Historiassa ei ole ollut huonompaa aikaa olla kommunisti

Vaikka yhä kommunistit uhoaa keskustankin palstalla, jopa poistaen kirjoituksia, ja nettiä katkoen, se ei heitä paljoa ilahduta. Kommunistit oli parhaimmillaan sotien jälkeen Neuvostoliiton vaatimuksesta, ennen sitä vankilassa useat. Se oli heidän aikaansa isänmaan vastustajina silloin. Nyt ei vankilaan joudu hallitusta vastuvat lakkojohtajatkaan, ei 112 päivää- lakossa pitänyt tehtaita Vanhalakaan. Ei samaa tukien AKT johtaja lakoillaan, he saa olla vapaalla, ainakin toistaiseksi. Miljardeja kului lakkoihin, satamat oli kiinni pitkää, Neste jalostamokin lopetti toiminnan lakkojen takia yli kuukaudeksi jne. Monissa maissa tuollaisille olisi jo köysi rasvattu.

Näinkin voi hyökätä kommusniti taustaiset isänmaata vastaan, jonka itsenäisyyden meille toi keskusta, silloinen maalaisliitot talonpoikaisarmeijallaan. Silloin nämä lakkolaisten esi-isät toi Suomeen
murheita ja tappoja 60 000 Suomalaisen ruumiin verran. Venäjään yhdistyminen koki takaiskun vielä Saksan armeijan maahannousulla, pohjoismaisia vapaaehtoisia oli torjumassa Suomen tasavallan riveissä.
Vielä kehtaavat nämä luopiot lakkoillenkin valtaansa näyttää, joka valta tulee poistaa tuollaisilta.
11138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ei tää persutrolli tunnu oppivan, samaa törkyä joka päivä.

Äänestä

Ei joudu vankilaan kirjoituksia poistava ja nettiä katkova palstan omistajakaan. Voi aikoja, voi tapoja!

Äänestä
  • Tuulinen päivä taas siellä hullujenhuoneella?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Tuulinen päivä taas siellä hullujenhuoneella?

    Toverituomioistuin päättää vankilatuomioista.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Toverituomioistuin päättää vankilatuomioista.

    Tähänpä mielisin lisätä: tilulilulii, tilulilulii.

    Esko Nurmijärveltä

    Äänestä

Meillä ei hirtetä, prinvuoden vankila olisi paikallaan AY terrorismista.

Äänestä
  • No tämän hallituksen aikana ei EK:n ja Kokoomuksen tekoja tuosta heidän harjoittamasta ja mainitsemastasi AY terrorismista ei heitä tuomita.

    Äänestä

Aloittaja siis tarkoittaa tätä nykyistä Suomessa. Kuka nyt tykkäisi näistä kokoomuskommareista.

Toinen kysymys sitten onkin mistä ja millä ymmärryksellä on saaneet vaaleissa äänensä?

Äänestä

Tämän mielikuvitusmajurin vainoharhaisten sepustusten sisältö on historiaa täysin vääristelevää hölynpölyä, johon ei soisi kenenkään uskovan, koska höpinänsä ovat puhdasta valetta. Luultavasti hän itse kuitenkin uskoo näihin satuihinsa, kun niitä sätkyukon lailla jatkuvasti toistelee.

Mutta avauksen otsikkoon voisi ottaa kantaa. Onko tämä aika siis huonointa kommunismiin uskomisen osalta? Kommunismin tulkitsen tässä laajemmin vasemmistolaisuutena, joka pyrkii puolustamaan köyhiä ja muuten heikko-osaisempia kansalaisia varakkaiden ja menestyneiden ylivallalta.

Minusta me olemme taas päinvastoin kuin aloittaja luulee juuri siihen suuntaan, että riistävän kapitalismin ja eriarvoisuuden vastustaminen kasvaa. Osa äärioikeistolaisuudesta on merkki myös siitä, mutta vastaus tietysti jo historiankin valossa huono. Mutta tilauus uusvasemmistolaisuuden nousulle on ilmeinen länsimaissa. Tämä on alkanut ensimmäisenä USAssa, mikä on enemmän kuin luonnollista. Kun republikaanipuolue on muuttunut nopeassa ajassa populistiseksi äärioikeistolaisuuden tyyssijäksi, joka hyljeksii demokratiaa, demokraattipuolue on alkanut vasemmistolaistua. Vasemmistolaisuuden näkyvin puhemies on vuosikaudet ollut ikämies Bernie Sanders ja hänen suosionsa sen kun kasvaa, mitä enemmän hänelle kertyy ikää. Hänen suurimmat fanittajansa ovat yliopisto-opiskelijat, joihin vetoaa rationaalinen ajattelu ja moraalinen asenne. Sanders on saanut merkittäviä nuorempia seuraajia, joista kuullaan vielä. USAssa muutos on ollut äärinopea ja todella radikaali.

Suomessakin rationaalinen ja moraalinen vasemmistolaisuus vetoaa edelleen ihmisiin, jotka eivät usko populismiin ja vihapuheen täyttämään politiikkaan. Li Anderssonon valtaisa eurovaalikannatus oli hyvä osoitus tästä. Se oli minusta hyvä enne siitä, että ihmisillä on vielä järkeä päässä ja moraalinen asenne tallella. Tämä ei tarkoita sitä, että Anderssonin edustama vasemmistolaisuus olisi mikään oikea saati paras vastaus kansakunnan ongelmien ratkaisemiseen. Mutta se kertoo siitä, että on se on ainakin paljon parempi kuin mihinkään rationaliteettiin perustumaton oikeistopopulismi, mitä meillä Suomessa persut edustavat ja mikä on paljossa kopiota Trumpin politiikan äärityperyydestä. Purra on yrittänyt opetella jopa Trumpin tanssikuvioita ja kehdannut esitellä niitä julkisuudessa.

Eriarvostumisen kasvaessa ja keskiluokan hiipuessa, vasemmistolaisuus myös sen radikaaleissa muodoissaan saa enemmän tilaa ja vahvistuvaa kasvualustaa. Kurjistuminen ruokkii aina vasemmistolaisuutta ja sitä kohden olemme sopulaumana menossa, ellemme pysäytyä ajoissa tätä kehitystä palaamalla maltillisen kompromissihakuisen politiikan suuntaan. Näyttää vahvasti siltä, että SDP alkaa sijoittua yhä enemmän poliittiseen keskustaan tällaisena maltillisena ja kompromissihakuisena voimana. Näin Suomessa ja pohjoismaissa mutta valitettavasti ei muualla. Muualla politiikka jatkaa polarisoitumistaan.

Äänestä
  • Trumpin tanssi kannattaa opetella, se on helppoa, ennen sitä sanottiin hevosmies twistiksi!

    Äänestä

  • SDP näyttää jakautuvan, oma vasemmisto suuntansa joka haluaa ottaa vallan SDP:ssä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vaikka yhä kommunistit uhoaa keskustankin palstalla, jopa poistaen kirjoituksia, ja nettiä katkoen, se ei heitä paljoa ilahduta. Kommunistit oli parhaimmillaan sotien jälkeen Neuvostoliiton vaatimuksesta, ennen sitä vankilassa useat. Se oli heidän aikaansa isänmaan vastustajina silloin. Nyt ei vankilaan joudu hallitusta vastuvat lakkojohtajatkaan, ei 112 päivää- lakossa pitänyt tehtaita Vanhalakaan. Ei samaa tukien AKT johtaja lakoillaan, he saa olla vapaalla, ainakin toistaiseksi. Miljardeja kului lakkoihin, satamat oli kiinni pitkää, Neste jalostamokin lopetti toiminnan lakkojen takia yli kuukaudeksi jne. Monissa maissa tuollaisille olisi jo köysi rasvattu.

Näinkin voi hyökätä kommusniti taustaiset isänmaata vastaan, jonka itsenäisyyden meille toi keskusta, silloinen maalaisliitot talonpoikaisarmeijallaan. Silloin nämä lakkolaisten esi-isät toi Suomeen
murheita ja tappoja 60 000 Suomalaisen ruumiin verran. Venäjään yhdistyminen koki takaiskun vielä Saksan armeijan maahannousulla, pohjoismaisia vapaaehtoisia oli torjumassa Suomen tasavallan riveissä.
Vielä kehtaavat nämä luopiot lakkoillenkin valtaansa näyttää, joka valta tulee poistaa tuollaisilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu