Hallitut ylösajot, rännit ja alasajot

Ihmisen ei tarvitse olla sontis jos haluaa silloin tällöin ryypätä. Toki putket kannattaa pitää maltillisina sekä juomamäärien että keston suhteen. Itse olen todennut, että 4. päivän jälkeen on hyvä ajaa alas. Se onnistuu tuskattomasti päivässä parissa varsinkin kun pysyy erossa väkevistä ja huolehtii ruokapuolesta.

Känni ajetaan ylös vain kun siihen on mahdollisuus. Hommia ei jätetä hoitamatta, ei myöskään kodinhoitoa ja omaa hygieniaa.

Minä ryyppään aina kotona, joten se ei käy niin kovin kukkaronkaan päälle.
1230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jos kylmiskin olisi toiminut noin, ei olisi ollut tarvetta osastojaksoille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ihmisen ei tarvitse olla sontis jos haluaa silloin tällöin ryypätä. Toki putket kannattaa pitää maltillisina sekä juomamäärien että keston suhteen. Itse olen todennut, että 4. päivän jälkeen on hyvä ajaa alas. Se onnistuu tuskattomasti päivässä parissa varsinkin kun pysyy erossa väkevistä ja huolehtii ruokapuolesta.

Känni ajetaan ylös vain kun siihen on mahdollisuus. Hommia ei jätetä hoitamatta, ei myöskään kodinhoitoa ja omaa hygieniaa.

Minä ryyppään aina kotona, joten se ei käy niin kovin kukkaronkaan päälle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu