Oma uskoontuloni

Tapahtui vuosikymmeniä sitten yksinäisyydessä lukiessani vihkoa nimeltä "Uudestisyntymisen ihme".

Vihkossa tuli vastaan kaksi Raamatun paikkaa:

"Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta, 4turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten"

ja

"pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,"

Nuo luettuani oli kuin valonsäteitä olisi satanut sydämeeni ja olin täysin vakuuttunut siitä, että olin saanut syntini anteeksi ja että olin Jumalan lapsi.

Toteutui se, minkä Usko Toivonen haluaa mieluusti ilmaista Apt. 26:18:lla:

" - -avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.'"

Kun me ihmiset avaamme silmämme, edessä avautuva todellisuus ei tupsahda siihen silmien avautumishetkellä, vaan se on ollut siinä kaiken aikaa. Silmien avaaminen EI LUO TODELLISUUTTA, joka silmien avautuessa paljastuu. Tapahtuu ainoastaan tämä: ihminen NÄKEE NYT todellisuuden, joka oli olemassa kaiken aikaa. Se oli olemassa jo silloin, kun hänen silmänsä olivat kiinni.

PIMEYS eli silmien KIINNIolo merkitsi saatanan valtaa ja tietämättömyyttä syntien anteeksiantamuksesta ja perintöosasta pyhitettyjen joukossa.
Mutta silmien kiinniolo eli pimeys eli sokeus ei OLE TODELLISUUTTA, vaan sitä, että TODELLISUUTTA EI NÄE.

Siksi Apt. 26:18 sanookin asian ALKUKIELELLÄ paremmin: kun silmät avautuvat eli syntyy usko Jeesukseen, pimeys eli sokeus eli saatanan valta kaikkoaa, ja KAIKEN AIKAA VOIMASSA OLLUT SOVITETUN MAAILMAN TODELLISUUS, se, että Jumalan Karitsa on jo ottanut pois MAALMAN synnin, valaisee ihmisen ymmärryksen tajuamaan, että synnit on saatu anteeksi ja perintöosa ppyhitettyjen joukossa on totta.

Usko(ontulo) EI LUO TUOTA TODELLISUUTTA vaan NÄKEE SEN ja nähdessään sen AUTOMAATTISESTI HYVÄKSYY SEN OMALLE KOHDALLE.

Apt. 26:18:n suomennos johtaa harhaan, jos sitä ei lue SOVITUKSEN SANAN VALOSSA:

"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti MAAILMAN itsensöä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan."

- GF -
76535
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 76

Vanhimmat

Lisäys: en toki nähnyt uskoontuloni hetkellä KOKO maailman sovitusta vaan tajusin ainoastaan itse saaneenni syntini anteeksi ja että olin Jumalan lapsi.

Mutta minä olinkin tuossa hetkessä vauva.

Kristittynä kasvaminen on sitä, että lakkaa tuijottamasta ja ihastellemasta omaa napaansa ja alkaa kiinnittää huomiota muuallekin kuin itseensä.

Ne, jotka vastustavat Paavalin julistusta koko maailman sovituksesta, ovat jossain mielessä jääneet uskossaan vauva-asteelle.

Äänestä
  • Lopeta tuo tuuban tuottaminen.

    1Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Lopeta tuo tuuban tuottaminen.

    Amispetteri hiljaa siellä! 😅😅😅

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Amispetteri hiljaa siellä! 😅😅😅

    Ja näin ilmaisi mielipiteensä raamattutalebani Kiikyältä. Kiitos mielipiteestäsi.

    1Äänestä

Miksi tarvittiin uskoontulo, sinähän olit jo sovitettu ennen sitä? Sinä teit ratkaisun omalta puoleltasi ja otit vastaan pelastuksen. Onko pelastus sinun mielestäsi sama kuin sovitus?

Äänestä
  • Niin ei sovitusta tarvitse vastaanottaa eikä siitä höpöttää. Ei sille mitään mahda. Jos sitä pitää julistaa, ei kaikkia ole sovitettu.

    Äänestä

  • Kysymys on yhtä mielekkäs kuin olisi kysymys: kun Suomi julistautui itsenäiseksi, miksi siitä piti ilmoittaa kansalaisille? Olihan Suomi itsenäinen joka tapauksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Niin ei sovitusta tarvitse vastaanottaa eikä siitä höpöttää. Ei sille mitään mahda. Jos sitä pitää julistaa, ei kaikkia ole sovitettu.

    Laihialainen Einstein murjaisi suuren laihialaisviisauden... 🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Kiitos kysymyksestä!

    En tehnyt mitään ratkaisua enkä ottanut tietoisesti vastaan yhtikäs mitään vaan vain luin nuo kaksi jaetta, ja asia oli sillä selvä. Voisi kai sanoa, että minun silmäni aukenivat. Olin täysin varma, että syntini olivat anteeksiannetut ja että olin Jumalan lapsi.

    Tämän sisäisen tietoisuudenhan usko Jeesukseen tuo tullessaan.

    Pelastus ei ole sama asia kuin sovitus.

    Jumala ei "pelastanut" maailmaa Kristuksessa vaan sovitti maailman itsensä kanssa Kristuksessa. Eli Hän saattoi maailman Ihmisen Pojassa sovintoon ja yhteyteen kanssaaan.

    Monet hokevat, että "sovitus on otettava vastaan", missä ei ole mitään järkeä.

    Jeesus edusti meitä kaikkia, koko maailmaa, antaessaan henkensä meidän & koko maailman lunnaiksi. Ei hän kysynyt meiltä lupaa saadakseen edustaa meitä vaan totesi ykskantaan ennen ristiinnaulitsemistaan, että kun hänet korotetaan maasta, hän vetää KAIKKI tykönsä.

    Hän ts. suostui vapaaehtoisesti siihen, että Hänessä JUMALAN SOVITTAISI MEIDÄT Ja KOKO MAAILMAN kanssaan - ILMAN MEIDÄN LUPAAMME ja USKOAMME!!!

    On satavarma asia, että Jumala on jo sovittanut koko maailman eikä lue kenenkään ihmisen syntejä enää tämän syyksi. Jumalan Karitsa on jo ottanut pois koko maailman synnin.

    (Joku Usko Toivonen väittää aivan pokkana Raamatun vasttaisesti, ettei näin ole, mutta näin se vaan on.)

    Pelastus tarkoittaa alkukielellä jotain ihan muuta kuin millaiseksi se Suomen uskovaisten puheenparressa on vääntynyt; se tarkoittaa tervehtymistä, kokonaiseksi tulemista, järkiinsä tulemista ja eheytymistä.

    Sovitus ja lunastus ovat paljon painavampia ja suurempia ja laajempia käsitteitä kuin pelastus ja vanhurskautus.

    Sana "pelastus" on saanut täysin mittasuhteettoman merkityksen suomalaisessa kristillisessä jargonissa.

    Kannattaisi keskittyä ensiksi siihen, mitä Paavali kirjoittaa sovituksesta ja lunastuksesta, jotta nousee Elämän puuhun sen juuresta eikä latvasta (josta ei koskaan edes näe juurta eikä runkoa).

    Uskoontulo, jossa tapahtuu samalla "pelastuminen" eli järkiinsä tuleminen ja havahtuminen todellisuuteen, on tavattoman tärkeä asia. Ilman sitä ei voi NÄHDÄ Jumalan valtakuntaa - siis NÄHDÄ, ymmärtää, käsittää sitä. Mutta niinpä vain ALKUKIELISESSÄ Uudessa testamentissa Paavali vakuuttaa esim. Fil. 2:5-11:ssä, että lopullta jokainen on tunnustava riemumielin Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus on Herra.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Kiitos kysymyksestä!

    >>>>>>>>>

    Tämän sisäisen tietoisuudenhan usko Jeesukseen tuo tullessaan.<<<<<<<<<<
    ----------------------
    Terve kristinusko pitäytyy Jumalan Sanaan jossa Jumala on ilmoittanut Itsensä. Jumala on kohdattavissa Hänen Sanassaan ei ihmisen sisäisissä tuntemuksissa ja kokemuksissa. On epätervettä etsiä kokemuksia ja kytötä sisäisiä tuntenuksia.

    Kristinuskossa varmuus perustuu Jumalan Sanan ilmoitukseen ja ojentautumiseen sen mukaan. Sanan totena pitäminen ilman se se saa vaikuttaa tahtomista ja tekemistä on kuollutta uskoa.Jumala ei vslehtele, Hänen Sanansa on kokonansa Totuus

    Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Jaahas,

    taas yksi epäjumalanpalvooja tuli paikalle viisastelemaan.

    Tiedoksesi, sinä Suuri Raamatuntunija-klovni:

    "Jumalan Sana" on arvonimi, joka kuuluu yksinomaan Herralle Jeesukselle eikä millekään Kirjoitusten kokoelmalle.

    Hauskaa, jopa naurettavaa on tässä se, että ääliömäinen kritiikkisi ajautuu vääjäämättä ristiriitaan: jotta siinä olisi jokin pointti, silloin ao. jakeiden

    "Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta, 4turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten"

    ja

    "pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,"

    tulisi sijaita jossain muualla kuuin Raamatussa.

    Kaiken maailman uuvatit sitä Raamattu-asiantuntijoina kehtaavatkin esiintyä.

    Äänestä

Miksi sinä -GF- et enää uskokkaan tähän:

"pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,"

Eli että pelastus vaatii sen uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen.

Eihän ilman sitä Raamatun / Jeesuksen mukaan voi pelastua / nähdä Taivasten Valtakuntaa:

Joh. 3:3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".

Mutta nythän sinä itse siis väität ihan päinvastoin, eli ettei mitään uudestisyntymän pesoa muka tarvitakkaan.

Ja sinä itse sanot tulleesi noin uskoon !

Ilman Jumalan synnyttämää uskoa, ei voi pelastua Raamatun mukaan.

Eli sinun oma uskoontulosi todistaa vääjäämättä omaksumasi harhaopin silkaksi valheeksi ja eksytykseksi !

Etkö todellakaan ymmärrä tätä, vaikka sinä ITSE todistat tuota harhaoppia vastaan omalla kokemuksellasikin väkevästi ?!

Äänestä
  • Sinä määrittelet pelastumisen väärin. Pelastuminen tarkoittaa alkukielellä havahtumista, järkiinsä tulemista, terveeksi/kokonaiseksi tulemista ja eheytymistä.

    Teidän helvettiuskoisten mielessä siihen liittyy täysin mielipuolinen kuvitelma helvetin liekeistä pelastautumisesta.

    Jeesus puhuu NÄKEMISESTÄ. Siitä, ett Jumalasta vieraantunut, sokeutunut ihminen alkaa NÄHDÄ.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Sinä määrittelet pelastumisen väärin. Pelastuminen tarkoittaa alkukielellä havahtumista, järkiinsä tulemista, terveeksi/kokonaiseksi tulemista ja eheytymistä.

    Teidän helvettiuskoisten mielessä siihen liittyy täysin mielipuolinen kuvitelma helvetin liekeistä pelastautumisesta.

    Jeesus puhuu NÄKEMISESTÄ. Siitä, ett Jumalasta vieraantunut, sokeutunut ihminen alkaa NÄHDÄ.

    Miksi vaihdat aihetta ?

    Minä kysyin sinulta sitä, että miksi luovuit siitä, mikä sinulle kirkkaasti avattiin ?

    Mikä tai kuka sai sinut siitä luopumaan ja uskomaan ihan muuta sanomaa ?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Sinä olet kuin joku 4-vuotias inttäessäsi monomaanisesti päähäsi pälkähtänyttä ajatusta, joka sinun 4-vuotiaan maailmassasi on tietenkin maailman fiksuin ja johon sinun on eh-dot-to-mas-ti HE-TI saatava vastaus.

    Opettele lukemaan toisten kommentit ajatuksella äläkä intä kuin jokin ilman karkkia jäänyt kitisevä taapero.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Olen tähän viestiisi todella pettynyt.

    Ei ole oikein muuta sanottavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Miksi vaihdat aihetta ?

    Minä kysyin sinulta sitä, että miksi luovuit siitä, mikä sinulle kirkkaasti avattiin ?

    Mikä tai kuka sai sinut siitä luopumaan ja uskomaan ihan muuta sanomaa ?

    Nuo sinun kysymyksesi ovat samaa tasoa kuin kysymys: Joko olet lakannut pieksämästä vaimoasi? Tai: Miksi et ole lakannut pieksämästä vaimoasi?

    Normaalissa ihmisten kanssakäymisessä tuollaisten kysymysten esittäjää pidettäisiin joko stand up -koomikkona tai patologisena mulqvistina.

    Pitäisikö sinua alkaa pitää hengellisenä stand up -koomikkona vai...

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Olen tähän viestiisi todella pettynyt.

    Ei ole oikein muuta sanottavaa.

    Pettymys on 4-vuotiaalle hyvin tyypillinen tunne. Mutta sillä on tarkoituksensa. 4-vuotias oppii pikkuhiljaa kärsivällisyyttä. Sitä sanotaan kasvamiseksi, maailman avartumiseksi. 4-vuotias alkaa huomata, että maailmassa on muitakin kuin vain hän.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Pettymys on 4-vuotiaalle hyvin tyypillinen tunne. Mutta sillä on tarkoituksensa. 4-vuotias oppii pikkuhiljaa kärsivällisyyttä. Sitä sanotaan kasvamiseksi, maailman avartumiseksi. 4-vuotias alkaa huomata, että maailmassa on muitakin kuin vain hän.

    Herra sinua runsaasti siunatkoon !

    1. Piet. 3:9 Älkää kostako pahaa pahalla, älkää herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa; sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte.

    Äänestä

Oikea uudestisyntyminen tapahtuu kasteessa, ei psykologisena ilmiönä käännyttämällä aikaansaatuna uskoontulona, pelkkänä mielen tason muutoksena.

Jeesus tarkoittaa uudestisyntymisellä Jumalan luomistekoa kasteessa, jossa Jumala luo ihmisen kokonaan uudeksi, body, mind, spirit kasteen vedestä ja Pyhästä Hengestä.

2. Piet. 3:5

Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta.

1.Piet.3
20 jotka muinoin eivät totelleet Jumalaa, kun hän Nooan päivinä kärsivällisesti odotti sen ajan, kun arkkia rakennettiin. Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana.

21 Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus.

Äänestä
  • Höpö höpö !

    Olet ihan totaalisen pihalla näistä Hengellisistä asioista !

    Äänestä

  • Ihmisen mieli muuttuu sen mukaan mitä ihminen kuulee ja näkee, se on pelkkää psykologista prosessointia. Ihminen saadaan tehokkaalla käännyttämisellä tulemaan ihan mihin uskoon tahansa. Pelkästään Suomessa oli tuhat erioppista uskonnollista yhdistystä ry:tä, uskonlahkoa ja uskonkulttia.

    Oikea Kristillinen usko on kasteen lahjan Pyhän Hengen pysyvä hengellinen ominaisuus. Usko on hengen lahja, joka pitää yhteyttä ihmisen ja Jumalan välillä vaikka ihmisen nukkuessa.

    Room. 8:26

    Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin.

    Amerikasta tänne 100 v. sitten tuotu helluntailaisuus ei ole ollut koskaan tervettä kristinuskoa, vaan käännyttämällä aikaansaatava paha eksytys ja heresia.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ihmisen mieli muuttuu sen mukaan mitä ihminen kuulee ja näkee, se on pelkkää psykologista prosessointia. Ihminen saadaan tehokkaalla käännyttämisellä tulemaan ihan mihin uskoon tahansa. Pelkästään Suomessa oli tuhat erioppista uskonnollista yhdistystä ry:tä, uskonlahkoa ja uskonkulttia.

    Oikea Kristillinen usko on kasteen lahjan Pyhän Hengen pysyvä hengellinen ominaisuus. Usko on hengen lahja, joka pitää yhteyttä ihmisen ja Jumalan välillä vaikka ihmisen nukkuessa.

    Room. 8:26

    Myös Henki auttaa meitä, jotka olemme heikkoja. Emmehän tiedä, miten meidän tulisi rukoilla, että rukoilisimme oikein. Henki itse kuitenkin puhuu meidän puolestamme sanattomin huokauksin.

    Amerikasta tänne 100 v. sitten tuotu helluntailaisuus ei ole ollut koskaan tervettä kristinuskoa, vaan käännyttämällä aikaansaatava paha eksytys ja heresia.

    2. Kor. 4:13

    Meillä on sama uskon Henki, josta on kirjoitettu: "Minä uskon, ja siksi puhun."

    Äänestä

Jokaisessa liitossa on aina vähintään kaksi osapuolta. Liitto ei ole voimassa ilman liittoon osallistuvien suostumista. Avioliittoa ilman toisen osapuolen suostumusta kutsutaan pakkoavioliitoksi.

Äänestä
  • Liitto on Jumalan yksipuolinen varma lupaus. Liittoja on voimassa yhtä aikaa useita erilaisia ja eri aikana annettuja.

    Ihminen ei ole tasapuolinen sopimuskumppani tekemään Jumalan kanssa mitään sopimuksia tai kauppoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Liitto on Jumalan yksipuolinen varma lupaus. Liittoja on voimassa yhtä aikaa useita erilaisia ja eri aikana annettuja.

    Ihminen ei ole tasapuolinen sopimuskumppani tekemään Jumalan kanssa mitään sopimuksia tai kauppoja.

    Höpö höpö !

    Äänestä

Katsotaanko yhdessä näitä tekstikohtia.

1 Pietari, Jeesuksen Kristuksen apostoli, valituille muukalaisille, jotka asuvat hajallaan Pontossa, Galatiassa, Kappadokiassa, Aasiassa ja Bityniassa,
2 ja jotka Isän Jumalan edeltätietämisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi. Lisääntyköön teille armo ja rauha.
3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta,
4 turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten,
5 jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana.
6 Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa,
7 että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.
8 Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla,
9 sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen. ( 1Piet 1)

Uskovien uskostahan tässä on todistettu, "uskon kautta varjellutte pelastukseen".
Uskon päämäärästä.

Pietari jatkaa.

13 Vyöttäkää sentähden mielenne kupeet ja olkaa raittiit; ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille tarjotaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä.
14 Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte,
15 vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi.
16 Sillä kirjoitettu on: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä".
17 Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika,
18 tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne,
19 vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan,
20 hänen, joka tosin oli edeltätiedetty jo ennen maailman perustamista, mutta vasta viimeisinä aikoina on ilmoitettu teitä varten,
21 jotka hänen kauttansa uskotte Jumalaan, joka herätti hänet kuolleista ja antoi hänelle kirkkauden, niin että teidän uskonne on myös toivo Jumalaan.
22 Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä,
23 te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta. ( 1Piet 1)

Siinä on ohjetta kuuliaisille lapsille. Entinen vaellus ja sen mukainen veellus on jäänyt taakse ja uusi on sijaan tullut.

Ja Jumalan lapset Jeesuksessa Kristuksessa ovat uudestisyntyneet katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta.

Usko tulee kuulemisesta ja kuleminen Kristuksen sanan kautta.

Pietari mainitsee myös ..

10 Sitä pelastusta ovat etsineet ja tutkineet profeetat, jotka ovat ennustaneet teidän osaksenne tulevasta armosta,
11 ovat tutkineet, mihin tai millaiseen aikaan heissä oleva Kristuksen Henki viittasi, edeltäpäin todistaessaan Kristusta kohtaavista kärsimyksistä ja niiden jälkeen tulevasta kunniasta. ( 1Piet 1)

Eli nyt tiedossa olevaa pelastusta, kuten Pietari Korneliuksen kodissakin evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta julisti.

42 Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi.
43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta." ( Apt 10)

Jokaine Jumalan lapsi Jeesuksessa Kristuksessa on sitä uskon kautta.

Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

Usko Toivonen

Äänestä
  • Kukaan ei ole koskaan missään palvonut uskoa niin kuin sinä, USKO Toivonen.

    Ja onhan toki niin, että uskoa palvoessaan ihminen palvoo... omaa uskoaan.

    Jumala oli Kristuksessa eikä yhdenkään ihmisen uskossa sovittaessaan maailman itsensä kanssa.

    Tämä on teille narsistiuskovaisille katkera pala niellä.

    Uskoa(an) palvovat joutuvat aina vähättelemään Kristuksen ristiä, häivyttämään koko maailman sovituksen Jeesuksessa Kristuksessa olemattomiin.

    Tämä on surullista, mutta minkäs teet.

    Teitä on enemmistö. Jeesus muistaakseni ennusti tämän jo aikoinaan.

    Kun hän pohti, löytäneekö hän uskoa maan päältä, hän tarkoitti uskoa tähän ja vain tähän:

    "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan."

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Kukaan ei ole koskaan missään palvonut uskoa niin kuin sinä, USKO Toivonen.

    Ja onhan toki niin, että uskoa palvoessaan ihminen palvoo... omaa uskoaan.

    Jumala oli Kristuksessa eikä yhdenkään ihmisen uskossa sovittaessaan maailman itsensä kanssa.

    Tämä on teille narsistiuskovaisille katkera pala niellä.

    Uskoa(an) palvovat joutuvat aina vähättelemään Kristuksen ristiä, häivyttämään koko maailman sovituksen Jeesuksessa Kristuksessa olemattomiin.

    Tämä on surullista, mutta minkäs teet.

    Teitä on enemmistö. Jeesus muistaakseni ennusti tämän jo aikoinaan.

    Kun hän pohti, löytäneekö hän uskoa maan päältä, hän tarkoitti uskoa tähän ja vain tähän:

    "Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan."

    Eli, olet sitä mieltä, että Pietarin kautta saatu todistus uskosta, "uskonne kestävyydestä", on Pietarin todistus oman uskonsa palvomisesta?

    Niin ymmärrän, että annat kommentissasi niin olevan.

    Ja myös sen todistuksen, minkä Pietarin kautta saatu ilmoitus todistaa ja kaikki kirjoitukset, että usko tulee evakeliumin kuulemisen kautta, sen kautta Jumala kutsuu ihmistä kääntymykseen. Kaikki uskovathan ovat Herran puoleen kääntyneitä, kuten Raamatun kirjoitukset sen todistavat.

    Pietarin kautta saatu todistus Jumalan lahjana saadusta uskosta:

    3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta,
    4 turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten,
    5 jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana. (1Piet 1)

    Todistuksessasi tosin ei ollut jostain syystä viidettä jaetta???

    Huomaatko, että tässä on siteeraus, jota käytit todistuksessasi uskoon tuloosi liittyen.

    Kuinka perustelet siis "Jumalan voimaa" , mikä on uskovissa, mutta ei uskomattomissa?

    Tämä tekstihän on osoitettu uskoville ( "teidän uskonne" )

    Ja kuinka perustelet uskon päämäärän toteutumisen tämän tekstikohdan kautta?

    7 että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.
    8 Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla,
    9 sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen. ( 1Piet 1)

    Mikä on siis "Jumalan voima", mikä on uskovissa, mutta ei uskomattomissa?

    Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

    Usko Toivonen

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    On tunnustettava, etten ole enää kuukausiin jaksanut lukea näitä sinun kommenttejasi läpi.

    Ei se, mitä Pietari kirjoittaa, kerro mitään siitä, kuinka loputtomasti sinä palvot omaa uskoasi. Sinä ja Pietari olette kaksi eri henkilöä.

    Minä puhuin sinusta ja sinun oman uskosi palvomisesta.

    Uskosta, joka joutuu paniikkiin, kun sille esitellään ristillä riippuva Jeesus Kristus, jossa Jumala oli ja jossa Jumala sovitti koko maailman itsensä kanssa.

    Jostain syystä aina, kun sinun "uskollesi" esitellään kohteeksi tämä Jeesus, sinä käyttäydyt kuin joku vesikauhun ensi oireissa oleva.

    Mutta sinä oletkin sinä ja sinä uskot niin kuin sinä uskot.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Eli otat Pietarin kautta saadusta todistuksesta osan, joka sopii pään uskoon, eli inhimilliseen järkeilyyn pohjaavaan uskoon.

    Kuten tuolla ketjun alkupäässä todistat:

    >> En tehnyt mitään ratkaisua enkä ottanut tietoisesti vastaan yhtikäs mitään vaan vain luin nuo kaksi jaetta, ja asia oli sillä selvä. Voisi kai sanoa, että minun silmäni aukenivat. Olin täysin varma, että syntini olivat anteeksiannetut ja että olin Jumalan lapsi. >>

    Kaksi jaetta, joiden pohjaltako sitten jätät asiayhteydestään pois, uskon Jeesukseen Kristukseen, joka on Jumalan lahjana tullut kaikkien uskovien osalle, uskovilla ja uskomattomillahan ei ole yhteistä osaa, kuten suosikki julistajasi Paavali todistaa.

    Ja kuten todistat, et salli itsellesi sitä, mitä Pietari kirjoittaa ja mitä Paavali kirjoittaa, kuten toteat :

    >> On tunnustettava, etten ole enää kuukausiin jaksanut lukea näitä sinun kommenttejasi läpi. >>

    Pietari juurikin kirjoittaa, ei pelkästään omasta uskostaan, vaan myös kaikkien uskovaisten, Jeesuksessa Kristuksessa pyhitettyje uskosta.

    Eli, " jotka Isän Jumalan edeltätietämisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi. Lisääntyköön teille armo ja rauha." (1Piet 1:2)

    Olet siteerannut myös omassa todistuksessasi Paavalin Kirjettä Tiitukselle.

    Käsitellään sitä myöhemmin ajallaan, mutta sen verran siitäkin, että on kysymys Pyhän Hengen uudistamista uskovista, joiden entinen syntivaellus on vaihtunut uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen saamisen ( uskon lkautta ) vaellukseen uutena luomuksena.

    Hyvin yhteneväistä tekstiä siis Pietarilta, kuin Paavaliltakin.

    Ei käy laatuun, että vanha elämä ja uusi vaellus olisivat yhtäaikaa läsnä uskovan vaelluksessa.

    13 Vyöttäkää sentähden mielenne kupeet ja olkaa raittiit; ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille tarjotaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä.
    14 Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte,
    15 vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi.
    ..
    16 Sillä kirjoitettu on: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä".
    17 Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika,
    18 tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne,
    19 vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan
    ( 1Piet 1)

    Miksi siis uskosi valitsee, kehoittaa valitsemaan Jeesuksen sanojen ja Paavalin kautta saatujen sanojen väliltä ja Jeesuksen sanojen ja Pietarin kautta saatujen sanojen väliltä?

    Keitä ovat ne Jeesuksessa Kristuksessa pyhiteyt, uskovat ja pyhät, jotka ovat omaksensa ottaneet Herrakseen Jeesuksen Kristuksen ja Hänen sanansa?

    Mistä heidät voi tunnistaa?

    Pelastuksen evankeliumin ja sydämen usskon puolesta.

    Usko Toivonen

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Olet sinä ahkera, USKO Toivonen; minä en lue läpi näitä sinun kommenttejasi (koska pari ekaa riviä paljastavat, että samaa kuolettavan tylsää, kuivaa ja elotonta jaanausta on luvassa), ja silti siinä vain jaksat jauhaa tuota samaa kuolettavan rutikuivaa sanojen sahajauhoa.

    Yksi muutos on havaittavissa: sinä alat muistuttaa tyyliltäsi Nellie Olesonia, mikä on hieman yllättävää.

    Siksipä kysynkin sinulta, Usko Toivonen: Joko olet lakannut pieksämästä vaimoasi?

    Itselleni on syvä mysteeri, että sinä ja sinun kaltaisesi uskovat, joita on kolmetoista tusinassa ja jotka KAIKKI olette eri mieltä Raamatusta (jota te KAIKKI pidätte "Jumalan Sanana" 🤣), jaksatte silti vakuuttaa uskovanne "Raamattuun" - ja siis kaikki ERI TAVOIN. 🤣

    Ja toki kaikkein suurin mysteeri on se, että sinä uskallat väittää "uskovasi Jeesukseen" samalla kun sinä vihaa ajatusta siitä, että Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa. Mitä ihmeen Jeesus-uskoa se tuollainen on? Jos on sitä mieltä, että uskoo Jeesukseen, silloin on uskottava myös siihen, että Jumala oli Kristuksessa ja sovitti koko maailman itsensä kanssa.

    Sinä olet jakautuut sydämestäsi kahtaalle: uskot Jeesukseen - jollain tavoin - ja toisaalta sitten et kuitenkaan usko. Et usko Häneen siinä KAIKKEIN TÄRKEIMMÄSSÄ ASIASSA: et usko siihen, mitä Hänelle, Hänessä ja Hänen kauttaan ristillä tapahtui.

    Ja se on kuitenkin koko kristiinuskon YDIN. Sinä et usko siihen, mikä Jeesuksessa on KAIKKEIN TÄRKEINTÄ ja OLENNAISINTA.

    Ja tästä onkin sitten seurauksena se, että sinun juttusi ovat niin kuolettavan tylsiä ja typeriä "luentoja".

    Ehdootan, että rukoilet Jumalalta itsellesi yksinkertaista lapsen uskoa sovituksen sanaan - siihen, että Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan.

    Kun sen teet, niin johan alkaa helpottaa; ei tarvitse tehdä uskomisesta noin kuolettavan vaikeaa Kirjaimen palvontaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Arvelinkin, että vastausta itse todistuksessasi olleen tekstikohdan pohjalta tekemiini kysymyksiin ei tule.

    Sen sijaan sitä tuttua sanailua, mikä kuvastaa sydämen tilaa.

    Miksi todistuksessasi oli tekstilainaus 1. Pietarin kirjeestä, vaikka et halua siitä keskustella?

    Miksi Pietarin kautta saatu ilmoitus uskosta ei sovellu todistamallesi sinun uskostasi?

    Miksi Pietarin kautta saatu ilmoitus on sinusta kuivaa, kuolettavaa ja tylsää?

    Onko Pietarin kautta saatu ilmoitus uskosta mielestäsi väärää uskoa?

    Onko sinun uskosi, josta todistat, jalompi usko, kuin Pietarin kirjeessään mainitsemilla uskovilla?

    Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

    Usko Toivonen

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Minä siis kuvailin avauksessa ne jakeet, jotka luettuani ymmärsin, että olin saanut syntini anteeksi ja että olen Jumalan lapsi.

    Ja tämä on sinulle jonkinlainen ongelma? Ja nuo kysymykset mielestäsi jotenkin järkeviä?

    Kysyn siis uudelleen: Oletko lakannut pieksämästä vaimoasi?

    Sillä onhan selvää, että sinä häntä pieksät, koska MINÄ sanon niin.
    Minulla on valta väittää näin aivan samoin kuin sinulla on valta jauhaa sinulle tyypillistä farisealaista hevonpaskaa toisten ihmisten sydämen tilasta.

    Toinen kysymys: miksi sinä ET usko, että Jumala sovitti maailman Kristuksessa itsensä kanssa?

    Miksi sinä et voi uskoa tähän? Miksi et suostu vastaamaan TÄHÄN?

    Millä oikeudella sinä väännät Jeesuksen PERSOONASTA sellaisen, jossa Jumala EI SOVITTANUT MAAILMAA ITSENSÄ KANSSA?

    Tässäkö EI ole kyse "sydämen tilasta"?

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Pietari kirjoittaa juurikin uskovista, pyhistä.

    1 Pietari, Jeesuksen Kristuksen apostoli, valituille muukalaisille, jotka asuvat hajallaan Pontossa, Galatiassa, Kappadokiassa, Aasiassa ja Bityniassa,
    2 ja jotka Isän Jumalan edeltätietämisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi. Lisääntyköön teille armo ja rauha.
    3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta,
    4 turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten,
    5 jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana. ( 1Piet 1)

    Valituista Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen.

    Siinä on kuvaus Jumalan lapsista.

    13 Vyöttäkää sentähden mielenne kupeet ja olkaa raittiit; ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille tarjotaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä.
    14 Niinkuin kuuliaisten lasten tulee, älkää mukautuko niiden himojen mukaan, joissa te ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte,
    15 vaan sen Pyhän mukaan, joka on teidät kutsunut, tulkaa tekin kaikessa vaelluksessanne pyhiksi.
    16 Sillä kirjoitettu on: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä". ( !Piet 1)

    Uusi luomus Kristuksessa ei vaella entisen elämän tapansa mukaan, vaan Pyhän Hengen uudistuksen myötä Jumalan Hengen johdattamana pyhän elämää, uusi on entisen sijaan tullut.

    Kristuksen kalliillla verellä lunastettu

    17 Ja jos te Isänänne huudatte avuksi häntä, joka henkilöön katsomatta tuomitsee kunkin hänen tekojensa mukaan, niin vaeltakaa pelossa tämä muukalaisuutenne aika,
    18 tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne,
    19 vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan,
    20 hänen, joka tosin oli edeltätiedetty jo ennen maailman perustamista, mutta vasta viimeisinä aikoina on ilmoitettu teitä varten,
    21 jotka hänen kauttansa uskotte Jumalaan, joka herätti hänet kuolleista ja antoi hänelle kirkkauden, niin että teidän uskonne on myös toivo Jumalaan.
    22 Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä,
    23 te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta. ( 1Piet 1)

    Jokainen Jumalan lapsihan on sitä uskon kautta ( Gal 3:26) ja uskohan tulee pelastuksen evankeliumin kuulemisen kautta.

    24 Sillä: "kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin ruohon kukkanen; ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee,
    25 mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti". Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu. ( 1Piet 1)

    Tämä on ilosanomana julistettu, pysyvä ja iankaikkinen Herran sana.

    6 Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa,
    7 että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.
    8 Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla,
    9 sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen. ( 1Piet 1)

    Tämä on se usko, josta Pietari todistaa, ilosanoman kuulemisen vaikutuksesta Jumalan lahjoittama usko.

    Pietari ei todista uskoista, vaan uskosta, jonka kautta, Jumalan voimasta, sen uskon saanut varjeltuu pelastukseen, saavuttaa uskon päämäärän.

    Ilosanoman, pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

    Usko Toivonen

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Se on muuten metkaa, että sinä et koskaan kerro mitään uskoontulostasi.

    Minä kerroin omastani. Minä ne mahda sille mitään, että Jumala katsoi hyväksi noiden kahden jakeen avulla (ne olivat sen mittaisina siinä vihkossa, eivät pidemmpinä) valaista sisimpäni silmät niin, etten enää kyennyt epäilemään, ettenkö ollut saanut syntejäni anteeksi ja ettenkö ollut Jumalan lapsi.

    Ja se on erityisen metkaa, että sinua tuntuu häiritsevän tämä. Jopa niin paljon, että sinun täytyy jaanata näitä kuolettavan tylsiä ja kuivia "luentojasi". Mistäköhän se johtuu?

    Minä en voisi kuvitella koskaan kadehtivani keltään hänen uskontuloaan; uskoontulohan on maailman ihanin asia! Siinä Jumalan Pyhä Henki valaisee ihmiselle tämän omalta osalta ja tämän omalla kohdalla sen, mitä Jumalan Pojan ristinkuolema, hautaan lskeminen ja ylösnouseminen sai aikaan koko maailmalle!

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    No, ei kaiketi ole mitään estettä tarkastella niitä tekstikohtia asiayhteydessään.

    Pietarin kirjeen tekstiä Pietarin kirjeestä, missä Pietari todistaa uskovien, pyhien, uskosta,

    Mennään siis tuohon Paavalin kirjeen Tiitukselle tekstikohtaan.

    Paavali kautta saadaan todistus ihmisestä ennen uskoon tulemista ja uskoon tulemisen kautta tapahtuneen Pyhän Hengen uudistuksen jälkeen.

    Lähtötilanne:

    3 Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.

    Tässä "mekin" kohdentuu uskoviin, Paavali lukee myös itsensä tähän joukkoon, "me".

    Tämä oli siis ennen, "olimmehan mekin ennen".

    Mikä sai aikaan muutoksen tuosta, "mikä oli ennen"?

    Sen sai aikaan uudestisyntymisen peso ja Pyhän Hengen uudistus.

    4 Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
    5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
    6 jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
    7 että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.

    Mikä muuttui?

    Uudestisyntymisen ja Pyhän Hengen uudistuksen myötä tuo vanha ei enää "ole", se "olimmehan mekin ennen", ei enää ole.

    1 Muistuta heitä olemaan hallituksille ja esivalloille alamaiset, kuuliaiset, kaikkiin hyviin tekoihin valmiit,
    2 etteivät ketään herjaa, eivät riitele, vaan ovat lempeitä ja osoittavat kaikkea sävyisyyttä kaikkia ihmisiä kohtaan.

    8 Tämä sana on varma, ja minä tahdon, että sinä näitä teroitat, niin että ne, jotka Jumalaan uskovat, ahkeroisivat hyvien tekojen harjoittamista. Nämä ovat hyviä ja hyödyllisiä ihmisille.
    9 Mutta vältä mielettömiä riitakysymyksiä ja sukuluetteloita ja kinastelua ja kiistoja laista, sillä ne ovat hyödyttömiä ja turhia.
    10 Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti,
    11 sillä sinä tiedät, että semmoinen ihminen on joutunut harhaan ja tekee syntiä, ja hän on itse itsensä tuominnut.
    ( Kaikki tekstilainaukset Paavalin kirjeestä Tiitukselle, 3. luku )

    Pelastuksen evakeliumin ja sydämen uskon puolesta.

    Usko Toivonen

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Noinkohan sinä olet koskaan kokenut mitään tuosta kaikesta omakohtaisesti todeksi? Katsopa kun sen, jolla on uskoontulosta ja sovituksen sanan avautumisesta omakohtainen kokemus, ei tarvitse luennoida.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Noinkohan sinä olet koskaan kokenut mitään tuosta kaikesta omakohtaisesti todeksi? Katsopa kun sen, jolla on uskoontulosta ja sovituksen sanan avautumisesta omakohtainen kokemus, ei tarvitse luennoida.

    Tarkoittanet, ettei Raamatun tekstikohtia saisi avata toisten vaatimusten vuoksi.

    Se ei ole järkevää, koska silloin olisimme epäuskoisia siille, mikä kirjoitettu on ja sen myöstä Herran Jesuksen sanoille.

    Uskohan tulee evankeliumin sanan kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

    Kertoisitko nyt rehellisesti, mikä Tiituksen kirjeen avaamisessa sinua ei miellyttänyt?

    Olen tullut uskoon Kristuksen sanan kautta, kuten Raamatun kirjoitukset todistavat niin olevan.

    Ja Pyhän Hengen uudistuksen myötä tapahtuu se, että se "olimmehan mekin ennen" , on jäänyt pois ja uusi on sijaan tullut.

    Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

    Usko Toivonen

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Katsopa Usko kun yksikään Uuden testamentin sana, jae, jaerypäs eikä edes kokonainen luku ei ole antanut henkeään sinun edestäsi saatikka KOKO maailman lunnaiksi vaan ylösnoussut Herra Jeesus Kristus. Jossain vaiheessa ihmisen on irrotettava katseensa Uuden testamentin sivuilta ja ymmärrettävä, että paperilla tai näyttöpäätteellä esiintyvät sanat ja lauseet eivät viittaa itseensä, koska ne eivät ole Herra Jeesus Kristus.

    Herra Jeesus Kristus on todellinen, ylösnoussut Persoona, joka on olemassa erillään ja irrallaan Raamatusta. Herran Jeesuksen olemassaolo ei ole riippuuvainen Raamatusta. Herra Jeesus on olemassa, vaikka Raamattua ei olisi olemassa. Raamatun olemassaolo on riippuvainen Herran Jesuksen olemassaolosta eikä painvastoin. Niinpä Hänen olemassaolonsa ei ole myöskään riippuvainen siitä, siteeraatko sinä tai kuka tahansa koska tahansa ja millä tavoin tahansa Raamattua.

    Tätä maailman yksinkertaisinta asiaa sinä et tunnu tajuavan.

    On kuin sinulle Jeesus Kristus olisi olemassa ainoastaan silloin kuin sinä siteeraat Raamattua ja vieläpä sillä TAVOIN kuin sinä kulloinkin koet tarpeelliseksi siteerata sitä. Herran Jeesuksen hahmo ja peräti olemus tuntuu muotoutuvan sinun mielessäsi sen mkaan, mitä sinä kulloinkin Raamatusta esille poimit. Tämä muistuttaa jossain määrin epäjumalanpalvelusta. Sinä ikään kuin luot aina uudestaan ilmoille mieleisesi Jeesuksen Kristuksen - ikään kuin Jeesuksesta Kristuksesta olisi kauhean tärkeää, että nyt tänään puhutaan näistä jakeista, jotka sinä suuressa viisaudessasi ja valtasuuuruudessasi olet nähnyt hyväksi nostaa esille.

    Sinun tuntuu olevan vaikea tajuta, että Herra Jeesus on ihan aidosti olemassa myös sinun mielipiteittesi ja päivänpolttavien kysymystesi ulkopuolella - että Hän kykenee suomaan valoaan ja ymmärrystään jollekulle Häneen uskovalle ilman sinun apuasi. Että Hän ei peräti taida olla sinun kuoistenkin kiinnostusten kohteiden, näkemystesi eikä edes - voitko uskoa?! - sinun Raamatun tulkintasi alainen.

    Tämä voi tulla sinulle järkytyksensä, mutta minulle Herra Jeesus ei ole jokin Frankensteinin hirviö, jonka olemuksen MINÄ - suuri tohtori - parsin kasaan luettelemalla ja pinoamalla toinen toistensa perään ja päälle Raamatun jakeita, ja jonka on luonnollisesti sitten toteltava minua, luojaansa mm. siten, että Hän pitää tärkeinä juuri NIITÄ Raamatun jakeita, joita MINÄ kulloinkin pidän tärkeinä (ja, hyvä tavaton, ASIAYHTEYKSIÄ! Asiayhteydet meinasivat unohtua! Jeesus RAKASTAA asiayhteyksiä!!! ) 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Itseasiassa meillä on evankeliumi itsensä meidän edestämme antaneesta Vapahtajasta, Herrasta Jeesuksesta.

    Hän on Herra, Elävä Jeesus, joka toimii sanasa kautta.

    Tulin uskoon Kristuksen sanan kautta.

    Ja se sana julistettiin Raamatun kirjoituksesta, mihin Jeesuksen sanat on taltioitu.

    Ja se sana, Jeesuksen julistama oppi, se on elävää sanaa, mitä julistettaessa on Jeesus läsnä Henkensä kautta.

    Jeesus todistaa:

    37 Mutta juhlan viimeisenä, suurena päivänä Jeesus seisoi, huusi ja sanoi: "Jos joku janoaa, tulkoon minun tyköni ja juokoon.
    38 Joka uskoo minuun, kuten Raamattu sanoo, hänen sisimmästään on juokseva elävän veden virrat."
    39 Mutta sen hän sanoi Hengestä, jonka ne saavat, jotka uskoivat häneen, sillä Henki ei ollut vielä tullut, koska Jeesusta ei ollut vielä kirkastettu. ( Joh 7)

    Jeesuksen omat, lampaat, kuulevat Hänen äänensä ja seuraavat Häntä.
    Ja Kristuksen sana on heissä runsaasti asuvana, olevana.

    He kuulevat ja ymmärtävät sen, koska Jeesus uskon kautta asuu heidän sydämissään.

    Kuten Paavalikin, huudettuaan avuksensa Herranaan Jeesusta Kristusta.

    16 Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn.
    17 Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän
    18 avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.' ( Apt 26)

    Jeesuksen sanojen kautta:

    14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,
    15 että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä. ( Joh 3)

    Vrt. Gal 3:1-2

    1 Oi te älyttömät galatalaiset! Kuka on lumonnut teidät, joiden silmäin eteen Jeesus Kristus oli kuvattu ristiinnaulittuna?
    2 Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?

    23 me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,
    24 mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus. (1Kor 1)

    1 Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan.
    2 Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.
    3 Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa,
    4 ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista,
    5 ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.
    ( 1Kor 2)

    Evankeliumin sana on Jumalan voima.

    16 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
    17 Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta". ( Room 1)

    Eli, ajatteletko, että missä on paljon omia sanoja ( Raamatun tekstien ulkopuolista, ihmisten omia sanoja), että niillä voisi kumota ja korvata Kristuksen sanan, Jumalan viisauden ja Jumalan voiman?

    Jos Raamattua siteerataan, niin silloin ei tarvitse esittää kysymystä, kumman valitset, kahden Raamatun tekstikohdan väliltä.

    Valinta on tosin kahden väliltä, pimeyden ja valkeuden, paholaisen ja Jumalan väliltä.

    Mutta ei oman opin vaikuttamaan valintaan Paavalin Jeesukselta saaman lähetyskäskyn, palvelukseen ottamisen ja sen sanan väliltä, mitä hän palveluksessa ollessaan julisti.

    Pelastuksen evankeliumin ja sydämen uskon puolesta.

    Usko Toivonen

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Se tässä on metkaa, että sinä, joka tulit uskoon "Kristuksen sanan" kautta, et usko tähän:

    "Jumala oli Kristuksessa ja soviti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan"

    niin kuin se on kirjoitettu.

    Aina kun tuuosta jakeesta tulee puhe, sinulta alku pulputa runsain määriin "omia sanoja". :)

    Tosin et sinä ole ainoa. Aika moni "Kristuksen sanan kautta" uskoon tullut mitätöi Paavalin Kristukselta saaman sovituksen sanan. Se tosin ei taida kyseistä rikosta pienentää.

    Äänestä

Usko on kasteen lahjan Pyhän Hengen yksi pysyvä ominaisuus, ei pelkkä käännyttämällä aikaansaatu psykologinen mielenmuutos, kreikaksi "metanoia".

2. Kor. 4:13

Meillä on sama uskon Henki, josta on kirjoitettu: "Minä uskon, ja siksi puhun."

Gal. 5:22

Mutta Hengen hedelmä on: rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävyys, hyvyys, USKO, hiljaisuus, puhtaus.

Äänestä

Jeesus varoitti tästä ajasta, kun sanotaan, että lait ja profeetat olisivat voimassa vain Johannekseen asti ja sen jälkeen väkisin omilla uskonratkaisujen julistuksilla mennään sisälle Jumalan valtakuntaan.

Äänestä
  • Sapatismista Jeesus varoitti.

    Joutui itse sen uhriksi.

    Äänestä

1. Joh. 4:2

Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta.

2. Joh. 7

Maailmassa on nyt liikkeellä monia eksyttäjiä, niitä jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristusta ihmiseksi, lihaan tulleeksi. Siinä teillä on Antikristus, eksyttäjä.

Jeesuksellakin oli fyysinen ihmisen ruumis, siksi Jumalan piti kasteessa luoda hänelle uusi ylösnousemusruumis luomalla se luomisen periaatteen mukaisesti vedestä ja Hengestä.

Jeesuskin olisi muuten kuollut tavallisen ihmisen tapaan normaalin kuoleman, ellei olisi suostunut syntiuhriksi ihmisten puolesta.

Äänestä
  • Ihan pehmoisia kirjoittelet !

    Höpö höpö juttuja !

    Äänestä

Näin umpiheteroon ei kyllä soviteta!

Äänestä

Mutta mitä Jeesus sanoi?

Synnin tekijät ja syntisten syyttäjät ja syntisten tuomarit menevät kaikki helvettin, koko lössi, jos eivät uudestisynny ylhäältä.

Johanneksen evankeliumi:
3:4 Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
3:5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
3:6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
3:7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
3:8 Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."

Äänestä

Jos kaikki ihmiset ovat automaattisesti pelastettuja kilttejä Jumalan lapsia niinkuin aloittaja väittää, niin miksi koko maailma on pahan vallassa.

1.Johanneksen kirje:
5:19 Me tiedämme, että olemme Jumalasta ja koko maailma on pahan vallassa.

1Äänestä
  • Kaikki ei tiedä sitä. Kun haluavat tappaa ja paha riepoo, niin eivät vain tiedä sitä että ovat silti pelastettuja ja voisivat olla kiltisti.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Kaikki ei tiedä sitä. Kun haluavat tappaa ja paha riepoo, niin eivät vain tiedä sitä että ovat silti pelastettuja ja voisivat olla kiltisti.

    Miten sovitat tuon tähän:

    Luuk. 6:45 Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja paha tuo pahastansa esiin pahaa; sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.

    Ja laajemmin sama:

    39 Hän sanoi heille myös vertauksen: "Eihän sokea voi sokeaa taluttaa? Eivätkö molemmat lankea kuoppaan?
    40 Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi; täysin oppineena jokainen on oleva niinkuin hänen opettajansa.
    41 Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?
    42 Kuinka saatat sanoa veljellesi: 'Veljeni, annas, minä otan pois rikan, joka on silmässäsi', sinä, joka et näe malkaa omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä.
    43 Sillä ei ole hyvää puuta, joka tekee huonon hedelmän, eikä taas huonoa puuta, joka tekee hyvän hedelmän;
    44 sillä jokainen puu tunnetaan hedelmästään. Eihän viikunoita koota orjantappuroista, eikä viinirypäleitä korjata orjanruusupensaasta.
    45 Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja paha tuo pahastansa esiin pahaa; sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.

    Äänestä

  • Heh,heh! Unitaristien mielestä uskossa on kysymys tiedosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Heh,heh! Unitaristien mielestä uskossa on kysymys tiedosta.

    Mistä maakolosta sinä tuon unitaristi-sanan tähän esille kaivoit? Omasta kodistasiko?

    😂😂😂

    Äänestä

Luin tuon aloituksen.

Olen itse uudestisyntynyt, ja minä oudoksun sitä, että mistään synnintunnosta sinä et ap puhunut.

Itse olen ymmärtänyt asian niin, että kun Jumala vetää ihmistä puoleensa, niin Pyhä Henki saa aikaan ihmisessä tietoisuuden omasta syntisyydestään ja se vetää ihmistä hakemaan vapautusta synneistään ja omasta syntielämästään.

Niin minun kohdallani kävi, eli halusin vapautuksen synneistäni ja raskaasta syntitaakastani ja omista pahoista teoistani, jotka todella ahdistivat minua.

Eli tuli mielenmuutos, sillä ennen sitä synnintunnon tuloa, olin elänyt huolettomasti ja sokeana omille synneilleni.

Ja kun sitten itse sain vapautuksen synneistäni ja koin Jumalan valtavan rakkauden, niin se tuntui siltä, kuin todella raskas kivirinkka olisi otettu pois selästäni painamasta.

Olo oli käsittämättömän kevyt, tuntui kuin jalat eivät olisin koskeneet ollenkaan maahan.

Silloin olisin halunnut kaikkien kokevan saman, eli Jumalan valtavan rakkauden ja vapautuksen syntitaakasta.

Mutta eihän sitä voi suoraan toisille siirtää ja jouduin huomaamaan, että moni yhä halusi enemmän elää vanhaa ja mukavaa syntielämäänsä, sillä jo ajatus siitä luopumisesta oli heille kauhistus.

Eli toista ihmistä ei voi pelastaa, vaikka kuinka haluaisi, ja vaikka itse olisin halunnut siis kaikkien pelastuvan, niin sain ymmärtää sen ihan käytännönkin tasolla, että kaikille ei pelastus ja vapautus synneistä ja syntielämästä kelpaa, kun he nauttivat siitä ihan liian paljon.

Mutta juurinkin tämän ns. synnintunnon puuttuminen tuossa ap:n todistuksessa minua suuresti ihmetytti.

Ja jo omantunnon ja Pyhän Hengen tulisi huomautella uskovaksi itseään nimittävälle, että miten ei tule toimia.

Viittaan nyt ap:n jatkuviin ja loppumattomiin nimittelyihin ja herjauksiin ja perustettomiin ja valhheellisiin syyttelyihin, jota ap kylvää jatkuvalla syötöllä.

Miten tuollainen käytös on uskovaksi itseään nimittävälle ollenkaan edes mahdollista ?

Niin ja -GF-, olet kirjoitellut täälläkin pitkään ja ennen kirjoittelusi oli vielä asiallista ja aikuismaista, mutta mitä ihmettä on tapahtunut, kun nyt toimintasi ja kirjoittelusi on tuota luokkaa ?

Et siis ole aikojen saatossa pyhittynyt, vaan vain pahentunut.

Etkö itse näe sitä ollenkaan ?

Siis uskovan tulisi pyhittyä ja siten uskovasta tulisi ajan myötä tulla yhä enemmän Kristuksen kaltainen, kuten Sana sanoo:

2. Kor. 3:18 Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.

Mietitkö sitä nyt -GF-, että miksi kohdallasi on käynyt pikemmin päinvastoin ?

Äänestä
  • Sun kommentit perustuu siihen, että sinä olet niin loputtoman rakastunut uskoontuloosi, koska olet jäänyt vauva-asteelle. Sinä olet hieman sellainen napanöyhtäuskova. Sinä siilaat kaiken oman pikkuriikkisen kokemusmaailmasi läpi kuvitellen, että Jumala toimisi toisten iihmisten kanssa jotenkin sinun pistemäisen kokemusmaailmasi mukaan. Sinä teet itsestäsi Jumalan tuomarin.

    Sinun kannattaisi ennemminkin kiinnittää huomiota siihen, että kuinka olet onnistunut hankkimaan itsellesi Nellie Olesoon -lempinimen. Kukaan Kristuksen kaltainen ei sellaiseen kykene.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Sun kommentit perustuu siihen, että sinä olet niin loputtoman rakastunut uskoontuloosi, koska olet jäänyt vauva-asteelle. Sinä olet hieman sellainen napanöyhtäuskova. Sinä siilaat kaiken oman pikkuriikkisen kokemusmaailmasi läpi kuvitellen, että Jumala toimisi toisten iihmisten kanssa jotenkin sinun pistemäisen kokemusmaailmasi mukaan. Sinä teet itsestäsi Jumalan tuomarin.

    Minun ei todellakaan tarvitse ihmetelllä sinun nimittelyjäsi ja mistä ne johtuvat.

    Sinähän nimittelet ja herjaat kaikkia, jotka eivät hyväksy sinun omaksumaasi harhaoppia / valhetta.

    Siinä ei siten ole yhtään mitään ihmeteltävää.

    Ja olen todella tottunut siihen, että jos sanoo Raamatullisen totuuden joka paljastaa toisen valheet ha väärät toimetkin, niin kyllä sitä saa suut ja silmät täyteen lokaa ja ihan jopa saastaa.

    Niinhän se on kautta aikain ollut, ennen totuuden puhujat jopa tapettiin vihapäissään, siitä on paljon esimerkkejä Raamatussa.

    Siis valehtelija ei halua paljastua, eikä pahentekijä halua jäädä kiinni pahoista teoistaan, eikä synneissään elävä halua jäädä kiinni synneistään.

    Niin se vain on, ja siksi he tulevat silmille, ihan kuten sinäkin.

    Normi suoritus, ei aplodeja, ei mitään uutta auringon alla siis.

    Äänestä

  • Anonyymi00050 kirjoitti:

    Sun kommentit perustuu siihen, että sinä olet niin loputtoman rakastunut uskoontuloosi, koska olet jäänyt vauva-asteelle. Sinä olet hieman sellainen napanöyhtäuskova. Sinä siilaat kaiken oman pikkuriikkisen kokemusmaailmasi läpi kuvitellen, että Jumala toimisi toisten iihmisten kanssa jotenkin sinun pistemäisen kokemusmaailmasi mukaan. Sinä teet itsestäsi Jumalan tuomarin.

    Sinun kannattaisi ennemminkin kiinnittää huomiota siihen, että kuinka olet onnistunut hankkimaan itsellesi Nellie Olesoon -lempinimen. Kukaan Kristuksen kaltainen ei sellaiseen kykene.

    Niin ja -GF-, sinä et taaskaan tutkinut itseäsi ja omia toimiasi, kuten sinua kehoitin.

    Vaan yrität siirtää huomion pois itsestäsi ja omista toimistasi alkaen sen sijaan syytellä minua.

    Tämä on juurikin sitä normi toimintaa kaltaiseltasi jankkaajalta ja herjaajalta ja nimittelijältä.

    Näin se pääsääntöisesti juurikin menee, kuten sanoin:

    Ei uutta auringon alla.

    Niin ja -GF-, se nyt oikeasti vain on niin, että varsinkin nykyään on kaikenlaisia "uskoontuloja", jotka eivät ole oikeasti mitään uudestisyntymisiä, vaan ihan muuta huuhaata.

    Hyvä esimerkki oli esim. Patrik Tiaisen oma todistus, jossa hän sanoi muistaakseni niin, että luontoa katsoessa "alkoi resonoida", ja se siis oli hänen mukaansa uskoontulo.

    Varsinkin menestysteologian ja äärikarismaattisten piireissä on paljon mitä erilaisimpia "uskoontuloja", jotka eivät ole Jumalasta, vaan ihan toisesta hengestä.

    Ja yhteistä niissä on se, että synti asiaa ei niissä ratkaista, eikä se ole keskiössä, vaan ihan muut asiat.

    Eli mitää todellista parannusta, eikä todellista sisäistä muutosta ei tapahdu, vaan kaikki on vain pinnallista höpön höpöä.

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Leuhki sinä omalla parannuksenteollasi kaikessa rauhassa.

    Jotkut katsovat ristillä riippuvaa Jeesusta Kristusta, jossa Jumala oli ja jossa Jumala sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan.

    Teillä "parannuksentekijöillä" tuntuu usein olevan tarve mitätöidä se, mitä Jumala sai Pojassaan aikaan ristillä, mikä on minusta kummallista.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Niin ja -GF-, sinä et taaskaan tutkinut itseäsi ja omia toimiasi, kuten sinua kehoitin.

    Vaan yrität siirtää huomion pois itsestäsi ja omista toimistasi alkaen sen sijaan syytellä minua.

    Tämä on juurikin sitä normi toimintaa kaltaiseltasi jankkaajalta ja herjaajalta ja nimittelijältä.

    Näin se pääsääntöisesti juurikin menee, kuten sanoin:

    Ei uutta auringon alla.

    Minä minä sille mahdan, että totuus sinua kirpaisee? Ongelma on sinun pääsi sisällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Minä minä sille mahdan, että totuus sinua kirpaisee? Ongelma on sinun pääsi sisällä.

    Miten minua kirpaisee se, että sinä herjaat ja nimittelet ja toimit väärin ?

    Sehän on sinun oma ongelmasi ja sinä itse tulet vastaamaan siitäkin ennemmin tai myöhemmin.

    Joten älä yritä siirtää omia syntejäsi minun kannettavakseni !

    En minä ole sinun toimintaasi ja synteihisi syypää, vaikka kuinka niitä minun kannettavakseni yrittäisitkin siirtää.

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Nellie, ohoi - minä en ole vastuussa sinun pään sisäisistä tempoiluistasi ja käänteistäsi.

    Etkä taida olla tosin sinäkään...

    😟😟😟

    Äänestä

Sen haluan vielä sanoa, että Raamatun mukaan ns. uskoontulo ei monesti vielä riitä, vaan monista syistä johtuen kaikki kaatuu jo ihan alkuvaiheessa.

3 Ja hän puhui heille paljon vertauksilla ja sanoi: "Katso, kylväjä meni kylvämään.
4 Ja hänen kylväessään putosivat muutamat siemenet tien oheen, ja linnut tulivat ja söivät ne.
5 Toiset putosivat kallioperälle, jossa niillä ei ollut paljon maata, ja ne nousivat kohta oraalle, kun niillä ei ollut syvää maata.
6 Mutta auringon noustua ne paahtuivat, ja kun niillä ei ollut juurta, niin ne kuivettuivat.
7 Toiset taas putosivat orjantappuroihin, ja orjantappurat nousivat ja tukahuttivat ne.
8 Ja toiset putosivat hyvään maahan ja antoivat sadon, mitkä sata, mitkä kuusikymmentä, mitkä kolmekymmentä jyvää.
9 Jolla on korvat, se kuulkoon."
10 Niin hänen opetuslapsensa tulivat ja sanoivat hänelle: "Minkätähden sinä puhut heille vertauksilla?"
11 Hän vastasi ja sanoi: "Sentähden, että teidän on annettu tuntea taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta heidän ei ole annettu.
12 Sillä sille, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mikä hänellä on.
13 Sentähden minä puhun heille vertauksilla, että he näkevin silmin eivät näe ja kuulevin korvin eivät kuule, eivätkä ymmärrä.
14 Ja heissä käy toteen Esaiaan ennustus, joka sanoo: 'Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, ja näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö.
15 Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.'
16 Mutta autuaat ovat teidän silmänne, koska ne näkevät, ja teidän korvanne, koska ne kuulevat.
17 Sillä totisesti minä sanon teille: monet profeetat ja vanhurskaat ovat halunneet nähdä, mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla, mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet.
18 Kuulkaa siis te vertaus kylväjästä:
19 Kun joku kuulee valtakunnan sanan eikä ymmärrä, niin tulee paha ja tempaa pois sen, mikä hänen sydämeensä kylvettiin. Tämä on se, mikä kylvettiin tien oheen.
20 Mikä kallioperälle kylvettiin, on se, joka kuulee sanan ja heti ottaa sen ilolla vastaan;
21 mutta hänellä ei ole juurta itsessään, vaan hän kestää ainoastaan jonkun aikaa, ja kun tulee ahdistus tai vaino sanan tähden, niin hän heti lankeaa pois.
22 Mikä taas orjantappuroihin kylvettiin, on se, joka kuulee sanan, mutta tämän maailman huoli ja rikkauden viettelys tukahuttavat sanan, ja hän jää hedelmättömäksi.

23 Mutta mikä hyvään maahan kylvettiin, on se, joka kuulee sanan ja ymmärtää sen ja myös tuottaa hedelmän ja tekee, mikä sata jyvää, mikä kuusikymmentä, mikä kolmekymmentä."

Tässä vielä toinen, jonka tulisi laittaa sinut -GF- miettimään sitä, että mihin olet oikein eksynyt uskomaan:

24 Toisen vertauksen hän puhui heille sanoen: "Taivasten valtakunta on verrattava mieheen, joka kylvi hyvän siemenen peltoonsa.
25 Mutta ihmisten nukkuessa hänen vihamiehensä tuli ja kylvi lustetta nisun sekaan ja meni pois.
26 Ja kun laiho kasvoi ja teki hedelmää, silloin lustekin tuli näkyviin.
27 Niin perheenisännän palvelijat tulivat ja sanoivat hänelle: 'Herra, etkö kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen sitten on tullut lustetta?'
28 Hän sanoi heille: 'Sen on vihamies tehnyt'. Niin palvelijat sanoivat hänelle: 'Tahdotko, että menemme ja kokoamme sen?'
29 Mutta hän sanoi: 'En, ettette lustetta kootessanne nyhtäisi sen mukana nisuakin.
30 Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.'"

Äänestä

Ei se riitä uskoontulo, ei.

Jossain vaiheessa täytyy aloittaa rienaaminen.

Äänestä
  • No, sano sinä se, että miten erotat rienaamisen ja totuuden puhumisen ?

    Haluan kuulla sen sinulta.

    Eli rienasiko siis Jeesus ja Johannes Kastaja ja monet muut Jumalan palvelijat ?

    Jes. 57:3 Mutta te tulkaa tänne, te velhottaren lapset, te avionrikkojamiehen ja porttovaimon sikiöt.

    Matt. 3:7 Mutta nähdessään paljon fariseuksia ja saddukeuksia tulevan kasteelle hän sanoi heille: "Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa?

    Matt. 12:34 Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.

    Matt. 23:33 Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?

    Luuk. 3:7 Niin hän sanoi kansalle, joka vaelsi hänen kastettavakseen: "Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on teitä neuvonut pakenemaan tulevaista vihaa?

    Joh. 8:44 Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.

    Eli rienaamista, vai vain kuulijalle / vastaanottajalle ikävä Totuus ?

    Ja miten sinä ne siis erotat toisistaan ?

    Olisitko sinä siis tuominnut jopa Jeesuksen rienaajaksi ?

    Mietitkö hetken tätä asiaa ?

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    No, sano sinä se, että miten erotat rienaamisen ja totuuden puhumisen ?

    Jumalan Pojalla vähän suuremmat valtaoikeudet kuin meillä.

    Ei ole tarkoitus sanoa jokaista vastaantulijaa kyykäärmeen sikiöksi eikä toistaa sitä loputtomasti netissä.

    Tämä sinussa, Nellie Oleson, on hämmentävintä: täydellinen kyvyttömyys soveltaa noita siteeraamiasi Raamatun kohtia ITSEESI.

    Kuinka näet tikun toisen silmässä, kun et erota malkaa omassasi?

    Siksi sinä oletkin ansannut kutsumanimesi.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Jumalan Pojalla vähän suuremmat valtaoikeudet kuin meillä.

    Ei ole tarkoitus sanoa jokaista vastaantulijaa kyykäärmeen sikiöksi eikä toistaa sitä loputtomasti netissä.

    Kyllä tuossa Johannes Kastajakin noin nimitti noita vääriä ulkokultaisia.

    Ja he kiristelivät hänelle hampaitaan ja lopulta tappoivatkin, kun eivät kestäneet Totuutta.

    Siis monen monet Jumalan palvelijat ovat todistaneet Totuuden ja heiitä on vainottu ja kidutettu ja tapettu !

    Eli älä yritä venkoilla !

    Toiset ovat antaneet kiduttaa itseään eivätkä ole ottaneet vastaan vapautusta, että saisivat paremman ylösnousemuksen;
    36 toiset taas ovat saaneet kokea pilkkaa ja ruoskimista, vieläpä kahleita ja vankeutta;
    37 heitä on kivitetty, kiusattu, rikki sahattu, miekalla surmattu; he ovat kierrelleet ympäri lampaannahoissa ja vuohennahoissa, puutteenalaisina, ahdistettuina, pahoinpideltyinä-
    38 he, jotka olivat liian hyviä tälle maailmalle-;he ovat harhailleet erämaissa ja vuorilla ja luolissa ja maakuopissa.
    39 Ja vaikka nämä kaikki uskon kautta olivat todistuksen saaneet, eivät he kuitenkaan saavuttaneet sitä, mikä oli luvattu;
    40 sillä Jumala oli varannut meitä varten jotakin parempaa, etteivät he ilman meitä pääsisi täydellisyyteen.

    Ja toistamisesta puheen ollen !

    Kuka se toistelee samoja "kusipää" ja " kakka" juttuja ja samoja herjoja ja nimittelyjä ihan loputtomiin ?

    Voisitko siis viimeinkin tutkia omia toimiasi ja oikein kunnolla vieläpä.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Tämä sinussa, Nellie Oleson, on hämmentävintä: täydellinen kyvyttömyys soveltaa noita siteeraamiasi Raamatun kohtia ITSEESI.

    Kuinka näet tikun toisen silmässä, kun et erota malkaa omassasi?

    Siksi sinä oletkin ansannut kutsumanimesi.

    Et ole kertaakaan tutkinut omia toimiasi !

    Joten sinäkö muka olet oikea kirjoittelemaan tuosta aiheesta ?

    Voi tuota umpisokeutta ja syvää sydämen paatumustasi, jossa elät synneissäsi näköjään täysin huolettomana !

    Et näköjään osaa pelätä edes Jumalaa, sillä Hänen edessään sinäkin tulet aikanas vastaamaan näistäkin toimistasi ja sanoistasi.

    Etkö raukka sitäkään ymmärrä ?

    Ai niin, mutta eihän sinun oppisi mukaan ole edes mitään Tuomiota, vaan kaikki pahentekijät pääsevät kanssasi kuin koira veräjästä, joutumatta vastuuseen vääritä toimistaan / synneistään, jopa tässä tapauksessa siis tahallisista synneistään.

    Etkö ole lukenut ?

    26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
    27 vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.

    28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:
    29 kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!
    30 Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava"; ja vielä: "Herra on tuomitseva kansansa".
    31 Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Jatka, Nellie, keuhkoamista, jatka ihmeessä! Kyllä siitä hyvä tulee.

    Jos ei muuta, niin saat ainakin verenpainetta hivenen koholle.

    🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

    PS. Jos nyt et kuitenkaan ihan samaistaisi itseäsi Jumalaan...

    🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣

    Äänestä

Muuan skotlantilaispastori, joka löysi evankeliumin valon ja ymmärryksen siitä, että Jumala tahtoo kaikki ihmiset pelastukseen ja totuuden tuntoon - ja joutui erotetuksi seurakunnastaan tämän uskonsa vuoksi - kirjoitti tästä evannkeliumista näin:

"Saattaa kulua vuosisatoja ennen kuin ihminen tulee näkemään totuuden – aikakausia täynnä kamppailua, ponnistelua ja kaipuuta. Mutta kun hän lopulta näkee sen, se on niin selvä, että hän ihmettelee, miten on voinut elää sitä näkemättä. Se, ettei hän ymmärtänyt sitä aiemmin, johtui yksinkertaisesti ja ainoastaan siitä, ettei hän nähnyt sitä. Totuuden näkeminen, sen tietäminen, sen ymmärtäminen ja sen rakastaminen ovat yhtä ja samaa.
Moni liikehtii sitä kohti, moni kärsimys syntyy sen puutteesta, moni omantunnon huuto nousee siitä, että sitä laiminlyödään, moni hämärässä hapuileva ikävä etsii sitä tunnistamattomana tarpeena, ennen kuin silmät viimein heräävät ja unentäyteisen yön pimeys väistyy totuuden auringon valolle. Mutta kerran nähtynä se on nähty ikuisesti. Yhden jumalallisen tosiasian näkeminen on sama kuin seistä kasvotusten olennaisen, ikuisen elämän kanssa."

Äänestä

Loppujen lopuksi kannattaa vain vääristellä Raamattua ja lainat aina ne korvasyyhytkohdat mitkä tykkää vääristellä.

Äänestä

Linja-autokuski tuli uskoon kesken duunin, heitti kädet irti ratista ja sanoi "Jeesus ohjaa..." Ei ohjannut ja huonosti kävi.

Äänestä

>>>>>>>>>Vihkossa tuli vastaan kaksi Raamatun paikkaa:

"Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta, 4turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten"

ja

"pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,"

Nuo luettuani oli kuin valonsäteitä olisi satanut sydämeeni ja olin täysin vakuuttunut siitä, että olin saanut syntini anteeksi ja että olin Jumalan lapsi<<<<<
-------------------------
Risti puuttuu? Kristuksen kärsimys ja kuolema sekä ylösnousemus kuolleista.
--------------------------------

”Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet.

Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan, ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista.”
‭‭1. Korinttilaiskirje‬ ‭15‬:‭1‬-‭5‬ ‭FB38‬‬
---------------------------
”Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana,( evankeliumi ) jota me saarnaamme.

Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.

Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään". Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".”
‭‭Roomalaiskirje‬ ‭10‬:‭8‬-‭13‬ ‭FB38‬‬
---------------------------
”te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta. Sillä: "kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin ruohon kukkanen; ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee, mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti". Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana ( evankeliumina ) julistettu.”
‭‭1. Pietarin kirje‬ ‭1‬:‭23‬-‭25‬ ‭FB38‬‬

Äänestä
  • Jos kykenet lukemaan ao. jakeet

    "Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta, 4turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten"

    ja

    "pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,"

    ja SEN JÄLKEEN toteamaan "Risti puuttuu?"

    neuvoisin sinua ottamaan pääsi oman sisäänpäin kääntyneen uskovaisuutesi ahterista.

    Silloin alkaa elämä raikastua ja happi kulkea.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tapahtui vuosikymmeniä sitten yksinäisyydessä lukiessani vihkoa nimeltä "Uudestisyntymisen ihme".

Vihkossa tuli vastaan kaksi Raamatun paikkaa:

"Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta, 4turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten"

ja

"pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,"

Nuo luettuani oli kuin valonsäteitä olisi satanut sydämeeni ja olin täysin vakuuttunut siitä, että olin saanut syntini anteeksi ja että olin Jumalan lapsi.

Toteutui se, minkä Usko Toivonen haluaa mieluusti ilmaista Apt. 26:18:lla:

" - -avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.'"

Kun me ihmiset avaamme silmämme, edessä avautuva todellisuus ei tupsahda siihen silmien avautumishetkellä, vaan se on ollut siinä kaiken aikaa. Silmien avaaminen EI LUO TODELLISUUTTA, joka silmien avautuessa paljastuu. Tapahtuu ainoastaan tämä: ihminen NÄKEE NYT todellisuuden, joka oli olemassa kaiken aikaa. Se oli olemassa jo silloin, kun hänen silmänsä olivat kiinni.

PIMEYS eli silmien KIINNIolo merkitsi saatanan valtaa ja tietämättömyyttä syntien anteeksiantamuksesta ja perintöosasta pyhitettyjen joukossa.
Mutta silmien kiinniolo eli pimeys eli sokeus ei OLE TODELLISUUTTA, vaan sitä, että TODELLISUUTTA EI NÄE.

Siksi Apt. 26:18 sanookin asian ALKUKIELELLÄ paremmin: kun silmät avautuvat eli syntyy usko Jeesukseen, pimeys eli sokeus eli saatanan valta kaikkoaa, ja KAIKEN AIKAA VOIMASSA OLLUT SOVITETUN MAAILMAN TODELLISUUS, se, että Jumalan Karitsa on jo ottanut pois MAALMAN synnin, valaisee ihmisen ymmärryksen tajuamaan, että synnit on saatu anteeksi ja perintöosa ppyhitettyjen joukossa on totta.

Usko(ontulo) EI LUO TUOTA TODELLISUUTTA vaan NÄKEE SEN ja nähdessään sen AUTOMAATTISESTI HYVÄKSYY SEN OMALLE KOHDALLE.

Apt. 26:18:n suomennos johtaa harhaan, jos sitä ei lue SOVITUKSEN SANAN VALOSSA:

"Jumala oli Kristuksessa ja sovitti MAAILMAN itsensöä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan."

- GF -

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu