Ovela Suomi löysi uuden elinkeinon

Suomella on hyvin pitkä itäraja.
Ennen elantoa sai kun kävi kauppaa.
Tänään elantoa saa kun ylläpitää suljettua rajaa.
Vaikka Virolla raja on auki ja maa saa tuloja
niin ovela Suomi keinottelee saamaan tuloja suljetusta rajasta.
Syy siinä, että The Itäraja on myös Euroopan Unionin raja, ei yksistään Suomen.
Suomi on valtio, jonka talous voi rakentua Itärajan vartioimiseen.
Muuten kaukainen syrjäinen sijainti ei ole taloudelle hyväksi.
Metsä ei voi olla liian iso talouden perusta.
Mutta EU:n jakautunut politiikka luo Itärajasta taloudellisesti merkittävän kohteen.
15279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Samaan aikaan kun Itärajan taloudellinen arvo kasvaa nuoressa EU:ssa niin myös laittomat rajat ylittäjät ovat kalliin rajan ylistettäviä merkkitapauksia!

Pikku poika joka lähti etsimään perhettään.
Eksynyt marjastaja.
Juoppo, joka seikkailee.
Ruotsalainen kovanaama huumeissa.

Itärajasta on tulossa kuuluisa ja erilaiset kokeilut kasvavat.

Äänestä
  • Tsaar kylä voi avata eulaisille turisteille.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Tsaar kylä voi avata eulaisille turisteille.

    Punainen tori ja Kremlin toisinto sopisi Tsaar kylään turistien vetonaulaksi.

    Äänestä

suomi nainen on pelkkä huora suomessa.. kukaan ei koskaan kähnyt miten halpa suomihuora oli raiskaajille..... peskää rahaa raiskatkaa naisia lisäää....

Äänestä

miksi kommentti lähti juuri tästä koneesta.... agenttinne kysyy????

Äänestä

miksi raiskaajat johtaa suomea,,,,,,mmmnnnnbbbbbb.....

Äänestä

suomi kaatuu jos minä hyökään,,,,,,...........

Äänestä

Microsoft väittää että minun puhelin numeroni ei ole olemassa .... eikö minua ole olemassa.....olunko kuollut haamu???????+

Äänestä

suomalainen saa ainoastaan pillua raiskaamalla se on suomihuora kartellin toiminta perjaate...... oletteko suomalaiset joskus koittanut elää kuin mies eikä paskahousu?????? olisitte miehiä niin kun minä⚡

Äänestä

paskahousu kerro totuus. ja maksa velkasi jonka ryöstit jaaa niin se oli ryöstö nyt kun korot otettiin puheeksi niin vai velan antaja päättää korot........ ymmärsikö paskahousut sitä.....

Äänestä

ymmärrä jo intti huoran raiskaaja että jokainen paskahousu tapetaan joka ei maksa velkojaan......... valtiokin on velkaa onko se se sama...........

Äänestä

maksa vai luuletteko pystyvänne maksaa valtion velan.... firmat kaatuu..... nääääää myönnä mitä teitte...... pelkuri paskahousut.......

Äänestä

suomalais miehet ovat vammaisia yksilöitä...... ettekä huomaa mikä teiltä puuttuu....

Äänestä

kerrotaanko totuus naisillekkin nössö paska....

Äänestä

siinä oli kaikki totuus teidän toiminnasta ja nyt rahat tilille...... tai poliisi huomaaa..... vai onko rahankeruu jo käynnissä että ette jäisi kiinni........

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomella on hyvin pitkä itäraja.
Ennen elantoa sai kun kävi kauppaa.
Tänään elantoa saa kun ylläpitää suljettua rajaa.
Vaikka Virolla raja on auki ja maa saa tuloja
niin ovela Suomi keinottelee saamaan tuloja suljetusta rajasta.
Syy siinä, että The Itäraja on myös Euroopan Unionin raja, ei yksistään Suomen.
Suomi on valtio, jonka talous voi rakentua Itärajan vartioimiseen.
Muuten kaukainen syrjäinen sijainti ei ole taloudelle hyväksi.
Metsä ei voi olla liian iso talouden perusta.
Mutta EU:n jakautunut politiikka luo Itärajasta taloudellisesti merkittävän kohteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu