Jos joillekin on Suomen koulujen perinteiset Suvirirret vaikeaa kuulla

Niin Suomesta voi ihan vapaasti lähteä pois. Suomalaisillakin on omat perinteensä joita pitää saada noudattaa. Meidän ei tarvitse noudattaa muiden kansojen perinteitä omassa maassamme Suomessa. PISTE.
111555
12Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 111

Vanhimmat

Kiitos,ja aamen🙏

11Äänestä

Uutuset...

Mikä on viestisi Suomen kouluille ja opettajille, jotka tätä pohtivat?

– Kyllä viestini on, että nyt kannattaa koulun päättäjäisissä olla iloinen. Kannattaa juhlia omia saavutuksia, olla niistä ylpeä ja siirtyä hyvillä mielin kesälomalle. Ja ajatella, että Suvivirren laulaminen on kaunis päätös kouluvuodelle ja sellainen oman elämän pieni merkkipaalu, jonka jälkeen voi siirtyä lomalle.

– Suvivirsi kuuluu kaikille, hän vielä lisää"

9Äänestä

Suvivirsi oli kesäloman alkamisen merkki ja se laulettiin kovaa ja innolla.

11Äänestä
  • Suvivirttä ei mitkään toisinajattelija- Laurit tapa. Lauri poistuu joskus keskuudestamme ,mutta Suvivirsi ei.

    1Äänestä

Finnairin siivin
Eurooppaan 🇪🇺
😁

Äänestä

ai jaa? siis perjantaipullo 70 luvun tapaan ja sitten vaimon pieksäntään, se oli sen ajan kultturia. Tuleeko ikävä?

Äänestä
  • Vassarilla on heti viinat mielessä.

    9Äänestä

  • Mitä vaimon pieksämisellä tai perjantaipullolla on tekemistä suvivirren kanssa?

    2Äänestä

  • Niin ehkä teidän perheessä oli näin, meillä ei juuri alkoholia käytetty vaikka toinen vanhemmista oli ravintolassa töissä. Kun koulut loppui mentiin maalle mökille, eikä ketään pieksetty. Isovanhempien kanssa oltiin landella sitten tuli omat vanhemmat kun heillä lomat.

    Äänestä

Suvivirsihän ei meille vihervassarille käy!!!!

Äänestä

Samaa mieltä.

Äänestä

Miettikää ku meksikos tai venäjäl meet tekee tommosta valittamista?

2Äänestä

Suvivirsi kun raikaa, se kertoo Juhlasta, suoritetusta lukukaudesta,kesänodotuksesta,ilosta ja riemusta jota on kovasti odotettu.Suvivirsi,tekee juhlasta Juhlan!
...🤗

11Äänestä

Onhan tämä touhua. Valitettavasti tämä idiotismi kumpuaa myös omasta kansasta. Liittyy paljolti yleiseen arvoliberalismiin, joka hyväksyy kaiken epäsopivan, mutta ei sitä, mikä saattaa kolkutella omatuntoa.

11Äänestä
  • Kansa jolla ei ole perinteitä on tuhon oma.

    10Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kansa jolla ei ole perinteitä on tuhon oma.

    Eli etenemme suunnitellusti.

    3Äänestä

  • Nykyään, väkisin tasa-arvoistamalla sellaistakin mitä ei kuulu, yritetään tehdä veronmaksajista helpommin käskytettäviä. Jos kärjistäen sanoisi.

    Äänestä

Viherpunavassarit aloitti heti hyökkäyksen suvirsi perinnettä vastaan.

7Äänestä
  • Ne on vihervassareiden äänestäjiä, jotka urputtaa.

    5Äänestä

  • Ei ole vasemmiston tapa. Persuhan se on, joka ei antaisi lapsen kuunnella suvivirttä eikä varpusta jouluaamuna.

    Äänestä

Venäjällä tai Pohjois-Koreassa on tilaa. Siellä ei lauleta Suvivirttä.

3Äänestä
  • Venäjä on patavanhoillinen ortodoksikristittyjen valtio, ja siellä hoilataan maan omia uskonnollisia "suvivirsiä".

    Äänestä

Meidän suomalaisten ei itse asiassa ole mikään pakko noudattaa kristittyjen perinteitä kouluissa. Vaihtoehdot eivät ole, että ylistä kristittyjen jumalaa tai lähde pois kotimaastasi.

On varmaan kaikille selvää, etteivät virret ole koko kansalle kiva ja hyvä perinne, koska tätä riivatun suvivirsivääntöä käydään aivan joka vuosi.

2Äänestä
  • On se kauheaa kuulla 1 laulu.
    Mutta homotusta, monisukupuolisuutta, kaikkea mikä rikkoo perinteisiä arvoja on siedettevä.

    Miksi?

    4Äänestä

  • Se osa kansasta, jonka mielestä kyseessä ei ole kansalle "kiva ja hyvä", voi ihan hyvin jäädä pois tilaisuuksista, joita enemmistö kuitenkin yhä kannattaa.

    Se on nimeltään demokratia - enemmistön tahto.

    Itse näkisin mielelläni, että koulut eriytyisivät ideologisiin ja ei-ideologisiin. Olisi jännä nähdä kumpiko suuntaus tuottaisi paremman tuloksen.

    Taas kerran on todettava, että nykyihmisellä on ensinnäkin liikaa aikaa ja toisekseen pikkiriikkiset ongelmat, kun jaksavat hampaat irvessä vääntää samasta asiasta vaikka asia on ratkaistu jo pari vuosikymmentä sitten.

    Surullista mihin jamaan tämä maa on mennyt.

    1Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    On se kauheaa kuulla 1 laulu.
    Mutta homotusta, monisukupuolisuutta, kaikkea mikä rikkoo perinteisiä arvoja on siedettevä.

    Miksi?

    Tämä on kysymys, jota kannattaisi pohtia sen sijaan että riidellään jostain niin viattomasta kuin parista laulusta, jotka nostavat suurimman osan mielialaa.

    Ihmiset ovat toden totta tyhmistyneet, kuten tutkimukset kertovat. Isot asiat jäävät sivuun kun näperrellään pikkuseikkojen parissa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    On se kauheaa kuulla 1 laulu.
    Mutta homotusta, monisukupuolisuutta, kaikkea mikä rikkoo perinteisiä arvoja on siedettevä.

    Miksi?

    No nyt olet just asian ytimessä hyvä !

    2Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    On se kauheaa kuulla 1 laulu.
    Mutta homotusta, monisukupuolisuutta, kaikkea mikä rikkoo perinteisiä arvoja on siedettevä.

    Miksi?

    Koska kansa pyritään hapattamaan tasaiseksi hyötymassaksi. Onhan se ollut meneillään jo 30 vuotta...

    1Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    On se kauheaa kuulla 1 laulu.
    Mutta homotusta, monisukupuolisuutta, kaikkea mikä rikkoo perinteisiä arvoja on siedettevä.

    Miksi?

    Sinä kysyt, kun et itse joudu laulamaan vaikkapa muslimien lauluja.

    En pidä oikeana pakottaa vakaumuksen vastaisesti ylistämään toisten uskontojen jumalia. Ateistina en ylistä kenenkään jumalia.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Se osa kansasta, jonka mielestä kyseessä ei ole kansalle "kiva ja hyvä", voi ihan hyvin jäädä pois tilaisuuksista, joita enemmistö kuitenkin yhä kannattaa.

    Se on nimeltään demokratia - enemmistön tahto.

    Itse näkisin mielelläni, että koulut eriytyisivät ideologisiin ja ei-ideologisiin. Olisi jännä nähdä kumpiko suuntaus tuottaisi paremman tuloksen.

    Taas kerran on todettava, että nykyihmisellä on ensinnäkin liikaa aikaa ja toisekseen pikkiriikkiset ongelmat, kun jaksavat hampaat irvessä vääntää samasta asiasta vaikka asia on ratkaistu jo pari vuosikymmentä sitten.

    Surullista mihin jamaan tämä maa on mennyt.

    Uskonnonvapaus on sitä, että vaikka enemmistö uskoisi johonkin, ei muiden tarvitse osallistua. Sekin kuuluu demokratiaamme.

    Väitehän on, ettei tuo virsi olisi uskonnon harjoittamista. Minusta jonkin jumalan ylistäminen kuitenkin nimenomaisesti on juuri uskonnon harjoittamisen ytimessä.

    Äänestä

  • Älä liioittele. Vaihtoehtoja on enemmän kuin nimeämäsi, ja kun koulussa on kristittyjä perinteitä sisältäviä tilaisuuksia, niistä voi jäädä pois, sitähän on painotettu pitkin matkaa.

    Mutta mikä ihme siinä on, että on niin vaikeaa tajuta niitä ihmisiä, jotka haluavat säilyttää tapoja ja perinteitä? He ovat kuitenkin enemmistössä ja tuskinpa tämä episodi horjuttaa heidän mielipidettään, vaan ennemminkin päinvastoin.

    Itse pelkään, että tästäkin jupakasta syntyy ilmiö, jossa nekin nuoret. jotka haluaisivat osallistua perinteiden vaalimiseen, eivät sitä uskalla tehdä, koska ovat vielä niin vaikutteille alttiita.

    Tällainen riitely tuskin muutenkaan edistää suomalaisten yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, seikkä mikä olisi näinä aikoina kultaakin kalliimpaa.

    Muistan kun olin aikanaan maailmalla opiskelemassa ja näin jollain moottoritiellä suomalaisen rekan, sydämessä häilähti lämmin tunne siitä, että näin omia ihmisiäni ratin takana ja tunsin jokaisen rekkakuskin kanssa syvää yhteenkuuluvaisuuden tunnetta pelkästään siksi, että he olivat omaa kansaani. Vieraalla maalla se yhteenkuuluvaisuuden tunne vielä korostuu.

    Se tunne näyttää kuolleen nykysuomalaisilta.

    Häpeäisin silmät päästäni, jos olisin laittanut tällaisen ruljanssin alulle ja pahoittanut niin monien ihmisten mielen juuri päättäjäisjuhlien kynnyksellä.

    Haluaisinkin kysyä herra Ojalalta: oletko tyytyväinen uroteostasi?

    Äänestä

Minkä vuoksi Suomessa pitäisi kaikkien palvoa ja ylistää Lähi-idän paimentolaisheimon vuosituhansia vanhojen mielikuvitustarinoiden roolihahmoa, "Jumalaa"?

2Äänestä
  • "Meidän ei tarvitse noudattaa muiden kansojen perinteitä omassa maassamme Suomessa. PISTE."

    Aloittaja on kovasti tuohtuneessa tilassa siitä jos Suomessa noudatetaan muiden kansojen perinteitä, eikä hän selvästikään näytä ymmärtävän Raamatun ja siinä mainitun "Jumalan" olevan juuri tuota "muiden kansojen perinnettä".
    Voi pyhä yksinkertaisuus!🤣

    1Äänestä

Ikäänkuin kyse olisi ulkomaalaisista. Melkoisen suppea näkökulma.
Olen suomalainen niin pitkälle, kuin sukuselvitystä on tehty. Erosin kirkosta heti, kun se oli mahdollista. Olihan minut siihen liitetty omaa mielipidettäni kysymättä.
En halua kuulla suvivirttä, enkä muitakaan virsiä, koska ne muistuttavat koko uskonnon järjettömästä valheesta.
Suvivirsi ei ole suomalainen perintö. Joku sen koulun ohjelmaan on joskus ujuttanut koti-uskonto ja isänmaa aikana.

2Äänestä
  • Taidat olla sarkastinen kirjoittaessasi "Olihan minut siihen liitetty omaa mielipidettäni kysymättä." Tässäpä mitä mainioin esimerkki nykyihmisen narsistisesta maailmankuvasta.

    Synnyit kuitenkin vauvana, joka ei osannut puhua, joten miten mielipidettäsi olisi voitu kysyä? Eivätkä aivosi olisi edes ymmärtäneet kysymystä.

    Mutta vakavasti puhuen: jos juuri SINÄ et haluakaan kuulla suvivirttä, niin sehän on täysin sinun asiasi. En minäkään mene esimerkiksi herättäjäjuhlille, koska en tunne kuuluvani joukkoon. Tai rap-konserttiin, koska räppi ei mielestäni ole musiikkia. Tai istu Helsingin kaduilla osoittamassa mieltäni, koska se ei mielestäni ole oikea keino asioiden muuttamiseksi. Valinta on jokaisen oma jokaisessa asiassa.

    Merkitystä ei ole sillä, onko kyseessä suomalainen perinne, vaan merkitystä on Suvivirren herättämillä tunteilla ja muistoilla, jotka antavat hitusen lohtua tässä rumaksi ia inhottavaksi käyneessä maailmassa.

    Tuo koti, uskonto ja isänmaa- menetelmä tuotti kuitenkin ihan kelvollisia ihmisiä, vaikka tunnut sitä pilkkaavankin. Nykyihmisellä puolestaan ei ole minkäänlaisia moraalisia tai muitakaan estoja, eikä useimmiten edes minkäänlaisia käytöstapoja, edes kiittää tai tervehtiä ei osata.

    Puheessa vilisee enemmän v-alkuisia sanoja kuin sanoja, joiden avulla yritetään jotain asiaa selventää vaan eihän ne niiden v-sanojen vuoksi vie asiaa yhtään eteenpäin. Kaikki ruumiinosat tungetaan nähtäville milloin missäkin julkaisussa, ja on pakko kysyä: ketä kiinnostaa jonkun leikelty tai rasvaa täyteen pumpattu takalisto?

    Onko vaikee tajuta?

    2Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Taidat olla sarkastinen kirjoittaessasi "Olihan minut siihen liitetty omaa mielipidettäni kysymättä." Tässäpä mitä mainioin esimerkki nykyihmisen narsistisesta maailmankuvasta.

    Synnyit kuitenkin vauvana, joka ei osannut puhua, joten miten mielipidettäsi olisi voitu kysyä? Eivätkä aivosi olisi edes ymmärtäneet kysymystä.

    Mutta vakavasti puhuen: jos juuri SINÄ et haluakaan kuulla suvivirttä, niin sehän on täysin sinun asiasi. En minäkään mene esimerkiksi herättäjäjuhlille, koska en tunne kuuluvani joukkoon. Tai rap-konserttiin, koska räppi ei mielestäni ole musiikkia. Tai istu Helsingin kaduilla osoittamassa mieltäni, koska se ei mielestäni ole oikea keino asioiden muuttamiseksi. Valinta on jokaisen oma jokaisessa asiassa.

    Merkitystä ei ole sillä, onko kyseessä suomalainen perinne, vaan merkitystä on Suvivirren herättämillä tunteilla ja muistoilla, jotka antavat hitusen lohtua tässä rumaksi ia inhottavaksi käyneessä maailmassa.

    Tuo koti, uskonto ja isänmaa- menetelmä tuotti kuitenkin ihan kelvollisia ihmisiä, vaikka tunnut sitä pilkkaavankin. Nykyihmisellä puolestaan ei ole minkäänlaisia moraalisia tai muitakaan estoja, eikä useimmiten edes minkäänlaisia käytöstapoja, edes kiittää tai tervehtiä ei osata.

    Puheessa vilisee enemmän v-alkuisia sanoja kuin sanoja, joiden avulla yritetään jotain asiaa selventää vaan eihän ne niiden v-sanojen vuoksi vie asiaa yhtään eteenpäin. Kaikki ruumiinosat tungetaan nähtäville milloin missäkin julkaisussa, ja on pakko kysyä: ketä kiinnostaa jonkun leikelty tai rasvaa täyteen pumpattu takalisto?

    Onko vaikee tajuta?

    Niin, vauvan aivot eivät ymmärrä kysymystä, eivätkä osaa siten uskoa tai valita itselleen uskontokuntaa. Siksi sellaiseen liittäminen olisikin järkevää siinä vaiheessa, kun lapsi itse asian ymmärtää.

    Suvivirttä herätysjuhlijja, kirkoissa ja muissa ei ole kukaan kieltämässä. Kouluun on kuitenkin mentävä ja kysehän onkin siellä tapahtuvasta tunnustuksellisesta uskonnon harjoittamisesta.

    Eikö se suvivirsi tuo lohtua ja iloa muualla kuin koulussa laulettuna? Sitä voisi laulaa ihan sellaisten kesken, jotka katsomuksen jakavat ja olla vielä iloisempi, kun ei samalla tarvitse pahoittaa niidne mieltä, joilla on erilainen vakaumus?

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Ei tuo. Nääs kyse on yhteisöllisyydestä ja samassa tilanteessa olevista nuorista, jotka jakavat sen ilon ja riemun ja joiden kanssa tuntee yhteenkuuluvuutta.

    Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, ja poikkeustapauksista on kirjoitettu väsymykseen saakka samaa viestiä: KUKAAN ei pakota osallistumaan. Ei tarvitse mennä sellaiseen tilaisuuteen, jossa voi pahoittaa mielensä, mutta se mielen pahoitus ei tule niiden ihmisten puolelta, jotka haluavat viettää juhlansa toisin. Kyllä se mielensäpahoittaja on aivan omien tunteidensa orja tai vanki.

    Miksi enemmistön pitäisi tässä taipua vähemmistön tahtoon, kun sillä vähemmistöllä on kuitenkin vapaus valita osallistuuko vaiko ei?

    Tässä maassa alkaa nyt olla asiat siinä mallissa, että vähemmistöt missä tahansa asiassa uhriutuvat ja heitä kuunnellaan ja paapotaan. Mihin unohtui enemmistö?

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Niin, vauvan aivot eivät ymmärrä kysymystä, eivätkä osaa siten uskoa tai valita itselleen uskontokuntaa. Siksi sellaiseen liittäminen olisikin järkevää siinä vaiheessa, kun lapsi itse asian ymmärtää.

    Suvivirttä herätysjuhlijja, kirkoissa ja muissa ei ole kukaan kieltämässä. Kouluun on kuitenkin mentävä ja kysehän onkin siellä tapahtuvasta tunnustuksellisesta uskonnon harjoittamisesta.

    Eikö se suvivirsi tuo lohtua ja iloa muualla kuin koulussa laulettuna? Sitä voisi laulaa ihan sellaisten kesken, jotka katsomuksen jakavat ja olla vielä iloisempi, kun ei samalla tarvitse pahoittaa niidne mieltä, joilla on erilainen vakaumus?

    Ei ole pakko olla siinä tilaisuudessa läsnä, älä omiasi höpäjä.

    Ja mikä siinäkin on, että siitä tilaisuudesta pitää pystyä poistumaan huomaamattomasti?

    Miksi? Eikö nyt olisi reilua näyttää kaikelle kansalle vakaumuksensa, mihin se nyt sitten johtaakin. Paha aavistus on, että tiettyjä ikäviä piirteitä asia tulee saamaan.

    Mutta se on sitten eri juttu ja vanhempien vastuulla. Ovatpahan ainakin saaneet tahtonsa toteutettua.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Niin, vauvan aivot eivät ymmärrä kysymystä, eivätkä osaa siten uskoa tai valita itselleen uskontokuntaa. Siksi sellaiseen liittäminen olisikin järkevää siinä vaiheessa, kun lapsi itse asian ymmärtää.

    Suvivirttä herätysjuhlijja, kirkoissa ja muissa ei ole kukaan kieltämässä. Kouluun on kuitenkin mentävä ja kysehän onkin siellä tapahtuvasta tunnustuksellisesta uskonnon harjoittamisesta.

    Eikö se suvivirsi tuo lohtua ja iloa muualla kuin koulussa laulettuna? Sitä voisi laulaa ihan sellaisten kesken, jotka katsomuksen jakavat ja olla vielä iloisempi, kun ei samalla tarvitse pahoittaa niidne mieltä, joilla on erilainen vakaumus?

    Kun "lapsi" asian ymmärtää, kirjoitat?

    Paras jättää asia ratkaistavaksi vasta sitten, kun hän on aikuinen. Siinä on se etu, että vanhemmat eivät enää pääse vaikuttamaan jälkeläisensä ajatuksiin tai ratkaisuihin.

    Venäjällä, ateistisessa maassa, aikuiset ihmiset ryhtyivät ottamaan kilvan kasteen ja lausuivat uskontunnustuksen sen jälkeen, kun NL hajosi. Siihen saakka he olivat kommunistisen ja ateistisen valtion talutusnuorassa, vai pitäisikö sanoa kuristusotteessa.

    Ihan kuin osa meidän nuoristamme nykyään. Yksi syy pahoinvointiin on se, että heillä ei ole minkäänlaisia ohjenuoria elämässään, eikä sen ohjenuoran tarvitse olla uskonto, joka nyt näköjään on se pahin mörkö minkä ihminen voi kohdata. Muutakin on, mutta vanhemmat taitavat olla yhtä hukassa kuin kakaransa.

    Äänestä

Espoin iskä on woke linajlla.
Canseloidaan koko Suomi ja sen historia.
EI OLIS EKA KERTA.

SUOMI JA SUOMALAISET KADOTTAA ITSEÄÄN PIKAVAUHDILLA.
Miksi?

Äänestä

Olen kirkosta eronnut mutta laulan virsiä ja suvivirttä kesän juhlissa. Hulluutta toi mielensäpahoittajien porukka. Onko Espoon isällä rahat loppumassa kun pitäis tolla asialla rahastaa,outo a porukkaa. Jos ei kakaran korvat kestä suvivirttä niin PIHALLE !

1Äänestä
  • Olisiko tilanne että ajattelee muuttavansa pois Suomesta, mutta päättää ensin kokeilla onko kyseessä sellainen hölmölä kuin epäilee ja jos on niin sama lähtiessä rahastaakin ja jättää hölmölä sekoilemaan.

    Äänestä

Miksi yksilöiden traumoja
ulkoistetaan siten,että
kielloista kärsii kaikki? 🎭🚫
😁

1Äänestä
  • Justiinsa näin.

    1Äänestä

  • Uskonnonvapaus tarkoittaa sitä, että saa uskoa vaikkapa Raamatun mielikuvitustarinoiden mielikuvitusolentoihin, mutta kenenkään ei ole pakko uskoa moisiin höpinöihin.
    Oliko tämä sinulle vallan yllättävä tieto?

    1Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Uskonnonvapaus tarkoittaa sitä, että saa uskoa vaikkapa Raamatun mielikuvitustarinoiden mielikuvitusolentoihin, mutta kenenkään ei ole pakko uskoa moisiin höpinöihin.
    Oliko tämä sinulle vallan yllättävä tieto?

    Elä kirjoita asioista joita et ymmärrä.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Uskonnonvapaus tarkoittaa sitä, että saa uskoa vaikkapa Raamatun mielikuvitustarinoiden mielikuvitusolentoihin, mutta kenenkään ei ole pakko uskoa moisiin höpinöihin.
    Oliko tämä sinulle vallan yllättävä tieto?

    Kuka on pakottanut? Valinnanvapaus on kaikilla: jää pois tilaisuuksista, joissa voi joutua kuuntelemaan "höpinöitä" sinun sanojasi lainatakseni.

    Olikos tämä sinulle vallan yllättävä tieto?

    Äänestä

Se että joku kerran vuodessa luritettava suvivirsi aiheuttaa ylipääsemättömän ongelman, paljastaa että päässä on muutenkin pahasti vikaa.

5Äänestä
  • Sellaisen ihmisen päässä, joka palvoo ja ylistää Raamatun "Jumalan" kaltaista mielikuvitusolentoa, on totta tosiaan jotain hyvin pahasti rempallaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Sellaisen ihmisen päässä, joka palvoo ja ylistää Raamatun "Jumalan" kaltaista mielikuvitusolentoa, on totta tosiaan jotain hyvin pahasti rempallaan.

    Raamatun Paratiisissakin popsittiin vain ja ainoastaan kasvisruokaa, eli ihan viherhumppaa oli Jumalan suunnitelmat, mutta ihminenpä ei totellut.
    Mitäpä tähän tuumaat?😁

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Sellaisen ihmisen päässä, joka palvoo ja ylistää Raamatun "Jumalan" kaltaista mielikuvitusolentoa, on totta tosiaan jotain hyvin pahasti rempallaan.

    Miten se sinun elämääsi vaikuttaa? Muuta kuin että saat siitä aiheen luokitella ihmisiä?

    Ihmisillä on oikeus valita, mihin uskoo, mihin ei, kuten on oikeus valita niillä, jotka saavat järkyttäviä traumoja yhden Suvivirren kuuntelemisesta. He kun voivat jäädä tilaisuudesta pois, ja antaa toisille mahdollisuuden iloita keväästä ja lomasta.

    Nääs pakko ei ole kuin kuolema. Se onkin ainoa demokraattinen asia tässä järjettömässä maailmassa, jossa kaikkinainen elämänilo tapetaan.

    Äänestä

Maailma on muuttunut. Strömsön pojatkin grillasivat makkaran ja lihan sijasta tofua, tomaatteja ja härkäpapuja. Vain huivit puuttuvat kaulasta.

Äänestä

Uskonharhaisilla näyttää olevan huomattavia vaikeuksia ymmärtää sitä kun tervejärkiset ihmiset eivät haluakaan palvoa ja ylistää Lähi-idän paimentolaisheimon mielikuvitustarinoiden roolihahmoa, "Jumalaa".
Eheytykää, uskonharhaiset, ja tulkaa meidän laillamme tervejärkisiksi.

Äänestä
  • Palvoa? Ylistää?

    Itselläsi taitaa olla vaikeuksia ymmärtää sitä, että ihmiset haluavat laulaa ja kuulla juuri nuo laulut tietyissä vaiheissa elämäänsä eikä niihin liity minkäänlaista palvontaa tai ylistystä.

    Miksi pitää aina kärjistää ja lisätä omasta päästään merkityksiä asioihin? Se nyt ei ainakaan anna kuvaa tervejärkisestä ihmisestä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Palvoa? Ylistää?

    Itselläsi taitaa olla vaikeuksia ymmärtää sitä, että ihmiset haluavat laulaa ja kuulla juuri nuo laulut tietyissä vaiheissa elämäänsä eikä niihin liity minkäänlaista palvontaa tai ylistystä.

    Miksi pitää aina kärjistää ja lisätä omasta päästään merkityksiä asioihin? Se nyt ei ainakaan anna kuvaa tervejärkisestä ihmisestä.

    Tämäkö ei ole palvontaa eikä ylistystä?

    "Se meille muistuttaapi
    hyvyyttäs, Jumala,
    ihmeitäs julistaapi
    se vuosi vuodelta.

    3.
    Taas linnut laulujansa
    visertää kauniisti.
    Myös eikö Herran kansa
    Luojaansa kiittäisi!
    Mun sieluni, sä liitä
    myös äänes kuorohon
    ja armon Herraa kiitä,
    kun laupias hän on.

    4.
    Oi Jeesus Kristus jalo
    ja kirkas paisteemme,
    sä sydäntemme valo,
    ain asu luonamme.
    Sun rakkautes liekki
    sytytä rintaamme,
    luo meihin uusi mieli,
    pois poista murheemme."

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    Tämäkö ei ole palvontaa eikä ylistystä?

    "Se meille muistuttaapi
    hyvyyttäs, Jumala,
    ihmeitäs julistaapi
    se vuosi vuodelta.

    3.
    Taas linnut laulujansa
    visertää kauniisti.
    Myös eikö Herran kansa
    Luojaansa kiittäisi!
    Mun sieluni, sä liitä
    myös äänes kuorohon
    ja armon Herraa kiitä,
    kun laupias hän on.

    4.
    Oi Jeesus Kristus jalo
    ja kirkas paisteemme,
    sä sydäntemme valo,
    ain asu luonamme.
    Sun rakkautes liekki
    sytytä rintaamme,
    luo meihin uusi mieli,
    pois poista murheemme."

    Siinähän mainitaan vain 4 kertaa Herra, Luoja ja Jumala ja sitten vielä Jeesus Kristus, tietenkin. Niin tyylipuhdasta uskontoa kuin ylipäätään voi olla.

    Äänestä

  • Anonyymi00082 kirjoitti:

    Siinähän mainitaan vain 4 kertaa Herra, Luoja ja Jumala ja sitten vielä Jeesus Kristus, tietenkin. Niin tyylipuhdasta uskontoa kuin ylipäätään voi olla.

    Kuten tuosta selvästi näkee, niin kyse ei ole mistään "perinteiden vaalimisesta" vaan kristinuskon pakkotuputttamisesta.

    Tuota lähi-itäläisen tuontiuskonnon "perinnettä vaalitaan" vain siksi että voitaisiin aivopestä lapset siihen jo pieninä. Uskovilla on hätä siitä että lapsia ei enää saisikaan aivopestä uskonnon lapsellisiin typeryyksiin.

    Lapset kun pitää saada aivopestä uskonnon hölynpölyyn mahdollisimman pieninä, koska aikuisia on vaikea saada uskomaan niin epäloogisiin ja itsensä kumoaviin mahdottomuuksiin, joita uskonhölmöys on täpötäynnä.

    Äänestä

  • Anonyymi00085 kirjoitti:

    Usko nyt jo sinäkin: kukaan ei pakota lapsia osallistumaan sellaisiin tilaisuuksiin, joissa voi altistua "pakkotuputtamiseen" .

    Tosin päätös olla osallistumatta tulee usein vanhempien puolelta, lapsi itse harvoin pääsee ilmaisemaan tahtoaan, jos nyt ylipäätään edes kysytään.

    Pakko sanoa: säälin lapsia, joilta kielletään osallistuminen vallankin kun tarkoitus ei ole "tuputtaa". Kun miettii nykyaikaa, niin lapset altistuvat netissä hirveille asioille, ja silti porukat Suomessa nillittävät jostain virrestä tai laulusta.

    Suojeletteko te yhtä innokkaasti jälkikasvuanne netin hirveyksiltä? Tuskinpa.

    Sinun tulkintasi. Ei kaikkien.

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Kouluissa yritetään huolehtia, että ne juhlat sopisivat kaikille. Eiväthän ne pelkästään kristityille ole tarkoitettuja kuin kristillisissä kouluissa.

    Siinä olet oikeassa, ettei meillä lapsilta kantaa kysellä. Kirkon maksullinen jäsenyyskin yleensä sovitaan jo vauvaiässä ennen kuin lapsi ymmrätää vähääkään, mistä on edes kyse.

    Äänestä

Ei tarvitse muuta kuin lähtee pois siitä tilaisuudesta vähäksi aikaa
Eikä maksa mitään.

2Äänestä
  • Ja esimerkiksi koulujen tulee ilmoittaa oppilaille ja heidän huoltajilleen ennakolta tilaisuuksista, joissa on uskonnollista sisältöä.
    Näinhän ei oppilaitos toiminut viimeisimmässä Suvivirsi-tapauksessa, vaan joillekin oppilaille tilanne tuli eteen yllättäen.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Ja esimerkiksi koulujen tulee ilmoittaa oppilaille ja heidän huoltajilleen ennakolta tilaisuuksista, joissa on uskonnollista sisältöä.
    Näinhän ei oppilaitos toiminut viimeisimmässä Suvivirsi-tapauksessa, vaan joillekin oppilaille tilanne tuli eteen yllättäen.

    No monennenko kerran pitää sanoa: kyseiset laulut on jo vuosikaudet sitten hyväksytty esitettäviksi koulujen tilaisuuksissa, joten niistä ei tarvitse erikseen ilmoittaa.

    Ottakoon isukki itse selvää asioista.

    1Äänestä

  • Miksi tilaisuuksista ei voi tehdä kaikille sopivia? Miksi vain kristityille?

    Äänestä

Miksi sinusta on OK pakottaa lapsia ylistämään eli palvomaan jumalaa?

Äänestä
  • Niinpä.
    Ja olisiko näille Raamatun Jumalan palvojille sopivaa jos kouluissa järjestettäisi Allahin tai Brahman palvontaan liittyviä menoja?
    Tuskinpa tykkäisivät.

    Äänestä

  • Etkö jo väsy toistamaan noita yksiä ja samoja sanoja?

    1Äänestä

  • Onko se mielestäsi saa-anan palvontaa jos kuuntelet tai kuulet esimerkiksi heviä missä palvotaan saa-anaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00059 kirjoitti:

    Etkö jo väsy toistamaan noita yksiä ja samoja sanoja?

    Hihhulit toistavat jatkuvasti, että eihän siitä nyt kenellekään mitään haittaa ole jos laulavat tuota virttä. Jossa ei ole muuta sisältöä kuin Herra Luoja Jumalan ja Jeesus Kristuksen jatkuvaa ylistystä.

    Aivan samahan se on sitten väittää että eihän siitä voi olla kenellekään lapselle mitään haittaa, jos laulavat toisen lähi-itäläisen tuontiuskonnon laulua, jossa ylistetään tauotta profeetta Muhamedia ja Allahia.

    Sama asia.

    1Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Olipas outo rinnastus.

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Olipas outo rinnastus.

    Mihinkäs sinä jumalan rinnastaisit, jos toinen jumala on outo rinnastuksen kohde?

    Äänestä

Raamatun sanoin:" Älkää heittäkö helmiänne sikojen eteen älkääkä antako pyhää koirille". Suvivirttä räksytyävät pakanat voivat jättää koulun juhlaan tulematta.

Äänestä
  • Juuri näin. Saisivat myös perustaa oman koulunsa.

    Äänestä

Maassa maan tavoilla tai mene pois.

1Äänestä

Nyt islaminopetus kuorrutetaan Suvivirrellä .että islaminopetusta ei lopetettaisi.

RAUKKOJA ON OPETTTAJAT JOS OVAT SELLAISIA SALAILIOITA JOTKA
HALVEKSUU SUOMEN PERINTEITÄ.

Äänestä

Suvivirren vastustaja kiitti Villeä kun hän lauloi suvivirren hänelle.
Minuuttia aikaisemmin oli sanonut että suvivirren kuuleminen on henkistä väkivaltaa ja verrattavissa tukistamiseen ja karttakepillä lyömiseen.

Aina löytyy mielensä pahoittajia seuraavaksi aletaan valittamaan että koulujen vessat tulee olla unisex jne.

1Äänestä
  • Suvivirren mielensä pahoittaja isä on mielestäni kasinaamainen ja näin asiassa huono esimerkki lapselleen.

    1Äänestä

  • Näin kun seta opetuksen mukaan lapset ei enää tiedä ovatko he tyttöjä vai poika.

    1Äänestä

  • Pääsevät sitten nämä minkänimisiä ne nyt olivatkaan tekemään pahojaan pikkutytöille, kuten tapahtuu Triplassa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00067 kirjoitti:

    Näin kun seta opetuksen mukaan lapset ei enää tiedä ovatko he tyttöjä vai poika.

    No nyt olet asian ytimessä hyvä !

    1Äänestä

Lapsi tarttis kai
traumaterapiaa nyt ja
kakkoselle "suvivirsi-ilta".
📺🍿
😁

Äänestä

Espoon kouluihin on nyt jaettu evakuoitumisohjeet, ja varoitus suvivirrestä. Jotta suvivirrestä suunnatonta henkistä tuskaa saavat voivat sijoittua takariviin, ja sieltä evakuoitua ennen suvivirttä turvaan. Suvivirsi on tarkoituksella sijoitettu tilaisuuden viimeiseksi ohjelmanumeroksi.

On hyvä että tällä tavalla uniikit ihmiset otetaan nyt asiassa huomioon.

1Äänestä
  • Juupa juu. Suomi on nykyään täynnä "uniikkeja" ihmisiä, jotka saavat raivokohtauksia ellei heidän vaatimuksiinsa suostuta. Jääneet jonnekin 3-vuotiaan tasolle eivätkä siitä edes ikinä kehity, kun kaikessa nämä uniikit pitää nostaa jalustalle ja myöntyä.

    1Äänestä

Mulle ei oo vaikeaa, mutta helpot massit saa kun vaatii asian kamssa toimia.

Äänestä

Näin on! Muille vaan, jos suvivirtemme harmittaa.

1Äänestä

Virsissä on kyse Lähi-idän paimentolaisheimon mielikuvitustarinoiden "Jumalan" palvomisesta ja ylistämisestä, joten mitäpä jos uskonharhaiset muuttaisitte sinne henkisten "esi-isienne" maille.

1Äänestä
  • Elä kirjoittele asioista joita et ymmärrä.

    1Äänestä

  • Tuossa laulussa ei ole kyse mistään lähi-idän paimentolaisista vaan rauhasta ja kesän saapumisesta. Lopeta se liiman imppaaminen senkin anarkistinisti.

    Äänestä

  • Lyön vetoa että seinälläsi on sekä sateenkarilippu että punalippu.

    Äänestä

Hommatkoon Lauri itelleen korvatulpat jos ei kestä yhtä perinteistä laulua eli Suvivirttä!

1Äänestä

Suomessa noudatetaan Suomen perustuslakia, joka koskee KAIKKIA suomalaisia. Jos joillekin se Suomen perustuslain noudattaminen on niin vaikeaa, eikä sillä lailla ole heidän mielestään merkitystä eikä sitä tarvitse noudattaa, niin Suomesta voi ihan vapaasti lähteä pois.

2Äänestä
  • Suomen perustuslaissa ei kylläkään lue, että koulujen päättäjäiissä on laulettava suvivirsi!

    Äänestä

  • Juurikin niin.

    Äänestä

  • Mutta eihän sitä tässä asiassa noudateta. Perustuslaki takaa uskonnonvapauden. Nyt on vain päätetty, että kristittyjen jumalan ylistäminen ei olekaan uskonnon harjoittamista tässä tapauksessa. Sanat ovat syvästi uskonnolliset, ei siitä pääse mihinkään. Lukaisepa, jos ovat sinulle vieraat.

    Oletko sinä siis lähdössä Suomesta, kun homma on ilmiselvässä ristiriidassa perustuslain kanssa? Vääntö asiasta ei varmaan lopu ennen kuin se tulkinta asetetaan perustuslain mukaiseksi, sillä ei ihmisten vakaumuksia voi täällä talloa loputtomiin väittämällä, että ei ole lainkaan uskonnollista ylistää Jeesusta Kristusta jaloksi ja pyytää häntä asumaan aina luonamme ja vieläpä sytyttämään hänen rakkautensa liekin rintaamme. Sehän on rukous, vaikka sitä miten yritetään väittää kulttuuriksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Mutta eihän sitä tässä asiassa noudateta. Perustuslaki takaa uskonnonvapauden. Nyt on vain päätetty, että kristittyjen jumalan ylistäminen ei olekaan uskonnon harjoittamista tässä tapauksessa. Sanat ovat syvästi uskonnolliset, ei siitä pääse mihinkään. Lukaisepa, jos ovat sinulle vieraat.

    Voi pyhä perkele sentään, noinko hauraus aikuinen olet että nillität muutamasta SANASTA?? Ja sen varjolla poistaisit suomalaisille rakkaan laulun? Sinunlaisillasi asuu pelkkä pahuus sisällä..

    Perustuslaissa ei pakoteta ketään oppilasta osallistumaan koulujen päätöspäivään. Jos tilaisuus ahdistaa niin posti toimittaa oppilaitoksen antaman päättötodistuksen kotiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Voi pyhä perkele sentään, noinko hauraus aikuinen olet että nillität muutamasta SANASTA?? Ja sen varjolla poistaisit suomalaisille rakkaan laulun? Sinunlaisillasi asuu pelkkä pahuus sisällä..

    En minä ole lauluja poistamassa, mistä sinä sellaista keksit? Rakasta laulua saa laulella aivan sielunsa kyllyydestä saakka.

    Mutta uskonnonvapautta minä puolustan, sekä sinun että muiden. Siitäkin huolimatta, että haluat silloin demonisoida minut.

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Perustuslaissa ei pakoteta ketään oppilasta osallistumaan koulujen päätöspäivään. Jos tilaisuus ahdistaa niin posti toimittaa oppilaitoksen antaman päättötodistuksen kotiin.

    Sekö on niin tärkeää, että koulujen päätösjuhla suunnataan kristityille, että ei väliä, jos muut joutuvat sitten olemaan sieltä poissa? Että mitään sellaista ei voi laulaa, joka sopisi muillekin, kun minä minä ja minun oikeuteni.

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Sekö on niin tärkeää, että koulujen päätösjuhla suunnataan kristityille, että ei väliä, jos muut joutuvat sitten olemaan sieltä poissa? Että mitään sellaista ei voi laulaa, joka sopisi muillekin, kun minä minä ja minun oikeuteni.

    Mutta mutta: eikös tämä asiasta kohun nostattanut henkilö edustakin juuri moittimaasi minä minä ja minun oikeuteni?

    Enemmistön tahto tarkoittaa demokratiaa.

    Äänestä

Siihen nähden että laitaoikeistolaiset tunnetusti ovat hyvin kulttuurivihamielisiä, on suorastaan liikuttavaa miten palavasti he puolustavat suomalaisen kulttuurin pyhyyttä aina kun se mahdollistaa poliittisen lyömäaseen😂

Äänestä

Ja eihän tarvitse lähteä Suomesta pois, voi mennä vaikka Espoossa Kirstinkoulun kevät juhliin siellä ei varmaan lauleta suvivirttä kun melkein kaikki muslimeita? Tämän Ojalan kakaran voisi siirtää sinne?

Äänestä
  • Hyvä ehdotus.

    Äänestä

  • Ja näissä kouluissa muutenkin on esillä muslimien tavat ja kulttuuri. Nämä "ateisti" suomen vihaajat eivät koskaan inise islamin läsnäolosta. Se on niille täysin OK. Eli ovat oikeastikin suomen kansan vihollisia..

    Äänestä

  • Anonyymi00109 kirjoitti:

    Ja näissä kouluissa muutenkin on esillä muslimien tavat ja kulttuuri. Nämä "ateisti" suomen vihaajat eivät koskaan inise islamin läsnäolosta. Se on niille täysin OK. Eli ovat oikeastikin suomen kansan vihollisia..

    Aivan juuri vasta oli kohu tunnustuksellisesta islamin opetuksesta. Menikö se ohitse? Sama asia kyseessä.

    Äänestä

saatana nousee kapinaan ,kun Jumalan sana mainitaan .

Äänestä

Ei, vaan tuo laahava paskavirsi lopetetaan, ja halukkaat saavat veisata sitä kotonaan.

Äänestä
  • huom, tämä on botti, ei kannata vastata.

    Äänestä

Subivirren vihaajat voivat mennä esim Afganistaniin, siellä ei laulu raikaa, mustaparta pirut siellä vahtii.

Äänestä

Persuoikeistolaisille nousi itkupotkuraivarit monilla palstoilla kuin heiltä olisi viety unitutti tai lohtulelu pois.

Äänestä
  • Olitko olevinasi vitsikäskin? Voi hellantelttua.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Niin Suomesta voi ihan vapaasti lähteä pois. Suomalaisillakin on omat perinteensä joita pitää saada noudattaa. Meidän ei tarvitse noudattaa muiden kansojen perinteitä omassa maassamme Suomessa. PISTE.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu