Coccolitalla

Anonyymi-ap

Coccolita teki muutamia risteilyjä 1960 -luvulla Oulusta Luulajaan. Kuka muistaisi vuoden?
Minä ja kaksi muuta kaveria oltiin siellä myös. Oli siellä myös mm Impiön sisarukset (2 kpl) Melalahdelta. Yritin aloittaa keskustelun näistä vanhemman kanssa, mutta kovin oli nihkeää, ei onnistunut. Nuorempi aivan selvästi pelkäsi meitä, vaikka ihmisiksi oltiin.
Minä olen ainut elossaoleva meistä kolmesta ja täytin alkuvuodesta 82 v. Yhden vei viina ja toisellakin se oli ainakin osasyyllinen ennenaikaiseen poismenoon.
Olisi mukava kuulla, vieläkö tytöt elävät ja missä ovat vaikuttaneet!

2

219

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Taitaapa tyttelit olla jo Nurmisia ja katselevat horsman kasvua altapäin...
      Minä vain ainut elossaoleva Coccolitalla matkustanut...?
      Se oli lauantai-ilta, kun Luulajaan tultiin. Maissa ei ristin sielua. Kivijalkakauppa mainosti "Färsk fisk" ja ihmettelimme, kun härskejä kaloja mainostivat. Myöhemmin kuulin, tutustuin ja söinkin Sursilliä. Ei se maku paha ollut, kuin suolakalaa, vaan se haju!
      Levätkää rauhassa, kaikki!

    • Anonyymi00002

      Wikipedia tiesi, että se Coccolita liikennöi Oulun ja Luulajan väliä kesällä 1968. Tunnustaako enää kukaan olleensa näillä risteilyillä vai olenko minä ainoa elossaoleva?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      73
      1959
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1229
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1018
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      24
      1003
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      90
      714
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      109
      686
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      44
      675
    8. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      652
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      645
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      58
      590
    Aihe