Se alkaa 2033

Nykyhetkessä ja ensimmäistä maailmansotaa edeltäneessä ajassa on nimekkään norjalaisen historiantutkijan, professori Odd Arne Westadin mielestä useita yhteisiä piirteitä. Kolme niistä on erityisen silmiinpistäviä, hän sanoo ranskalaislehti l’Expressille.

– Niistä ensimmäinen lienee kaikille ilmeinen: elämme moninapaisessa maailmassa. Emme ole palaamassa kylmän sodan kaksinapaisuuteen emmekä vuoden 1991 jälkeen koettuun Yhdysvaltojen yksinomaiseen ylivalta-asemaan. Tällaista moninapaisuutta kukaan meistä ei ole oikeasti elinaikanaan kokenut. Lähimmän vastaavuuden löytämiseksi on palattava 1800-luvun lopulle ja 1900-luvun alkuun, amerikkalaisen Yalen huippuyliopiston historian ja kansainvälisten suhteiden professorina toimiva Westad toteaa.

Toinen leimallinen yhtäläisyys on hänen mukaansa siinä, että kaikki suurvallat kilpailevat pääasiassa saman talousjärjestelmän sisällä, kun taas kylmän sodan aikana Neuvostoliiton johtama leiri pyrki tuhoamaan globaalisti koko kapitalistisen järjestelmän ja korvaamaan se jollain täysin muulla. Tämäkin muistuttaa sata vuotta sitten vallinnutta asetelmaa.

– Valitettavasti näen monia yhtäläisyyksiä myös nykyisten alueellisten sotien ja ensimmäistä maailmansotaa edeltäneiden konfliktien välillä. Nykyajan sodat muistuttavat minua olemukseltaan silloisista jännitteistä, jolloin monet myös kuvittelivat konfliktien pysyvän hallittuina ja rajoittuvan niille alueille, joilla ne olivat alkaneet – Balkanille tai muualle, hän jatkaa.

Kun todellinen maailmanlaajuinen kriisi sitten kesällä 1914 – vastoin useimpia odotuksia – puhkesi, alueellisia konflikteja ei enää kyetty pitämään erillään toisistaan.

– Ne kaikki yhtyivät yhdeksi helvetiksi, joka laukaisi maailmansodan, hän kiteyttää.
180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kaipa se on tietty psykologinen kehityskaari, josta ihmiset ei pääse irti vaikka kuinka hokee ettei koskaan enää. Tulee uusia keltanokkasukupolvia, jotka toistaa samoja virheitä muka uusina ajatuksina.an.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nykyhetkessä ja ensimmäistä maailmansotaa edeltäneessä ajassa on nimekkään norjalaisen historiantutkijan, professori Odd Arne Westadin mielestä useita yhteisiä piirteitä. Kolme niistä on erityisen silmiinpistäviä, hän sanoo ranskalaislehti l’Expressille.

– Niistä ensimmäinen lienee kaikille ilmeinen: elämme moninapaisessa maailmassa. Emme ole palaamassa kylmän sodan kaksinapaisuuteen emmekä vuoden 1991 jälkeen koettuun Yhdysvaltojen yksinomaiseen ylivalta-asemaan. Tällaista moninapaisuutta kukaan meistä ei ole oikeasti elinaikanaan kokenut. Lähimmän vastaavuuden löytämiseksi on palattava 1800-luvun lopulle ja 1900-luvun alkuun, amerikkalaisen Yalen huippuyliopiston historian ja kansainvälisten suhteiden professorina toimiva Westad toteaa.

Toinen leimallinen yhtäläisyys on hänen mukaansa siinä, että kaikki suurvallat kilpailevat pääasiassa saman talousjärjestelmän sisällä, kun taas kylmän sodan aikana Neuvostoliiton johtama leiri pyrki tuhoamaan globaalisti koko kapitalistisen järjestelmän ja korvaamaan se jollain täysin muulla. Tämäkin muistuttaa sata vuotta sitten vallinnutta asetelmaa.

– Valitettavasti näen monia yhtäläisyyksiä myös nykyisten alueellisten sotien ja ensimmäistä maailmansotaa edeltäneiden konfliktien välillä. Nykyajan sodat muistuttavat minua olemukseltaan silloisista jännitteistä, jolloin monet myös kuvittelivat konfliktien pysyvän hallittuina ja rajoittuvan niille alueille, joilla ne olivat alkaneet – Balkanille tai muualle, hän jatkaa.

Kun todellinen maailmanlaajuinen kriisi sitten kesällä 1914 – vastoin useimpia odotuksia – puhkesi, alueellisia konflikteja ei enää kyetty pitämään erillään toisistaan.

– Ne kaikki yhtyivät yhdeksi helvetiksi, joka laukaisi maailmansodan, hän kiteyttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu