Keskiviikkona DVV-linkin klikkauksia eniten toukokuussa

Anonyymi-ap

Ei mitään hurraamisen arvoista, mutta saattaisi muutama lisäero johtua jokakeväisestä kesävirsidraamasta. Oppilas ja oppilaan isä kertoivat, että Espoon koulussa oli taas tuputettu kesävirttä, kertomatta oppilaille, että nillä jotka eivät sitä halua laulaa eikä kuunnella on mahdollisuus dikreetisti poistua salista. Perhe on valittanut asiasta jo ennenkin, mutta parannusta ei ole tullut.

Yhdenvertaisuuslautakunta määräsi Espoolle 10 000 euron uhkasakon.

Arkkipiispa kommentoi ihan maltilliseen sävyyn: "Kyse on osasta suomalaista kulttuuriperintöä ja juhlapäivien perinnettä. Moninaisuus on rikkaus ja vieraiden katsomusten kohtaaminen ei ole uhka."

Luoma saattaa ihan tosissaan allekirjoittaakin tuon viimeisen lauseen, mutta kirkon 'track record' ei vakuuta. Ja aitolaiset tosikristityt eivät ainakaan sitä allekirjoita.

Ylen pyöreän pöydän keskustelussa osallistujilta kysyttiin ovatko viimeaikoina törmänneet turhaan uutiseen. Yksi nosti esiin tämän kesävirsidraaman. Minustakin se on turha uutinen. Siinä mielessä, että jos koulut noudattaisivat sääntöjä, niin tähän ei tarvitsisi aina palata. Onhan se turhauttavaa kun pitää samaa jankuttaa vuodesta toiseen.

Mutta niin kauan kuin koulut eivät huomio uskonnottomia oppilaita niin kuin kuulisi, niin ei tämä turha uutinen ole. Se ei ole ratkaisu, että uskonnottomat nielevät mitä vaan valittamatta.

5

293

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi00001

      Uskonnon levitäminen on aina tapahtunut pakottamisrakenteilla. Ennen jopa fyysisellä väkivallalla, nykyään henkisellä väkivallalla. Kun uskonnonvapauslain mukaan uskontoa ei enää voi pakkosyöttää, niin keinoksi kiertää uskonnonvapauslakia on valikoutunut uskonnon uudelleen nimeäminen perinteeksi ja kulttuuriksi. Tällä keinotekoisella spinnauksella yritetään jatkaa uskonnon pakkosyöttämistä kansalle.

      • Anonyymi00002

        Opetushallitus pitää kiinni kannastaan - Suvivirsi sallittu koulujen kevätjuhlassa.

        Opetushallitus tahallaan? antaa väärän kuvan tästä viimeisimmästä Suvivirsi tapauksesta. Perhe, joka asiasta valitti, valitti nimenomaan ja vain siitä, että koulu ei informoinut oppilaita mahdollisuudesta poistua salista suvivirren ajaksi, jos kuka ei sitä halunnut kuunnella, koska pitää sitä tunnustuksellisena tuputuksena.

        Opetushallitus kyllä sitten kannaottonsa lopuksi toteaa, että koululla on velvollisuus informoida huoltajia juhlien sisällöstä etukäteen.


    • Anonyymi00003

      Semi-pirteä meno jatkuu. Torstaina tuli uusi ennätys.

      • Anonyymi00005

        Myös perjantaina saatiin uusi ennätys toukokuulle.


    • Anonyymi00006

      Joka kevät tulee jonkin verran eroja tästä. Parisataa eroa teettää jo kirkolle 100 000 euron vuosilaskun, koska keskimääräinen kirkollisvero on n. 500 vuodessa. No, rahaa kirkolla piisaa, mainehaitta tämä on enemmänkin.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      141
      1573
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      946
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      300
      827
    5. 68
      743
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      629
    8. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      597
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      591
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    Aihe