmän kuin naisia, joten tulokset ovat huolestuttavia. Yksi prosentti ilmoitti jopa olevansa valmiita itse perehtymään terrorismijärjetöjen toimintaan osallistumalla. Onko 16 000 terroriin valmista muslimia mielestänne pieni summa lehti kysyy. 100 000 muslimia ei tunne mitään lojaliteettia omaa maataan kohtaan, nyt on kyse jo kansalaisuuden saaneista muslimeista. Varsinkin nuoret muslimit ovat radikalisoimassa itseään.

Englannissa on arvioiden mukaan 16 000 Islamistiseen terrotoimintaa sekaantunutta, 90-150 000 mielestä he tekevät oikein ja antavat tukensa terroristien toimille, tämän lisäksi 400 000 antaa moraalisen tukensa ja sympatiansa näille pommittajille.

Minne on vedettävä rajat kysyvät Englantilaiset, sama kysymys on kaikkien eurooppalaisten mielessä.

Missä kulkee raja "perinteisen" muslimin ja extremistin välillä. Kuka selvittää ja kantaa vastuun näiden 1% teoista, heidän jotka ovat valmiita uhraamaan henkensä. Kuka selvittää tämän prosentin Suomessa, kuka kantaa vastuun mahdollisesta iskusta.

Rajat kiinni välittömästi, ei enää ainuttkaan muslimia Suomeen. Koska te peelot politikot kannatte vastuunne ja myönnätte virheellisen pakolais ja maahanmuuttaja politiikkanne. Myönsitte sen osittain hyväksymällä uuden poliisilain terrorismin taistelun nojalla. Myöntäkää virheenne kokonaan, laittakaa rajat kiinni muslimeilta, ajakaa nykyisetkin ulos Suomesta.



Lähde:
http://www.telegraph.co.uk/news/main.jhtml?xml=/news/20 05/07/23/npoll23.xml&sSheet=/portal/2005/07/23/ixportal.html
4321
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Arvaas mitä tutkimuksissa saataisiin selville jos kyseltäisiin kirkon liepeillä liikkuvilta kristityiltä onko yhteiskunta turmeltunut, pitäisikö siihen lisätä kristillisiä aineksia ja olisiko heillä sympatioita sellaisia kohtaan jotka räjäyttäisivät pommeja kristityn yhteiskunnan luomisen puolesta?

Pohjois-Irlannissakin katolisilla on IRA-sympatioita ja protestantit sympatiseeraavat protestantteja terroristeja.

Äänestä

Minustakinko tulossa rasisti?

Joo, anteeksi vaan te kaikki oikeasti mukavat ja ihanat muslimi-ihmiset, mutta... minäkään en kyllä enää näiden viime vuosien tapahtumien valossa luota yhteenkään muslimiin. Tiedän, ettei näin saisi ajatella, mutta kun niin moni itsemurhapommittaja on ollut lehtitietojen mukaan juuri tuollainen "ihan tavallinen muslimi, ihana ja kaikkee...en olisi ikinä häntä uskonut ääriainekseksi".

Yksi mahdollisuus tietenkin olisi, että muslimit maahan muuttaessaan pantaisiin allekirjoittamaan valtuutus, jonka mukaan SuPo saa kuunnella heidän puhelinliikennettään, tarkastella heidän sähköpostejaan sekä tavallista postiaan ja muutenkin seurailla heidän käyttäytymistään ja menojaan täällä.

Äänestä

" Kuusi prosenttia 6% muslimeista piti Lontoon pommi-iskuja oikeutettuna vaikka niissä kuoli 56 ihmistä. 24% muslimeista sanoi että heillä paljon tai vähän sympatioita Lontoon pommitajien motiiveille. "

Lähes puolet amerikkalaisista pitää Irakin sotaa oikeutettuna, vaikka siellä on tapettu syyttömiä siviilejä tuhatkertaisesti Lontoon pommi-iskuun verrattuna. Mitä tämä kertoo? Jenkit ovat paljon verenhimoisempia ja ahdasmielisempiä kuin islaminuskoiset.

Äänestä
  • Niin varmaan, jos katsot asiaa tuolta kantilta. Kirjoituksesi kertoo vain sen, ettet sinä osaa edes lukea.

    Prosentit olivat Englannissa asuvista muslimeista. Kuinkahan moni jenkki piti iskua WTC torneihin hyväksyttävänä?
    Käy selvittämässä tuo prosentti ja kerro se meille sitten:)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UUTINEN Taas kirjoitti:

Taas uusia uutisia, nyt tutkitaan mitä niiden muslimeiden päässä liikkuu.

--------------------------------------------------------
Lontoolaisen Daily Telegaphissa julkaistu tutkimus.

Tutkimusten mukaan Englannissa ollaan tutkittu muslimien asenteita. Tutkimuksen mukaan joka kolmas Englantilainen muslimi on sitä mieltä että yhteiskunta on moraaliton ja siitä pitäisi tehdä Islamin mukaan elävä valtio.

Kuusi prosenttia 6% muslimeista piti Lontoon pommi-iskuja oikeutettuna vaikka niissä kuoli 56 ihmistä. 24% muslimeista sanoi että heillä paljon tai vähän sympatioita Lontoon pommitajien motiiveille.

Samansuuntaisiin tuloksiin pääsi The Sun lehden teettämä tutkimus joka ilmoitti omista tutkimuksistaan seuraavasti. 91% muslimeista ei usko koraanin oikeuttavan itsemurhapommituksia, 9% kuitenkin uskoo sen antavan suoran oikeutuksen niiden tekemiseen.
18% kaikista englannissa asuvista muslimeista ilmoittaa suoraan etteivät he tunne minkäänlaista lojaalisuutta Englantia kohtaan. Negatiivisesti asennoituja miehiä oli kolmekertaa enemmän kuin naisia, joten tulokset ovat huolestuttavia. Yksi prosentti ilmoitti jopa olevansa valmiita itse perehtymään terrorismijärjetöjen toimintaan osallistumalla. Onko 16 000 terroriin valmista muslimia mielestänne pieni summa lehti kysyy. 100 000 muslimia ei tunne mitään lojaliteettia omaa maataan kohtaan, nyt on kyse jo kansalaisuuden saaneista muslimeista. Varsinkin nuoret muslimit ovat radikalisoimassa itseään.

Englannissa on arvioiden mukaan 16 000 Islamistiseen terrotoimintaa sekaantunutta, 90-150 000 mielestä he tekevät oikein ja antavat tukensa terroristien toimille, tämän lisäksi 400 000 antaa moraalisen tukensa ja sympatiansa näille pommittajille.

Minne on vedettävä rajat kysyvät Englantilaiset, sama kysymys on kaikkien eurooppalaisten mielessä.

Missä kulkee raja "perinteisen" muslimin ja extremistin välillä. Kuka selvittää ja kantaa vastuun näiden 1% teoista, heidän jotka ovat valmiita uhraamaan henkensä. Kuka selvittää tämän prosentin Suomessa, kuka kantaa vastuun mahdollisesta iskusta.

Rajat kiinni välittömästi, ei enää ainuttkaan muslimia Suomeen. Koska te peelot politikot kannatte vastuunne ja myönnätte virheellisen pakolais ja maahanmuuttaja politiikkanne. Myönsitte sen osittain hyväksymällä uuden poliisilain terrorismin taistelun nojalla. Myöntäkää virheenne kokonaan, laittakaa rajat kiinni muslimeilta, ajakaa nykyisetkin ulos Suomesta.



Lähde:
http://www.telegraph.co.uk/news/main.jhtml?xml=/news/20 05/07/23/npoll23.xml&sSheet=/portal/2005/07/23/ixportal.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu